Suhde narsistin jälkeen--oletko vielä luottanut johonkin?

Olin yksin kahdeksan vuotta, mutta sitten tapasin nykyisen mieheni, joka on kiltti, kiva ja luotettava. Nyt ollaan oltu melkein kymmenen vuotta yhdessä ja hyvin menee edelleenkin. Jälkikäteen olen ihmetellyt, miten sorruin tuhlaamaan narsistin kanssa melkein viisi vuotta elämästäni. Se vaan oli ilmeisesti jotenkin niin salakavalaa ja pikkuhiljaa tapahtuvaa alistamista.

Luotan nykyiseen mieheen mutta helpolla se luottamus ei rakentunut.

Muutama kuukausi meni aika ajoin epäillessä ja sain jopa ihan hirveitä "vainoharhakohtauksia" miettiessäni onko tämäkin samanlainen kuin edellinen. Miesparka joutui kestämään tarkkaa kyselyä ja kaivelua sellaisista asioista joita ei vähemmän traumatisoitunut edes miettisi.

Tämä siitä huolimatta, että edellisen suhteeni päättymisestä oli yli kaksi vuotta aikaa silloin kun tapasin nykyisen kumppanin. Kannattaa antaa itselle ihan reilusti aikaa.

Asiaa auttaa myös se, että uusi kumppani kuuntelee ja on valmis ottamaan sinut vastaan sellaisena kuin olet ja sellaisella menneisyyden taakalla jota mukanasi kannat. Yhdessä puhumalla selviää moni asia ja luottamusta on mahdollista pikkuhiljaa rakentaa kärsivällisen kumppanin kanssa.

Erosta on noin 4 vuotta aikaa. En usko että kykenen koskaan " tavalliseen" parisuhteeseen. En ainakaan muuttamaan kenenkään kanssa yhteen. Myös ystävyyssuhteet on ehkä jotenkin poikkeuksellisia ja pienestäkin epärehellisyydestä menee luotto toiseen täysin. Itseeni tosin vaikuttaa narsistipuolison lisäksi isä, joka myös on narsisti ja vielä pahempi ihmishirviö kuin eksäni.

Kyllä, olen uusissa naimisissa. Vieläkin päivittäin ihmettelen, kuinka tämä mies ei pakota eikä syyllistä. On se niin ihmeellistä, kun saa pitää omat eriävät mielipiteet ilman, että ne tuomitaan tai niistä syyllisestään.

Katson olevani onnekas, kun uskalsin rakastua uudelleen.

Tilanne on vielä niin tuore, että en uskalla ajatella uutta suhdetta. Oli niin kova kokemus menettää vapaus ja tulla huijatuksi monella tavalla. En ihan äkkiä voisi luottaa uuteen mieheen, haavani pitää parantua ja se pitää tehdä itse.

Varmaankin voin vielä luottaa, tosin  haluan olla varma ihmisen taustoista ennen sitä. Jos valehtelee pienen asian, tekee niin isommissakin. Ja jos suhteet omaan perheeseen huonot, ei ystäviä, haukkuu entiset naisensa, on ihan liikaa hälymerkkejä. Oikeastaan jo yksi noista riittää kertomaan miehestä.

Luulen, että exäni on lähempänä psykopaattia kuin narsistia. Erosta on nyt seitsemän vuotta eikä ole tullut mieleenkään edes tapailla ketään. Koska ex edelleen vainoaa minua, en edes halua sotkea ketään ulkopuolista tähän.

Minulla myös menee tietty luottamus ihmiseen valheista tai kaksinaamaisuudesta. Pystyn työpaikalla olemaan sosiaalinen ja ystävällinen myös niitä kohtaan, joihin en luota - mutta se on vain pintatasoa. Olin ennen avioliittoani superluottavainen ja sinisilmäinen. Nyt osa minusta alitajuntaisesti lukee toisia ihmisiä. Jos jokin jää epämääräisesti häiritsemään, siihen löytyy yleensä myöhemmin syy.

Koska exäni pystyi kietomaan entisen ystävä- ja kaveripiirimme täysin pikkurillinsä ympärille (lähes kaikki hylkäsivät minut) tiedän kuinka helppo ihmisiä on manipuloida. Ammattiauttajat ja viranomaiset ovat hänen erikoisosaamisaluettaan. Tieto siitä, että 99% ihmisistä on valmis uskomaan sinusta minkä tahansa valheen kun tarpeeksi taitava manipuloija kertoo tarinoitaan, on hirveän raskas kantaa. En oikeastaan pelkää enää persoonallisuushäiriöisiä millään tasolla, heidät on niin helppo tunnistaakin, mutta kammoksun hovinaisia ja -miehiä. He näyttävät ja tuntuvat kivoilta ja luotettavilta, mutta ovat valmiina puukottamaan selkään koska tahansa.

Suhteesta on mennyt aikaa toipua ja toivun edelleen. Kyseessä 3.5 vuoden suhde, joka päättyi minun aloitteestani. Suhdetta en ole kaivannut, mutta vihasta en ole päässyt eroon. Uskon, että tilanne olisi paljon vaikeampi, jos olisin ollut jätetyksi tullut koska silloin en olisi se, joka päätöksen eli eron takana seisoo.

Vain pari kuukautta eroni jälkeen aloitin uuden suhteen. Se ei ollut tarkoitus enkä etsinyt mitään vaan nimenomaan pidin tärkeänä, että saisin olla yksin ja koota itseäni rauhassa. Uusi mies kuitenkin vain tuli sattumalta eteen ja se oli menoa vaikka itse olinkin se, joka suhteen alkamista kovasti jarrutteli.

