Lue keskustelun säännöt.
Kun uskottomuudesta ei vaan pääse YLI..
31.03.2006 |
ELi 5 vuotta sitten miehellä oli sivusuhde töissä (ei seksiä tietääkseni). Kun tämä paljastui niin hän oli ylimielinen, ei vastannut kysymyksiin miksi?Ei pyytänyt anteeksi. Piinasi minua monta kuukautta ja pudotti välillä jotain infoa, jonka saattoi vetästä takaisin tyyliin, " en muista" . Syyksi on selitellyt nyt myöhemmin, että hänet vieteltiin, tai en osaa selittää mitä siinä tapahtui.
Itse luin juuri väestöliiton sivuilta uskottomuudesta artikkelin ja siinä sanotaan niin hyvin, että mitä kysymyksiä herää petetyn mielessä ja myös pettäjän. Sanoin miehelle, että lukisi sen ja lukikin ja totesi että ihan hyvä kirjoitus...
En vain pääse yli! Lähinnä sen takia, että minulle ei ole edes tarjttu mahdollisuutta ymmärttää mikä juttu oli. Se olisi aika tärkeää tietää, jotta voisi hahmottaa myös oman asemansa tässä suhteessa.
Huomaan , että olen sen jälkeen ollut hyvin epävarma ja lihonut ja muutenkin olen allapäin. Ja täsät on aikaa 5 vuotta! Miten tästä yli kun toinen ei vain puhu eikä selvitä asiaa (tietysti meillä on muitakin erimielisyyksiä, mutta tämä pulpahtaa aina joka erimielisyyden yhteydessä vahvasti esiin ainakin meilessäni ja muistan kuinka loukattu silloin olin) : (
Kellään hyviä neuvoja, kiitos!
Hyvää viikonloppua kaikille!
Kommentit (37)
Ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi siten.
Haluaisit kuulla miten voisit jatkaa elämääsi miehesi kanssa nykytilanteessasi, ei siihen ole vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikkaihastus ja käyttäytyi alussa juuri niinkuin kuvailit. Se oli siis ensireaktio. Sittemmin ollaan asia puitu moneen kertaan ja mies on pyytänyt anteeksi ja tiedän tai aniakin luulen tietäväni mikä tilanteeseen ajoi.
Puolivuotta reilut tuon jälkeen menimme naimisiin enkä ajattele asiaa enää. Tapauksesta nyt vajaa 2v.
yrittää korjata suhteenne. Milloin uskot että hän ei sitä oikeasti halua? Minä laittaisin eron vireille enkä kiduttaisi itseäni päivääkään enempää tuollaisen ilkimyksen kanssa.
Kyllä, olen samaa mieltä, 5 vuotta on kohtuuttoman pitkä aika pitää asiaa tapetilla. Tuota yhtäa sanaa jota olen odotellut ei vain ole tullut.
Mies on muuten hyvä isä, ja sopuisa kumpaani, mutta en ole rakastanut häntä kumppanina tuon jälkeen. Ei niinkään se suhde vaan tapa jolla hän on sitä selvittänyt (eli ei siis mitenkään).
Erota en pysty (olemme uusperhe ja tämän takia en eroa), mutta täytyy keksiä jotain muuta sisältöä elämään, ehkä vapaa suhde? tai jotain muuta, koska en pysty enää olemaan hänen kanssaan edes sängyssä.
On tämä hankalaa. Ja tiedän saisin varmasti itseni takaisin jos lähtisin, mutta lasten takia EN lähde, joten jotain muuta on keksittävä.
T. Ap joka kiittää kommenteista!
Mieheni vietti ravintolaillan nuoruuden tyttöystävänsä kanssa, ilta ilmeisesti " jäi" suuteluasteelle. Ja tämä kaikki silloin kun minä luulin että kaikki oli tosi hyvin. Olin rv 39, odotimme toista lastamme. Tästä on aikaa kohta 6 vuotta.
