Asperger ja small talkin vaikeus

Sama vaiva, mutta olen saanut sen kierrettyä aika hyvin sillä tavalla, että vietän aikani vain samantyyppisten ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista asioista. Jos pitää keskustella joutavia jonkun sellaisen kanssa, joka ei tunne mielenkiintoa syvällisesti juuri mihinkään, on puheenaiheet aika vähissä. 

Tsemppiä, ap! Varmasti on raskasta olla hieman erilainen tässä neurotyypillisten hallitsemassa maailmassa. Ehkä kannattaisi harkita johonkin neuropsykiatriseen ryhmään tai yhdistykseen liittymistä, niin voisit saada vertaistukea ja samanhenkistä keskusteluseuraa?

Aspergerit ovat kyllä todella fiksuja ja syvällisiä ihmisiä. Valitettavasti ne eivät vain ole kovin arvostettuja ominaisuuksia tässä pinnallisessa ja nopeatempoisessa maailmassa.

Tsemppiä. Itse en ole 35-vuotiaaksi mennessä vielä oppinut. Tämän lisäksi ongelmana on paha puhevika. Nykyään tuntuu jo siltä, että ei halua edes yrittää puhua kenellekään mitään.

Sama täällä. Ihmiset aina sanovat, että kärsivällisyys ja pohdiskelevaisuus ovat hyviä ja arvostettuja ominaisuuksia, mutta käytännössä näin ei kuitenkaan tunnu olevan.

Minkä ikäinen olet, ap? Itselleni small talk oli vaikeaa ehkä n. 25-vuotiaaksi asti, sitten opin jotenkuten pikkuhiljaa juttelemaan tuntemattomienkin kanssa ihan jonninjoutavista asioista, kuten säästä. Edelleenkään en valitse ajankulukseni pinnallista jutustelua, en itse saa siitä mitään erityistä irti. On paljon mukavampaa syventyä keskustelemaan hyvän ystävän kanssa jostain molempia kiinnostavasta. Ystäväpiiri on varmaan sitten muotoutunut tämän mukaan. Lähimmissä ystävissäni ei ole yhtään "neuronormaalia" ihmistä, kaikki ovat saaneet jossain vaiheessa aikuisiällä oman dg:n. Ystäväni ymmärtävät, kun en ole juhlissa puhelias, vaan enemmän omissa oloissani. Pienemmällä porukalla puhellaan ja jutustellaan sitten enemmän. Itse olen nyt nelikymppinen, as-piirteineen.

Sehän riippuu myös aiheesta, tuskin sinäkään ap ihan joka asiasta jaksaisit keskustella syvällisesti, esim toisen vaikeasta lapsuudesta tai Kim Kardashianin kauneusleikkauksista (riippuen nyt omista kiinnostuksenkohteistasi).

Ei se välttämättä koskaan muutu helpommaksi. Opettele vähitellen hyväksymään itsesi. Olet itsenäsi riittävä ja oikeanlainen, ei sinun tarvitse olla enemmistön kaltainen eikä enemmistön arvostamat asiat ja tavat ole absoluuttisesti oikeita. Terveisin toinen assi

Itsellä myös asperger piirteitä. Tämän lisäksi olen alkoholiongelmainen ja minulla ei juurikaan ole ihmiskontakteja elämässäni. En löydä paikkaani maailmassa ja lähinnä ahdistaa, jos joku tulee juttelemaan jotain tyhjänpäiväistä. Koen itseni surulliseksi kun en pysty olemaan luontevasti ihmisten seurassa. Lisäksi ihmisten kanssa tekemisissä oleminen koulussa on todella raskasta ja uuvun herkästi, jos joudun varomaan jatkuvasti mitä sanon. Tuttavani koostuvat lähinnä itseäni vanhemmista ihmisistä. Työelämässäkään en ole ollut 2015 jälkeen. Elän lähinnä itseäni yli 10v vanhemman (itse täytän 27) naisystäväni ja kahden koiran kanssa. Lisäksi uskon salaliittoteorioihin, olen biseksuaali ja en usko uskontoihin ja katselen shemalepornoakin ja käytän päihteitä (vähenevissä määrin nykyisin onneksi). Tupakoinnin ja lääkkeet onneksi jo lopettanut. Tsemppiä kaikille itse olen kokenut aspergerin vaikeuttaneen elämääni, mutta iän karttuessa olen pikkuhiljaa edes hieman paremmin oppinut kommunikoimaan valtaväestön kanssa, mutta koen usein keskusteluiden sisällön liian tyhjäksi, jotta voisin pitää niitä useinkaan tarpeeksi mielekkäinä käytäväksi muuta kuin ns. tilanteen edellyttäessä.

Tsemppiä. Suosittelen tutustumaan muihin asseihin esim. vertaistukiryhmässä. Vinkkejä en oikein osaa antaa, kun itsekin yritän löytää ratkaisuja samaan ongelmaan. 

Terveellinen ruokavalio, liikunta, riittävä uni ja max neljän hengen porukassa oleminen ovat elämääni parhaiten auttavia selvitymiskeinoja. Millä tavoin muut ihmiset selviytyvät arjesta parhaiten?

