Miksi miehet luulevat että voivat lähteä kävelemään ja että äiti ottaa lapset?

Mun mielestä kyllä alkuperäisen väitteen vastaisesti suurin harha näissä asioissa on, että miehet kuvittelevat, että lasten äiti ei voisi ikinä  "lähteä kävelemään ja jättää lapset kokonaan isälle". Lainsäädännöllisesti vanhemmat ovat asiassa ihan samalla viivalla asian suhteen, mutta miehet kuvittelevat jostain syystä, ettei näin voi tapahtua, eivätkä suunnittele lapsimääräänsä siten, että pystyvät lapsensa hoitamaan tarvittaessa kokonaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, jos joskus tulisi lapsi, ja ero, niin kyllä se mies saisi sen lapsen ottaa..

T. ei-lapsirakas nainen

Miksi ihmeessä tekisit lapsia jos kerran et ole lapsirakas?

Koska rakastan miestäni yli kaiken, ja tiedän hänen haluavan lapsia (itse tosiaan pärjäisin ilman). Ei se yksi lapsi kuulostaisi kamalan pahalta, varsinkin kun mies on tarjoitunut jäämään koti-isäksi. (Toki aluksi varmaan itse oltava, koska imetys ja toipuminen, myöhemmin voi vaikka pullottaa sitä maitoa että pärjää sen ajan, kun en ole kotona). Olen myös nähnyt mieheni lasten kanssa, ja tulee tosi hyvin toimeen, joten en epäile yhtään, etteikö hänestä olisi hyväksi isäksi. Ja tietenkään en alkaisi lapsia pyöräyttämään, jos olisi mitään eron mahdollisuutta, toki elämäntilanteet voivat muuttua.

Älä ihmeessä hanki lasta miehesi mieliksi jos et kerran itse halua! Teet todella pahan virheen teidän kaikkien kannalta! Sinun pitää ymmärtää että lapsi on kokonaisvaltaisesti sitten elämässänne. Joka hetki! Sitä ei voi laittaa syrjään kun haluaa viettää "laatu aikaa" kahdestaan eikä kannata olettaa että lapsi viihtyy itsekseen leikkien pitkiä aikoja. Lapsesta tulee elämänne keskipiste jonka ympärillä kaikki pyörii. Lapsi vaatii ja tarvitsee paljon paljon huomiota. Jos miehesi onkin siihen valmis sinä tulet katkeroitumaan kun miehesi aika meneekin lapsen kanssa touhutessa ja itse jäät syrjään koska lapsi ei sinua kiinnosta. Lapsi myös varmasti huomaa ja aistii välinpitämättömyytesi ja pahimmillaan vihamielisyytesi ja reagoi siihen. Lapsen ja vanhemman suhteen kuuluu olla läheinen, elämän läheisin ja tärkein ihmissuhde. Jos siihen ei ole kykyä tai halua lasta ei todellakaan pidä hankkia.

Tiedän kyllä tasan tarkkaan mihin sitoudun, jos niitä lapsia hommataan. Tiedän, että siihen menee kaikki vapaa-aika vähintään siihen asti, että alkaa alakoulussa ravaamaan jonkun kaverin luona. Yksi lapsi ei silti mielestäni tunnu ylitsepääsemättömältä, varsinkaan jos en itse joudu olemaan kotiäitinä sitä vuotta-kahta, jolloin urani voi mennä ihan mönkään. Viihdyn töissä paremmin. Toki vapaa-ajalla sitten olen sen lapsen (ja miehen) kanssa, enkä välinpitämättömänä pitämässä hauskaa. Kokopäiväiseksi hoitajaksi minusta ei kuitenkaan olisi, ja lomiakin sen verran vähän, että ei tunnu pahalta. Tukiverkostokin löytyisi, paljon sisaruksia, vanhemmat ja kavereita. En tarkoita tässäkään sitä, että lapsi olisi jatkuvasti hoidossa, vaan että kerran-pari kuussa, niin että saa viettää sitä kaksinkeskistä aikaa miehen kanssa.

Tiedän, että toisen mieliksi ei pitäisi mitään tehdä, mutta en silti haluaisi menettää hyvää parisuhdettani sen takia. Nuoria tässä vielä ollaan, joten on tässä vielä aikaa miettiä asiaa, ja päätyä molempia tyydyttävään ratkaisuun. Ja tosiaan molemmilla samat arvot elämässä, ollaan opittu vähän "vanhanaikaisiksi", ja uskon todella, että meillä on vielä pitkä, yhteinen elämä edessä.