Se suorastaan veti jalat alta, tuli täydellisenä yllätyksenä. Tuon jälkeen on ollut tosi vaikea luottaa. Jälkeen päin tilannetta on hankaloittanut se kun mua ärsyttää jos mies lähtee baariin. Usein käykin niin että se lupaa tulla ajoissa ja aina meneekin pilkkuun asti. En oikein tiedä mitä pitäs tehdä, mikä auttaa vai auttaako mikään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvin selvästi, että lasten takia ei saa olla yhdessä, mutta lasten takia voi ja pitää yrittää selvittää asiat. Mutta juuri selvittää!!! Meillä tilanne on tuore ja ongelmana on että mies on ilmoittanut, ettei rakasta minua ja käyttäytyykin sen mukaisesti. Ei siis osoita mitään huomiota minulle, ei tosin enää ole suhteessa, mutta muuten elää kuin minua ei olisi. Lapsia on 4, joten minä kyllä taistelen viimeiseen asti. Mutta jos mies ei pikkuhiljaa osoita kunnioittavansa ja arvostavansa minua, niin silloin en meinaa tässä " kerjätä" rakkautta ja hyväksyntää ihmiseltä, joka ei minulle sitä halua antaa vaan aloitan oman elämäni lasten kanssa. Jossain vaiheessa mies ymmärtää mitä menettää, mutta toivoisin sen tapahtuvan vielä kun se ei ole liian myöhäistä. Tsemppiä sinulle ja nyt vaadit, että asiat on selvitettävä ja käytävä läpi. Muista myös että vaikka olisit millainen " kusipää" , mitä en usko että olet, niin valinnan on tehnyt mies ja sinua ei siitä voi syyttää millään lailla! Ja loppupeleissä miehesi on isoin häviäjä, vaikka kukaan ei ntällaisessa asiassa voita. :o(
Täytyy toivoa, että saamme terapian taas käyntiin pian. Meilläkin uskottomuus palajstui aikaan jolloin kaikki piti olla mahtavasti. Olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen yhteseen (omistusasuntoon). En ymmärrä mikä oli hänen ideansa tämän naisen kanssa? (Olin vielä kauniskin silloin, nykään tälläinen masenutnut ylipainoinen ressu..)
T. ap jota vain itketätä välillä niin kovaa, kiitos paljon kaikille kannustavista ja voimaa antavista viesteistä! Toivon teille kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko sitä mieltä että " masentunut ylipainoinen ressu" on lapsillesi parasta mitä voit tarjota? Et voi olla tosissasi.
Ja en todellakaan aio erota ja uusia lapsille erokokemusta. Ehdin sitten erota 15 vuoden jälkeenkin. Kyllä sitä elämä voi antaa muutakin tällä aikaa! Ei kai mikään parisuhde NIIN onnellinen ole.
T.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:[i! Ei kai mikään parisuhde NIIN onnellinen ole.
T.ap
[/quote]
Mutta toisaalta, meillä ei ole väkivaltaa, ei alkoholismia, eikä muuta sellaista uhkaa. Lapset ovat terveitä ja voivat hyvin. En todellakaan ole eroomassa tämän asian takia vaikka se satuttaakin.
T.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se anteeksiantaminen varmaan iha sikavaikeata on. Itsellä ei ole siitä kokemusta.
Mutta just eilen sanoin puhelimessa työmatkalla olevalle miehelle, että jättäisin sut, jos pettäisit. Luotan kyllä mieheeni, puhe vain ajautui tällaisiin jostain syystä. Ehkä siksi, että on vähän kurja olo olla erossa, kun on viime ajat oltu jotenkin etäällä toisistamme. Riideltykin, vaikka kyllä jollain tapaa sovittiin ennen hänen reissuun lähtöään.
Mutta eihän se noin yksioikoista ole, kun on lapsia. Ei hevillä huvittaisi perhettä rikkoa!
Voimia ratkaisuihinne ja elämiinne!
Eli vikonloppuna puhuttiin, yllättäen aloitteen teki mies.
Kertoi, että jäi miettimään sitä " uskottomuus-artikkelia" ja oli sitä mieltä, että meillä ei nyt ole kuitenkaan siitä kyse joten artikkeli ei oikein meihin sovi.
Sanoin, että itse tunnistan kuitenkin kaikki tunnetilat ja kysymykset siitä artikkelista ja sanoin, että mielestäni 1½vuoden " työsuhteen" salailu (kun kuitenkaan ei pysynyt salassa..) on totta vie minusta eri asteinen kun yhden illan juttu kännissä.. ja MINUN mielesäni vakavampaa..
Nyt viiden vuoden jälkeen palastui (putkahti esiin. sattumalta), että on ollut tämän naisen kanssa loma/työmatkalla lapissa (" unohti" vain kertoa siitä minulle), olimme olleet 3kk naimisissa... Nyt pyytelee anteeksi, että " NYT tiedän että olen sinua loukannut" , sanoin hänelle, että olet tiennyt sen kyllä ihan alusta asti, että käytöksesi on minua loukkaavaa, muttet ole välittänyt tarpeeksi.
Tämä loma/työmatka oli jo sen jälkeen kun olin pyytänyt että on vain minimin tämän naisen kanssa yhteistyössä (mieheni ei olisi ollut pakko lähteä reissuun siis).
Mitä itse ajattelisit? Olen ihan rikki ja epätoivoinen. Tälläisen menin sitten naimaan ja lapsenkin tekemään hänelle..
Päätin lähteä viikonlopuksi matkalle ottamaan vähän omaa aikaa ja tilaa.
