Mikä syynä ystävättömyyteen ja syrjintään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tykkää ihmisistä, jotka ei kerro mitään itsestään. Jos itse kerron itsestäni eikä toinen kerro itsestään mitään, tulee tunne, että hän voi käyttää näitä asioita lyömäaseena myöhemmin, koska miten edes voi olla kaveri ihmisen kanssa, joka ei paljasta itsestään mitään. Molempien pitäis paljastaa suht yhtä paljon samanlaisista asioista, niin ollaan niinkuin sit samassa veneessä.

Minä kyllä kerron itsestäni, mutta sopivasti ja mielestäni kiinnostavia, tai ainakin olennaisia asioita. En kuten eräs työkaveri, joka kertoo monenko aikaan pesi koneellisen pyykkiä, ja oliko se valko- vai kirjopyykkiä, ja kuinka hänen siskonpoikansa tyttöystävä soitti samalla ja kysyi hänen erinomaisen toscapiirakkansa reseptiä, ja miten hän samalla huomasi, että kukat on kastelematta ja kun puhelu loppui, hän heti kasteli ne, ja siitähän ne sitten virkosivatkin, vaikka hän jo ehti pelätä, että eivät enää virkoaisi jne. jne.

Ehkä olen vain väärässä työpaikassa 😈

-ap

Kuulostat hiukan ylimieliseltä. Ihmiset voivat aivan hyvin jutella keskenään helpoista ja kevyistä asioista, ja etenkin työpaikalle sopii hyvin sellainen puhe mikä ei herätä suuria tunteita kenessäkään. Ja jotkut ihmiset jaarittelevat paljon, mutta ei sitä tarvitse halveksua.

Oletko ehkä tylyn, kylmän tai töykeän oloinen? Osaatko olla rento ja ystävällinen? Joillakin myös kasvonpiirteet tekevät mielikuvan kylmästä ihmisestä, vaikka tämä ei olisi totta.

No tuo pyykinpesuistaan ja joka ikisestä puhelustaan raportoiva on todella rasittava, koska hän ei koskaan kysy muiden kuulumisia eikä reagoi mihinkään, mitä muut itsestään kertovat. Ja silti hänkin pyörittää jonkinlaista ystävärinkiä työpaikalla. En ole ylimielinen, vaan havainnoinnut tosiseikan.

En usko olevani tylyn tai töykeän oloinen, mutta varmaankin kärsivän näköinen. Näytän siltä että minulla on epämukava olo ja yritän sietää tilannetta. Mikä on nykyään aivan totta, kun tuntuu etten enää jaksa työpaikkaani. Kärsin ja se näkyy.

-ap

Vierailija kirjoitti:

En tykkää ihmisistä, jotka ei kerro mitään itsestään. Jos itse kerron itsestäni eikä toinen kerro itsestään mitään, tulee tunne, että hän voi käyttää näitä asioita lyömäaseena myöhemmin, koska miten edes voi olla kaveri ihmisen kanssa, joka ei paljasta itsestään mitään. Molempien pitäis paljastaa suht yhtä paljon samanlaisista asioista, niin ollaan niinkuin sit samassa veneessä.

Tämä saa meikäläisen sapen kiehumaan! Miksi töissä pitäisi jakaa omia siviiliasioita, jos niitä ei halua jakaa.. Itse en koskaan odota, että muutkaan jakaa omia asioitaan, mut joillain on siihen ihan hirveä tarve..

Olet työpaikkasi outo lintu. Tässäkin ketjussa kerrot jatkuvasti, miten sinä teet aina kaiken oikein ja muut väärin. Muut eivät tervehdi, sinä joudut siivoamaan muiden sotkut, muut puhuvat typeristä asioista jne. Ilmeisesti haluaisit, että muut olisivat kuten sinä. Ja tässä ei ole mitään väärää. Toiset eivät kuitenkaan muutu ollakseen sinun ystäviäsi, joten sun pitää etsiä ystäväsi sellaisista ihmisistä, jotka jo valmiiksi ovat samanlaisia kuin sinäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olet työpaikkasi outo lintu. Tässäkin ketjussa kerrot jatkuvasti, miten sinä teet aina kaiken oikein ja muut väärin. Muut eivät tervehdi, sinä joudut siivoamaan muiden sotkut, muut puhuvat typeristä asioista jne. Ilmeisesti haluaisit, että muut olisivat kuten sinä. Ja tässä ei ole mitään väärää. Toiset eivät kuitenkaan muutu ollakseen sinun ystäviäsi, joten sun pitää etsiä ystäväsi sellaisista ihmisistä, jotka jo valmiiksi ovat samanlaisia kuin sinäkin. 

En tee kaikkea oikein eivätkä muut tee kaikkea väärin. Nuo olivat vain esimerkkejä siitä, että olen yrittänyt olla normaalin kohtelias ja huomioiva, eli että en itse pidä ulkopuolisuuteni syynä sitä että olisin töykeä tai itsekäs.

