Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kummassa päässä janaa olet: oliko vanhemmuus sinulle elämän tärkein juttu (peräti "saavutus") vai vaihtoehto monien joukossa
04.07.2017 |
Minulla on ystävä, joka on "haaveillut lapsista" ja kaikesta omasta mielestäni vähän höpsähtäneestä, kuten pienten vaatteiden viikkaamisesta (???) jne. Oli aina kovin ahdistunut puolestani, kun sanoin, että enpä nyt tiedä, tuleeko niitä lapsia koskaan. Yksi sitten tuli lähellä 40v, ja tämä ystävä oli kyllä koko ajan jankuttamassa, että nyt varmaan TAJUAN kaiken sen, mitä hän on tuntenut jne. No, en kyllä tajua. Jotenkin tuntuu myös siltä, että onneksi en tajua, koska tuo kokonaisvaltainen höösääminen vaikuttaa aika stressaavalta. Lisäksi, entä jos tuolla mielenlaadulla ei saisikaan lasta? Oishan se aikamoinen kohtalo. Omalla kohdalla se olisi varmaan ollut isku, mutta ei mitenkään elämääni määrittävä sellainen.
Kommentit (65)
Vanhemmuus on yksi vaihtoehto. Tarvitsisin sitä varten, jonkun, jolla olisi edes suunnilleen samanlaiisa haluja olla lapsen vanhempi kuin minulla. Olen sen verta itskäs tai saamaton sinkkumies, että en lähde yksikseni hankkimaan lasta, esimerkiksi adoptoimalla. Minusta lapsi, ainakin lähtökotaisesti "ansaitsee" kaksi -mieluiten välittävää ja vastuuta kantavaa vanhempaa.
- Ja he jotka ovat sitä mieltä, että tiettyyn ikään mennessä tulisi olla lapset hankittuna voivat sitten ystävällisesti kertoa, että mistä noita lapsia noin vain hankitaan. Tai missä voi kohdata ehdottomalla varmuudella sen itseä miellyttävän kumppanin, jolla toivottavasti olisi suunnilleen saman suuntaisia ajatuksia minusta,
Tietysti on mahdollista, että saatan kohtalonko sanelemana sitten päätyä yksinhuoltajaksi.
Se on mahdollista, tässä ennalta arvaamattomassa maailmassa. Uskoisin kyllä yksinhuoltajuudestakin selviäväni ja pärjääväni. - Ja saattaahan yksinhuoltajan olla jopa helpomaa kuin huoltaa ja huolehtia sekä lapsesta että lapsen toisesta vanhemmasta.
Mutta, mutta kuten edellä sanoin, niin lähtökohtaisesti olisi mukavampi ja miellyttävämpi ajatus, jos voisin jakaa -yksinkertaistaen- vanhemmuudesta koituvat vastuut ja velvollisuudet, jonkun toisen kanssa. Ja vielä niin, jos saan pyytää, tai toivoa, että olisi lasta koskevissa päätöksissä ja toimissa, ainakin suurimmassa osassa samaa -tai ainakin suunnilleen samaa mieltä, varovaisesti arvioiden ainakin seuraavat parikymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen miettinyt tuota, että mihin ikään asti vanhemmat voivat ansaitusti kerätä kunniaa lapsensa touhuista? Joskus täydellisestikin kasvatetut lapset "kasvavat kieroon" ja tuhoavat tulevaisuutensa. Vaikka kuinka olisi kasvatukseen panostettu ja tehty kaikki oppikirjan mukaan oikein. Lapsi aikuisena tekee kuitenkin omat valintansa, hyvät ja huonot.
Tuntuu hassulta että äiti ottaisi kunniaa lapsensa saavutuksista, vaikka ylpeä ja onnellinen varmasti onkin lapsensa menestyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Miten rakkaat ihmiset muutenkaan parantavat elämää? Lapset ovat perheenjäseniä, ja kaikista kätevin keino yleensä saada lisää perheenjäseniä on tehdä ne itse, jokaisen ihmisen kun on joku tehnyt. Jos ei ole ystäviä tarpeeksi, niin yleensä lohdukkeena on se että onhan mulla perhe ja suku, ja jos ei halua tyytyä siihen että on vanhemmat ja sisarukset, niin ensin etsii puolison ja jos se kahden ihmisen perhe ei tunnu ihan tarpeeksi täydelliseltä niin sitten kokeilee saisiko tehtyä lapsia.
