Lue keskustelun säännöt.
Olkaa ystävällisiä ja selittäkää mulle "muisteleminen"
11.07.2017 |
Muisteleminen. Siinä sana, joka saa mut nykyään kavahtamaan. Ymmärrän sen, kun muisteleminen on ihan kirjaimellista muistamista. Palautetaan mieleen asioita mitä on itse tehnyt, missä on itse ollut osallisena edes jotenkin jne.
Oma lukunsa on sellainen "muisteleminen" mitä olen omien sukulaisteni havainnoinut harrastavan. Yksi esimerkkitapaus oli kun suorastaan teatraalisesti pinnistelivät "muistellessaan" erästä henkilöä, joka ei ollut sukua, ei ollut kuuluisuus (edes oman kylän), ei ollut suvussa "myyttinen" tms, ei ollut perhetuttu, ketä eivät olleet ikinä tavanneet ja joka oli vielä hemmetti vie kuollutkin melkein 20 vuotta ennen vanhimman "muistelijan" syntymää. Tyyppi oli joskus 1900-luvun alkupuolella tehnyt pöydän, joka oli päätynyt meille. Ei siis ollut tehnyt pöytää meille, vaan pöytä päätyi meille muuta kautta.
Toinen esimerkkitapaus on kun eräs "muisteli" tietämäänsä (HUOM ei tuntevansa!) henkilöä 70-luvun alusta ja juorusi tämän ventovieraan hänen nykyisiä asioitaan (joita ei siis oikeasti tiedä, työpaikan vain).
Esimerkkejä ventovieraiden ihmisten "muistelusta" on vuosien varrelta on useita. Olen joutunut lukemattomat kerrat tätä kuuntelemaan ja se on oikeasti kiusallista. Pakostikin tulee mieleen, että eikö näillä ihmisillä oikeasti ole mitään oikeita muistoja mistä puhua? Ihmisiä, tapahtumia? Tai eikö heillä ole tarpeeksi tekemistä, että tuollaiseen hourailuun ei jäisi edes aikaa? Tuohon osaan vastatakin: ei, ei ole.
Osaako joku selittää mistä tällainen johtuu?
Kommentit (23)
Muisteleminen on tärkeää. Itse historiaa rakastavana arvostan kaikkia mummin tarjoamia muisteluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Historia on mielenkiintoista. sitä on syytä ajatella ja muistella.
En saa kiinni kritiikistäsi. Mikä muistelemisessa on sinussa paheksuttavaa? Sekö, että muisteltavat asiat ovat pelkkiä kuulopuheita henkilöistä? Ovatko ne juoruamista, ilkeämielisesti motivoitunutta? Jos ovat, niin eihän se liity muistelemiseen, vaan ylipäätään kaikki juoruaminen on tuomittavaa, olipa tapahtuma tuore tai menneisyyttä ja juorun kohde elossa tai kuollut.
Kyse on perimätiedon siirtämisestä seuraaville sukupolville. Kunhan lapsenlapsesi aikanaan alkavat tehdä sukututkimusta, he haluavat saada esivanhemmistaan enemmän tietoa kuin vain kirkonkirjoihin merkitty tieto.
"Perimätieto", niinkö? Mutta kun kyseessä ei ole tieto, vaan arvailu, joka esitetään faktana. Ihan eri asia olisikin, jos puhuttaisiin ihmisistä ja asioista, joista on kuullut faktaa. Nämä kyseiset ihmiset eivät muista oikeasti yhtikään mitään, vaan heittävät asioita hatusta tosiasioina.
En mä herranjumala historiaa enkä tietoa parjaa tai kyseenalaista, vaan sitä kun tämä juuri ei ole tietoa vaan 100% spekuilua. Esim. tossa pöytäesimerkissä pöydän tekijä oli yksi kolmesta keskustelijoille ventovieraasta veljeksestä eivätkä nämä "perimätietoa" levittäneet "muistaneet" (lue: tienneet) kenestä veljeksestä edes puhuivat. Se siitä tiedosta.
Mä veikkaan, että nämä mun sukulaiset paikaavat arvailulla ja spekuilulla sitä, että sitä oikeaa tietoa ei ole eikä sitä saa mistään. Tässä on suuri ero.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Perimätieto", niinkö? Mutta kun kyseessä ei ole tieto, vaan arvailu, joka esitetään faktana. Ihan eri asia olisikin, jos puhuttaisiin ihmisistä ja asioista, joista on kuullut faktaa. Nämä kyseiset ihmiset eivät muista oikeasti yhtikään mitään, vaan heittävät asioita hatusta tosiasioina.