Meillä on joitakin tosi mukavia ja normaaleitakin ihmisiä töissä, mutta eivät he pysty minua pelastamaan. Yksi kyseli minulta, olenko tulossa kurssille. Jolloin minun oli sanottava suoraan, että ilmoittautumislista ei koskaan kiertänyt minun kauttani. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä ilmoittautua.

Kaikki eivät siis ole tuossa syrjinnässä mukana, mutta näköjään riittävän moni, kun se vain jatkuu ja jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet työpaikkasi outo lintu. Tässäkin ketjussa kerrot jatkuvasti, miten sinä teet aina kaiken oikein ja muut väärin. Muut eivät tervehdi, sinä joudut siivoamaan muiden sotkut, muut puhuvat typeristä asioista jne. Ilmeisesti haluaisit, että muut olisivat kuten sinä. Ja tässä ei ole mitään väärää. Toiset eivät kuitenkaan muutu ollakseen sinun ystäviäsi, joten sun pitää etsiä ystäväsi sellaisista ihmisistä, jotka jo valmiiksi ovat samanlaisia kuin sinäkin. 

En tee kaikkea oikein eivätkä muut tee kaikkea väärin. Nuo olivat vain esimerkkejä siitä, että olen yrittänyt olla normaalin kohtelias ja huomioiva, eli että en itse pidä ulkopuolisuuteni syynä sitä että olisin töykeä tai itsekäs.

Meillä on joitakin tosi mukavia ja normaaleitakin ihmisiä töissä, mutta eivät he pysty minua pelastamaan. Yksi kyseli minulta, olenko tulossa kurssille. Jolloin minun oli sanottava suoraan, että ilmoittautumislista ei koskaan kiertänyt minun kauttani. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä ilmoittautua.

Kaikki eivät siis ole tuossa syrjinnässä mukana, mutta näköjään riittävän moni, kun se vain jatkuu ja jatkuu.

Et ehkä huomaa sitä itse, mutta näin ulkopuolisena saa sen käsityksen, että työpaikkasi ihmiset ärsyttävät sinua.  Eikä siinä mitään, kertomasi perusteella ärsyttäisivät varmasti minuakin, jos olisin siellä töissä. Mutta pointti onkin juuri se, että miksi edes haluaisit ystävystyä tai kuulua sellaiseen porukkaan, joka ärsyttää sinua? Töissä käyt kuitenkin tekemässä töitä, josta saat palkan ja sillä palkallasi rahoitat kaiken sen, mihin elämässäsi tarvitset rahaa. Sun työkaverisi ovat liian erilaisia, jotta voisit ystävystyä heidän kanssaan. Et pidä kuin muutamaa heistä edes normaalina. Sun pitää hakeutua sellaiseen seuraan, jossa pidät ihmisiä normaaleina. 

Vierailija kirjoitti:

Et ehkä huomaa sitä itse, mutta näin ulkopuolisena saa sen käsityksen, että työpaikkasi ihmiset ärsyttävät sinua.  Eikä siinä mitään, kertomasi perusteella ärsyttäisivät varmasti minuakin, jos olisin siellä töissä. Mutta pointti onkin juuri se, että miksi edes haluaisit ystävystyä tai kuulua sellaiseen porukkaan, joka ärsyttää sinua? Töissä käyt kuitenkin tekemässä töitä, josta saat palkan ja sillä palkallasi rahoitat kaiken sen, mihin elämässäsi tarvitset rahaa. Sun työkaverisi ovat liian erilaisia, jotta voisit ystävystyä heidän kanssaan. Et pidä kuin muutamaa heistä edes normaalina. Sun pitää hakeutua sellaiseen seuraan, jossa pidät ihmisiä normaaleina. 

Mä näkisin, että toi seura/ystävät työpaikalta on sivuseikka. Ongelmahan tässä on se, että ap jätetään asioiden/työtehtävien ulkopuolelle. Itselläni on töissä ihan sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ehkä huomaa sitä itse, mutta näin ulkopuolisena saa sen käsityksen, että työpaikkasi ihmiset ärsyttävät sinua.  Eikä siinä mitään, kertomasi perusteella ärsyttäisivät varmasti minuakin, jos olisin siellä töissä. Mutta pointti onkin juuri se, että miksi edes haluaisit ystävystyä tai kuulua sellaiseen porukkaan, joka ärsyttää sinua? Töissä käyt kuitenkin tekemässä töitä, josta saat palkan ja sillä palkallasi rahoitat kaiken sen, mihin elämässäsi tarvitset rahaa. Sun työkaverisi ovat liian erilaisia, jotta voisit ystävystyä heidän kanssaan. Et pidä kuin muutamaa heistä edes normaalina. Sun pitää hakeutua sellaiseen seuraan, jossa pidät ihmisiä normaaleina. 