Omia lapsiaan kuitenkin rakastaa eniten maailmassa, juuri sen takia että ne on itse tehnyt omista ja puolison geeneistä, ei sitä läheisyyttä tule edes omien vanhempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Tuovat niin paljon rakkautta elämään, se on ihan uskomatonta..
Kai niille, jotka lapsista pitää. Minulle (& muille kaltaisilleni?) aiheuttaisi vain pohjattomasti stressiä, kun en alun alkaenkaan pidä lapsista, puhumattakaan sitten niiden hoitamisesta.
N > 30
Suurin osa vanhemmista ei pidä lapsista, vain omistaan. Omat lapset on aina täysin eri asia kuin muiden.
Kaikki ihmissuhteet tuo myös stressiä mukanaan siinä kuin rakkautta ja onneakin, sellaista elämä on, vaikka yksin elisit erakkona, niin voisi jostain asiasta tulla stressiä.
Ja lasten hoitaminen... no sitä voi tehdä monella eri tavalla, ja se muuttuu lapsen kasvaessa hyvin nopeasti erilaiseksi.
Sinä ja sisaruksesi olette olleet joskus lapsia ja teidän vanhemmat joutuivat teitä hoitamaan kun olitte ihan pieniä, mutta ei he varmaankaan enää teitä joudu hoitamaan? Nyt olette vaan normaaleja perheenjäseniä. Jos haluaa perheenjäseniä useamman kuin yhden, niin lapsia tekemällä se onnistuu, ja niissä on se huono puoli että ne on ensin pieniä ja niitä pitää hoitaa. Jos ottaa koiran perheenjäseneksi, sitä pitää hoitaa samalla tavalla koko sen elämän, se ei opi edes kymmenvuotiaana hoitamaan itseään, käymään vessassa ja ottamaan itse ruokaa kaapista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta rakastatko kaikkia oksentavia ihmisiä, koska olet itse oksentanut? Ymmärrät ja kaipaat vihaisia/surullisia jne ihmisiä, koska olet ollut vihainen ja surullinen? Haluat vanhan vaippoihin ulostavan dementikon kotiisi pyörimään (ja NAUTIT siitä) koska meistä monista sellainen tulee? Mikä toi argumentti oikein on, että kun on ollut lapsi itse, niin lapsista SEN VUOKSI pitäisi jostain syystä pitää? Se on typerin koskaan kuulemani argumentti, kun en pysty ymmärtämään sitä yhtään millään tasolla. Yleensä argumenteissa on jotain, edes alkeellista, järkeä. Mut nyt sä vaan sanot jotain soopaa, jossa ei ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ymmärrä pointtiasi, jos sinulla sellainen tuossa viestissä oli.
Ensimmäiseen kysymykseesi: Olen tietoinen.
Toiseen: Olin helppo ja huomaamaton lapsi. Omissa oloissani viihtyvä. Hiljainen. Vaivaton.
Kolmanteen: En kuulemma.
Neljänteen: Monikin. Osasin käyttäytyä jo ihan pikkuruisesta asti tilanteen vaatimalla tavalla.
Viidenteen: Vanhempani ovat aivan ihania, ja mielestäni onnistuivat kasvatuksessani erinomaisesti.
Miten nämä asiat liittyvät mitenkään alkuperäiseen viestiini?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
Tätä mun on lapsettomana kieltämättä hieman hankala ymmärtää. Lapsi on lapsi, tietysti oma on rakkaampi, mutta lapset ovat melko samanlaisia niiltä "haastavilta" ominaisuuksiltaan, ainakin miltä se näin lapsettoman silmin näyttää.
