Naisen menneisyydestä tulee jatkuvasti esille uusia asioita, olo todella huijattu
Yhdessä jo reilu 9 vuotta.
Naisella on melko värikäs menneisyys mitä tulee miehiin, hänellä ei ollut hirveästi suodatinta siihen ketä haarojensa väliin päästää. Hän on kokenut KAIKEN mahdollisen jo alaikäisenä (14-16v). Tiesin osan silloin parikymppisinä kun tavattiin, osa tuli suhteen puolivälissä esille ja nyt tuli taas esille lisää asioita. Viimeisimmät ovat sellaisia, etten tiedä miten ihmeessä pystyn naisen kanssa enää jatkamaan.
Olo on huijattu.
Katson rakastani, ja näen vain hänen l*tkamaisen menneisyytensä. Maailmankuva romahti. Hän onkin nainen jonka minä kelpuuttaisin pelkäksi panoksi. Hänen hellä ja ihana luonnollinen kauneutensa hävisi silmissäni tuosta noin vaan.
Mitä jos joku näistä panoista tulee vastaan kauppareissulla, tulee tervehtimään tai muuta.
Naisen itsensä mukaan kyse oli hyväksynnän hakemisesta, hän oli kuulemma todella ujo ja ruma->kaunistui ja sai huomiota osakseen vihdoin, hän ei osannut sanoa Ei, koska luuli että niin kuuluu tehdä jne. Mutta kuka jatkaa tuollaista, jos ei siitä mukamas nauti? Miten mukamas UJO tekee tuollaista? Jollain tapaa nauttii. Eikä hän edes sano minulle katuvansa niitä, kuulemma ei voi enää mitään, hän omien sanojensa mukaan kärsii näistä, ja tekisi toki toisin jos voisi. Mutta kertaakaan ei ole sanonut katuvansa näitä.
En usko häntä. Uskon hänen sanovan asiat vain koska minä haluan ne kuulla. Uskon, että nainen nautti niistä ja vieläkin haaveilee kyseisistä ajoista.
Välillä hän uppoutuu täysin omiin maailmoihinsa minun kanssani, mitähän hän siinä tapauksessa miettii?
Miten voin ikinä enää luottaa naiseeni? Ketään en ole rakastanut yhtä paljon, mutta ketään en myöskään ole inhonnut yhtä paljon.
Ihminen ei myöskään muutu. Ei ainakaan noin radikaalisti. Luulin saaneeni maailman parhaimman naisen jota muut kadehtivat. Asia ei olekaan niin, kun muut ovat saaneet osansa hänestä.
Tämä repii minut hajalle. Miten päästä yli tästä vai pääsenkö? Miten voisin antaa naiselleni anteeksi nämä asiat ja rakastaa häntä jatkossa ehdoitta?
Kommentit (628)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tähtäin on alhaalla kun kumppania valitsee, niin syyllinen löytyy ihan peilistä jos kakkaa tulee niskaan ja lommoja sisimpään. Molempia tulee todennäköisimmin juuri silloin kun päätät luopua hyvästä ja kauniista.
Tukehdu katkeruutees.
? Jos lähdet koluamaan (vertauskuvallisesti tai oikeasti) ojanpohjia, niin ei pidä yllättyä, jos elämästä ei tule mitään kovin hohdokasta sellaisessa ympäristössä.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Hyvään ja menestykseen uskova saa takaisin hyvyyttä ja menestystä, ja päinvastoin, joka ajattelee että olen surkea, en saa, en onnistu, niin ei myöskään onnistu.
Parisuhteissa ihan sama juttu. Sillä hetkellä kun lakkaat uskomasta hyvään puolisoon, olet jo askeleen lähempänä huonoa puolisoa.
Ei ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa on sävy, että "voimaannutatte" apn puolisoa, mutta samalla vähättelette apn ideaaleja suhteesta. Ne ovat kuitenkin huomattavasti parempi pohja seurustelulle kuin apn puolison suhdehistorian summa.
Ideaaleja suhteesta? Hyvä pohja seurustelulle ei kyllä ole ap:n kaltainen sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus, joiden vuoksi hän ei kykene hyväksymään puolisonsa menneisyyttä.
