en tajua miestä kun ei näe parisuhteessa mitään vikaa

Selitin kerran miehelleni henkisen yhteyden merkityksestä, hän totesi sen olevan aivan älytöntä soopaa :D

Meillä on kommunikaatiota. Mies puhuu. Paljon. Työstään. Sen elämässä ei ole mutään muuta kuin sen työ, niin ei kai ole muuta puhuttavaa. Tiedän kaiken sen töistä. Jokaisen työpäivän kaikki yksityiskohdat ja työtehtävät ja tapaamiset. Se jopa soittaa minulle töihin puhuakseen kesken työpäivän vähän omasta työstään. Iltaisin se puhuu vielä muutaman tunnin työstään. Aamiaispöydässä myös. No on yhteyttä ja kommunikaatiota, mutta en olisi ikinä ennen uskonut, että voin tietää jonkun muun työstä aivan kaiken. Sen työ ei edes ole mitenkään vaihtelevaa tms, joten se puhuu joka päivä suunnilleen samat asiat :D . No mieluumin silti näin kuin ap:n tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Selitin kerran miehelleni henkisen yhteyden merkityksestä, hän totesi sen olevan aivan älytöntä soopaa :D

Se nyt taisi sitten olla vastaus joihinkin kysymyksiin, joita et vielä ehtinyt esittämään...

Olin naisporukan kanssa viettämässä iltaa. Meitä oli noin kymmenen, eri ikäisiä ja näköisiä ja eri elämäntilanteista (en tuntenut kaikkia entuudestaan). Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi parisuhteisiin ja kahdeksan kymmenestä naisesta kertoi etteivät he juttele mitään syvällisiä asioita miehensä kanssa. Ja minä yritin hienovaraisesti kysellä että no mistä te sitten juttelette? Vieläkään en oikein ymmärrä että miksi he ovat parisuhteessa kun eivät ilmiselvästi voi tietyistä asioista jutella miehensä kanssa (sanoivat näin itse suoraan).

Olen varmaan aika naiivi ihminen, mutta aloin oikeasti miettiä, että onko minun ja ystävieni parisuhteet jotenkin erilaisia verrattuna muihin ihmisiin. Onko sattumaa että ystäväpiirissäni parisuhteet ovat tällaisia että kaikesta voi jutella, vai onko sattumaa että tuolloin illanistujaisiin sattui suurin osa sellaisia joiden parisuhteissa ei voi jutella kaikesta?

Mun ex oli samanlainen. Kerran jopa selitti mulle ihmeissään kuinka hänen ystävänsä tyttöystävä oli jättänyt tämän ystävän ihan yhtäkkiä. Eksä ihmetteli, että miksei ne oo ensin voinut yrittää keskustella asioista. Mää muistutin eksää, että eihän mekään keskustella ikinä mistään vaikka aihetta olis. Meni mies siinä vaiheessa hiljaseks ja lähti kattoon telkkaria.

Olin yrittänyt kyseiselle miehelle monet kerrat puhua ja saada meidän parisuhdetta kuntoon, mutta hän ei ikinä kuunnellut. Jatko vaan intensiivisesti aina telkkarin tuijottamista tai mitä ikinä sillon olikaan tekemässä. Yritin aina tosi tarkkaan valita sanani ettei vaan kuulosta siltä, että syytän häntä suhteen tilasta, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä. Ei se kertonut myöskään mitään ilojaan, surujaan tai menojaan mulle.

Nyt on onneks mies joka jo suhteen alkuaikoina kertoi, että hän ei harrasta huutamista eikä halua semmosta kuunnella vaan keskustelee mieluummin rauhassa asiat selviksi. Ja sehän sopii mulle. Meillä tosiaan puhutaan ihan kaikesta. Myös niistä parisuhteen ongelmista ja koska niistä puhutaan heti niin mikään ei pääse kasvamaan liian isoksi ja asiat saadaan nopeasti selvitettyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä pitäisi avautua? Että koki suunnatonta onnea, kun sai virvelillä ahvenen?