Mä näkisin, että toi seura/ystävät työpaikalta on sivuseikka. Ongelmahan tässä on se, että ap jätetään asioiden/työtehtävien ulkopuolelle. Itselläni on töissä ihan sama tilanne.

Mä taas näkisin, että tuo ammattikirjallisuuden puuttuminen, koulutuksista ja kursseista kertomatta jättäminen yms työhön liittyvät asiat ovat asioita, jotka kuuluvat työnantajalle. Työnantaja vastaa siitä, että työntekijä voi tehdä työnsä. Aloittajan ei tarvitse pohtia, mitä hänen pitäisi tehdä toisin saadakseen työssään tarvitsemansa työvälineet yms vaan niiden järjestäminen kuuluu työnantajan tehtäviin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole yhtään ystävää. Naisvaltaisella työpaikallani minua kohdellaan huonosti. Esimerkiksi ohitetaan jossain asioissa, jotka muuten jaetaan kaikkien kesken tai jotka tilataan kaikille.

Mielestäni teen työni hyvin ja osaan työni (joka ei ole kovin vaativaa ja johon kaipaisin enemmän haasteita). En haise, tämän olen varmistanut ulkopuoliselta. Minulla ei ole mielenterveys- tai päihdeongelmaa, en sairasta mitään kiusallista tautia tai ole sairaalloisen lihava tai laiha tms.

Olen yrittänyt ajatella, että sosiaaliset taitini ovat huonot tai puutteelliset, koska minut aina ohitetaan tai sivuutetaan, koska selvästi moni henkilö työpaikalla ei minusta pidä, ja koska minulla ei ole yhtään ystävää.

Nyt olen kuitenkin kyllästynyt ajattelemaan niin. Hitto vieköön, minähän kuuntelen aina työpaikan lounaalla tai kahvilla kiltisti muiden jutut kysellen lisää, en ole koko ajan äänessä tai johdata keskustelua aina itseeni (kuten aika moni työpaikalla tekee). Minä tosiaan kuuntelen ja myös muistan, mitä toinen on kertonut, kyselen ja osallistun sopivasti. Pyrin aina huomioimaan, että kaikki saavat otettua pullaa tai maitoa, ojentelen ja nousen ensimmäisenä hakemaan paperia, kun joku loiskauttaa kahvit pöydälle tai päälleen.

Kun nyt tarkemmin ajattelen, niin minähän olen juuri se, jolla niitä paljon puhuttuja sosiaalisia taitoja on! Pitäisikö alkaa itsekkääksi ja puhua vai itsestään suureen ääneen? Sellaisilla näyttää ystäviä riittävän.

Pisti silmään useat lauseenaloitukset "minä aina..." ja "minä en..."

Mitä jos lähtökohtasi olisikin:

"Mikähän tyyppi tuon on?"

"Mistä tuo ihminen pitää?"

"Mitä mieltä tuo olisi *jostakin?"

ja "Pyytäisinkö tuon kahville?"

Eli aloite voi tulla myös sinulta.

Olin itse nuorena aloitekyvytön mietiskelijä ja usein yksinäinen.

Sitten löysin reippaita kavereita, hyökkääviä ja dominoivia, koska itse olin niin alistuva persoona.

Liikuin ja matkustin heidän seurassaan vuosia ja yritin tuöla heidän kaltaisekseen.

Vuosien varrella löysinkin oman persoonani ja aloitekykyni,

ylittämällä itseni monta kertaa.

Hymyä huuleen vaan!

Voisko olla näitä syitä:

Olet koulutetumpi ja fiksumpi kuin muut, tunnet itsesi erilaiseksi?

Olet kaunis ja hyvin säilynyt?

Olet jotenkin aneleva? Tietty välinpitämättömyys voisi auttaa.

Sinulla ei vaan synkkaa työkavereittesi kanssa ja siksi sinun ei kannattaisi edes pyrkiä heidän seuraansa?

Työnantaja on delegoinut huonosti nuo kurssi-ilmoittautumiset ym.? Kerro hänelle asiasta suoraan.

Suosittelen sinua luovuttamaan ihan kokonaan siihen työporukkaan pääsemisen. Voimavaroja vapautuu ja saat takaisin itsekunnioituksesi. Tämä on auttanut minua vastaavissa tilanteissa. Siinä myös itsetuntemus lisääntyy. Jostakin muualta olen sitten löytänyt kaltaistani seuraa ihan pakottomasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet työpaikkasi outo lintu. Tässäkin ketjussa kerrot jatkuvasti, miten sinä teet aina kaiken oikein ja muut väärin. Muut eivät tervehdi, sinä joudut siivoamaan muiden sotkut, muut puhuvat typeristä asioista jne. Ilmeisesti haluaisit, että muut olisivat kuten sinä. Ja tässä ei ole mitään väärää. Toiset eivät kuitenkaan muutu ollakseen sinun ystäviäsi, joten sun pitää etsiä ystäväsi sellaisista ihmisistä, jotka jo valmiiksi ovat samanlaisia kuin sinäkin. 