Mitvit?? Et taida olla aivan terve, tai sitten sulla on lukihäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa on sävy, että "voimaannutatte" apn puolisoa, mutta samalla vähättelette apn ideaaleja suhteesta. Ne ovat kuitenkin huomattavasti parempi pohja seurustelulle kuin apn puolison suhdehistorian summa.
Ideaaleja suhteesta? Hyvä pohja seurustelulle ei kyllä ole ap:n kaltainen sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus, joiden vuoksi hän ei kykene hyväksymään puolisonsa menneisyyttä.
Mitä ihmeen tekemistä sillä on sairaalloisen mustasukkaisuuden ja/tai omitushaluisuuden kanssa jos ei hyväksy puolisoltaan tuollaista menneisyyttä? En minäkään halua parisuhteeseen miehen kanssa, joka on pannut suurin piirtein kaikkea mikä liikkuu ja kyntänyt kaikki kaupungin vaot saati käynyt maksullisissa, mutta ei se mistään mustasukkaisuudesta ja/tai omistushalusta johdu vaan siitä että tällaisella miehellä olisi liian erilainen ajatusmaailma kuin minulla.
N39
Vihdoin järjen ääni! Outoa että ilmeisesti nuoremmat naiset eivät oikein ymmärrä tätä. Ketjussa on sepitetty melkoista hölynpölyä aina mielisairaasta apsta alkaen. Moni nainen tuntuu puolustelevan apn puolison holtitonta käytöstä. Se kertoo enemmän heistä ja heidän älynsä ja moraalinsa tasosta kuin todellisuudesta.
Olin aina ajatellut, että naiset ovat tarkkaavaisia, älykkäitäkin, mitä tulee sosiaalisen elämän kysymyksiin. Nämä vastaukset ja näkemykset eivät vastanneet ollenkaan oletustani. Kuin ala-astelaisten huutelua ja syyttelyä, vaikka karvat taitaa jo kasvaa ketjun joka naisella. Olette huonoa mainosta koko naissukupuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää naiset, jos mies sanoisi suhteessa yhtäkkiä, että hän oli jatkuvasti käyttänyt maksullisia ennen kun tapasi sinut ja sinä olisit miehen ensimmäinen "ilmainen" nainen. Sellaisten fiilisten kanssa ap painiskelee.
Eihän noita voi mitenkään verrata! Ettäkö se on muka miehille ja naisille noin eri asia. Ei ole. Tervetuloa vuoteen 2017.
Kun se on täysin eri asia miehille ja naisille, ja tuo naisten maksullisten pahalla katsominen on lähin vastine. Miehet arvostavat kokematonta naista, naiset kokenutta miestä. Näkökohdat ovat päinvastaiset.
Tervetuloa itsellesi vaan.
Naiset ei arvosta saati halua ns kokenutta miestä. Miksi ihmeessä haluaisi jonkun jolla ei ole mitåån väliå mihin kalunsa tökkää? Oksettavaa että mies olisi uittanut räpylää vähän siellä sun täällä. Hyi.aatana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa on sävy, että "voimaannutatte" apn puolisoa, mutta samalla vähättelette apn ideaaleja suhteesta. Ne ovat kuitenkin huomattavasti parempi pohja seurustelulle kuin apn puolison suhdehistorian summa.
Ideaaleja suhteesta? Hyvä pohja seurustelulle ei kyllä ole ap:n kaltainen sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus, joiden vuoksi hän ei kykene hyväksymään puolisonsa menneisyyttä.
Mitä ihmeen tekemistä sillä on sairaalloisen mustasukkaisuuden ja/tai omitushaluisuuden kanssa jos ei hyväksy puolisoltaan tuollaista menneisyyttä? En minäkään halua parisuhteeseen miehen kanssa, joka on pannut suurin piirtein kaikkea mikä liikkuu ja kyntänyt kaikki kaupungin vaot saati käynyt maksullisissa, mutta ei se mistään mustasukkaisuudesta ja/tai omistushalusta johdu vaan siitä että tällaisella miehellä olisi liian erilainen ajatusmaailma kuin minulla.
N39
Vihdoin järjen ääni! Outoa että ilmeisesti nuoremmat naiset eivät oikein ymmärrä tätä. Ketjussa on sepitetty melkoista hölynpölyä aina mielisairaasta apsta alkaen. Moni nainen tuntuu puolustelevan apn puolison holtitonta käytöstä. Se kertoo enemmän heistä ja heidän älynsä ja moraalinsa tasosta kuin todellisuudesta.