Mulla ei ole diagnoosia, mutta olen vähän samanlainen. Inhoan kaikkea joutavaa jutustelua, joten olen päättänyt vain olla oma itseni. Onneksi mulla on laaja yleissivistys, joten pystyn hyvin monissa tilanteissa löytämään yhteisen aiheen useimpien ihmisten kanssa. Sitten on tietenkin niitä "ai jaa, enpäs ole ikinä tuota ajatellut" -tyyppejä, mutta heidän läheltään häviän vähin äänin, jos he eivät ehdi ensin.

Sen olen huomannut, että jos joku kertoo sydänsuruja, en osaa vain huokailla empaattisesti, vaan yritän sanoa jotakin mielestäni rakentavaa. Se varmasti on ärsyttävää.

Kyllä sitä small talkia voi opetella jossain määrin, mutta ei siitä jotenkin oikeasti nauti toisin kuin taas neuronormaalit nauttivat sellaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, jossa puheen sisältö on ihan toisarvoista. Asseillehan puheen substanssi on kaikki kaikessa, nenteille sosiaalinen kohtaaminen ihan sinänsä on paljon tärkeämpää. Puheen sisältö on nenteille vain pieni osa tuota sosiaalista kohtaamista, siihen liittyy kaikki eleet ja ilmeet, puheen sisältö tai sustanssiarvo on vain pieni osa kokonaisuutta. Nentit pitävät asseja jotenkin outoina, kun sosiaalinen "peli" ei ole asseilla yhtä sulavaa. Assien näkökulmasta taas nentit tuntuvat siltä, etteivät ihan oikeasti ole kiinnostuneita mistään. Assina onkin paljon helpompaa ilmaista itseään näin kirjallisessa muodossa.

Kofeiiniyliherkkyyteni johdosta juotuani kupin kahvia tai pullon energiajuomaa small talk soljuu näppärämmin. Puhessa tulee käytettyä paljon kielikuvia. En tiedä onko asperger piirre vai persoonallisuuspiirre?

Tosta samaa mieltä, että kirjallisesti huomattavasti helpompi ilmaista, mutta tutussa porukassa rentoutuneena puhuenkin melko sujuvasti saa itseään ilmaistua :)

Noi sydänsuru jutut on vaikeita :/. Joskus olen erehtynyt yläasteella kertomaan rehellisen mielipiteeni. Sain ulostuslääkkeellä terästettyä kahvia. Olen oppinut valehtelemaan ja sanomaan pehmennetysti.

Musiikissakin huomaa, että lyriikat ovat tärkeät. Siksi kuuntelen lähinnä klassista ja jazzia. Valitettavan harvoin sanoituksia mietitään sen tarkemmin mainstream popissa. Juurikin substanssi on tärkeä ei niinkään se mistä puhutaan kunhan keskustelu käydään tarpeeksi syvällisellä tasolla. Onneksi ihmisillä yleensä on kiinnostuksen kohteita niin niistä pääsee puhumaan tyydyttävämmällä levelillä.

Yritän lähteä siitä, että sää on tylsä, mutta turvallinen aihe aloittaa ja livahtaa mukaan keskusteluun. Yleensä yritän löytää minua ja muita ryhmäläisiä yhdistävän tekijän ja keskustella siitä (esim. joku tapahtuma, juoma tai ruoka). En oikein pidä small talkista ja mullakin on ongelmia tutustuttaessa ihmisiin ilmeideni vähyyden/ yliampuvuuden takia. Kerran taisin aloittaa "small talkin" kysymällä, milloin muut uskovat ihmiskunnan kuolevan ja milloin taas maapallon muiden lajien tuhoutuvan. Se ei kuulemma ollut sopiva aihe ja sainkin ihmetteleviä katseita.

Nuoruusvuosina olin pahempi, sillä keskustelin usein hyönteisistä, luonnonilmiöistä ja teini-ikäisten mielestä turhista tilastoista. Koulujen alussa oli tilanne, joka olisi voinut päättyä pahastikin, jälkeenpäin ajateltuna. Oli ollut historiaa ja natsit olivat olleet aiheena. No, minähän halusin tutustua erääseen tyttöön. Ajattelin, mikä yhdisti meitä - tunti historiaa. Taisin tujauttaa ensimmäisiksi sanoikseni Hitlerin olleen älykäs/nero - mikäli korkea äo sellaiseksi oikeuttaa kutsumaan. Onneksi tyttö oli sosiaalisesti lahjakas ja osasi johdatella aiheesta ulos kertomalla "Diktaattori" elokuvasta ja Chaplinista, eikä ollut moksiskaan sosiaalisesta kömpelyydestäni.

Olen huomannut, että sääkeskusteluun on helppo yhtyä, koska sää ja ilmasto itsessään ovat mielenkiintoisia asioita ja ilmiöitä.

Ihan mieletöntä avata, koska uskotte ihmiskunnan menehtyvän valtaväestön keskuudessa ja toi hitler juttu voidaan ymmärtää tosiaan aika ikävästi. Itseä just tollaset puheenaiheet kiinnostaa :). Omana kömmähdyksenä mainittakoon erehdys katolilaisen äitipuoleni kuullen sanoa Jeesuksen seurustelleen maksullisen kanssa käytin kylläkin h sanaa.