En tee kaikkea oikein eivätkä muut tee kaikkea väärin. Nuo olivat vain esimerkkejä siitä, että olen yrittänyt olla normaalin kohtelias ja huomioiva, eli että en itse pidä ulkopuolisuuteni syynä sitä että olisin töykeä tai itsekäs.

Meillä on joitakin tosi mukavia ja normaaleitakin ihmisiä töissä, mutta eivät he pysty minua pelastamaan. Yksi kyseli minulta, olenko tulossa kurssille. Jolloin minun oli sanottava suoraan, että ilmoittautumislista ei koskaan kiertänyt minun kauttani. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä ilmoittautua.

Kaikki eivät siis ole tuossa syrjinnässä mukana, mutta näköjään riittävän moni, kun se vain jatkuu ja jatkuu.

Et ehkä huomaa sitä itse, mutta näin ulkopuolisena saa sen käsityksen, että työpaikkasi ihmiset ärsyttävät sinua.  Eikä siinä mitään, kertomasi perusteella ärsyttäisivät varmasti minuakin, jos olisin siellä töissä. Mutta pointti onkin juuri se, että miksi edes haluaisit ystävystyä tai kuulua sellaiseen porukkaan, joka ärsyttää sinua? Töissä käyt kuitenkin tekemässä töitä, josta saat palkan ja sillä palkallasi rahoitat kaiken sen, mihin elämässäsi tarvitset rahaa. Sun työkaverisi ovat liian erilaisia, jotta voisit ystävystyä heidän kanssaan. Et pidä kuin muutamaa heistä edes normaalina. Sun pitää hakeutua sellaiseen seuraan, jossa pidät ihmisiä normaaleina. 

Kirjoitinkin jo aiemmin, että en siis etsi ystäviä työpaikalta. Minulla on kaksi ongelmaa: syrjintä työpaikalla ja se, että minulla ei ole ystäviä. Kerroin nämä molemmat, koska voi olla, että kumpaankin ongelmaan on sama syy. Jokin, mitä teen tai se, millainen olen. Mutta en siis etsi työpaikalta ystäviä. Toivoakseni en niin missään myöskään kirjoittanut.

Ystävättömyyteen olen periaatteessa jo tottunut. Epäoikeudenmukaisuutta työpaikalla sen sijaan en voi hyväksyä enkä siihen aio totutella.

Näköjään minulta jää kovin usein tuo -ap viesteistäni pois. Tietynlainen suurpiirteisyys tai pikkutarkkuuden puute voi myös olla yksi syy, mikä naisvaltaisessa työpaikassa aiheuttaa ärsytystä. Minä olen vähän kuin miehet monissa pikkuasioissa. Mieheltä se ehkä siedettäisiin, naiselta ei.

-ap

Ihmisten omat ongelmat, joihin eivät hae apua. Purkavat omaa pahaa oloaan muihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tykkää ihmisistä, jotka ei kerro mitään itsestään. Jos itse kerron itsestäni eikä toinen kerro itsestään mitään, tulee tunne, että hän voi käyttää näitä asioita lyömäaseena myöhemmin, koska miten edes voi olla kaveri ihmisen kanssa, joka ei paljasta itsestään mitään. Molempien pitäis paljastaa suht yhtä paljon samanlaisista asioista, niin ollaan niinkuin sit samassa veneessä.

Minä kyllä kerron itsestäni, mutta sopivasti ja mielestäni kiinnostavia, tai ainakin olennaisia asioita. En kuten eräs työkaveri, joka kertoo monenko aikaan pesi koneellisen pyykkiä, ja oliko se valko- vai kirjopyykkiä, ja kuinka hänen siskonpoikansa tyttöystävä soitti samalla ja kysyi hänen erinomaisen toscapiirakkansa reseptiä, ja miten hän samalla huomasi, että kukat on kastelematta ja kun puhelu loppui, hän heti kasteli ne, ja siitähän ne sitten virkosivatkin, vaikka hän jo ehti pelätä, että eivät enää virkoaisi jne. jne.

Ehkä olen vain väärässä työpaikassa 😈

-ap

Kuulostat hiukan ylimieliseltä. Ihmiset voivat aivan hyvin jutella keskenään helpoista ja kevyistä asioista, ja etenkin työpaikalle sopii hyvin sellainen puhe mikä ei herätä suuria tunteita kenessäkään. Ja jotkut ihmiset jaarittelevat paljon, mutta ei sitä tarvitse halveksua.

Oletko ehkä tylyn, kylmän tai töykeän oloinen? Osaatko olla rento ja ystävällinen? Joillakin myös kasvonpiirteet tekevät mielikuvan kylmästä ihmisestä, vaikka tämä ei olisi totta.