Kyse ei ole lainkaan siitä vaan ap:n päänsisäisestä maailmasta, jossa hän tuomitsee naisensa, asettuu tämän yläpuolelle, pitää naista liian huonona itselleen, pihtaa seksiä jne. Jos ap vain neutraalisti voisi todeta, että naisen menneisyys on liikaa ja jatkaisi matkaa, tätä paskamyrksyä ei olisi tullut. Sen lisäksi ap:n nainen ei vaikuta edes kevytkenkäiseltä vaan siltä, että hän on ollut eksyksissä ja eksytettynä nuorena ja ap kaataa lokasangon jatkuvasti naisen niskaan tästä syystä eikä vapauta häntä menneisyydestä elämään nykyisyyttä. Että siinä sulle järjen ääntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelussa on sävy, että "voimaannutatte" apn puolisoa, mutta samalla vähättelette apn ideaaleja suhteesta. Ne ovat kuitenkin huomattavasti parempi pohja seurustelulle kuin apn puolison suhdehistorian summa.
Ideaaleja suhteesta? Hyvä pohja seurustelulle ei kyllä ole ap:n kaltainen sairaalloinen mustasukkaisuus ja omistushaluisuus, joiden vuoksi hän ei kykene hyväksymään puolisonsa menneisyyttä.
Mitä ihmeen tekemistä sillä on sairaalloisen mustasukkaisuuden ja/tai omitushaluisuuden kanssa jos ei hyväksy puolisoltaan tuollaista menneisyyttä? En minäkään halua parisuhteeseen miehen kanssa, joka on pannut suurin piirtein kaikkea mikä liikkuu ja kyntänyt kaikki kaupungin vaot saati käynyt maksullisissa, mutta ei se mistään mustasukkaisuudesta ja/tai omistushalusta johdu vaan siitä että tällaisella miehellä olisi liian erilainen ajatusmaailma kuin minulla.
N39
Vihdoin järjen ääni! Outoa että ilmeisesti nuoremmat naiset eivät oikein ymmärrä tätä. Ketjussa on sepitetty melkoista hölynpölyä aina mielisairaasta apsta alkaen. Moni nainen tuntuu puolustelevan apn puolison holtitonta käytöstä. Se kertoo enemmän heistä ja heidän älynsä ja moraalinsa tasosta kuin todellisuudesta.
Itsellä oli ne 9 aiempaa, joten jäävään itseni.
Olin aina ajatellut, että miehet ovat tarkkaavaisia, älykkäitäkin, mitä tulee sosiaalisen elämän kysymyksiin. Nämä vastaukset ja näkemykset eivät vastanneet ollenkaan oletustani. Kuin ala-astelaisten huutelua ja syyttelyä, vaikka karvat taitaa jo kasvaa ketjun joka miehellä. Olette huonoa mainosta koko miessukupuolelle.
Miehillä ei ole mitään eri vapauksia nykypäivänä.
Olisiko parempi kiinnittyä siihen ensimmäiseen, kun osoittautuu, että yhteinen tulevaisuus ei tulisikaan olemaan ruusuinen vaan jatkuvaa kitkaa ja kompromissia? Eikö silloin ole parempi jatkaa matkaa? Minulla on ollut kolme miestä tästä syystä, vaikka toki yksi olisi ollut ideaali.

Tuohan on hienoa vaimomateriaalin käytöstä, ap:n naisen kaltaiset eivät ole käyttäytyneet kuten sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää naiset, jos mies sanoisi suhteessa yhtäkkiä, että hän oli jatkuvasti käyttänyt maksullisia ennen kun tapasi sinut ja sinä olisit miehen ensimmäinen "ilmainen" nainen. Sellaisten fiilisten kanssa ap painiskelee.
Eihän noita voi mitenkään verrata! Ettäkö se on muka miehille ja naisille noin eri asia. Ei ole. Tervetuloa vuoteen 2017.
Kun se on täysin eri asia miehille ja naisille, ja tuo naisten maksullisten pahalla katsominen on lähin vastine. Miehet arvostavat kokematonta naista, naiset kokenutta miestä. Näkökohdat ovat päinvastaiset.
Tervetuloa itsellesi vaan.