Kerrotko sinä pienet ilonhetkesi kaverille, mutta et vaimolle? Jos et kerro, niin miksi? Miksi kaverin pitäisi olla läheisempi mitä oman puolison? Meillä kyllä jutellaan pienistäkin ilon ja harmistuksen aiheista ihan samalla tavalla kuin maailmanpolitiikastakin.

Ehkäpä mies kertoo sitten, kun saa metrin mittaisen hauen? Mutta ahven ei ole vielä niin merkittävä asia, että siitä kokisi tarpeelliseksi kertoa yhtään kenellekään. On paljon ihmisiä, joiden elämässä ei nyt oikeasti tapahdu juuri muuta kuin itsestäänselvyyksiä. Olen minäkin joka päivä ihan iloinen siitä, että en jäänyt auton alle, kaatunut rappusissa, rahat riittivät kauppalaskuun  jne, mutta eivät ne ole asioita, joista kokisin tarpeelliseksi kenellekään kertoa. Tavallinen arki on tavallista arkea, samat asiat ja rutiinit toistuvat päivästä toiseen. Vaikka olenkin nainen, en silti koe tarpeelliseksi hehkuttaa puolisolle, että kylläpä vessanpönttö kiiltääkin pesun jälkeen hienosti. 

Kyse olikin siitä suunnattomasta onnentunteesta. Kyllä minä haluan kuulla sellaisesta mieheltä ja kyllä minä haluan kertoa miehelle, jos päivä meni hienosti ja kaikki sujui kuin rasvattu. Jos toiselle kertoo vain erikoisista tapahtumista, niin aika vähälle keskustelu jää, sen verran harvoin niitä tapahtuu.

Jaa, no minä käsitin tuon ahvenesta saadun suunnattoman onnentunteen sarkasmina :D Saatoin toki olla väärässäkin ja ehkä on olemassa miehiä, jotka kokevat suunnatonta onnea saadessaan virvelöityä ahvenen. 

Muuten olen kanssasi samaa mieltä. Jos pitää parisuhteessa tärkeänä päivittäistä arjen tapahtumista puhumista, niin silloin pitää valita sellainen puoliso, joka myös pitää tätä tärkeänä. Itse en pidä, joten miehenikään ei tarvitse pitää. Tällä palstalla saa usein lukea (tänäänkin), miten naisille on hyvin tärkeää aloittaa seurustelusuhde jo hyvin lyhyen tuttavuuden perusteella. Kun kemiat kohtaa ja toisen seurassa on ollut muutaman viikon mukavaa, niin ei muuta kuin seurustelemaan. Ja tätä sitten muut palstalaiset yläpeukuttavat. Aina pitäisi kuitenkin muistaa, että alussa ihminen antaa itsestään toiselle vain ja ainoastaan kaikki hyvät puolensa. Toisen mieliksi saatetaan myös käyttäytyä eri tavalla kuin normaalisti käyttäydytään. Ja kun arki sitten alkaa, valitetaan taas palstalla, kun toinen ei olekaan sellainen, mitä haluaisi. No ei tietenkään ole, ei hän ole koskaan ollutkaan. 

Sellaisissa tapauksissa, missä toisen luonne muuttuu merkittävästi (esim 10 vuotta on jaettu arjen ilot ja surut, mutta sitten se loppuu), kannattaa miettiä syytä muutokseen. Onko taustalla jotain huolia, terveysongelmia, toinen mies/nainen vai mitä. 

Meillä kommunikaatio tarkoittaa että vaimo paasaa ja minä kuuntelen. En saa sanoa omia mielipiteitäni koska ne ovat huonoja ja pilaavat kommunikaation. Eli tosi hyvin menee...

