Miksi nykyään ollaan niin ilkeitä?
Tämä av-palsta nyt on ihan oma lukunsa, mutta miten ihmiset kehtaavat laukoa todella ilkeitä ja törkeitä kommentteja omalla nimellään esim. Facebookissa? Tuntuu myös, että ilkeily on levinnyt netistä jo reaalielämäänkin. Liikenteessä torvet soivat ja näytellään käsimerkkejä, kaupungilla auotaan päätä tuntemattomille ihmisille. Olen jo jonkin aikaa kiinnittänyt tähän ikävään ilmiöön huomiota. Minusta tällaista ei ole ollut ennen näin suuressa mittakaavassa.
Syy miksi tunsin nyt tarvetta avautua aiheesta on, että sain tänään nimettömän lapun jossa minun todettiin olevan törppö apina. Siis mitä ihmettä!? Olin tietämättäni tehnyt virheen, se myönnettäköön (olin jättänyt polkupyöräni paikkaan missä niitä ilmeisesti ei saa säilyttää; en siis tiennyt näin olevan). Paikalla liikkuu lähinnä pikkulasten vanhempia, ja tuntuu todella ikävältä ajatukselta, että myös kyseisen lapun jättäjä on todennäköisesti pienen lapsen vanhempi.
Eikö asioita voisi yrittää hoitaa fiksusti ja kohteliaasti? Ja muistaa, että kaikki me teemme virheitä. Onko tällainen ilkeily ihan suomalainen ilmiö, vai esiintyykö tätä muuallakin?
Kommentit (14)
no nykyään väkivallan uhka on pienempi ...80 ja 90 luvulla olisi saanut osumaa. no vittuilu on mielestäni lievempää kuin jatkuva väkivallan uhka.
Koska ihmiset eivät ole enää ihmisiä. Minua ei ole otettu tosissaan sosiaalipäivystyksen numerossa ja lyöty luuri korvaan 112 numerossa kun kerroin tekeväni valituksen poliisin toiminnasta.
Mä en ymmärrä miksi osa ihmisistä ei noudata oikeusvaltion periaatteita.
Vierailija kirjoitti:
no nykyään väkivallan uhka on pienempi ...80 ja 90 luvulla olisi saanut osumaa. no vittuilu on mielestäni lievempää kuin jatkuva väkivallan uhka.
Tässä on varmasti perää. Mieheni ei tarvitse koskaan kuulla vittuilua tai törkeyksiä, minulle se sen sijaan on aika tavanomaista :( Olen pienikokoinen nainen, joten minulle voi ilmeisesti turvallisesti aukoa päätään..
Aiemmin ihmisten elinympäristöissä sosiaalinen paine ja valvonta oli tiukempaa. Nykyisin toisten tekemisistä ei välitetä, joten ihmiset uskaltavat päästää ilkeän puolensa näkyviin.
Ihmiset asetetaan tahalleen toisiaan vastaan mm. jakamalla joukkoihin; joko kannatat asiaa tai et. Välimuotoja ei ole asioihin. Ihmisten perusominaisuuksia nämä eivät ole, vaan riitelyä lietsotaan. Ensin asetelma lähtee esim. siitä, että otetaan pakolaisia ja tämän asian suhteen ihmiset laitetaan riitelemään. Tästä yhdestä riitelystä se sitten leviää kattamaan helposti muitakin asioita. Myös ilmaisutavat muuttuvat alkukantaisemmiksi, kun ihmiset saaavat rohkeutta siitä, kun muutkin tekevät samalla tavalla. Vaikka huorittelevat tai mitä vaan.
Aika säälittävä täytyy ihmisen olla, jos jättää tuntemattomille (?) tuollaisia nimettömiä lappuja. Ei kannata ottaa itseensä.
Joo. Tuntuu että ystävätkin ovat vain hyväksikäyttäjiä. Ja sitten kun ei enää jatka heidän palveluaan, tulee selän takana narsistelua ja hulluksi leimaamista.
Tuntuu että pitää ihan miettiä ketä haluaa auttaa, vaikka hlö kertoisi mitä tarinaa. Koska se voi olla ihan pelkkää tarinaa ja sitä ettei ota omasta elämästään vastuuta, jos kerran on työssäkäyvä hlö ja asiat pitäisi ok olla
Vierailija kirjoitti:
Täsmälleen samaa mieltä. En ymmärrä mihin on ystävällisyys ja hyvät tavat kadonneet.