Ihmettelen miten jaksaa oman lapsen kanssa niitä haastavia puolia, mutta toisten lapsen aiheuttamana ne on ihan kamalia ja sietämättöämiä. En ole esim. koskaan tavannut koiranomistajaa, joka pitäisi vaan omasta koirastaan eikä kenenkään muun koirasta. Sama kissaihmisillä, yleensä rakastavat kaikkia kissoja tai ainakin pitävät niistä. Tietysti yksilöitä on, joista ei pidä, mutta ei silloin sanota että "en pidä mummoista, vain omastani."
t:sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta rakastatko kaikkia oksentavia ihmisiä, koska olet itse oksentanut? Ymmärrät ja kaipaat vihaisia/surullisia jne ihmisiä, koska olet ollut vihainen ja surullinen? Haluat vanhan vaippoihin ulostavan dementikon kotiisi pyörimään (ja NAUTIT siitä) koska meistä monista sellainen tulee? Mikä toi argumentti oikein on, että kun on ollut lapsi itse, niin lapsista SEN VUOKSI pitäisi jostain syystä pitää? Se on typerin koskaan kuulemani argumentti, kun en pysty ymmärtämään sitä yhtään millään tasolla. Yleensä argumenteissa on jotain, edes alkeellista, järkeä. Mut nyt sä vaan sanot jotain soopaa, jossa ei ole mitään järkeä.
En tarkoittanut sitä että lapsista pitäisi pitää sen takia että itse on ollut lapsi, vaan tajuta siitä että jos itsekin olen ollut lapsi ja olin ihan ok, niin varmasti minun geeneillä varustettu minun oma lapsenikin olisi ihan ok. Jos sun vanhemmat tekivät sut, ja sä oot omasta mielestäsi hyvä kunnon ihminen, niin miksi sinun lapsesi olisi joku kauhea hirviö?
Toki jos itse on ollut aivan järkyttävä kersa ja vanhemmat oli myös yhtä kauheita (heidän geeninsä) niin ei niitä huonoja geenejä kannatakaan jatkaa, ja jos tiedät ettei sinusta ole kasvattajaksi, niin älä ihmeessä tee lapsia. Se ei vielä ihan riitä että rakastaa omaa lastaan, pitää olla järki päässä jotta osaa kasvattaa lapsesta kunnon ihmisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Miten rakkaat ihmiset muutenkaan parantavat elämää? Lapset ovat perheenjäseniä, ja kaikista kätevin keino yleensä saada lisää perheenjäseniä on tehdä ne itse, jokaisen ihmisen kun on joku tehnyt. Jos ei ole ystäviä tarpeeksi, niin yleensä lohdukkeena on se että onhan mulla perhe ja suku, ja jos ei halua tyytyä siihen että on vanhemmat ja sisarukset, niin ensin etsii puolison ja jos se kahden ihmisen perhe ei tunnu ihan tarpeeksi täydelliseltä niin sitten kokeilee saisiko tehtyä lapsia.
Omia lapsiaan kuitenkin rakastaa eniten maailmassa, juuri sen takia että ne on itse tehnyt omista ja puolison geeneistä, ei sitä läheisyyttä tule edes omien vanhempien kanssa.
En tiedä miksi minusta on jotenkin kummallinen ajatus, että lapsien tehtävä on tai olisi parantaa, tai parantaisivat yhtään kenenkään elämää. Tai, että rakkauslapsiin muodostuisi vain siksi, että ne olisivat osaksi omaa ja kenties puolison geeniperimän -siitoksia; vai tarkoittaako tämä myös sitä, ettei esimerkiksi adoptiolapsesta voi koskaan tulla yhtä rakas? - Tai, jos lapsi on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus ei ole minulle vaihtoehto. En halua sitä. Tarvitsen lapsia yhtä paljon elämääni kuin kissankarvasta tehtyä vessanpyttyä tai ripulilta haisevaa huuliharppua. Mutta miehen ja lasten hankkiminen on ainoa tapa, jolla saisin itseni näyttämään normaalilta sukulaisteni silmissä. Se saisi heidät lopettamaan ikuisen "joko sulla on mies/lapsia" kyselyt ja ottamaan minut vakavasti.
