Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kummassa päässä janaa olet: oliko vanhemmuus sinulle elämän tärkein juttu (peräti "saavutus") vai vaihtoehto monien joukossa
04.07.2017 |
Minulla on ystävä, joka on "haaveillut lapsista" ja kaikesta omasta mielestäni vähän höpsähtäneestä, kuten pienten vaatteiden viikkaamisesta (???) jne. Oli aina kovin ahdistunut puolestani, kun sanoin, että enpä nyt tiedä, tuleeko niitä lapsia koskaan. Yksi sitten tuli lähellä 40v, ja tämä ystävä oli kyllä koko ajan jankuttamassa, että nyt varmaan TAJUAN kaiken sen, mitä hän on tuntenut jne. No, en kyllä tajua. Jotenkin tuntuu myös siltä, että onneksi en tajua, koska tuo kokonaisvaltainen höösääminen vaikuttaa aika stressaavalta. Lisäksi, entä jos tuolla mielenlaadulla ei saisikaan lasta? Oishan se aikamoinen kohtalo. Omalla kohdalla se olisi varmaan ollut isku, mutta ei mitenkään elämääni määrittävä sellainen.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Sinä olet selvästi äiti-ihminen. Minä olen enemmänkin rakastettu-ihminen, vai miten sen ilmaisisi.
Pidän tärkeimpänä saavutuksenani rakastaa miestäni ja olla mieheni rakastettu, kokonaisvaltaisesti. Jos mieheni olisi minulle ensisijaisesti lasteni isä, ja minä olisin hänelle ensisijaisesti lastensa äiti, kokisin epäonnistuneeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
En pidä. Lapsi ei ole mikään minun saavutukseni tai jatkeeksi, vaan erillinen yksilö ja oma persoonansa. Hänen kasvattamisensa aikuiseksi tuntuu työmäärän vuoksi enemmänkin saavutukselta, mutta sekin on vain seurausta siitä, että minulla on lapsi, eikä mikään egoboost tai kruununkiillotusmekanismi.
14
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Sinä olet selvästi äiti-ihminen. Minä olen enemmänkin rakastettu-ihminen, vai miten sen ilmaisisi.
Pidän tärkeimpänä saavutuksenani rakastaa miestäni ja olla mieheni rakastettu, kokonaisvaltaisesti. Jos mieheni olisi minulle ensisijaisesti lasteni isä, ja minä olisin hänelle ensisijaisesti lastensa äiti, kokisin epäonnistuneeni.
Valitettavasti usealle miehelle tulee nainen aina ensin. Omalleni olen yrittänyt opettaa toisenlaista näkökantaa, en tiedä onko oppinut. Hyvä isä lapsille kyllä on, ei sillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Sinä olet selvästi äiti-ihminen. Minä olen enemmänkin rakastettu-ihminen, vai miten sen ilmaisisi.
Pidän tärkeimpänä saavutuksenani rakastaa miestäni ja olla mieheni rakastettu, kokonaisvaltaisesti. Jos mieheni olisi minulle ensisijaisesti lasteni isä, ja minä olisin hänelle ensisijaisesti lastensa äiti, kokisin epäonnistuneeni.
Valitettavasti usealle miehelle tulee nainen aina ensin. Omalleni olen yrittänyt opettaa toisenlaista näkökantaa, en tiedä onko oppinut. Hyvä isä lapsille kyllä on, ei sillä.
Valitettavasti? Miksi niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole koskaan ollut minään elämäntavoitteena, mutta nyt kun lapsia on, oikeasti pidän heitä elämäni tärkeimpänä saavutuksena. Eikä tässä mielestäni ole ristiriitaa. Olen oikeasti saanut aikaan kaksi uutta elämää, mikä on ihan eri tason asia kuin jokin tutkinto tai ammatillinen saavutukseni.