Naiset ei arvosta saati halua ns kokenutta miestä. Miksi ihmeessä haluaisi jonkun jolla ei ole mitåån väliå mihin kalunsa tökkää? Oksettavaa että mies olisi uittanut räpylää vähän siellä sun täällä. Hyi.aatana!
Älä yleistä, etteivätkö naiset arvostaisi tai haluaisi kokenutta miestä. Kyse tässäkin ketjussa oli nyt menneisyydestä. Mulle ainakin on ihan sama kuinka kokenut mies on, jos se on uskollinen mulle. Lähtökohtaisesti haluan kokeneen miehen kuin jonkun täysin kokemattoman.
Onko tää muka tänään tehty keskustelu?? Oon lukenu aiemminkin täysin samanlaisen provon (ehkä itse asiassa useitakin).
Voi apua. Mä voin ap vannoa ettei sun nainen ole pitänyt yhtä paljon hauskaa kuin minä. En edes tiedä kuinka monen ihmisen kanssa olen harrastanut seksiä, pelkästään naisia jo reilusti yli 80. Siihen miehet päälle ja kimppakivat. Kadunko, en lainkaan. Miksi pitäisi? Mulla on ollut hauskaa. Vahinkoraskauksia tasan 0 ja sukupuolitauteja tasan 0.
Suhteessa olen uskollinen ellei muusta ole yhdessä sovittu.
-Panseksuaali nainen 27v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko parempi kiinnittyä siihen ensimmäiseen, kun osoittautuu, että yhteinen tulevaisuus ei tulisikaan olemaan ruusuinen vaan jatkuvaa kitkaa ja kompromissia? Eikö silloin ole parempi jatkaa matkaa? Minulla on ollut kolme miestä tästä syystä, vaikka toki yksi olisi ollut ideaali.
Tuohan on hienoa vaimomateriaalin käytöstä, ap:n naisen kaltaiset eivät ole käyttäytyneet kuten sinä.
Mutta minä olen. -Se jolla yhdeksän aiempaa.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sä selität? Kuin vanha sä olet? Sehän on hyvä, että on kokenut noi jutut eipähän tarvi alkaa sit keski-ikäsenä tai nelikybäsenä sekoilemaan kun alkaa perhe-elämä maistua puulta.
Tuo on aika sitkeä harhaluulo. Kyllä se on niin päin että opituista tavoista harvemmin luovutaan, ovat ne sitten siveellisiä tai riettaita tai mitä tahansa.
Miksi poistatat viestejäni? Miten ne sinua häiritsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sä selität? Kuin vanha sä olet? Sehän on hyvä, että on kokenut noi jutut eipähän tarvi alkaa sit keski-ikäsenä tai nelikybäsenä sekoilemaan kun alkaa perhe-elämä maistua puulta.
Tuo on aika sitkeä harhaluulo. Kyllä se on niin päin että opituista tavoista harvemmin luovutaan, ovat ne sitten siveellisiä tai riettaita tai mitä tahansa.
No voi v*ttu. Pitääkö ruveta väkisin h*oraamaan vaikka ei yhtään tee mieli tai huvita? Ettei sulle tule paha mieli. Eipä sillä että olisin sitä ennenkään tehny.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sä selität? Kuin vanha sä olet? Sehän on hyvä, että on kokenut noi jutut eipähän tarvi alkaa sit keski-ikäsenä tai nelikybäsenä sekoilemaan kun alkaa perhe-elämä maistua puulta.
Tuo on aika sitkeä harhaluulo. Kyllä se on niin päin että opituista tavoista harvemmin luovutaan, ovat ne sitten siveellisiä tai riettaita tai mitä tahansa.
Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan. Paitsi ehkä jotkut paikoilleen jumahtaneet yksilöt, kuten ehkä sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä sä selität? Kuin vanha sä olet? Sehän on hyvä, että on kokenut noi jutut eipähän tarvi alkaa sit keski-ikäsenä tai nelikybäsenä sekoilemaan kun alkaa perhe-elämä maistua puulta.
Tuo on aika sitkeä harhaluulo. Kyllä se on niin päin että opituista tavoista harvemmin luovutaan, ovat ne sitten siveellisiä tai riettaita tai mitä tahansa.
Poikkeus vahvistaa aina säännön.
Joissain naisissa ei sitten muuta olekaan kun vähän ajettu kunttu.