Miksi sinun pitäisi näyttää normaalilta sukulaistesi silmissä? Jos minulla olisi noin typeriä sukulaisia, ei kiinnostaisi tippaakaan mitä ne ajattelevat. Ei sukulaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta rakastatko kaikkia oksentavia ihmisiä, koska olet itse oksentanut? Ymmärrät ja kaipaat vihaisia/surullisia jne ihmisiä, koska olet ollut vihainen ja surullinen? Haluat vanhan vaippoihin ulostavan dementikon kotiisi pyörimään (ja NAUTIT siitä) koska meistä monista sellainen tulee? Mikä toi argumentti oikein on, että kun on ollut lapsi itse, niin lapsista SEN VUOKSI pitäisi jostain syystä pitää? Se on typerin koskaan kuulemani argumentti, kun en pysty ymmärtämään sitä yhtään millään tasolla. Yleensä argumenteissa on jotain, edes alkeellista, järkeä. Mut nyt sä vaan sanot jotain soopaa, jossa ei ole mitään järkeä.
En tarkoittanut sitä että lapsista pitäisi pitää sen takia että itse on ollut lapsi, vaan tajuta siitä että jos itsekin olen ollut lapsi ja olin ihan ok, niin varmasti minun geeneillä varustettu minun oma lapsenikin olisi ihan ok. Jos sun vanhemmat tekivät sut, ja sä oot omasta mielestäsi hyvä kunnon ihminen, niin miksi sinun lapsesi olisi joku kauhea hirviö?
Toki jos itse on ollut aivan järkyttävä kersa ja vanhemmat oli myös yhtä kauheita (heidän geeninsä) niin ei niitä huonoja geenejä kannatakaan jatkaa, ja jos tiedät ettei sinusta ole kasvattajaksi, niin älä ihmeessä tee lapsia. Se ei vielä ihan riitä että rakastaa omaa lastaan, pitää olla järki päässä jotta osaa kasvattaa lapsesta kunnon ihmisen.
Lapsissa ärsyttää lapseus; keskeneräisyys, tyhmyys, rasittavuus, huuto, räkä, eritteet jne. Kaikki ihan normaalin lapsen ominaisuudet, jotka on joka ikisellä lapsella. Sitä se tarkoittaa, kun sanoo ettei halua lapsia. Edes sitä normaalia, eikä että ei halua jotain hirviölasta. KAIKKI lapset on hirviölapsia, koska ne on lapsia. Keskeneräisiä, avuttomia ja epäloogisia. En ymmärrä kiinnostusta sellaisen paapomiseen, ja tunnistan sen kuitenkin välttämättömänä tarpeena. Siksi en hanki lapsia, toisin kuin moni vanhempi, joka sitten kuitenkin raivoaa lapsilleen ja odottaa niiltä jotain, mihin ne ei vielä pysty eikä tarvitsekaan pystyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
Tätä mun on lapsettomana kieltämättä hieman hankala ymmärtää. Lapsi on lapsi, tietysti oma on rakkaampi, mutta lapset ovat melko samanlaisia niiltä "haastavilta" ominaisuuksiltaan, ainakin miltä se näin lapsettoman silmin näyttää.
Ihmettelen miten jaksaa oman lapsen kanssa niitä haastavia puolia, mutta toisten lapsen aiheuttamana ne on ihan kamalia ja sietämättöämiä. En ole esim. koskaan tavannut koiranomistajaa, joka pitäisi vaan omasta koirastaan eikä kenenkään muun koirasta. Sama kissaihmisillä, yleensä rakastavat kaikkia kissoja tai ainakin pitävät niistä. Tietysti yksilöitä on, joista ei pidä, mutta ei silloin sanota että "en pidä mummoista, vain omastani."
t:sivusta
Niin se vaan on luonto sen ovelasti suunnitellut, että jokainen ruma lapsikin on oman vanhempansa mielestä kaunis. (ihminen näkee omat geeninsä) Ne haastavat omainaisuudet on yksilöllisiä, lapset on pieniä ihmisiä, jokainen erilainen, kuten me aikuisetkin, me aikuset ollaan oltu lapsia kaikki, ja jokainen erilaisia. Minä olen ollut kiltti ja rauhallinen lapsi, ja suurimmaksi osaksi sellaisia on ollut myös minun lapseni, ei ole mitään erikoisia haasteita ollut. Mieheni aikoinaan lohdutti minua kun pelotti kun odotin kaksosia että miten pärjätään, että koska me ollaan rauhallisia ihmisiä, niin meidän lapsetkin varmasti ovat, meillä kun on tälläiset geenit. Ja oikeassa oli, hyvin on pärjätty.