Maailman helpoin ja luonnollisin asia, kaikkien ulottuvissa, saavutus? Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, mutta olen kyllä itse "tehnyt" enemmän tutkintoni eteen, se ei vaan kasvanut pöydälläni itsekseen :D
Minä olen tuplamaisteri ja teen haastavaa työtä. Väitän silti, että mihinkään en ole niin paljon laittanut aikaani ja panostusta kuin lapsiini. Ja niin sen kuuluukin mennä. Elämässä saa ja pitää olla muutakin, mutta jos haluaa lasten vain kasvavan itsekseen siinä sivussa, niin on parempi jättää muille koko touhu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kuten aloittaja. Kattotaan, tuleeko sellaista oloa, että lapset toisi jotain elämään. Ollaan kuitenkin avomiehen kanssa niin nuoria vielä (minä 24 ja hän 26), että ei meillä ole kiirettä. Puhutaan kyllä usein "sitten kun meillä on lapsia" -juttuja, mutta kumpikaan ei kyllä kaipaa sitä lisävastuuta nyt. Minä opiskelen toista tutkintoa ja käyn vuorotyössä samalla, avomies puolestaan vakityössä ja kamppailee työuupumuksen/masennuksen kanssa, joten hommaa tässä on muutenkin.
Itselläni on kyllä toisesta ääripäästä (samanikäinen) ystävä, hän meni 19-vuotiaana kiireesti naimisiin ja nyt on kolmas lapsi jo maailmassa. Hänen suurin unelmansa on aina ollut suuri perhe, kun taas oma suurin unelmani on ollut rakkaus ja ura jollakin tavalla luovalla alalla.
Nuorempana ajattelin, etten halua lapsia lainkaan (pelkkä ajatuskin ällötti), mutta nyt oikean kumppanin kanssa olen jopa vähän ihastunut ajatukseen siitä, että ne lapset olisivat juuri avomieheni kanssa hankittuja.
Mutta ei ressiä, on se elämä miellyttävää ilman lapsiakin.
Minulla oli kaksi vaihtoehtoa. Jos saisin lapsia, käyttäisin aikani ja rahani perhe-elämän ehdoilla. Ihan hyvä vaihtoehto. Minulla oli mielikuva 1-2 lapsesta, miehellä 2-3 lapsesta.
Toinen vaihtoehto oli toteuttaa erän nuoruuden haave, ja käyttää aika ja rahat siihen. Sitten vain jätin ehkäisyn pois saadakseni selville, kummin kävisi. Mahdollista lapsettomuutta en olisi jäänyt märehtimään.
Lapsia on nyt kaksi ja tyydyn vain harrastamaan sen haaveasiani parissa. Lapset ovat rakkaita, mutteivät elämän koko sisältö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei vanhemmuus ole koskaan tuntunut edes realistiselta vaihtoehdolta. Lasten hankkimnen on jotakin, mitä jotkut muut tekevät syistä, joita en varmaan koskaan täysin ymmärrä. En ole koskaan halunnut lapsia, eivätkä lapset parantaisi elämääni millään lailla, joten miksi ihmeessä hankkisin niitä?
Ajatus lapsista saavutuksena herättää lähinnä epäuskoista naurua. Onneksi en ole kuullut kenenkään oiekassa elämässä esttään tuollaista näkemystä.
Jännä jana sinulla.
Ei halua lapsia lainkaan mahdollisuus puuttuu kokonaan.
Eli olen siis janan ulkopuolella, ei kiinnosta saada lapsia. Jonkinsortin ihmishirviöksihän tai vähintään kieroutuneeksi minut tästä hyvästä luokitellaan, ei olisi ensimmäinen kerta kun joku katsoo kieroon kun olen kertonut että en halua lainkaan lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Sinä olet selvästi äiti-ihminen. Minä olen enemmänkin rakastettu-ihminen, vai miten sen ilmaisisi.
Pidän tärkeimpänä saavutuksenani rakastaa miestäni ja olla mieheni rakastettu, kokonaisvaltaisesti. Jos mieheni olisi minulle ensisijaisesti lasteni isä, ja minä olisin hänelle ensisijaisesti lastensa äiti, kokisin epäonnistuneeni.