No tuo pyykinpesuistaan ja joka ikisestä puhelustaan raportoiva on todella rasittava, koska hän ei koskaan kysy muiden kuulumisia eikä reagoi mihinkään, mitä muut itsestään kertovat. Ja silti hänkin pyörittää jonkinlaista ystävärinkiä työpaikalla. En ole ylimielinen, vaan havainnoinnut tosiseikan.

En usko olevani tylyn tai töykeän oloinen, mutta varmaankin kärsivän näköinen. Näytän siltä että minulla on epämukava olo ja yritän sietää tilannetta. Mikä on nykyään aivan totta, kun tuntuu etten enää jaksa työpaikkaani. Kärsin ja se näkyy.

-ap

Tosiseikka on se, että tällä mielestäsi rasittavalla ihmisellä on ystäviä, ja sinulla ei. Ehkä muut eivät koe häntä samalla tavalla rasittavana. Sinun kokemuksesi on vain omasi, eikä faktaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole yhtään ystävää. Naisvaltaisella työpaikallani minua kohdellaan huonosti. Esimerkiksi ohitetaan jossain asioissa, jotka muuten jaetaan kaikkien kesken tai jotka tilataan kaikille.

Mielestäni teen työni hyvin ja osaan työni (joka ei ole kovin vaativaa ja johon kaipaisin enemmän haasteita). En haise, tämän olen varmistanut ulkopuoliselta. Minulla ei ole mielenterveys- tai päihdeongelmaa, en sairasta mitään kiusallista tautia tai ole sairaalloisen lihava tai laiha tms.

Olen yrittänyt ajatella, että sosiaaliset taitini ovat huonot tai puutteelliset, koska minut aina ohitetaan tai sivuutetaan, koska selvästi moni henkilö työpaikalla ei minusta pidä, ja koska minulla ei ole yhtään ystävää.

Nyt olen kuitenkin kyllästynyt ajattelemaan niin. Hitto vieköön, minähän kuuntelen aina työpaikan lounaalla tai kahvilla kiltisti muiden jutut kysellen lisää, en ole koko ajan äänessä tai johdata keskustelua aina itseeni (kuten aika moni työpaikalla tekee). Minä tosiaan kuuntelen ja myös muistan, mitä toinen on kertonut, kyselen ja osallistun sopivasti. Pyrin aina huomioimaan, että kaikki saavat otettua pullaa tai maitoa, ojentelen ja nousen ensimmäisenä hakemaan paperia, kun joku loiskauttaa kahvit pöydälle tai päälleen.

Kun nyt tarkemmin ajattelen, niin minähän olen juuri se, jolla niitä paljon puhuttuja sosiaalisia taitoja on! Pitäisikö alkaa itsekkääksi ja puhua vai itsestään suureen ääneen? Sellaisilla näyttää ystäviä riittävän.

Pisti silmään useat lauseenaloitukset "minä aina..." ja "minä en..."

Mitä jos lähtökohtasi olisikin:

"Mikähän tyyppi tuon on?"

"Mistä tuo ihminen pitää?"

"Mitä mieltä tuo olisi *jostakin?"

ja "Pyytäisinkö tuon kahville?"

Eli aloite voi tulla myös sinulta.

Olin itse nuorena aloitekyvytön mietiskelijä ja usein yksinäinen.

Sitten löysin reippaita kavereita, hyökkääviä ja dominoivia, koska itse olin niin alistuva persoona.

Liikuin ja matkustin heidän seurassaan vuosia ja yritin tuöla heidän kaltaisekseen.

Vuosien varrella löysinkin oman persoonani ja aloitekykyni,

ylittämällä itseni monta kertaa.

Hymyä huuleen vaan!

Tuo on totta että omaa aloitteellisuutta pitäisi olla. Olen pyrkinyt luomaan suhteita harrastuksessani ja ehkä se kantaa vielä joskus hedelmää. Valitsin vain varmaankin vähän huonon harrastuksen ystävystymisen kannalta, sillä siellä ollaan hyvin suorituskeskeisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tykkää ihmisistä, jotka ei kerro mitään itsestään. Jos itse kerron itsestäni eikä toinen kerro itsestään mitään, tulee tunne, että hän voi käyttää näitä asioita lyömäaseena myöhemmin, koska miten edes voi olla kaveri ihmisen kanssa, joka ei paljasta itsestään mitään. Molempien pitäis paljastaa suht yhtä paljon samanlaisista asioista, niin ollaan niinkuin sit samassa veneessä.

Minä kyllä kerron itsestäni, mutta sopivasti ja mielestäni kiinnostavia, tai ainakin olennaisia asioita. En kuten eräs työkaveri, joka kertoo monenko aikaan pesi koneellisen pyykkiä, ja oliko se valko- vai kirjopyykkiä, ja kuinka hänen siskonpoikansa tyttöystävä soitti samalla ja kysyi hänen erinomaisen toscapiirakkansa reseptiä, ja miten hän samalla huomasi, että kukat on kastelematta ja kun puhelu loppui, hän heti kasteli ne, ja siitähän ne sitten virkosivatkin, vaikka hän jo ehti pelätä, että eivät enää virkoaisi jne. jne.