En mä herranjumala historiaa enkä tietoa parjaa tai kyseenalaista, vaan sitä kun tämä juuri ei ole tietoa vaan 100% spekuilua. Esim. tossa pöytäesimerkissä pöydän tekijä oli yksi kolmesta keskustelijoille ventovieraasta veljeksestä eivätkä nämä "perimätietoa" levittäneet "muistaneet" (lue: tienneet) kenestä veljeksestä edes puhuivat. Se siitä tiedosta.
Mä veikkaan, että nämä mun sukulaiset paikaavat arvailulla ja spekuilulla sitä, että sitä oikeaa tietoa ei ole eikä sitä saa mistään. Tässä on suuri ero.
-ap
Perimätieto. Perimätiedossahan on nimenomaan kyse asioista, jotka on yhdeltä kuultu ja toiselle kerrotaan. Tarina muuttuu vuosien varrella sen mukaan, miten kukin vuorollaan kertova muistaa asian kuulleensa. Jotkut välissä vähän värittävät tarinaa, jotta se kuulostaisi mielenkiintoisemmalta. Esi-isän naapurin Eskon palattua Pommerin sodasta....... ja jos alkaa tutkia virallisia dokumentteja aikakaudesta, Esko-nimistä henkilöä ei asunut esi-isän naapurissa eikä esi-isän naapuri ollut koskaan Pommerin sodassa. Mutta kyse onkin juuri omassa suvussa liikkuneista tarinoista ja kertomuksista. Omasta suvustani löytyy paljonkin tarinoita, jotka historiankirjoja tutkiessa ovat selvinneet tuulesta temmatuiksi tai ainakin hyvin vahvasti väritetyiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Perimätieto", niinkö? Mutta kun kyseessä ei ole tieto, vaan arvailu, joka esitetään faktana. Ihan eri asia olisikin, jos puhuttaisiin ihmisistä ja asioista, joista on kuullut faktaa. Nämä kyseiset ihmiset eivät muista oikeasti yhtikään mitään, vaan heittävät asioita hatusta tosiasioina.
En mä herranjumala historiaa enkä tietoa parjaa tai kyseenalaista, vaan sitä kun tämä juuri ei ole tietoa vaan 100% spekuilua. Esim. tossa pöytäesimerkissä pöydän tekijä oli yksi kolmesta keskustelijoille ventovieraasta veljeksestä eivätkä nämä "perimätietoa" levittäneet "muistaneet" (lue: tienneet) kenestä veljeksestä edes puhuivat. Se siitä tiedosta.
Mä veikkaan, että nämä mun sukulaiset paikaavat arvailulla ja spekuilulla sitä, että sitä oikeaa tietoa ei ole eikä sitä saa mistään. Tässä on suuri ero.
-ap
Perimätieto. Perimätiedossahan on nimenomaan kyse asioista, jotka on yhdeltä kuultu ja toiselle kerrotaan. Tarina muuttuu vuosien varrella sen mukaan, miten kukin vuorollaan kertova muistaa asian kuulleensa. Jotkut välissä vähän värittävät tarinaa, jotta se kuulostaisi mielenkiintoisemmalta. Esi-isän naapurin Eskon palattua Pommerin sodasta....... ja jos alkaa tutkia virallisia dokumentteja aikakaudesta, Esko-nimistä henkilöä ei asunut esi-isän naapurissa eikä esi-isän naapuri ollut koskaan Pommerin sodassa. Mutta kyse onkin juuri omassa suvussa liikkuneista tarinoista ja kertomuksista. Omasta suvustani löytyy paljonkin tarinoita, jotka historiankirjoja tutkiessa ovat selvinneet tuulesta temmatuiksi tai ainakin hyvin vahvasti väritetyiksi.
No kun ei mun tapauksessa toimi noinkaan päin. Suvussa ei ole liikkunut tietoa eikä "tietoa", tarinoita, myyttejä, legendoja tms. Tai ehkä joskus on, mutta ne ovat täysin stopanneet isovanhempiini. Mummo ei jostain syystä ole pukahtanut mistään yhtään mitään ja vaari on ollut aivan liian manioissaan ja tuiterissa moiseen. Siksi laitoin sanan muistelu lainausmerkkeihin, koska minusta edellinen sukupolvi on kuullut irtonaisen nimen siellä, irtonaisen nimen täällä ja keksinyt päästään loput. Ymmärrätkö nyt miksi tämä ei vain voi olla muistamista?