T:Neuvoista kiitollinen ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuntoile, ota hoitoja, laihduta, välitä itsestäsi. Siinä perusta omalle hyvinvoinnille.
Tämän prosessin aikana sitten alat selvittää asiaa itsesi kanssa ja soita parisuhdepuhelimeenkin Väestöliittoon. Sitten pariterapiaan miehesi kanssa. Totuus tekee kipeää. Elät luulossa, että mitään ei tapahtunut. Todennäköisesti jotain tapahtui, miehesi välttelee aihetta. Ei uskalla kertoa jotta et romahtaisi ja jotta liittonne ei loppuisi. Harvoin miehet haluavat näistä syistä erota, liian paljon tuttua ja turvallista sekä tärkeääkin menetettävänä hurahduksen takia.
Mutta miehesi vaikuttaa ylimieliseltä. Murra hänen asenteensa. Mutta tosiaan, pidä ensin itsestäsi huolta ja ala arvostaa kroppaasi. Muuta tyyliä ja hae erilaista olemusta, jolla viestität itsellesi ja muille, että pidät itsestäsi. Tämä on kaiken alku.
Olen niin harmissani juuri siitäkin syystä, että olen entinen kilpaurheilija (urehilen vieläkin aina kun on mahdollista eli 1-2x viikossa. Syönkin suht terveellisesti (olen tottunut syömään tietyllä kaavalla), mutta varmaanin masennus sitten lihottaa tai jotain (ylipainoa siis noin 10kg), lisäksi kilpirauhasarvoni on koko ajan äärirajoilla ja sekin saattaa vaikeuttaa laitumista näin olen kuullut. Uskon kuitenkin, että saan kiloni pois kun yritän tarpeeksi.
Rupean hoitamaan itseäni ja satsaamaan itsseeni! Rupean elämään itsekkäämmin totta tosiaan! Olen liikaa " varannut" parisuhteen varaan.
Nyt viimestään tiedän, että miehelläni on pakosti ollut syviäkin tunteita tätä njaista kohtaan. Ja se miten hän halveksuen minulle puhui että olen mielenvikainen kun kuvittelin sellaista. Hyi tuntuu ihan karsealta.
Siinä artikkelissa oli juuuri hyvin tuo kerrottu, että miehet haluisivat vaan unohtaa, lakasta maton alle ja jatkaa avioliittoa, mutta naiset haluaa tietää miksi tilanteeseen ajaduttiin.. En ole tässä poikkeus.
Kiitos teille kaikille tsemppareille! ja lisääkin saa toki viestejä laittaa.
T. ap
tapaus on ollut tänä talvena. Olo on tosi ristiriitainen, joka toinen hetki päätän, että annan anteeksi ja taistelen avioliittomme puolesta, joka toinen hetki taas muistan kuinka paljon hän on minua loukannut pitämällä suhdetta. Että minun ei pitäisi roikkua kiinni hänessä, koska hän ei rakasta ja Arvosta minua. Mutta silti koko ajan toivon, että asiat muuttuisivat hyväksi. Tiedän ap, kuinka kamala tilanne on ja kuinka olet kestänyt näin kauan. Minulla puoli vuotta on ollut ihan liian kaua tässä epävarmuudessa...
Nainen vaihtoi firmaa tietojeni mukaan 3 vuotta sitten (yllättäen sanoi mieheni) itse sitä ihmettelin, että miksi hyvä työ hyvä firma. Meniköhän juttu mieheni kanssa liian vakavaksi/puihin tms.?
t. ap
ei pitäisi ruotia sitä MITÄ tapahtui. Mutta hyvin tärkeää olisi MIKSI se tapahtui, ja onko pettäjä nyt sitten muuttanut mielensä niistä asioista tai oppinut tai oivaltanut jotain tärkeää. Sillä ilman muutosta ja oppimistahan ne samat asiat miksi se tapahtui ovat silti jäljellä, ja on syytä epäillä että se tapahtuisi uudestaan.
Eli: miksi hän sen teki? Ja sanottava että hän on pahoillaan ja ymmärtää nyt paremmin eikä tee sitä enää, vaan arvostaa nyt sitä mitä hänellä on ja haluaa pelastaa sen.
Muutenhan toivoa ei olisi, vai mitä?
Meillä miehen syrjähypyn oli todella vaikea tajuta että mies ei enään halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä. Enkä valitettavasti usko että on vieläkään tajunnut.
Niin se ihastuminen vain on kamalaa, että ei huomata vaikka ihastuksen kohde ei olisikaan tasapainoinen tapaus. Tämä syrjähyppy on vaivannut elämäämme jo parisen vuotta, toisaalta se on muistutuksena miehellekkin, mutta ärsyttää minuakin kun ei anneta elää rauhassa.
Eli jatkamme yhdessä mutta miten?