Ehkä olen vain väärässä työpaikassa 😈

-ap

Kuulostat hiukan ylimieliseltä. Ihmiset voivat aivan hyvin jutella keskenään helpoista ja kevyistä asioista, ja etenkin työpaikalle sopii hyvin sellainen puhe mikä ei herätä suuria tunteita kenessäkään. Ja jotkut ihmiset jaarittelevat paljon, mutta ei sitä tarvitse halveksua.

Oletko ehkä tylyn, kylmän tai töykeän oloinen? Osaatko olla rento ja ystävällinen? Joillakin myös kasvonpiirteet tekevät mielikuvan kylmästä ihmisestä, vaikka tämä ei olisi totta.

No tuo pyykinpesuistaan ja joka ikisestä puhelustaan raportoiva on todella rasittava, koska hän ei koskaan kysy muiden kuulumisia eikä reagoi mihinkään, mitä muut itsestään kertovat. Ja silti hänkin pyörittää jonkinlaista ystävärinkiä työpaikalla. En ole ylimielinen, vaan havainnoinnut tosiseikan.

En usko olevani tylyn tai töykeän oloinen, mutta varmaankin kärsivän näköinen. Näytän siltä että minulla on epämukava olo ja yritän sietää tilannetta. Mikä on nykyään aivan totta, kun tuntuu etten enää jaksa työpaikkaani. Kärsin ja se näkyy.

-ap

Tosiseikka on se, että tällä mielestäsi rasittavalla ihmisellä on ystäviä, ja sinulla ei. Ehkä muut eivät koe häntä samalla tavalla rasittavana. Sinun kokemuksesi on vain omasi, eikä faktaa.

Kyllä, hänellä on ystäviä - ainakin omien puheidensa mukaan. Mutta tiedän, että hänet koetaan rasittavana, siitä puhutaan ja hänelle naureskellaan kun hän itse ei ole paikalla.

Hän kuitenkin tavallaan "ylläpitää" näitä ystävyyksiään iskeytymällä aina kunkin puheille ja puhumalla omat asiansa, mitä hänelle on tapahtunut sitten viime näkemän. Ehkä se on sitten tyhjää parempi tapa saada ystäviä tai "ystäviä": pakottamalla muut kuuntelemaan omia asioitaan. Ihminenhän tottuu mihin vain, ja kaikki totuttu tuntuu turvalliselta.

En tiedä, mutta noin tulkitsen.

Mulla on ihan sama kokemus. Ei ystäviä, muuta kuin vanhoja kavereita kaukana muilla paikkakunnilla ja työpaikalla jään kaikkien vapaa-ajan juttujen ulkopuolelle, joita muut tekevät yhdessä. Olen ollut aloitteellinen ja pyytänyt yhtä työtoveriani, jonka elämäntilanne on sellainen, että esteitä ulos lähtemiselle ei ole, useita kertoja tapahtumiin, jne. Hän ei koskaan lähde. Sen sijaan hän käy paljon ulkona useiden muiden työtovereiden kanssa ja aina feisbuukista saan lukea ilmoituksia, missä ja millä kokoonpanolla he ovat taas jossakin olleet. Se harmittaa suunnattomasti. Olen sanonut, että minulla ei ole oikein ketään kenen kanssa käydä missään ja silti hän ja muutkin jättävät minut aina ulkopuolelle. Aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsytät niitä muita jostain syystä.

Tätä olen epäillyt. Mikähän se syy voisi olla - tuskin ainakaan kateutta missään suhteessa aiheutan. No, olen korkeimmin koulutettu. Mutta en silti saa yhtään enempää palkkaa.

Ärsytänkö sitten myös kaikkia potentiaalisia ystäviäkin, kun en yhtään ystävää ole onnistunut saamaan.

Miesten kanssa ei ole ongelmia. Yhtään miespuolista ystävääkään ei tosin ole, mutta miehille olen aina kelvannut parisuhdekumppaniksi. Joten uskon, etten voi olla aivan toivoton. Pitäisi minun edes yksi ystäväkin pystyä saamaan.

Kuulehan ap, työpaikka ei ole mikään kirjekerho, jossa haetaan ystäviä. Siellä tehdään töitä. Anna työkaverien olla ja hae ystävät muualta.

En siis ole työpaikalta ystäviä etsinytkään. Rinnastin vain nämä kaksi asiaa: syrjään jättämisen työpaikalla ja ystävättömyyden, koska normaalijärjellä ajatellen jos molemmat tapahtuvat samalle ihmiselle, on vika tässä ihmisessä itsessään. En ole vain saanut paikallistettua tätä vikaa, että mikä se on.