Minulla on ainakin niin että rakastan omaa miestäni, mutta on esim. ystävättärien miehiä joita en voi sietää ja ihmettelen miten niin mukava ja järkevä nainen voi sietää sitä ukkoa. Rakkaus tekee outoja asioita ihmiselle.
Luulen että suurin osa koiranomistajista rakastaa sitä omaa koiraansa enemmän kuin muiden koiria, se selittää sen miksi jotkut tykkää rumista kuolaavista koirista, se on se rakkaus. Minäkin tykkään koirista, mulla on ollut koira itselläkin, mutta siskon ruttunaamakoirasta joka röhisi kuin sika, en tykännyt yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmuus ei ole elämäni ainut sisältö. Lapsi 12-vuotias ja jo vähän odotan vuosien päässä häämöttävää aikaa kaksin mieheni kanssa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta rakastatko kaikkia oksentavia ihmisiä, koska olet itse oksentanut? Ymmärrät ja kaipaat vihaisia/surullisia jne ihmisiä, koska olet ollut vihainen ja surullinen? Haluat vanhan vaippoihin ulostavan dementikon kotiisi pyörimään (ja NAUTIT siitä) koska meistä monista sellainen tulee? Mikä toi argumentti oikein on, että kun on ollut lapsi itse, niin lapsista SEN VUOKSI pitäisi jostain syystä pitää? Se on typerin koskaan kuulemani argumentti, kun en pysty ymmärtämään sitä yhtään millään tasolla. Yleensä argumenteissa on jotain, edes alkeellista, järkeä. Mut nyt sä vaan sanot jotain soopaa, jossa ei ole mitään järkeä.
En tarkoittanut sitä että lapsista pitäisi pitää sen takia että itse on ollut lapsi, vaan tajuta siitä että jos itsekin olen ollut lapsi ja olin ihan ok, niin varmasti minun geeneillä varustettu minun oma lapsenikin olisi ihan ok. Jos sun vanhemmat tekivät sut, ja sä oot omasta mielestäsi hyvä kunnon ihminen, niin miksi sinun lapsesi olisi joku kauhea hirviö?
Toki jos itse on ollut aivan järkyttävä kersa ja vanhemmat oli myös yhtä kauheita (heidän geeninsä) niin ei niitä huonoja geenejä kannatakaan jatkaa, ja jos tiedät ettei sinusta ole kasvattajaksi, niin älä ihmeessä tee lapsia. Se ei vielä ihan riitä että rakastaa omaa lastaan, pitää olla järki päässä jotta osaa kasvattaa lapsesta kunnon ihmisen.
Lapsissa ärsyttää lapseus; keskeneräisyys, tyhmyys, rasittavuus, huuto, räkä, eritteet jne. Kaikki ihan normaalin lapsen ominaisuudet, jotka on joka ikisellä lapsella. Sitä se tarkoittaa, kun sanoo ettei halua lapsia. Edes sitä normaalia, eikä että ei halua jotain hirviölasta. KAIKKI lapset on hirviölapsia, koska ne on lapsia. Keskeneräisiä, avuttomia ja epäloogisia. En ymmärrä kiinnostusta sellaisen paapomiseen, ja tunnistan sen kuitenkin välttämättömänä tarpeena. Siksi en hanki lapsia, toisin kuin moni vanhempi, joka sitten kuitenkin raivoaa lapsilleen ja odottaa niiltä jotain, mihin ne ei vielä pysty eikä tarvitsekaan pystyä.
Ei mun lapset ole koskaan olleet tyhmiä, mutta moni aikuinen on todella tyhmä. Räkä ja eritteet... no se aika on hyvin lyhyt, ja pienen lapsenkin voi pitää puhtaana, eikä kaikki lapset aina ole räkätaudissa, meidän perheessä (ja jo lapsuuden perheessä) sairastetaan todella vähän. Kyllä mulla itselläkin joskus on räkätauti, ja miehellä myös, ei me silti rakasteta toisiamme vähemmän. Jokainen aikuinenkin on joskus rasittava. Keskeneräisyys? Minun mielestäni ihminen ei koskaan ole valmis ja täydellinen.
