Kummipojan rippijuhla samaan aikaan lomamme kanssa. Nyt meille ollaan suututtu
Haluaisin mielipiteitä siitä, ollaanko me nyt ihan kamalia ihmisiä vai mikä tässä meni vikaan. Varasimme lomamatkan tietämättä, että samaan aikaan on kummipojan rippijuhla. Tästä ei siis meille oltu kerrottu. Kutsu tuli tekstarilla eilen, juhla on ensi viikon sunnuntaina ja lähtömme on perjantaina. Soitin perään, että nyt on käynyt tällainen ja siihen kummipojan äiti loukkaantuneena sanoi, että heillä on meille ihan kutsukortti, jonka olisivat lähettäneet jo alkukesästä jos olisivat tienneet osoitteemme tai olisimme tulleet heillä käymään. Eivät kuitenkaan ole sitä kyselleet, eivät ole soittaneet tai mitään. Ja ovat meillä käyneet joten osoite on varmasti tiedossa.
Mulla on niin huono fiilis. Olisin todella mielelläni mennyt juhlaan ja olisimme ottaneet matkan eri viikolle, jos olisimme tienneet mutta sanallakaan ei meille asiasta mainittu. Teimmekö me kuitenkin tässä väärin? Olisiko meidän pitänyt kysellä juhlan ajankohtaa itse? Emme ole kovin tiiviissä yhteydenpidossa tuon perheen kanssa. Aina he jaksavat marista, ettei meistä kuulu mitään mutta enemmän me heidän luona käydään ja soitellaan kuin he.
Kommentit (138)
Kyllähän tässä on kummankin puolen aikuiset sössineet. Harmi, että lapsi kärsii nahoissaan.
He olisivat voineet toimia ajoissa sen päivämäärän kanssa ja te olisitte voineet kysyä, että meneekö kummilapsi yleensäkään ripille ennen matkan varaamista.
Mun äiti on juuri tällainen viimetinkaan kutsuja, jopa pahempi. Monta kertaa on muistanut vasta edellisenä iltana soittaa ja kertoa, että seuraavana aamuna olis lähtö kello 9. Saattaa myös perua kyseiset lähdöt tuntia paria ennen, joskus käynyt myös niin että vastannut puhelimeen vasta 5 tuntia lähtöajan jälkeen ja tokaissut ettei jaksakaan lähteä.
On myös muutamankin kerran suuttunut, kun oon itse soitellut perään että koska lähdetään ja kauanko ollaan (esim. mökillä) koska hänen mielestään mun olisi itse pitänyt tietää aikataulu :D Josta ei siis tosiaan ole aiemmin ollut puhetta kuin sen verran että ollaan kesän aikana mökille lähdössä.
lomalle vaan,on kyllä todella lapsellista suuttua.jokaisella on elämä. Aina ei voi kaikkia miellyttää ja olen sitä mieltä että jos juhlat järjestää niin hoitaa asian fiksusti loppuun saakka,eli kutsutkin todella ajoissa perille ja jos ei osoitetta tiedä ottais selvää.
Ap lähdössä Päivä Tukholmassa -risteilylle Promenade-hyttiluokassa.
Tuo on selvästi kummilapsen vanhempien moka. Jokainen tietää, että ihmisillä on kesäloman aikana jos jonkinlaista menoa. Siksi olen itse ilmoittanut lasteni kummeille ja isovanhemmille tulevasta rippijuhlasta heti kun olen saanut tietää ajankohdan. Näin tärkeät ihmiset ovat voineet ottaa kesäsuunnitelmissaan huomioon lapsemme juhlan.
Tämän kesän rippilapsen kummin puoliso ei päässyt juhliin, koska hänellä oli töitä. Hän on yrittäjä, ja tekee töitä, jotka ovat säästä riippuvaisia, ja tuona viikonloppuna sää oli tämän kesän mittapuulla poikkeuksellisen hyvä. Tämä kummin puoliso on lapselleni tärkeä ihminen, joten vähän se harmitti, ettei hän päässyt, mutta emme luokkaantuneet tai suuttuneet siitä.
Vierailija kirjoitti:
Rippijuhla on lapsen ja kummin tärkeimpiä juttuja. Lomamatkoja tulee ja menee.
Rippikoulua turhempaa koulua ei maailmassa ole!
Mun rippiäiset aikoinaan: äiti oli antanut isälle tehtäväksi kutsua kummini rippijuhliin, koska isä hyppäsi siellä jatkuvasti kylässä. No isä unohti ja asia selvisi rippijuhlapäivänä, kun heitä ei näkynyt. Äiti soitti heille ja tulivat juhliin ja antoivat 100 mk setelin.
Mun mielestä Helsingin seurakuntien tapa järjestää konfirmaatiot vasta koulujen alkamisen jälkeen on idioottimainen. Rippijuhlat kuuluu olla kesä- tai heinäkuussa. No, asia ei koske meitä. Omat lapseni ovat käyneet protun.