Uusi suhde on täysin toista maata kuin suhde narsistin kanssa. Uudessa suhteessa olen ollut epäluuloinen kyllä, mutta se on ollut normaalia, tervettä varautuneisuutta tuntematonta kohtaan. Epätervettä luottamusta ei ole ollut, vaan koko suhde on alusta asti ollut paljon terveemmällä pohjalla kuin suhde narsistin kanssa koskaan oli.

Lisää tästä voi lukea blogistani http://rakasstacy.blogspot.fi

Ihmiset toipuvat suhteista omassa tahdissaan. Minä tarkkailen uusissa ihmisissä entistä enemmän narsismiin viittaavia piirteitä, mutta en nyt parin huonon suhdekokemuksen jälkeen lyö kaikkiin ihmisiin epäluotettavan leimaa. Hyviä, mieleltään terveitä ihmisiä on kuitenkin huomattavan suuri enemmistö. Jos epäluottamus nakertaa häiritsevän paljon eikä siihen tunnu itsellä olevan keinoja puuttua niin suosittelisin kokeilemaan ammattiapua. Parikin juttukertaa voi oikeasti auttaa ja parantaa elämänlaatua.

Tsemppiä!

Olen ollut ysin eron jälkeen jo 14 vuotta, enkä usko, että edes ikinä enää ihastuisin kehenkään.

Hei pliis älkää olko marttyyreja ja antako yhden sian vaikuttaa loppuelämäänne! Toinenhan siinä voittaa, ette te. Kukaan ei palkitse teitä myöhemmin siitä, että olitte loppuikänne yksin narsistin jälkeen.

En. En enää luota edes itseeni. Havahtuminen siihen, että on joutunut narsistin petkuttamaksi oli liian karmiva, mutta toisaalta opetti paljon.

Vierailija kirjoitti:

Hei pliis älkää olko marttyyreja ja antako yhden sian vaikuttaa loppuelämäänne! Toinenhan siinä voittaa, ette te. Kukaan ei palkitse teitä myöhemmin siitä, että olitte loppuikänne yksin narsistin jälkeen.

Et oikein ymmärrä. Minun kohdallani narsisti vainoaa edelleen lähestymiskiellosta huolimatta, ja tähän mennessä hän on uhkaillut paria tapailemaani miestä, jotka ovat sitten kyseisestä syystä halunneet päättää tapailun alkuunsa. Exän kanssa erosta on jo 2v.

Vierailija kirjoitti:

Hei pliis älkää olko marttyyreja ja antako yhden sian vaikuttaa loppuelämäänne! Toinenhan siinä voittaa, ette te. Kukaan ei palkitse teitä myöhemmin siitä, että olitte loppuikänne yksin narsistin jälkeen.

Et ole narskun uhri, oletan, se voi olla erittäin lamaannuttavaa lopuniäksi, vaikka kuinka selviäisi.

t. yksi ylempi

ps. onneksi näemmä osa onnistuu etenemään hyvinkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei pliis älkää olko marttyyreja ja antako yhden sian vaikuttaa loppuelämäänne! Toinenhan siinä voittaa, ette te. Kukaan ei palkitse teitä myöhemmin siitä, että olitte loppuikänne yksin narsistin jälkeen.

Et ole narskun uhri, oletan, se voi olla erittäin lamaannuttavaa lopuniäksi, vaikka kuinka selviäisi.

t. yksi ylempi

ps. onneksi näemmä osa onnistuu etenemään hyvinkin!

Puhukaa asiasta ja hankkikaa apua! Tieto narsismista lisääntyy jatkuvasti eikä kaikki ihmiset ole niin hönöjä ettei tajua mistään mitään kun heille puhuu. Ties vaikka löytäisitte vertaistukea samalla.

Ja sinä, jonka eksä vainoaa nyksiäkin, kai tiedät kotirauhan rikkomisesta ja vainoamisesta? Poliisi auttaa saamaan vaikka lähestymiskiellon kunhan voit todistaa että vainoaminen on jatkuvaa ja ahdistavaa eikä ole loppunut pyynnöistäsi huolimatta.

Kyllä minä pystyisin luottamaan. Tiedän, että tuollainen julma narsisti ei satu toista kertaa kohdalleni. Ainut ongelma on se, että itsetuntoni on pohjalukemissa ja se arvottomuuden tunne vetää vaan enempi alas. Vaikka kaikki koittavat nostaa sieltä pohjalta, on vuosikymmenen ajan ala arvoinen kohtelu upottanut jalat syvälle suohon. On itse koitettava nousta, kukaan ei oikeastaan pysty auttamaan.

Onnekseni ex mies löysi kuukausi eron jälkeen uuden. Piinaaminen ei loppunut kuitenkaan välittömästi, koska meillä yhteiset lapset.

Olemme mahdollisimman vähän tekemisissä kuitenkin.

Kamalinta on mustamaalaaminen.

Ystävien ja entisten sukulaisten selän kääntäminen aiheuttaa vieläkin arvottomuuden tunnetta. Narsistin keinot on monet.

Kaikkein kiitollisin olen omista ystävistä, joille uskalsin puhua ja jotka tietävät totuuden. He eivät lankea Narsistin ansaan.

Lapset. Pelkään menettäväni heidät. Kokoajan pelkään että isä keksii jotain, millä saa lapsetkin kääntämään selkänsä minulle.

En uskalla tarpeeksi. Rohkeuteni on viety minulta. Pitäisi nousta ja huutaa, puolustaa itseään valheita vastaan, mutta ääntä ei tule.

Olen kerran saanut rakastaa terveessä suhteessa ja se on minun satuni.

Sitä mietin iltaisin ja siitä haaveilen.

En ole kanssa pystynyt  luomaan tervettä ihmissuhdetta kehenkään, koska olin pari vuosikymmentä niin poljettu narsistin taholta, enkä jaksa vieläkään uskoa itseeni.