Eihän se lapsi ole ikuisesti lapsi. Lapsesta kasvaa aikuinen, ihan samoin kuin sinustakin kasvaa jonain päivänä. Lapsi on hyvin lyhyen ajan kuitenkin avuton, ja yleensä lapset ovat loogisempiakin kuin aikuiset.
En ymmärrä miksi lapsista pitää puhua kuin jostain koirista, eikä ymmärretä että jokainen meistä on ollut lapsi ja jokainen lapsi on oma persoona, yksivuotias lapsi on täysin eri asia kuin kymmenenvuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Miten rakkaat ihmiset muutenkaan parantavat elämää? Lapset ovat perheenjäseniä, ja kaikista kätevin keino yleensä saada lisää perheenjäseniä on tehdä ne itse, jokaisen ihmisen kun on joku tehnyt. Jos ei ole ystäviä tarpeeksi, niin yleensä lohdukkeena on se että onhan mulla perhe ja suku, ja jos ei halua tyytyä siihen että on vanhemmat ja sisarukset, niin ensin etsii puolison ja jos se kahden ihmisen perhe ei tunnu ihan tarpeeksi täydelliseltä niin sitten kokeilee saisiko tehtyä lapsia.
Omia lapsiaan kuitenkin rakastaa eniten maailmassa, juuri sen takia että ne on itse tehnyt omista ja puolison geeneistä, ei sitä läheisyyttä tule edes omien vanhempien kanssa.
En tiedä miksi minusta on jotenkin kummallinen ajatus, että lapsien tehtävä on tai olisi parantaa, tai parantaisivat yhtään kenenkään elämää. Tai, että rakkauslapsiin muodostuisi vain siksi, että ne olisivat osaksi omaa ja kenties puolison geeniperimän -siitoksia; vai tarkoittaako tämä myös sitä, ettei esimerkiksi adoptiolapsesta voi koskaan tulla yhtä rakas? - Tai, jos lapsi on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä.
Niin, no mitä me kukaan ihminen täällä toisillemme ollaan? Eikö elämän tarkoitus ole tehdä hyvää toisille ja siten voida itsekin hyvin? Tottakai geenit ohjaa siihen että omaa lasta rakastaa eniten, se toimii eläimilläkin, mutta ei se poissulje sitä etteikö adoptoidusta lapsestakin voisi välittää yhtä paljon, se lapsi kasvaa kuitenkin perheenjäseneksi siinä kuin itse synnytettykin. Jos tähän meidän perheeseen tulisi yhtäkkiä joku vieras mies, niin kyllä minä tuota omaa vanhaa miestäni rakastaisin enemmän kuin sitä uutta, me kun ollaan toisiamme rakastettu jo kohta 20 vuotta ja eletty perheenä yhteisten lasten kanssa. Sama juttu jos äitini ottaisi yhtäkkiä nyt uuden miehen ja pari aikuista lasta meidän lapsuudenperheeseen, niin varmasti rakastaisin näitä uusia vähemmän kuin niitä vanhoja omia sisaruksiani ja isääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Oletko tietoinen siitä että suurin osa ihmisistä joilla on lapsia, eivät tykkää toisten lapsista? Se on täysin eri asia kun lapsi on oma, kun sillä on sun ja sun puolison geenit. Ja sinä itse kasvatat siitä sellaisen kuin haluat. Jos kakarasi on ärsyttävä, se johtuu teidän geeneistä ja teidän kasvatuksesta, turha ketään muuta tai ainakaan sitä lasta syyttää.
Minkälainen lapsi sinä olit? Olitko raskas? Sietikö sinua kukaan? Onko vanhempasikin yhtä sietämättömiä kuin sinä ja kasvattaneet sinut väärin?