Mulle on myös suututtu vähän samanlaisesta syystä. Olin viimeisilläni raskaana ja todella tuskainen olo ja vaikka mitä vaivoja. Olisi pitänyt lähteä kummilapsen rippijuhliin 3 tunnin junamatkan päähän. Lähetin lahjan postissa ja soitin onnittelut, mutta vanhempansa suuttuivat, kun en tullut henkilökohtaisesti paikalle. Myöhemmin meni välit kokonaan saman tyyppisen tapauksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en menisi yksiinkään juhliin noin lyhyellä varoitusajalla, vaikkei muuta menoa olisikaan. Tuossahan tulee kauhea paniikki hankkia lahja ja vaatteet ja niin edelleen. Törkeää kutsua noin myöhään.
Siis mitä, et saa viikossa järjesteltyä itseäsi juhliin? Kai nyt kaapista jotkut perussiistit vaatteet löytyy jos ei juhlamekkoa ole ja lahjaksi kelpaa kuoreen sujautettu seteli.
Siitä olen samaan mieltä, että juhliin on kohteliasta esittää kutsut hyvissä ajoin ja mitä isommat juhlat sitä aikaisemmin. Mutta ihmettelin vaan tätä, että miten ei viikossa saa itseään valmiiksi juhliin?
Jos ei missään tarvitse sellaisia vaatteita, joissa kehtaisi mennä juhliin, niin miksi niitä olisi kaapissa? Vai kehtaisitko itse mennä esim. farkuissa? Mutta lisäksi esimerkiksi minulla ei ole autoa, ja olisi melkoinen järjestäminen juhliin pääsemisessä, toki riippuen siitä kuinka vaikeassa paikassa ne pidettäisiin.
Mutta kaipa viikossa sillä hirveällä paniikilla saisi kaiken järjestykseen. Pointti olikin vähän niin kuin se, että jos juhlien järjestäjä ei viitsi nähdä sen vertaa vaivaa, että kutsuisi ajoissa, niin miksi minä viitsisin ottaa kauhean stressin sellaisiin juhliin lähtemisestä?
Olin kerran "valekummina" kummityttöni veljelle, koska hänen omat kumminsa olivat matkoilla rippijuhlan aikaan. Kummit menivät kirkossa alttarille siunaamaan kummilapsen, joten tähän rooliin tarvittiin joku. Oikeat kummit olivat perheen sukulaisia. Kukaan ei tuominnut heitä poissaolosta eikä asiasta edes sen enempää keskusteltu. Jossain vaiheessa vain joku totesi, että eivät päässeet kun ovat matkoilla. No problem! Näitähän sattuu, eikä varmasti ollut tahallinen päällekkäisyys.
Vanhimman kummipoikani rippijuhliin matkustin monen sadan kilometrin päähän.
Keskimmäisen kummipoikani rippijuhliin sain kutsun kahta viikkoa ennen. Vuorotyötä tekevänä minulla oli tietenkin työvuoro silloin. Yrityksistäni huolimatta en saanut vuoroa vaihdettua. On aika mahdotonta saada kesäviikonlopun työvuoroja vaihdetuksi. Jos olisin tiennyt juhlapäivän ajoissa, olisin tietysti toivonut vapaapäivän tuolle sunnuntaille. Kummipoikani äiti ei käy töissä niin hän ei ym,ärrä, että jollain voi olla työvuoro eikä sitä noin vain vaihdeta.
Nuorimman kummipoikani rippijuhliin minua ei edes kutsuttu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvällä omallatunnolla reissuun vaan. Kyllä se on kutsujan vastuulla hoitaa kutsu perille ajoissa.
Niin mikä esti kun eivät tuoneet sitä kutsua postilaatikkoon itse jos eivät tienneet osoitetta mutta sijainnin. Jokin mättää. Sen tekstiviestin olisi myös voinut lähettää silloin kun sanoivat, että olisivat voineet kortin lähettää.
Valekummi kirjoitti:
Olin kerran "valekummina" kummityttöni veljelle, koska hänen omat kumminsa olivat matkoilla rippijuhlan aikaan. Kummit menivät kirkossa alttarille siunaamaan kummilapsen, joten tähän rooliin tarvittiin joku. Oikeat kummit olivat perheen sukulaisia. Kukaan ei tuominnut heitä poissaolosta eikä asiasta edes sen enempää keskusteltu. Jossain vaiheessa vain joku totesi, että eivät päässeet kun ovat matkoilla. No problem! Näitähän sattuu, eikä varmasti ollut tahallinen päällekkäisyys.
Häh?! Tarvitseeko niitä kummeja johonkin rooliin siellä kirkossa? En ole vuosiin ollut väleissä lapseni kummin kanssa. Kertokaa tarvitseeko? En halua että lapseni 14-v. on nolona vuoden päästä rippiseremoniassa.

Kyllä, Kummi on siunaamassa kummilapsensa.