Eräs oli googlannut yhden pöytäveljeksen nimen ja löytänyt hänen nimensä sodassa kaatuneiden listalta ja sitten hartaasti "muisteli" kovasti kuinka tämä on kaatunut sodassa. Höpö höpö nyt, opit sen googlesta pari kuukautta sitten. Älä viitsi.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli puhut liioittelemisesta ja tarinoiden keksimisestä? En ole kyllä tällaiseen tapaan törmännyt tuossa mittakaavassa kuin kerrot.
Voisiko olla kyse taas kerran murre-eroistakin? Perä-Pohjolassa ainakin "muisteleminen" on jonkun asian kertomista, ehkä saamenkielen vaikutuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä vaiheessa kun kaikki suvun jutut on saman kahvipöydän ääressä kerrattu jo kymmeniä tai satoja kertoja, on pakko siirtyä vähän kaukaisempiin tarinoihin.
Siis jos joku sanoo muistelevansa, että tapahtui x, niin sehän nimenomaan sisältää sen varauksen, että henkilö voi myös muistaa väärin ja että ei ole asiasta varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla kyse taas kerran murre-eroistakin? Perä-Pohjolassa ainakin "muisteleminen" on jonkun asian kertomista, ehkä saamenkielen vaikutuksesta.
Uusimaalaisia ollaan, mummo on alkujaan Pirkanmaalta, eli ei ihan osunut.
Siis tosiaan perimätietoa ei ole, ei perimää eikä tietoa. Vaarin äiti on jotain asioita kertonut ja ne ovat todella kiehtovia. Mummo häpeää sukujuuriaan hirveästi ja on vaiennut niistä koko ikänsä. Heidän lapsensa ovat tässä viime vuosina löytäneet kirkonkirjojen ja Pirkanmaalaisen sukututkijan kautta kaukaisia sukulaisiaan ja heitä on tässä muutamaan otteeseen tavattu. He eivät tunteneet mummon äitiä (ylläri, kuoli 40-luvulla) eikä hänestä ole puhuttu samoista syistä kun mummokaan ei häntä ole maininnut. Hekin osallistuvat tähän feikkimuistamiseen täydentämällä hatusta vedetyillä jutuilla sitä todella todella todella vähää mitä tietävät.
Tämä siis ei ole tavallista, niinkö? Tai ehkä on, mutta kuulijat eivät tiedä? Tai ehkä muissa suvuissa osataan puhua niistä vaikeammistakin asioista eikä vaieta kaikkea kuoliaaksi?
Pahoitin muuten vähän mieli siitä vihjailusta, etten arvosta historiaa :P Arvostanhan. Nuo aiemmin mainitsemani isomummon tarinat ovat kullanarvoisia ja hiton mielenkiintoisia. Tai että en ymmärrä ajan saatossa tapahtuvaa rikkinäinen puhelin-efektiä. No siis totta kai se tapahtuu kun ei asioita ole minnekään ajantasaisesti kirjattu ylös. Mutta nyt ei puhuta siitä.
Eihän tuossa ole tarkoituskaan väittää, että muistettaisi se nimenomainen tapahtuma, vaan siinä muistamisen kohde on se, mitä asiasta on kerrottu.
Voin ihan hyvin sanoa "muistelisin, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917", vaikka en ole ollut elossakaan tuolloin. Minä vain muistelen sitä, mitä minulle on asiasta koulussa opetettu. Tämäkö sinulla siis on nyt ongelmana? Sinustako ei voi sanoa näin? Ihan yleinen sanontatapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole tarkoituskaan väittää, että muistettaisi se nimenomainen tapahtuma, vaan siinä muistamisen kohde on se, mitä asiasta on kerrottu.
Voin ihan hyvin sanoa "muistelisin, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917", vaikka en ole ollut elossakaan tuolloin. Minä vain muistelen sitä, mitä minulle on asiasta koulussa opetettu. Tämäkö sinulla siis on nyt ongelmana? Sinustako ei voi sanoa näin? Ihan yleinen sanontatapa.
Ei tuossa ole ongelmaa. Omassa suvussani kun ei ole joskus kerrottua mitä muistaa, tässä on ongelma. Esim. en minä, mun vanhempi, hänen sisaruksensa, nämä aiemmin mainitut kaukaiset sukulaiset voi "muistaa" millainen tämä salaperäinen isomummo oli, koska häntä ei kukaan elossaoleva ole tavannut eikä kukaan hänet ennen hänen kuolemaansa tavannut ole hänestä kertonut mitään, koska hän oli häpeällinen.