En ole tuo jolle kirjoitit, mutta rakastatko kaikkia oksentavia ihmisiä, koska olet itse oksentanut? Ymmärrät ja kaipaat vihaisia/surullisia jne ihmisiä, koska olet ollut vihainen ja surullinen? Haluat vanhan vaippoihin ulostavan dementikon kotiisi pyörimään (ja NAUTIT siitä) koska meistä monista sellainen tulee? Mikä toi argumentti oikein on, että kun on ollut lapsi itse, niin lapsista SEN VUOKSI pitäisi jostain syystä pitää? Se on typerin koskaan kuulemani argumentti, kun en pysty ymmärtämään sitä yhtään millään tasolla. Yleensä argumenteissa on jotain, edes alkeellista, järkeä. Mut nyt sä vaan sanot jotain soopaa, jossa ei ole mitään järkeä.
En tarkoittanut sitä että lapsista pitäisi pitää sen takia että itse on ollut lapsi, vaan tajuta siitä että jos itsekin olen ollut lapsi ja olin ihan ok, niin varmasti minun geeneillä varustettu minun oma lapsenikin olisi ihan ok. Jos sun vanhemmat tekivät sut, ja sä oot omasta mielestäsi hyvä kunnon ihminen, niin miksi sinun lapsesi olisi joku kauhea hirviö?
Toki jos itse on ollut aivan järkyttävä kersa ja vanhemmat oli myös yhtä kauheita (heidän geeninsä) niin ei niitä huonoja geenejä kannatakaan jatkaa, ja jos tiedät ettei sinusta ole kasvattajaksi, niin älä ihmeessä tee lapsia. Se ei vielä ihan riitä että rakastaa omaa lastaan, pitää olla järki päässä jotta osaa kasvattaa lapsesta kunnon ihmisen.
Lapsissa ärsyttää lapseus; keskeneräisyys, tyhmyys, rasittavuus, huuto, räkä, eritteet jne. Kaikki ihan normaalin lapsen ominaisuudet, jotka on joka ikisellä lapsella. Sitä se tarkoittaa, kun sanoo ettei halua lapsia. Edes sitä normaalia, eikä että ei halua jotain hirviölasta. KAIKKI lapset on hirviölapsia, koska ne on lapsia. Keskeneräisiä, avuttomia ja epäloogisia. En ymmärrä kiinnostusta sellaisen paapomiseen, ja tunnistan sen kuitenkin välttämättömänä tarpeena. Siksi en hanki lapsia, toisin kuin moni vanhempi, joka sitten kuitenkin raivoaa lapsilleen ja odottaa niiltä jotain, mihin ne ei vielä pysty eikä tarvitsekaan pystyä.
Ei mun lapset ole koskaan olleet tyhmiä, mutta moni aikuinen on todella tyhmä. Räkä ja eritteet... no se aika on hyvin lyhyt, ja pienen lapsenkin voi pitää puhtaana, eikä kaikki lapset aina ole räkätaudissa, meidän perheessä (ja jo lapsuuden perheessä) sairastetaan todella vähän. Kyllä mulla itselläkin joskus on räkätauti, ja miehellä myös, ei me silti rakasteta toisiamme vähemmän. Jokainen aikuinenkin on joskus rasittava. Keskeneräisyys? Minun mielestäni ihminen ei koskaan ole valmis ja täydellinen.
Eihän se lapsi ole ikuisesti lapsi. Lapsesta kasvaa aikuinen, ihan samoin kuin sinustakin kasvaa jonain päivänä. Lapsi on hyvin lyhyen ajan kuitenkin avuton, ja yleensä lapset ovat loogisempiakin kuin aikuiset.
En ymmärrä miksi lapsista pitää puhua kuin jostain koirista, eikä ymmärretä että jokainen meistä on ollut lapsi ja jokainen lapsi on oma persoona, yksivuotias lapsi on täysin eri asia kuin kymmenenvuotias.