Mikäli kenelläkään kummilla ei ole mahdollista saapua siunaamaan nuorta, voi siunaamiseen osallistua jokin muu nuorelle tärkeä/läheinen aikuinen, sukulainen, ystävä, joku sisaruksista, vanhempi tai isovanhempi.
Jos minulla on kesälomaa vaikka neljä viikkoa ja haluan mennä ulkomaille kahdeksi viikoksi, niin en kyllä voi koko lomaani suunnitella sen mukaan milloin kummilapsen rippijuhlat ovat.Kävisin sitten tervehdys-ja onnittelukäynnille jälkikäteen.
En peruuta menoja jos kutsu tulee liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin mielipiteitä siitä, ollaanko me nyt ihan kamalia ihmisiä vai mikä tässä meni vikaan. Varasimme lomamatkan tietämättä, että samaan aikaan on kummipojan rippijuhla. Tästä ei siis meille oltu kerrottu. Kutsu tuli tekstarilla eilen, juhla on ensi viikon sunnuntaina ja lähtömme on perjantaina. Soitin perään, että nyt on käynyt tällainen ja siihen kummipojan äiti loukkaantuneena sanoi, että heillä on meille ihan kutsukortti, jonka olisivat lähettäneet jo alkukesästä jos olisivat tienneet osoitteemme tai olisimme tulleet heillä käymään. Eivät kuitenkaan ole sitä kyselleet, eivät ole soittaneet tai mitään. Ja ovat meillä käyneet joten osoite on varmasti tiedossa.
Mulla on niin huono fiilis. Olisin todella mielelläni mennyt juhlaan ja olisimme ottaneet matkan eri viikolle, jos olisimme tienneet mutta sanallakaan ei meille asiasta mainittu. Teimmekö me kuitenkin tässä väärin? Olisiko meidän pitänyt kysellä juhlan ajankohtaa itse? Emme ole kovin tiiviissä yhteydenpidossa tuon perheen kanssa. Aina he jaksavat marista, ettei meistä kuulu mitään mutta enemmän me heidän luona käydään ja soitellaan kuin he.
Jos on käynyt niin ei se tarkoita sitä että tietäisi postiosoitteen. On ehkä joskus tiennyt, mutta sen jälkeen sinne osaa tulla ilman osoitettakin ja osoite ei ehkä ole enää tallessa. Ainakin minä osaan mennä satoihin paikkoihin, joiden osotteita en tiedä.
Minä en kyllä siirtäisi lomaa tai matkaa minkään rippijuhlan takia vaikka tietäisin sen ajankohdan 15 vuotta aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menette lomalle. Kutsun järjestäjän asia on huolehtia kutsut ajallaan vieraille. Nykyisin tuntuu, ettei ajatella et muillakin ihmisillä on elämää
rippijuhilien ajankohta on ollut tiedossa jo 15 vuotta takaperin kun on kummiksi suostunut. Ei tullut yllätyksenä....ellei aivan taukkilan vajakkilasta olla kotoisin....
Sinulle tulee varmasti järkytyksenä se, että kummit eivät aina pysy rippilastensa iässä ihan perässä ja jos oma lapsi ei ole päässyt ripiltä, niin ei nyt ihan kirkkaassa muistissa ole se, että minkä ikäisenä sitä ripiltä päästiinkään.
Niinpä useimmat vanhemmat muistuttavat kummeja hyvissä ajoin tulevista juhlista.
Rippikoulun voi käydä muussakin iässä kuin sinä kesänä jonka vuonna täyttää 15 vuotta. Monet käy rippikoulun talvellakin ja itse kävin sen sinä vuonna kun täytin 20 vuotta.
Meillä on rippijuhlat viikonloppuna. On kutsujan asia informoida ajoissa. Informoin jo talvella kun rippikoulu alkoi että juhlat on tänä viikonloppuna laittakaa kalenteriin. Siitä huolimatta toinen kummi ei pääse ja ymmärrän sen hyvin. Kas kun mailma ei pyöri yhden ihmisen ympärillä.
Laita kortti ja pieni lahja postissa. Jos ilmoittaa juhlista noin lyhyellä varoitusajalla keskellä lomakautta niin saa syyttää vain itseään jos juhlissa on vähän porukkaa...maalaisjärjellä voi näitäkin suunnitella.
Mun lapsella oli kesäkuussa konfirmaatio. Hän sai tietää rippileirin ja konfirmaation ajankohdan jo marraskuun loppupuolella, ja laitoin jo silloin whatsapissa tiedon siitä kaikille jotka olin ajatellut pyytää juhliin. Näin sen takia, että suvussamme on paljon vuorotyöläisiä, joiden tiesin haluavan osallistua juhlaan, ja näin he pystyivät miettimään omia työvuorojaan, että saisivat järjestettyä vapaapäivän. Laitoin sitten vielä kirjalliset kutsut 1,5 kk ennen juhlaa, ja kaikki tulivat paikalle.