N23

Ok! Olet vielä niin nuori että se selittää ettet yksinkertaisesti vaan ole valmis vielä äidiksi. Sinun iässäsi minä lähes inhosin tai ainakin pahasti vierastin lapsia. Se tunne meni sitten jossain vaiheessa ohi ja kuin varkain äitiys alkoikin tuntua ensin vähän houkuttelevammalta ja lopulta tiesin että haluan oman lapsen enemmän kuin mitään muuta. Ja kun sitten lapsen lopulta sain en voinut kuvitella mitään parempaa. Nuorena en siis ollut lapsirakas minäkään ja ihmettelin kavereitani jotka jaksoivat ihastella jotain random vauvoja "voi miten söpö ja ihana" kun minulle ne olivat täysin mielenkiinnottomia olentoja. Mutta oikeasti voi mieli muuttua tosi radikaalisti. Teidän kannattaa kyllä nauttia nyt toisistanne ja nuoruudestanne, tiedät kyllä kun aika on kypsä vanhemmuuteen. Silloin saat siitä paljon enemmän irti eikä se tunnu samalla tavalla rasitteelta vaikka tulisikin vaativa vauva. Parisuhdekin kestää paremmin kun olette molemmat sitouneita vauvaan tosissanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, jos joskus tulisi lapsi, ja ero, niin kyllä se mies saisi sen lapsen ottaa..

T. ei-lapsirakas nainen

Miksi ihmeessä tekisit lapsia jos kerran et ole lapsirakas?

Koska rakastan miestäni yli kaiken, ja tiedän hänen haluavan lapsia (itse tosiaan pärjäisin ilman). Ei se yksi lapsi kuulostaisi kamalan pahalta, varsinkin kun mies on tarjoitunut jäämään koti-isäksi. (Toki aluksi varmaan itse oltava, koska imetys ja toipuminen, myöhemmin voi vaikka pullottaa sitä maitoa että pärjää sen ajan, kun en ole kotona). Olen myös nähnyt mieheni lasten kanssa, ja tulee tosi hyvin toimeen, joten en epäile yhtään, etteikö hänestä olisi hyväksi isäksi. Ja tietenkään en alkaisi lapsia pyöräyttämään, jos olisi mitään eron mahdollisuutta, toki elämäntilanteet voivat muuttua.

Älä ihmeessä hanki lasta miehesi mieliksi jos et kerran itse halua! Teet todella pahan virheen teidän kaikkien kannalta! Sinun pitää ymmärtää että lapsi on kokonaisvaltaisesti sitten elämässänne. Joka hetki! Sitä ei voi laittaa syrjään kun haluaa viettää "laatu aikaa" kahdestaan eikä kannata olettaa että lapsi viihtyy itsekseen leikkien pitkiä aikoja. Lapsesta tulee elämänne keskipiste jonka ympärillä kaikki pyörii. Lapsi vaatii ja tarvitsee paljon paljon huomiota. Jos miehesi onkin siihen valmis sinä tulet katkeroitumaan kun miehesi aika meneekin lapsen kanssa touhutessa ja itse jäät syrjään koska lapsi ei sinua kiinnosta. Lapsi myös varmasti huomaa ja aistii välinpitämättömyytesi ja pahimmillaan vihamielisyytesi ja reagoi siihen. Lapsen ja vanhemman suhteen kuuluu olla läheinen, elämän läheisin ja tärkein ihmissuhde. Jos siihen ei ole kykyä tai halua lasta ei todellakaan pidä hankkia.

Tällaistakin kommenttia on alapeukutettu vaikka joka sana on 100% asiaa! Mitä tyyppejä täällä oikein pyörii? Teinejä? Oon kyllä muissakin ketjuissa huomannut samaa että todella asiallisetkin kommentit jotka ovat faktoja eivätkä mielipide kysymyksiä saavat alapeukkuja. Liikkuuko näiden ihmisten päässä yhtään mitään?

Jos fakta ei ole kiva omasta mielestä, sitä alapeukutetaan. Sama ilmiö tieteellisten tutkimustulosten kanssa, jotka voivat olla vastaanottajan mielestä joskus ikäviä. Silloin ihananlempibloggarin päinvastainen ajatus on paljon "luotettavampi" kuin tieteelliset faktat.

Joo, taidat olla oikeassa. Ei kai ihmiset aina voi olla niin yksinkertaisia kuin antavat ymmärtää vaan totuus ei vaan yksinkertaisesti miellytä.

Meille tuli ero ja jätin lapset miehelle. En todellakaan jaksanut anoppia (joka halusi puuttu niin paljon elämään), enkä sitä jokapäiväistä arkea, kun mies ne lapset niin kovasti halusi. <- kuulostaa kylmältä, mutta kärjistetysti näin. Näen lapsia kyllä enemmän kuin vain viikonloppuisin ja asun naapurissa.