Pöytämies veljinensä ei ollut sukua, perhetuttava, perhetuttavan tuttava eikä yhtään missään yhteydessä vaariin tai vaarin äitiin. Hän oli ihan random duunari joltain toiselta kylältä ja hänen nimi on tiedossa, koska se lukee pöydän pohjassa. Siinä kaikki, ihan kaikki. Muistan miehestä puhuttaneen lapsuudessani, mutta olen vasta näin aikuisena saanut tietää, että tosiaan heillä oli vain nimi eikä mitään muuta. Loppu, eli sodassa kaatuminen ja veljien olemassaolo on googlesta katsottu tänä vuonna. Tämän vanhempani pukee perimätiedoksi ja muistelee. Se on mielestäni epärehellistä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole tarkoituskaan väittää, että muistettaisi se nimenomainen tapahtuma, vaan siinä muistamisen kohde on se, mitä asiasta on kerrottu.
Voin ihan hyvin sanoa "muistelisin, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917", vaikka en ole ollut elossakaan tuolloin. Minä vain muistelen sitä, mitä minulle on asiasta koulussa opetettu. Tämäkö sinulla siis on nyt ongelmana? Sinustako ei voi sanoa näin? Ihan yleinen sanontatapa.
Ei tuossa ole ongelmaa. Omassa suvussani kun ei ole joskus kerrottua mitä muistaa, tässä on ongelma. Esim. en minä, mun vanhempi, hänen sisaruksensa, nämä aiemmin mainitut kaukaiset sukulaiset voi "muistaa" millainen tämä salaperäinen isomummo oli, koska häntä ei kukaan elossaoleva ole tavannut eikä kukaan hänet ennen hänen kuolemaansa tavannut ole hänestä kertonut mitään, koska hän oli häpeällinen.
Pöytämies veljinensä ei ollut sukua, perhetuttava, perhetuttavan tuttava eikä yhtään missään yhteydessä vaariin tai vaarin äitiin. Hän oli ihan random duunari joltain toiselta kylältä ja hänen nimi on tiedossa, koska se lukee pöydän pohjassa. Siinä kaikki, ihan kaikki. Muistan miehestä puhuttaneen lapsuudessani, mutta olen vasta näin aikuisena saanut tietää, että tosiaan heillä oli vain nimi eikä mitään muuta. Loppu, eli sodassa kaatuminen ja veljien olemassaolo on googlesta katsottu tänä vuonna. Tämän vanhempani pukee perimätiedoksi ja muistelee. Se on mielestäni epärehellistä.
-ap
Mielestäni voi hyvin sanoa monissa asiayhteyksissä muistelevansa sitä googlettamaansa tietoakin. Tuo on kyllä outoa, että kukaan ei tiedä jostain henkilöstä kuin nimen, mutta yhtäkkiä sieltä alkaakin tulla tarinaa. Oletko varma, että joku ei ole ottanut asioista selvää tässä välissä tai että he eivät ole tienneet näistä asioista koko ajan, mutta niistä ei ole vain puhuttu? Oletko kysynyt, mistä he nämä asiat yhtäkkiä tietävät? Ja sanoit, että tätä tapahtuu lähipiirissäsi jatkuvasti. On nyt jotenkin vaikeaa kuvitella, millaista tuo on.
Hassua, että olin itse juuri aloittamassa ketjun samasta, koska äitini harrastaa tätä em. muistelua. Ja se vituttaa mua nykyisin aika raskaasti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole tarkoituskaan väittää, että muistettaisi se nimenomainen tapahtuma, vaan siinä muistamisen kohde on se, mitä asiasta on kerrottu.
Voin ihan hyvin sanoa "muistelisin, että Suomi itsenäistyi vuonna 1917", vaikka en ole ollut elossakaan tuolloin. Minä vain muistelen sitä, mitä minulle on asiasta koulussa opetettu. Tämäkö sinulla siis on nyt ongelmana? Sinustako ei voi sanoa näin? Ihan yleinen sanontatapa.
Ei tuossa ole ongelmaa. Omassa suvussani kun ei ole joskus kerrottua mitä muistaa, tässä on ongelma. Esim. en minä, mun vanhempi, hänen sisaruksensa, nämä aiemmin mainitut kaukaiset sukulaiset voi "muistaa" millainen tämä salaperäinen isomummo oli, koska häntä ei kukaan elossaoleva ole tavannut eikä kukaan hänet ennen hänen kuolemaansa tavannut ole hänestä kertonut mitään, koska hän oli häpeällinen.