Tuon keskustelun pari ekaa sivua vastaa tähän parhaiten
http://www.vauva.fi/keskustelu/2854093/miksi-et-halua-lapsia-mika-kysym…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Miten rakkaat ihmiset muutenkaan parantavat elämää? Lapset ovat perheenjäseniä, ja kaikista kätevin keino yleensä saada lisää perheenjäseniä on tehdä ne itse, jokaisen ihmisen kun on joku tehnyt. Jos ei ole ystäviä tarpeeksi, niin yleensä lohdukkeena on se että onhan mulla perhe ja suku, ja jos ei halua tyytyä siihen että on vanhemmat ja sisarukset, niin ensin etsii puolison ja jos se kahden ihmisen perhe ei tunnu ihan tarpeeksi täydelliseltä niin sitten kokeilee saisiko tehtyä lapsia.
Omia lapsiaan kuitenkin rakastaa eniten maailmassa, juuri sen takia että ne on itse tehnyt omista ja puolison geeneistä, ei sitä läheisyyttä tule edes omien vanhempien kanssa.
En tiedä miksi minusta on jotenkin kummallinen ajatus, että lapsien tehtävä on tai olisi parantaa, tai parantaisivat yhtään kenenkään elämää. Tai, että rakkauslapsiin muodostuisi vain siksi, että ne olisivat osaksi omaa ja kenties puolison geeniperimän -siitoksia; vai tarkoittaako tämä myös sitä, ettei esimerkiksi adoptiolapsesta voi koskaan tulla yhtä rakas? - Tai, jos lapsi on saanut alkunsa keinohedelmöityksellä.
Niin, no mitä me kukaan ihminen täällä toisillemme ollaan? Eikö elämän tarkoitus ole tehdä hyvää toisille ja siten voida itsekin hyvin? Tottakai geenit ohjaa siihen että omaa lasta rakastaa eniten, se toimii eläimilläkin, mutta ei se poissulje sitä etteikö adoptoidusta lapsestakin voisi välittää yhtä paljon, se lapsi kasvaa kuitenkin perheenjäseneksi siinä kuin itse synnytettykin. Jos tähän meidän perheeseen tulisi yhtäkkiä joku vieras mies, niin kyllä minä tuota omaa vanhaa miestäni rakastaisin enemmän kuin sitä uutta, me kun ollaan toisiamme rakastettu jo kohta 20 vuotta ja eletty perheenä yhteisten lasten kanssa. Sama juttu jos äitini ottaisi yhtäkkiä nyt uuden miehen ja pari aikuista lasta meidän lapsuudenperheeseen, niin varmasti rakastaisin näitä uusia vähemmän kuin niitä vanhoja omia sisaruksiani ja isääni.
Maailmassa olisi epäilemattä, ainakin vähemmän sotia ja kärsimystä, jos useammallakin olisi halu ja tarkoitus tehdä hyvää toisille, vaikka sitten vain itsekkäistä syistä. Valitettavasti kaikki eivät myöskään osaa tai kykene rakastamaan kuin sinä; osa pakenee, tai ajautuu päihteisiin. Turhan tavallista on myös perheväkivalta, tai puolisoiden keskinäinen tai vain toisne harjoittama väkivalta. Ei lapsi siltä pelasta. On ilahduttavaa jos ja tai kun voit rakastaa ja iloita sisaruksistasi. - Surullista kyllä, kaikilla ei ole yhtä lämpimät ja hyvät välit sisarustensa kanssa. - Syitä sisarusten välien katkeamisiin on varmasti yhtä monta on sisarustakin. - Ja vielä, vaikka oman sisaruksesna kanssa tulisikin erinomaisesti toimeen, niin asiaa saattaa toisinaan mutkistaa esimerkiksi se, että sisarus päätyy yksiin kumppnin kanssa, jonka kanssa ei sittenenää tulekaan, ainakaan niin hyvin. Sisaruksena et voi vaatia sisarustasi eroamaan, vaikka kun näkee ja huomaa tai tuntee, että toinen voi huonosti suhteesa, niin sellaista saattaa toki haluta toivoa ja ainakin odottaa.
Lapisille asetetaan minusta tarpeettoman suuria odotuksia, jos heidän tehtävänäs on parantaa yhtään kenenkään elämän laatua.
Alue: Aihe vapaa
Kai niille, jotka lapsista pitää. Minulle (& muille kaltaisilleni?) aiheuttaisi vain pohjattomasti stressiä, kun en alun alkaenkaan pidä lapsista, puhumattakaan sitten niiden hoitamisesta.
N > 30