Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Se ilmiö, ettei pääse yli läheisen kuolemasta?
04.07.2017 |
Tunnen ikäiseni (30+) ihmisen, joka on sanonut, ettei halua enää elää, jos hänen äitinsä kuolisi. En tuomitse, mutta ihmettelen. Mielestäni on hyvin nurinkurista, että lapsi haluaa kuolla jos vanhempi kuolee. Siis toisinkin päin se olisi huono asia, mutta erityisesti näin päin, kun nuoremman luonnollisen järjestyksen mukaan "kuuluukin" jäädä maailmaan vanhemman kuoltua.
Joskus lukee julkkisten itsemurhista läheisen kuoleman jälkeen, tuoreimpana Youtube-tähti Stevie Ryan, joka hirttäytyi pari päivää sitten, noin viikko hänelle erittäin rakkaan isoisän kuoleman jälkeen. Muotisuunnittelija Alexander McQueen hirttäytyi noin viikko äitinsä kuoleman jälkeen. Hän oli itse sanonut läheisilleen, että äidin kuolema masentaa.
Eivät kaikki itsemurhaa tee, mutta surevat koko loppuelämänsä. Esim. Kyllikki Virolaisen muistan puhuneen Johannes Virolaisen kuoleman jälkeen koko loppuelämänsä surusta.
Ymmärrättekö te tällaista surua? Minä en ihan ymmärrä.
Kommentit (9)
En ymmärrä minäkään. Tottakai varsinkin äkkikuolemat ovat järkyttäviä lähipiirille, mutta että itsarin tekee...
Mun mielestä epävakaitten puuhaa tuollanen kuten varmaan onkin.
En myöskään ymmärrä sitä että lemmikin kuolema aiheuttaa monen viikon lamaantumisen ja hysteerisen itkun, vaikka itelläkki ollut paljon lemmikkejä.
Ehkä mä oon vaan niin kova akka ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän loppuelämän surun, mutta en itsemurhaa. Surun kanssa oppii elämään.
Ei kai se suru ja ikävä varsinaisesti koskaan häviä, mutta kyllä sen kanssa pystyy jatkamaan elämäänsä. Oma äiti kuoli nuorena ja olihan se ihan kamalaa. Muistan häntä melkein joka päivä, mutta elän siitä huolimatta normaalia ja onnellista elämää perheeni kanssa. En tiedä onko näillä loputtomasti surun lamauttamilla tai jopa kuolleen "perään lähtijöillä" jotenkin jäänyt päälle se lapsen rooli niin että eivät ole aikuistuessaan irrottautuneet vanhemmastaan? Puolison kuollessa tilanne on tietty erilainen ja voisin kuvitella että itsekin haluaisin mennä perässä jos oma puoliso kuolisi...
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin.
Avaa vähän, että muutkin ymmärtävät.
Varmasti taustalla on jo valmiiksi kytemässä mielenterveysongelmia. Ei normaali, psyykkisesti terve ihminen tee itsemurhaa vaikka läheinen kuolisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se suru ja ikävä varsinaisesti koskaan häviä, mutta kyllä sen kanssa pystyy jatkamaan elämäänsä. Oma äiti kuoli nuorena ja olihan se ihan kamalaa. Muistan häntä melkein joka päivä, mutta elän siitä huolimatta normaalia ja onnellista elämää perheeni kanssa. En tiedä onko näillä loputtomasti surun lamauttamilla tai jopa kuolleen "perään lähtijöillä" jotenkin jäänyt päälle se lapsen rooli niin että eivät ole aikuistuessaan irrottautuneet vanhemmastaan? Puolison kuollessa tilanne on tietty erilainen ja voisin kuvitella että itsekin haluaisin mennä perässä jos oma puoliso kuolisi...
Minua ärsyttää tuo kyökkipsykologidiagnoosi, että on jäänyt lapsen rooli päälle. Ihan sama kuin sanoisi huutoraivarit puolisolleen vetävälle, että tui tui, taannuitpa taas uhmaikäisen tasolle.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai se suru ja ikävä varsinaisesti koskaan häviä, mutta kyllä sen kanssa pystyy jatkamaan elämäänsä. Oma äiti kuoli nuorena ja olihan se ihan kamalaa. Muistan häntä melkein joka päivä, mutta elän siitä huolimatta normaalia ja onnellista elämää perheeni kanssa. En tiedä onko näillä loputtomasti surun lamauttamilla tai jopa kuolleen "perään lähtijöillä" jotenkin jäänyt päälle se lapsen rooli niin että eivät ole aikuistuessaan irrottautuneet vanhemmastaan? Puolison kuollessa tilanne on tietty erilainen ja voisin kuvitella että itsekin haluaisin mennä perässä jos oma puoliso kuolisi...
Perheenjäsenen kuoleman, erityisesti reilusti ennen normaalia kuolinikää, käsittely veisi kauan aikaa. Minulle esim. sisaruksen kuolema olisi sellainen, josta saattaisi olla vaikeaa selvitä.
Sitä, että haluaisi kuolla läheisen kuoltua tai ettei koskaan pääsisi yli, en kuitenkaan ymmärrä eli en ole itse kokenut sitä enkä tunne mielenmaisemaa, jossa tuollaisia ajatuksia tulisi.
Joillain ihmisillä ei kai ole tarvetta tai ehkä uskoa siihen, että asiat voi käsitellä loppuun. Minulle se on tärkeää ja hahmotan kokemuksia sen kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla niinkin, että haluaa muuten vain kuolla, ja isoisä tai äiti on este itsemurhasuunnitelman loppuun saattamiselle. Sitten kun rakas läheinen kuolee, voi tehdä sen viimein?
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän hyvin.