Pöytämies veljinensä ei ollut sukua, perhetuttava, perhetuttavan tuttava eikä yhtään missään yhteydessä vaariin tai vaarin äitiin. Hän oli ihan random duunari joltain toiselta kylältä ja hänen nimi on tiedossa, koska se lukee pöydän pohjassa. Siinä kaikki, ihan kaikki. Muistan miehestä puhuttaneen lapsuudessani, mutta olen vasta näin aikuisena saanut tietää, että tosiaan heillä oli vain nimi eikä mitään muuta. Loppu, eli sodassa kaatuminen ja veljien olemassaolo on googlesta katsottu tänä vuonna. Tämän vanhempani pukee perimätiedoksi ja muistelee. Se on mielestäni epärehellistä.
-ap
Mielestäni voi hyvin sanoa monissa asiayhteyksissä muistelevansa sitä googlettamaansa tietoakin. Tuo on kyllä outoa, että kukaan ei tiedä jostain henkilöstä kuin nimen, mutta yhtäkkiä sieltä alkaakin tulla tarinaa. Oletko varma, että joku ei ole ottanut asioista selvää tässä välissä tai että he eivät ole tienneet näistä asioista koko ajan, mutta niistä ei ole vain puhuttu? Oletko kysynyt, mistä he nämä asiat yhtäkkiä tietävät? Ja sanoit, että tätä tapahtuu lähipiirissäsi jatkuvasti. On nyt jotenkin vaikeaa kuvitella, millaista tuo on.
Olen varma. Ensinnäkin näistä asioista ei edes saa mistään tietoa (isomummon kohdalla on yritetty ihan tosissaan). Toki pöytäukosta löytyi se tieto sodassa kaatumisesta, mutta siinäpä se. Toiseksi olen kysynyt vanhemmalta suoraan ja pienen jankuttamisen jälkeen olen saanut hänet myöntämään, että näille stooreille ei olekaan yhtään mitään pohjaa. Oikeat tarinat tunnistaa helposti, koska silloin hän automaattisesti poikkeuksetta mainitsee lähteen. Uskon, että hän ei tajua tekevänsä tätä täydentelyä itse. Hän on muutenkin vähän "hassu".
Mä veikkaisin, että tässä on kysymyksessä puute. Mummo ja vaari asui todella pienessä elinpiirissä. Vaarin maniasekoiluja lukuunottamatta mitään ei ikinä tapahtunut. Vanhempani on jatkanut elämää samalla tavalla. Siitä vähästä mitä on tapahtunut on puhuttu satoja kertoja. Sitten on vain pitänyt heittää lonkalta lisää.
Tätä harrastaa siis vain yksi vanhempi ja hänen sisaruksensa (+ etäiset sukulaiset isomummon kohdalla). Toisella vanhemmalla on ollut huomattavasti tapahtumarikkaampi elämä, joten tarvetta maustamiseen ei ole.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Hassua, että olin itse juuri aloittamassa ketjun samasta, koska äitini harrastaa tätä em. muistelua. Ja se vituttaa mua nykyisin aika raskaasti...
Kohtalotoveri <3 Jos olisit sanonut, että isäsi tekee tätä olisin kysynyt oletko serkkuni :D
Kerro ihmeessä kokemuksistasi :)
-ap
Sehän on todella mielenkiintoista ja hienoa, että jokin esine (kuten ap:n tapauksessa pöytä) saa muistelemaan sen tekijää, ja että tekijästä ylipäätään on jotain muistitietoa. Itse ainakin olisin onnellinen, jos tietäisin, että minua muistetaan vielä kauan kuolemani jälkeen jonkun tekemäni asian kautta. Ja toisaalta on myös tosi kiinnostavaa kuulla tarinoita jonkun vanhan tavaran alkuperästä.
Ööh. No ainakin itse pidän tärkeänä muistella vaikkapa suvun ihmisiä, asioita ja perimätietoa myös omaa elinaikaani ja kokemuksiani aiemmalta ajalta. En ymmärrä, miksi koet muistelemisen jotenkin häiritsevänä. Ehkä tuo on oire nykyisestä elämänmenosta, jossa kaikki taakse päin katsominen nähdään tarpeettomana ja asiat/ilmiöt ovat olemassa vain hetken.