Harrastusten kautta olen ystäviä yrittänyt saada, mutta ei ole tärpännyt. Olen ehkä valinnut vääriä harrastuksia. Sellaisia joissa ihmiset ovat kovin vakavasti kehittämässä tiettyjä taitoja ja keskittyvät vain siihen kehittämiseen.

Työpaikallamme sinänsä kyllä on ystävärinkejä. Sillä tavalla minut on ulos suljettukin, että muut viettävät aikaa yhdessä myös vapaalla, mutta minua ei ole niihin rientoihin kutsuttu mukaan. Jostain syystä he kuitenkin tuovat asian työpaikalla esiin, eivätkä pidä sitä omana tietonaan. Omituista sekin - ikäänkuin haluaisivat tarkoituksella loukata.

-ap

Ihan samalla tapaa meilläkin toimii työpaikalla ystävärinki johon pääsee vain harvat ja valitut. Itsekin tunsin aikani yksinäiseksi ja syrjityksi kunnes rupesin objektiivisesti ajattelemaan asiaa, että toi porukkahan vaan vetää yhdessä kaksin käsin viinaa ja kutee porukalla. Ihan sama. Etsi ystävät muualta ja unohda työkaverit, ne ei todennäkösesti oo ees samalla aaltopituudella sun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet työpaikkasi outo lintu. Tässäkin ketjussa kerrot jatkuvasti, miten sinä teet aina kaiken oikein ja muut väärin. Muut eivät tervehdi, sinä joudut siivoamaan muiden sotkut, muut puhuvat typeristä asioista jne. Ilmeisesti haluaisit, että muut olisivat kuten sinä. Ja tässä ei ole mitään väärää. Toiset eivät kuitenkaan muutu ollakseen sinun ystäviäsi, joten sun pitää etsiä ystäväsi sellaisista ihmisistä, jotka jo valmiiksi ovat samanlaisia kuin sinäkin. 

En tee kaikkea oikein eivätkä muut tee kaikkea väärin. Nuo olivat vain esimerkkejä siitä, että olen yrittänyt olla normaalin kohtelias ja huomioiva, eli että en itse pidä ulkopuolisuuteni syynä sitä että olisin töykeä tai itsekäs.

Meillä on joitakin tosi mukavia ja normaaleitakin ihmisiä töissä, mutta eivät he pysty minua pelastamaan. Yksi kyseli minulta, olenko tulossa kurssille. Jolloin minun oli sanottava suoraan, että ilmoittautumislista ei koskaan kiertänyt minun kauttani. Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä ilmoittautua.

Kaikki eivät siis ole tuossa syrjinnässä mukana, mutta näköjään riittävän moni, kun se vain jatkuu ja jatkuu.

Et ehkä huomaa sitä itse, mutta näin ulkopuolisena saa sen käsityksen, että työpaikkasi ihmiset ärsyttävät sinua.  Eikä siinä mitään, kertomasi perusteella ärsyttäisivät varmasti minuakin, jos olisin siellä töissä. Mutta pointti onkin juuri se, että miksi edes haluaisit ystävystyä tai kuulua sellaiseen porukkaan, joka ärsyttää sinua? Töissä käyt kuitenkin tekemässä töitä, josta saat palkan ja sillä palkallasi rahoitat kaiken sen, mihin elämässäsi tarvitset rahaa. Sun työkaverisi ovat liian erilaisia, jotta voisit ystävystyä heidän kanssaan. Et pidä kuin muutamaa heistä edes normaalina. Sun pitää hakeutua sellaiseen seuraan, jossa pidät ihmisiä normaaleina. 

Kirjoitinkin jo aiemmin, että en siis etsi ystäviä työpaikalta. Minulla on kaksi ongelmaa: syrjintä työpaikalla ja se, että minulla ei ole ystäviä. Kerroin nämä molemmat, koska voi olla, että kumpaankin ongelmaan on sama syy. Jokin, mitä teen tai se, millainen olen. Mutta en siis etsi työpaikalta ystäviä. Toivoakseni en niin missään myöskään kirjoittanut.

Ystävättömyyteen olen periaatteessa jo tottunut. Epäoikeudenmukaisuutta työpaikalla sen sijaan en voi hyväksyä enkä siihen aio totutella.

Syrjintä työpaikalla siltä osin kuin se liittyy työhön, on työnantajan asia. Puhu siitä esimiehellesi ja jos hän ei tee asialle mitään, niin ota yhteys  työterveyshuoltoon, luottamusmieheeen, työsuojelupiiriin tai ammattiliittoon. 

Mitä sitten tulee työpaikan porukoihin, jotka tapaavat toisiaan vapaa-ajallakin, niin sille et voi oikein mitään. Työkaveruus alkaa, kun avaat työpaikan oven, ja päättyy, kun suljet sen töistä lähtiessäsi. Työkaverit ovat olemassa vain työajalla. Jos samassa työpaikassa olevat ihmiset tapaavat toisiaan muulloinkin kuin työaikana, niin he ovat silloin myös kavereita tai jopa ystäviä. Kavereiden ja ystävien kanssa vietetään aikaa vapaa-ajallakin. 