Valitettavasti usealle miehelle tulee nainen aina ensin. Omalleni olen yrittänyt opettaa toisenlaista näkökantaa, en tiedä onko oppinut. Hyvä isä lapsille kyllä on, ei sillä.
Valitettavasti? Miksi niin?
Kyllä lasten kuuluu tulla aina ensin.
Se jos onnistuu kasvattamaan useankin kunnon ihmisen tähän maahan, on minusta valtava saavutus. On siinä paljon työtä saanut tehdä, vaikka täydellinen ei tarvitse olla. Minä haaveilin lapsesta asti äitiydestä ja olisi kyllä ollut todella kova pala, jos en olisi lapsia saanut. Mutta toki ihan makuasia mitä elämällään haluaa. Ei ole vaikea käsittää jos joku haluaakin jotain ihan muuta. Mietin aina, että jos en voisi saada lapsia niin turruttaisin sen tuskan vaan sitten jollain, eli ei se lapsettomuus oikein ollut vaihtoehto elämälleni. :D Enemmän pelkäsin kyllä sitä, etten löydä kunnollista miestä jonka kanssa lapsia haluaisi, mutta löysinkin 18-vuotiaana. Osittain tuuria tietenkin varsinkin tuon iän puolesta, mutta myös järkevää valintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten lapset parantavat elämää?
Tuovat niin paljon rakkautta elämään, se on ihan uskomatonta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle lapsen saaminen olisi yhtä mieluisaa kuin esimerkiksi syöpään sairastuminen. Vältän siis kaikin keinoin. Parikymmentä vuotta olen jo saanut kuulla sitä jankuttamista, että kyllä minunkin biologinen kelloni alkaa tikittää ja jään tästä-ja-tuosta-ihanuudesta paitsi, jos en saa lapsia. Parisuhteessa olen ollut yli vuosikymmenen, eli senkin takia jatkuvasti udellaan lasten hankkimisesta. Lapsia ei ole eikä tule, piste. En halua niitä. En pidä lapsista, yhtään. Olen tavattoman onnellinen elämässäni, joihin ei kuulu lapsia joka päivä. Sisarusteni ja ystävieni lapsia siedän aika ajoin, mutta aina heidät nähtyäni muistan vielä selvemmin, miksi minulla ei ole lapsia. Lapset ovat tavattoman raskaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Onko omenapuu epäonnistunut, kun jokaisesta tippuneesta omenasta ei tule uutta omenaa? Onko hyttynen epäonnistunut, ellei pääse imemään verta? Luonnossa vallitsee tasapaino, josta ihminen poikkeaa jo törkeästi. Ihmisten lisääntyminen holtittomasti on se epäonnistuminen luonnon kannalta.
Vaihtoehto muiden joukossa. En epäile hetkeäkään ettenkö olisi elämääni vähintään yhtä tyytyväinen (tai kyrpiintynyt) nelikymppisenä ikipoikamiehenä.
Kyllä lapset on mun elämäni tärkein juttu, halusin aina ehdottomasti lapsia. Ja olisi ollut kova paikka, ellen olisi lapsia saanut, tosin olimme jo valmiiksi miehen kanssa puhuneet, että ellemme saa biologisia lapsia, niin sitten adoptoimme. Toki on ollut muitakin tärkeitä juttuja, esim. työni on todella tärkeä, onnellinen parisuhde tottakai myös, viihtyisä koti, rakkaat ystävät ja harrastukset. Mutta perhe oli mun suurin haave ja olen kiitollinen kun se on toteunut. Omasta elämästäni puuttuisi todella suuri palanen, jos ei olisi perhettä, mutta ymmärrän, että kaikilla ei ole samat tuntemukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin pidättekö itseänne parempina ihmisinä kuin lapsettomat saavutuksinenne
Kyllä mä jollain tavalla pidän. Lapsettomuus on kuitenkin eräänläinen epäonnistuminen siinä mihin luonto on ihmisetkin tarkoittanut.
t: 15
Sinä olet selvästi äiti-ihminen. Minä olen enemmänkin rakastettu-ihminen, vai miten sen ilmaisisi.
