Milloin ystävyydestä on tullut näin vaikeaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisillä alkaa olla jo lapsia tai ainakin parisuhde. Siinä missä sinkkuna saattoi suunnitella omat menonsa miten halusi, nyt on huomioitava myös puoliso ja mahdolliset lapsetkin. Hyvin monille tulee viimeistän lapsia saatuaan tarve alkaa pitää tiiviimpää yhteyttä omiin sisaruksiinsa ja vanhempiinsa. Samoin tietenkin puolison sisaruksiin ja vanhempiin. Lapsille on tärkeämpää tavata serkkujaan ja muita sukulaisiaan kuin vanhemmille ystäviään. Vapaita viikonloppuja ja vapaa-iltoja on siis paljon vähemmän kuin aikaisemmin. 

Peesi tälle. Lisäksi nyt on trendi, että osa porukasta ei tapaa enää juurikaan muita ihmisiä kuin omia ja/tai puolison sukulaisia.

Ja moni elää somea varten, tai siltä se tuntuu. Ihmisten ja tekemisten täytyy olla tietynlaisia, että saa someen kelpaavia kuvia ja päivityksiä. Vaatimattomammat tai spontaanit menot harvoin ovat sellaisia..

Olen huomannut saman. Yksinäisyydestä sekä tukiverkostojen ja yhteisöllisyyden puuttumisesta on puhuttu jo muutaman vuoden ajan. Monet kaipaavat yhteisöllisyyttä ja mikäpä siihen olisi luontevampaa kuin perhe ja suku. 

Mä olen ollut käytännössä teiniajoista asti parisuhteessa, muutama vuosi välillä sinkkuna ja moni hyvistä (lapsuuden)ystävistäni oli sinkkuja sinne 25v. hujakoille. Mulla ei ollut ongelmia tulla ja mennä varattuna, mutta auta armias kun kaverit vihdoin löysivät poikaystävät niin a) joko halusivat nyhvää aina poikaystäviensä kanssa kotona tai sitten b) poikaystävä pitä raahata mukaan tyttöjeniltaan tai baariin. Nyt ollaan päälle kolmekymppisiä, minulla ainoastaan lapsia kaveripiirissä, mutta silti olisin aika vapaa tulemaan ja menemään lyhyelläkin varoitusajalla (ilman lapsia). Kavereilla sen sijaan on aina jotain tekosyitä miksei pääse lähtemään edes kahville. Yhtä kaveria en ole nähnyt viiteen (5!!) vuoteen kun aina teilasi treffailuehdotukseni, en enää edes viitsi kysyä.

Mielenkiinnolla odotan josko jollekulle siunaantuu lapsia, alkaakohan "treffipyyntöjä" sateleen. Aioin tylysti jättää vastaamatta, sitä saa mitä tilaa.

Olen saanut pettyä joihinkin ihmisiin niin kovin, että on mielekkäämpää ottaa enemmän aikaa itselle ja perheelle. He ovat kuitenkin läheisimpiä ja heidän pitäisi ollakin tärkeimpiä.

Moni tuntuu pitävän perhettään itsestäänselvyytenä. Minä en pidä. Tosin en pidä ystäviäkään sellaisina. He ovat ystäviä, mutta heillä on oma elämä, minulla oma. Ei me mitään perhettä keskenämme olla. Kun molemmille sopii ja on samat intressit niin tehdään jotain yhdessä. Joo, biletys ei tässä elämäntilanteessa paljoa huvita. Mutta keikalle tai elokuviin voisi mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisit kokeilla laittaa ex-tempore viestiä ja kysyä, voisitko piipahtaa nopsaa teellä, kun olet lähistöllä käymässä. Muutenkin täyden kalenterin täyttäminen erikseen sovituilla tapaamisilla stressaa ainakin minua. Monesti tulee viime hetkellä sellainen olo, ettei millään jaksaisi lähteä, kun on niin hektinen ja pitkä työpäivä takana. Helpot ex-tempore-hengailut on ihan mukavia.

Toinen juttu on, että ihmiset tykkää kolmikymppisinä keskittyä omaan elämäänsä eikä roikkua kavereissa jatkuvasti. Lisäksi kavereistakin kasvetaan eroon, mikä näkyy sitten siinä, että mieluummin kokkaa puolison kanssa ruokaa kotona kuin järjestää kaikenlaisia kahviloissa istumisia sellaisten kanssa, joiden kanssa yhdessä olemisesta ei saa enää mitään.

Ehkä sen vois sitten sanoa suoraan, että haluaa lopettaa ystävyyden, eikä roikottaa ihmisiä. 

No ei todellakaan tuollaista voi sanoa suoraan mukaville kavereille, jotka eivät ole tehneet mitään väärää. :D Olen sanonut vain yhdelle, jonka käytös alkoi ärsyttämään minua. Sen ystävyyden katkeaminen oli siis helpotus. Yhteisten kiinnostuksenkohteiden väheneminen ei mielestäni ole tilanne, jossa kaverille laitetaan viesti, että sori en halua olla sun kanssa enää tekemisissä. Sentyyppinen erkaantuminen tapahtuu luonnostaan.

Kuulostaa siltä, että kaverisi mielenkiinnon kohteet on muuttuneet. Biletys, juominen ja valvominen ei ehkä kiinnosta enää. Sanoit että joskus jopa sali menee kavereiden edelle ja itse allekirjoitan tämän täysin. Rankan työpäivän jälkee se on ainoa tapa millä pääsee renotutumaan, itselle se on myös kumppanin kanssa yhteinen harrastus... eli jos peruisin salin, tekisin samalla oharit omalle puolisolle.

Mitä jos yrittäisit ottaa asian puheeksi? Kerro ystävillesi että tunnet suhteen olevan yksipuolinen ja ohareita tehdään helposti. Koita myös osallistua heidän uusiin harrastuksiin ja mielenkiinnon kohteisiin, mene esim sinne salille mukaan :) Ei haittaa vaikket olisi omassa elementissäsi, usein ihmiset tykkää esitellä omia kiinnostuksen kohteita.