Lue keskustelun säännöt.
G: synnytyksestä!
30.03.2006 |
koitko pahemman kivun supistelujen aikana vai itse ponnistuksen aikana? vai oliko synnytys sinulle kivuton, tai vain vähän kivulias?
minulla 2 ihanaa lasta ja mielestäni ponnistus ei ole mitään siihen verrattuna, kuinka tuskallisen kipeitä supistelut olivat, en tiedä mitään epämiellyttävämpää ja kipeempää asiaa, kun poltot...
kun sain ekani niin olin heti valmis toiseen, mutta ku synnytys läheni muistin ne supistelut ja aaargh... toisen kanssa avautuminen oli pidempi ja tuli deja vu! tunne...
mutta taas on kipu unohtunut.. ;)
ponnistaminen ei mielestäni ole edes kipeetä, jos pitää verrata kipuja keskenään...
miten sinä koit?
Kommentit (6)
Olin kotona niin pitkään kuin pystyin eli siihen asti, kun jouduin melkein ulisemaan ääneen supistuksen tullessa, enkä' voinut puhua tai hengittää normaalisti., mutta kun supistus meni ohi, sain uutta voimaa kestää tulevaa supistusta.
Kuuma suihku auttoi.
Sairaalaan päästyä olin 7 cm auki, eli olin erittäin hyvin kestänyt niitä kipuja, sitten juuri ennen ponnistusvaihetta tuli ne kamalimmat tuskat, jolloin anelin armoa ja mitä tahans, vaikka tajun menetystä, itkin vain ja yritin pysyä rauhallisena. En karjunut huutanut tai kiroillut. En ottanut ilokaasua tai mitään lääkettä.
Ponnistaessa tuntui kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi tietenkin kauhea kiristys.
12minuutista noin puolet minä vain olin ja odottelin seuraavaa ponnistusaaltoa ilman mitään kipuja (paitsi se kiristys).
Se oli ok, vaikka ei tietenkään mitenkään mukavaa. En revennyt yhtään. Eniten varmaan synnytyksessä pelästyin sitä kohtaa, milloin kätilö pohti ääneen josko leikkaisi välilihan. Sitä en tosiaankaan halunnut. Eikä niin tehtykään! Huh! Kaikki meni todella hyvin. Olin ihannesynnyttäjä kuulemma :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ponnistusvaihe ei tuntunut miltään siihen verrattuna.
Suppareita olisin varmaan jotenkin jaksanut ilman epiduraaliakin. Onneksi tuo ihmelääke on kuitenkin olemassa.
Ponnistusvaiheessa pahinta oli se pään työntyminen ensin esiin. Tuntui kuin olisin revennyt joka puolelta. Sain vain pari tikkiä alapäähäni, mutta olin kuin tulessa monta viikkoa synnytyksen jälkeen. Vessassa käynti oli ihan kamalaa. Yritinkin aluksi juoda mahdollisimman vähän, että pystyisin pidättelemään pissaa mahdollisimman pitkään.
Ponnistusvaiheessa lapset ei meinaa päästä " kynnyksen" yli ja se on se kivuliain vaihe. Supistukset vielä menee ilokaasulla...
ja molemmat ilman kipulääkkeitä. Kivuliain vaihe on molemmilla kerroilla ollut siirtymävaihe, eli se suht lyhyt aika joka on avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välissä. Se on aivan kamalan kivuliasta, mutta onneksi tosiaan ei kestä kovin kauaa. Tavallaan se kipu menee siinä niin " yli" , että se jo helpottaa että kroppa ikäänkuin päästää irti normaalista tajunnan tasosta kun on sellainen kipu. Sitä on vaan jotenkin siinä tajunnan reunalla silloin.
Tätäkin pahempaa oli ekassa synnytyksessä, kun minulla tikattiin iso episiotomia ilman minkäänlaista puudutusta. En suosittele.
Minua auttoi, kun tiesin, että ponnistaminen vie tämän homman päätökseen.