Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Toisen lapsen saaminen kaduttaa
02.07.2017 |
Lapset 8 ja 2,5 v.
Mietin päivittäin että miksi meidän piti aloittaa kaikki alusta toisen kanssa. Isompi on haastavaluonteinen mutta silti jo iso koululainen, jolla on omat menonsa ja joka pärjää monissa asioissa itsenäisesti. Viihtyy kotona rauhallisten puuhien parissa - vihdoinkin! Nyt kesällä käy kotona vaan syömässä kun viihtyy paremmin kavereiden kanssa ulkona. Menee helposti nukkumaan ja on aamu-uninen.
Jos meillä ei olisi tuota pienempää niin elämä olisi hurjan helppoa. Kuopuksella on paha uhma, ei viihdy hetkeäkään itsekseen, pihalla karkailee tai vaatii jatkuvaa virikettä. Ei ole lainkaan kiinnostunut piirtämisestä, askartelemisesta tai kirjoista. Herää aamukuudelta ja pitää huolen siitä, että koko perhe herää samalla. On kuitenkin helpommin rakastettava kuin esikoinen, koska ei ole yhtä temperamenttinen.
Ja se tappelu. Lapset eivät tule toimeen laisinkaan. Yhdessä oleminen on valehtelematta pelkkää tappelua. Omat voimavarat menee kokonaan lasten riitojen selvittämiseen ja jatkuvan vinkumisen tai mankumisen sietämiseen, eikä aikaa kivoille puuhille enää ole.
En kestä sitä ajatusta, että menee ainakin viisi vuotta että kuopuskin rauhoittuu. Esikoisen kohdalla nautin äitiydestä ja iloitsin kaikista virstanpylväistä, mutta nyt elämä on pelkkää selviytymistä päivästä toiseen. Äitiys alkoi kaduttaa vasta toisen lapsen saatuani. Koko perheen yhteisestä vapaa-ajasta on tullut rasite kun esikoisen aikaan lomat olivat parasta aikaa. Pakenen töihin, kotona lohtusyön ja masentelen. Puoliso on osallistuva mutta syyllistää minua toisen lapsen haluamisesta, koska ei jaksa uhmaikää laisinkaan (jaksoi huonosti jo esikoisen kanssa) ja olisi ollut tyytyväinen yhteen.
Ajatuksia, haukkuja, vertaistukea? Kuten tekstistä näkee niin monta asiaa voitaisiin tehdä lasten kanssa toisin eikä oma asenne ole kovinkaan hyvä, mutta kun ollaan molemmat niin väsyneitä juuri nyt.
Kommentit (38)
Menkää aikaisin nukkumaan jos väsyttää.
Älkää tehkö uhmasta tuollaista numeroa. Kuulosuojaimet päähän, jos huuto vie hermon. Itse toimitte rauhallisesti.
Pitäkää välillä pientä lomaa yhdessä ja vuorotelkaa niin että molemmat saa omaa aikaa.
Hankkikaa apua perheneuvolasta tai muualta tuohon arjenhallintaan ja aika synkiltä kuulostaviin tunteisiin. Monilla on rankkaa, harva kuitenkaan KATUU lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menkää aikaisin nukkumaan jos väsyttää.
Älkää tehkö uhmasta tuollaista numeroa. Kuulosuojaimet päähän, jos huuto vie hermon. Itse toimitte rauhallisesti.
Pitäkää välillä pientä lomaa yhdessä ja vuorotelkaa niin että molemmat saa omaa aikaa.
Hankkikaa apua perheneuvolasta tai muualta tuohon arjenhallintaan ja aika synkiltä kuulostaviin tunteisiin. Monilla on rankkaa, harva kuitenkaan KATUU lastaan.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4481627/ketju/sina_joka_kadut_lasten_han…
Ymmärrän täysin tilanteen! Moni tekee vielä vauvakuumeessa uuden vauvan eikä muista millaista vauva-arki
voi olla! Isompi lapsi on jo helpossa iässä ja elämä sujuu mukavasti. Sitten romutetaan tilanne vaaleanpunaisessa unelmahuurussa. Tällä palstalla moni on haikaillut uudesta vauvasta vaikka mies
on ajatusta vastaan. Olen vastaillut ja kehottanut ajattelemaan järjellä, ei tunteella. Koskaan ei tiedä
millainen uusi vauva olisi- erityistarpeinen,haastava,vammainen. Siinäpä menee sitten elämä uusiksi.
Ap:tä tämä ei tietysti lohduta, sinun nyt kannattaa vain opetella uusi suhtautuminen tilanteeseen ja
ajatella että vuoden parin päästä tilanne helpottuu. Pidä avioliitosta huolta, miehesi kanssa yhdessä
pärjäätte ja tuette toisianne!
Siis kyllähän monet katuvat. Eivät vain kehtaa myöntää sitä muille.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4481627/ketju/sina_joka_kadut_lasten_han…
Ei auta kuin sopeutua tilanteeseen, mihin olet itse vielä hankkiutunut. Pahaltahan se tuntuu, jos vertaat jatkuvasti aiempaan elämäntilanteeseen. Kyllä teidänkin perhe-elämässä varmasti hyviä hetkiä on, jätit ne vain kirjoittamatta? Jos ei ole, niin ei muuta kuin hankkimaan niitä. Ne ovat nyt vain erilaisia kuin ennen, ei niitä pitkään nukkumisia. Yhteisiä ulkoiluja, yhteisiä pieniä herkkuhetkiä (ei lohtusyömistä!), pieniä arjen onnistumisia. Keskity niihin, onni syntyy lopulta niistä. Ja miten niin tilanne helpottaa vasta viiden vuoden kuluttua? 2,5 vuotiaalle puolikin vuotta on paljon! Ei ihme että tuntuu epätoivoiselta!