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kommunikaatiota. Mies puhuu. Paljon. Työstään. Sen elämässä ei ole mutään muuta kuin sen työ, niin ei kai ole muuta puhuttavaa. Tiedän kaiken sen töistä. Jokaisen työpäivän kaikki yksityiskohdat ja työtehtävät ja tapaamiset. Se jopa soittaa minulle töihin puhuakseen kesken työpäivän vähän omasta työstään. Iltaisin se puhuu vielä muutaman tunnin työstään. Aamiaispöydässä myös. No on yhteyttä ja kommunikaatiota, mutta en olisi ikinä ennen uskonut, että voin tietää jonkun muun työstä aivan kaiken. Sen työ ei edes ole mitenkään vaihtelevaa tms, joten se puhuu joka päivä suunnilleen samat asiat :D . No mieluumin silti näin kuin ap:n tilanne.

Ihana :D Vaikka todellisuudessa varmaan jopa vähän rasittavaa.

Mun kokemuksen mukaan naisen "puhuminen" on oman mielipiteen runnomista läpi ja sitten kiukutellaan kun mies ei osaa "puhua". Omaa kommunikointitapaa pidetään jotenkin parempana.

Vaimon kanssa me ei juuri jutella mistää tunneasioista jatkuvasti ja molemmat on onneksi tyytyväisiä. Olisi rasittavaa esim. työpäivän jälkeen käydä joku "miltä musta tuntuu parisuhde tänään"-keskustelu.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo kuulostaa juuri sellaiselta suhteelta, mikä on monen miehen mielestä riittävän hyvä suhde. 

Lisäisin tähän vielä, että riittävän hyvä suhde, kunnes mies sattuu törmäämään johonkin parempaan, saa viidenkympinkriisin tai muuten äkkiä havahtuu siihen, miten elämä kuluu hukkaan. Tämmöinen mies ajattelee aivan vilpittömästi, että kaikki on hyvin, kun kaikki menee rutiinilla ja mahdollisimman vaivattomasti. Sitten vastaan astelee naapurin jännä Maija tai autokaupassa osuu silmään moottoripyörä - mitä se nyt kenelläkin on. Siinä jää sit vanha vaimo ihmettelemään, et mikäs sille nyt tuli, lähti sanomatta melkein sanaakaan...

Meillä puhutaan paljon ja kaikesta. Päivän kuulumisista, perheestä, ystävistä, sisustuksesta, uutisista, politiikasta, ideoista, toiveista, matkasuunnitelmista, kaikesta. Tämä oli tärkeä kriteeri kumppanille. Että ollaan toistemme ystävät samalla kun ollaan rakastavaisia.

Monet kai lähtevät suhteeseen sen ihastumisen ja seksuaalisen vetovoiman perässä ja monesti kuulee tätä, että seksi on parisuhteen liima. Onhan siinäkin totuuden siementä ja se on minullekin iso osa parisuhdetta, mutta minulle se todellinen liima on se, että mies on paras ystäväni ja se ihminen, jonka kanssa kaikista mieluiten teen sekä hauskoja että arkisia asioita ja että ihan aidosti pidämme toistemme persoonista. Meillä on paljon pientä arjen kivaa ja huomioimme kaikessa tekemisessä toisen. Kertaakaan 10v. aikana ei ole tullut pieneen mieleenkään, että parempaa voisi tulla vastaan, vaikka joskus tuleekin silmäiltyä jotain komistuksia kaupungilla.

Joo minä hoidan kodin ja lapsen kokonaan. Tai kyllä mies lapsen kanssa touhuaa vkloppuna jos kerkeää harrastuksilta..

Ei puhuminen onnistu.. miehen mielestä mäkätän/valitan, jos kerron mitä parisuhteesta toivoisin toisin.

Olen totaalisesti kyllästynyt.

Mun mies kärttää kokoajan jotain turhaa keskustelua. Olen aina ollut hiljainen ja en välitä kälättää. Tiesi mitä saa joten en ymmärrä nyt muutroksen halua asiaan mihin en oikein voi vaikuttaa. En osaa höpöttää kokojan. Eilen tuli aiheesta oikein riita ja heitti vesipullon lattialle ja poistui paikalta kesken terassin siivouksen.