Komppaan. Etenkin tämän huomaa täällä internetin ihmeellisessä maailmassa. On kai niin paljon helpompaa ilkeillä jollekulle ja sanoa mitä sylki suuhun tuo, kun ei tarvitse kohdata toista kasvotusten - silloin se toinen ihminen tuntuisi eri tavalla ihmiseltä ja inhimillisyys nousisi esiin. Samoin kenties myös se, ettei vaan pokka riittäisi sanoa samoja asioita siinä suoraa päin näköä.
Olen miettinyt, että onko tämä netti ja some alkanut pikkuhiljaa muuttaa ihmisiä sitten samaan suuntaan myös "oikeassa" elämässä. Jos tottuu täällä sellaiseen epäkohteliaisuuteen, arvosteluun, ilkeilyyn, töksäyttelyyn, negatiivisuuteen sun muuhun, ei se tunnu enää livenäkään yhtä vaikealta kuin ennen eli ns.kynnys laskee hiljalleen.
Valitettavasti tämä ilmiö on mielestäni muuallakin tuttu kuin Suomessa. Omien kokemusten pohjalta Suomessa sitä on moneen maahan verrattuna enemmän, en tiedä miksi. Voi olla, että joissain maissa kulttuuriin kuuluva small talk ja sen tuoma ystävällisyys hämäävät. Voi myös olla, suomalaiset ovat keskimäärin negatiivisempia ihmisiä ja meille on tyypillisempää kadehtia muita yms. Joskus ainakin tuntuu, että niin todella on. Mutta oli miten oli, ilmiö on erittäin surullinen ja samaan aikaan ärsyttävä asia. Toivoisin niin paljon, että ihmiset oikeasti ryhtyisivät miettimään tarkemmin miten kohtelevat muita niin anonyymina nettipalstoilla, omalla nimellä facebookissa kuin ihan kasvotusten jossakin. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkia pitäisi kunnioittaa ja antaa jokaisen elää rauhassa omaa elämää. Ja jos on hyvää sanottavaa, se kannattaa sanoa. Positiivisuuden levittäminen ympärilleen tuo itsellekin paljon paremman mielen :)
Just näin. "Olen vain avoin" ja "parempi purkaa kuin pitää sisällään". Vitut. Hankikaa oma elämä ja keskittykää siihen.
Ihmiset kohtaavat muita ihmisiä enemmän ja useammin kuin koskaan ennen ihmiskunnan historiassa. Samaan aikaan he tarvitsevat toisia ihmisiä vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ennen elettiin pienemmissä yhteisöissä, joissa ihmiset tunsivat toisensa. Maailmakin oli erilainen etkä voinut ostaa itsellesi kaikkea, mitä halusit tai tarvitsit eikä kenelläkään ollut velvollisuutta auttaa sinua, jos eivät halunneet auttaa. Jouduit siis todennäköisesti elämäsi aikana turvautumaan yhteisösi jäsenten hyväntahtoisuuteen ja apuun aivan toisella tavalla kuin nykyisin. Jos olisit laukonut aivopierujasi ja ilkeyksiäsi kylän lapsenpäästäjälle, niin pulassa olisit ollut, kun tämä sisuuntuneena sanoistasi ei olisikaan tullut auttamaan synnytyksessäsi. Sama monessa muussa asiassa. Toisista ihmisistä on tullut turhia, tarpeettomia ja ärsyttäviä.
Netti, teknologia ja löyhentynyt sosiaalinen paine ihmisten välillä joka edellytti hyviä käytöstapoja ja muiden, etenkin vanhempien ihmisten kunnioittamista, on tämän kaiken takana. Surkeaa aikaa, jos minulta kysytään. Kuulostaa kliseiseltä, tiedän -- mutta ennen oli ainakin tämän osalta paljon paremmin. Ihmiset arvostivat toisiaan enemmän. Nykyään kaikki tuntuvat olevan ahdistuneita koko ajan jostain, ja vain vihaavan ja halveksuvan toisiaan. Jos toisista ei löydetä "huonoja" puolia, niin sitten ne keksitään omasta päästä. Voisin jatkaa loputtomiin.
Samaa mieltä. kuuntelemattomuus on myös toista alentavaa ja halveksivaa. Huomioon ottava käytös pitäisi olla kaikilla . Minä ainakin pahastun herkästi.
Se on luonnollista kehitystä. Kun ihmiset pikkuhiljaa vapautuvat uskontojen, viranomaisten ja erilaisten sosiaalisten normistojen pakkovallan alta, todelliset luonteet nousevat esiin. Monessa tapauksessa sieltä alta paljastuu pelkkää paskaa, mutta yhteiskuntien kehittyminen pitkällä tähtäimellä vaatii tämäkin vaiheen läpi käymistä.
Täsmälleen samaa mieltä. En ymmärrä mihin on ystävällisyys ja hyvät tavat kadonneet.