Pidän tärkeimpänä saavutuksenani rakastaa miestäni ja olla mieheni rakastettu, kokonaisvaltaisesti. Jos mieheni olisi minulle ensisijaisesti lasteni isä, ja minä olisin hänelle ensisijaisesti lastensa äiti, kokisin epäonnistuneeni.
En oikein nyt ymmärrä miten se on saavutus että on rakastunut, toki onhan se jonkinlainen meriitti että joku sua rakastaa. Minä ja mieheni rakastetaan toisiamme, mutta kyllä lapset on molemmille se tärkein asia elämässä, me ollaan ne yhdessä tehty ja he jäävät meidän jälkeemme, meidän elämä on jo jälkipuoliskolla, meidän elämän tarkoitus on ollut kuten muullakin elollisella, lisääntyä.
Mikään saavus se lisääntyminen ei sinänsä ole, vaan hyvä juttu kun onnistui vuosien yrittämisen jälkeen, sattumaahan se kaikki on. Se että lapset on terveitä on asia mistä ollaan kiitollisia ja kun he menestyvät elämässä voimme tuntea ylpeyttä heistä ja tuntea itsemme edes siinä asiassa jotenkin onnistuneemme, eli siinä vanhemmuudessa. Vanhemmuus itsessään ei siis ole mikään saavutus, se tulee sivutuotteena siinä että onnistuu tekemään lapsen.
En tiedä onko meillä kummallakaan mitään erikoisia saavutuksia elämässä, lähinnä se että ei olla vielä kuoltu, joten jos se että on saanut tehtyä kolme hienoa ihmistä omista geeneistä on meidän ainoa saavutuksemme, niin sihen on sitten tyytyminen.
Oikeasti saavutus olisi se jos voittaisi jossain, esim. olisi paras Suomessa jossain asiassa. Tai olisi saavutus jos tienaisi miljoonan, tai se että pääsisi vaikka joksikin pääjohtajaksi jonnekin, se olisi uran korkein saavutus... Tai rakentaisi itse talon, tai opiskelisi tohtoriksi... Kaipa se on jokaisella oma henkilökohtainen saavutus mihin elämässä pyrkii, toisilla isommat ja toisilla pienemmät tavoitteet. Ihmisen elämä on kuitenkin lyhyt ja merkityksetön muille 7 miljardille ihmiselle, tarviiko siinä mitään sen kummempia saavutuksia olla.
En ole koskaan ymmärtänyt lapsien pitämistä saavutuksena. Lasten alulle saattaminen ei vaadi mitään erityisosaamista tai vaivannäköä, ja synnyttäminenkin onnistuu puolelta maailman ihmisistä. Kasvattamisessa vanhemmilla on tietysti aktiivinen rooli, mutta persoona vaikuttaa kuitenkin lopulta enemmän siihen, millaisia ihmisiä lapsista kasvaa. Hyvän perheen lapsesta voi tulla elämäntaparikollinen ja elämäntaparikollisten lapsesta kunnon kansalainen.
Lapset ovat tietysti tärkein asia elämässäni, mutta en koe perhe-elämän ja lasten kasvattamisen kuormittavuuden ja vaativuuden olevan mitenkään verrattavissa opiskelun ja työelämän vastaaviin. Olen lapsistani ja heidän saavutuksistaan ylpeä, mutta en ota niistä kunniaa itselleni.
Alue: Aihe vapaa
No minä taas en ymmärrä tätä, vaikka olenkin onnellisesti aviossa ja ollut yhdessä mieheni kanssa 20v. ja varmasti tämä liitto päättyy siihen kuolemaan, mutta lapset tulee silti aina ensin.