Eli sopeudu. Sopeutuvaiset ihmiset ovat usein myös onnellisimpia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän täysin tilanteen! Moni tekee vielä vauvakuumeessa uuden vauvan eikä muista millaista vauva-arki
voi olla! Isompi lapsi on jo helpossa iässä ja elämä sujuu mukavasti. Sitten romutetaan tilanne vaaleanpunaisessa unelmahuurussa. Tällä palstalla moni on haikaillut uudesta vauvasta vaikka mies
on ajatusta vastaan. Olen vastaillut ja kehottanut ajattelemaan järjellä, ei tunteella. Koskaan ei tiedä
millainen uusi vauva olisi- erityistarpeinen,haastava,vammainen. Siinäpä menee sitten elämä uusiksi.
Ap:tä tämä ei tietysti lohduta, sinun nyt kannattaa vain opetella uusi suhtautuminen tilanteeseen ja
ajatella että vuoden parin päästä tilanne helpottuu. Pidä avioliitosta huolta, miehesi kanssa yhdessä
pärjäätte ja tuette toisianne!
Mulle olis painajainen, jos toinen lapsi olisikin vammainen tai jollain tavalla erityislapsi. Elämä romuttuisi täysin. Siksi emme uskallakaan tehdä toista lasta. Tämä yksi riittää.
Olen järkyttynyt tuosta katumisen yleisyydestä oikeasti! Olin siis se joka luuli että harva katuu, mutta olen ollut todellakin väärässä. Mulla on neljä lasta pienillä ikäeroilla ja suuri tunteiden kirjo (myönteinen myös) on käyty läpi, mutta katumus ei ole siihen kuulunut. Kiitos valistuksesta, joka päivä oppii jotain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilla on liian suuri ikäero. Eivät voi olla hyviä kavereita. Isompi ei saa pienemmästä mitään järkevää seuraa
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liian suuri ikäero. Eivät voi olla hyviä kavereita. Isompi ei saa pienemmästä mitään järkevää seuraa
Ei kai lapsia yleensä toistensa kavereiksi tai seuraksi tehdä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liian suuri ikäero. Eivät voi olla hyviä kavereita. Isompi ei saa pienemmästä mitään järkevää seuraa
Ei kai lapsia yleensä toistensa kavereiksi tai seuraksi tehdä..
No monet tekevät juuri tästä syystä sen toisen lapsen. "Ettei äiskän tartte olla sitä toista lasta kokoajan vihdyttämässä..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liian suuri ikäero. Eivät voi olla hyviä kavereita. Isompi ei saa pienemmästä mitään järkevää seuraa
Ei kai lapsia yleensä toistensa kavereiksi tai seuraksi tehdä..
No monet tekevät juuri tästä syystä sen toisen lapsen. "Ettei äiskän tartte olla sitä toista lasta kokoajan vihdyttämässä..."
Jos vähänkin miettii joko omia sisaruksiaan tai omia tuttujaan, niin monissa perheissä lapset eivät ole toistensa parhaita ystäviä vaan lähinnä parhaita kiistakumppaneita. Luonteet voivat olla kovin erilaiset ja lapsen tekeminen toiselle leikkikaveriksi kuulostaa lähinnä karmealle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on liian suuri ikäero. Eivät voi olla hyviä kavereita. Isompi ei saa pienemmästä mitään järkevää seuraa
Ei kai lapsia yleensä toistensa kavereiksi tai seuraksi tehdä..
No monet tekevät juuri tästä syystä sen toisen lapsen. "Ettei äiskän tartte olla sitä toista lasta kokoajan vihdyttämässä..."
Jos vähänkin miettii joko omia sisaruksiaan tai omia tuttujaan, niin monissa perheissä lapset eivät ole toistensa parhaita ystäviä vaan lähinnä parhaita kiistakumppaneita. Luonteet voivat olla kovin erilaiset ja lapsen tekeminen toiselle leikkikaveriksi kuulostaa lähinnä karmealle.
No monet eivät tätä etukäteen tiedäkään.
Vierailija kirjoitti:
Houkka oot. Miten voi katua lasta?
Oletko elänyt tynnyrissä kun et ole kuullut ilmiöstä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä, ap, kyllä tuo vielä iloksi muuttuu ja katumus poistuu, vaikkei se ajatus nyt lohdutakaan.
Suomi on niin raskas maa kasvattaa pieniä lapsia, kun apua saa niin vähän ja yleensä syyllistämisen kera, ja vaatimukset vanhemmille ovat kovia.
Onko teidän mahdollista saada mistään hoitoapua pienelle tai vaihtoehtoisesti pitää häntä päivähoidossa osan ajasta teidän muiden lomasta?
Ketju on aloitettu vuonna 2017.
Aloittajan lapset on jo kasvaneet näinä vuosina.
No kun ei sitä voi oikein takaisinkaan enää laittaa.
Alue: Aihe vapaa
Näitä kommentteja lukiessa tuli mieleen, että ei ole ihme, miksi Suomessa ennemmin ajetaan lasten kanssa bussin keulaan tai surmataan koko perhe, kuin haetaan apua. Ohis