Mä olen aina ystävystynyt helposti. Se on mulle luontaista ja ollut ihan pikkulapsesta lähtien. Sanoit aloituksessasi, että sinä taidatkin olla se, jolla on hyvät sosiaaliset taidot. Mä näen asian vähän toisin. Sulla on hyvät käytöstavat ja osaat huomioida porukassa kaikki, mutta se ei yksistään riitä. Hyviin sosiaalisiin taitoihin kuuluu myös ilmeistä, eleistä,  äänenpainoista ja sanoista toisen tunnetilan tulkitseminen. Hetken aikaa toista ihmistä katsottuasi tiedät, onko hän epävarma, arkailee jotain, on ujo, tuntee olonsa rentoutuneeksi tai epämukavaksi, on surullinen tai huolestunut  jne. Ja sitten kykenet omalla toiminnallasi vastaamaan siihen, mitä hän juuri sillä hetkellä tarvitsee. Joskus se on, että annat olla ihan rauhassa, joskus se on sitä, että menet juttelemaan jotain smalltalkia ja joskus sitä, että kysyt, mikä toisella on hätänä. Eri ihmiset reagoivat eri asioihin eri tavalla. Surun kohdatessa yksi haluaa olla itsekseen omassa rauhassa, toinen kaipaa juttuseuraa aiheesta, joka ei ole lähelläkään surun aiheuttanutta asiaa ts haluaa ajatuksensa johonkin muuhun asiaan  ja kolmas taas mielellään puhuisi juuri siitä surustaan. Sosiaalisesti taitava osaa edetä tunnustellen ja olipa toisen tarve mikä tahansa, toimia sen mukaan. 

Pelkän kirjoituksen perusteella on toki vaikea päätellä mitään (just kun ne ilmeet, eleet ja äänenpainot puuttuvat) siitä, millainen persoona olet ja mitkä ovat ne syyt, miksi sun on vaikea ystävystyä. Mä suosittelisin sua miettimään, mitä ystävältä odotat ja mitä sulla itselläsi on ystävälle annettavaa. Sua rasittaa kuunnella mitään juttuja kenenkään pyykinpesuista tai kukkien kastelusta, joten sun pitäisi miettiä, missä voisit tavata sellaisia ihmisiä, joita kiinnostaa puhua niistä aiheista, joista sinä haluat keskustella. Suosittelen myös, että tavatessasi uusia ihmisiä älä yritä päästä suoraan porukkaan mukaan. On paljon helpompaa saada ensin yhden ihmisen kiinnostus ja luottamus kuin kerralla isomman porukan kiinnostus ja luottamus.Eikä siinäkään ole mitään vikaa, että ei kuulu mihinkään porukkaan eikä oma ystäväpiiri tunne edes toisiaan. Joskus on helpompaakin näin, koska silloin ei tule mitään kilpailuasetelmaa, konflikteja (ts pitäisi valita, kumman puolelle asetut) tai selän takana puhumista. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihan sama kokemus. Ei ystäviä, muuta kuin vanhoja kavereita kaukana muilla paikkakunnilla ja työpaikalla jään kaikkien vapaa-ajan juttujen ulkopuolelle, joita muut tekevät yhdessä. Olen ollut aloitteellinen ja pyytänyt yhtä työtoveriani, jonka elämäntilanne on sellainen, että esteitä ulos lähtemiselle ei ole, useita kertoja tapahtumiin, jne. Hän ei koskaan lähde. Sen sijaan hän käy paljon ulkona useiden muiden työtovereiden kanssa ja aina feisbuukista saan lukea ilmoituksia, missä ja millä kokoonpanolla he ovat taas jossakin olleet. Se harmittaa suunnattomasti. Olen sanonut, että minulla ei ole oikein ketään kenen kanssa käydä missään ja silti hän ja muutkin jättävät minut aina ulkopuolelle. Aina.

Tuo on tosi paskamaista :-(

Itseäni suojelee (ja varmaan osittain myös eristää toisista) se, että en ole Facebookissa. Eipähän ainakaan tarvitse sieltä nähdä muiden rientoja.

Mutta ei sille mitään voi, että ulkopuolelle jättäminen satuttaa, vaikka ne jättäjät olisivat minkälaisia ääliöitä.

-ap

minä olen todennut omalla kokemuksella että pyrkimällä pääsee eteenpäin. ole oma-aloitteinen ja PYYDÄ työkavereitasi vapaa-ajalla tekemään kanssasi jotain. ei ole ihme että jäät yksin jos vain kädet ristissä odottelet että sinun luoksesi tullaan tiivistä ystäväporukasta.