Voisin ehkä haluta lapsen mutten tahdo kokea raskautta

?

Kyllä ne unettomat ja kiireiset vuodet sen raskauden jälkeen pelottaa mua enemmän.

Oma mielipiteeni on,että niin kauan kun lapsen hankinnassa pelottaa eniten kehon fyysiset muutokset tai synnytys,ei ole valmis äidiksi. Voi olla että todellisuus iskee lujaa kasvoille vauvan synnyttyä..

Kaikille ei tuu pahoinvointia ollenkaan, mulla oli muutaman viikon, kertaakaan en oksentanut. Pahoinvointia esti kun söi riittävän usein ja söi vähemmän hiilareita. Mulle maistui tietyt ruuat, kuten salaatit. Alkuraskaudessa olo oli lähinnä hämmentynyt. Keskiraskaus oli kuin elämän parasta aikaa, voin varmaan paremmin kuin koskaan ja minusta ihanasti pyöristyvä vatsa oli kaunis, tässä vaiheessa aloin myös tuntea, että se on tosiaan mun lapsi, joka vatsassani kasvaa. Ensimmäiset liikkeet tunsin viikolla 16 ja se oli kyllä aivan huikea tunne.

Ihan loppuraskaus oli ehkä ikävintä, oli vaikeaa nukkua, kun vatsa painoi ja iso vauva potki. Mutta ehkä se on hyvä just noin, koska se saa tosissaan odottamaan synnytystä. Viimeiset viikot ajattelin vauvaa ja tulevaa tulevaa yhteistä elämäämme varmaan suurimman osan ajasta.

Suosittelen mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä, se on yleensä helpoin. En ottanut kivunlievitystä ja toivoin, että synnytykseen puututaan mahdollisimman vähän, olin luonut voimakkaan mielikuvan, että kaikki sujuu hyvin ja selviän ilman kipulääkettä. Niin monelta olen kuullut, miten vauvan sydänäänet heikkenee yms. kipulääkkeen jälkeen ja kaikkea ikävää on sattunut. Pahin pelkoni oli keisarileikkaus, mua ei ole koskaan leikattu, enkä ole ollut sairaalassa, käyttänyt lääkkeitä tms. Avautumisvaiheen kävelin, se helpottaa avautumista. Ponnistin jakkaralla, mies tuki ja kätilö ohjasi niin, etten ponnistanut väärässä kohdassa, vaan vain hengittelin vauvan pään syntymään, loppuvartalo syntyi itsestään.

Kaikki meni kyllä todella hyvin ja kätilö kävi vain välillä tarkistamassa tilannetta, kuuntelemassa sydänääniä yms. Lääkäriä en nähnyt koko reissulla, paitsi lastenlääkärin lähtötarkastuksessa. Pieni repeämä tuli, parani nopsaan, eikä jäänyt mitään jälkeä. Jälkivuoto kesti kyllä kauan, n. 2 kk. Maidonnousu kesti viikon ja siksi olin niin kauan sairaalassakin. Sitten kun maito nousi, sitä riitti hyvin. Imetin lapsentahtisesti, eikä käytössä ollut tuttia. Aluksihan en paljon muuta tehnyt kuin imetin, mutta kyllä se pian tasoittui.

Vartalostani tykkään enemmän kuin ennen, olen mielestäni paljon naisellisempi nykyään. Paino ei mulla hirveästi noussut ja imetyksen myötä nekin kilot lähti vuodessa. En tiedä miksi, mutta myös seksi on nykyään paljon, siis todella paljon parempaa kuin ennen. Ensimmäisinä kuukausina kyllä ei ollut seksi mielessä ollenkaan, mutta kyllä se siitä taas vähitellen lähti ja mies ymmärsi ihan hyvin, oltiin valmistauduttu siihen etukäteen. 

Lapseni on rakkain ja ihanin asia maailmassa, mikään ei koskaan voi mennä edelle. Vaikka olisin saanut raskausarpia ja vartalo "mennyt pilalle", sillä ei olisi juurikaan merkitystä. Ja ainahan voi treenata vartalon varsin hyvään kuntoon. Mitään ei jäänyt ns. hampaankoloon ja haluan lisää lapsia. Tällainen on mun kokemus. 

sää voit tietysti "vuokrata" jonkun tuntemas naisen kohdun joka synnyttää sen sulle, paras valinta on tietysti joku sukulainen joka onjo mahdollisesti synnytänyt useasti tai sitten adoptio 

m85 kirjoitti:

sää voit tietysti "vuokrata" jonkun tuntemas naisen kohdun joka synnyttää sen sulle, paras valinta on tietysti joku sukulainen joka onjo mahdollisesti synnytänyt useasti tai sitten adoptio 

Sijaissynnytys ei taida olla laillista puuhaa Suomessa.

Ja juu, kannattaa varautua siihen ettei raskaus ole sitä ihanaa aikaa, mitä kaikki aina antaa ymmärtää. Itselläni ollut tuskaa alusta loppuun mutta vauvan kun saa syliin niin kyllä se on sen arvoista.

Juu, kyllä ymmärrän. En tosin halua lasta muutenkaan, mutta pallomaha, hankala liikkuminen, turvotus, ummetus, jatkuvat lääkäri(gynetarkastus)käynnit, rintojen kasvu, repeämät, pahoinvointi, verenpaine... En tykkää omituisista asioista kehossani, esimerkiksi leikkaushaavat vähän huippaa, ja verikokeet yms. Vaikea selittää sellaiselle, joka ei itse tällaista koe. Mulle on aivan ihmeellistä, että naiset kykenee esim. imettämään - jotenkin siis unohtamaan ne oman kehon rajat ja antamaan kehonsa sen lapsen käyttöön.