Eläimen kuolema ja siitä aiheutunut työkyvyttömyys

Joo, ihan on ymmärrettävää, että monet eri asiat voi kasaantua ja sitten esim. lemmikin kuolema on se viimeinen niitti, jonka jälkeen ei ihan heti ole työkykyinen.

Älä koskaan tuomitse muita jos et oikeasti tiedä mitä ne muut ovat joutuneet kokemaan. Ulkopuolisen silmissä joku aivan pieni juttu voi olla oikeasti se viimeinen juttu onnettomien ja ikävien sattumien sarjassa mitä ei enää pää tai terveys kestä.

Varmaan onkin empatiaa tilanteelle, jossa eläin muodostuu noin merkitykselliseksi. 

Kerrot, ettei sinulla ole ihmissuhteita. Totta kai silloin eläimen menetys voi aiheuttaa tilanteen, jossa on työkyvytön. 

Ja kyllä moni läheisten ihmistenkin ympäröimä suree usein eläintä paljon. Kyseessä on tietysti vain se, että kuinka pitkälle yhteiskunta voi tulla vastaan jokaisen henkilökohtaisia murheita. Ekstrapoloidaan, että kyseessä on marsu tai kilpikonna (oletan nyt, että kyseessä on koira tai ainakin kissa). 

Pitääkö kilpparin kuolemasta saada sairaslomaa? Ei pidä! 

Voit saada sitä tuohon yleiseen romahdukseen tietysti kyllä ja pitääkin saada. Romahduksen voi aiheuttaa vaikka auton menettäminen. Syy ei ole olennainen. 

Psykologi aikoinaan oli yhtä mieltä kanssani siitä, että tottakai on normaalia surra lemmikkiä kuten tärkeitä ihmisiäkin, lemmikithän ovat perheenjäseniä ja niiden kanssa on vietetty tiiviisti aikaa vuosia. Rakkaan perheenjäsenen menetys voi olla rankka kokemus. Ihmiset reagoivat menetyksiin hyvin yksilöllisesti ja jos elämäntilanteessa on muutenkin kuormittavia tekijöitä, niin ihmekös tuo on, jos lemmikin kuolema käy psyyken päälle. Epäempaattiset ihmiset eivät sure tai kykene ymmärtämään toisen ihmisen tunteita tai asettumaan muiden asemaan. Jokaisella meistä on oikeus surra, pitkään ja laaja-alaisestikin. Ei kukaan pysty täysin hallitsemaan tunteitaan ja psyykettään. Mielenterveys voi romahtaa toisella lemmikin kuolemasta, toisella jostakin muusta syystä. Toisen surua ei pidä arvostella. 

Riippuu myös paljon työstä että onko työkykyinen vai ei. On ihan eri asia itkeä jossain toimistossa tai varastossa jos ei tarvitse juurikaan olla muiden kanssa tekemissä. Mutta vaikkapa asiakaspalvelutyötä ei pysty tekemään itkiessä tai jotain tarkkuutta vaativaa työtä jos ei ole nukkunut yhtään.

Mielenterveys voi todella romahtaa mistä syystä tahansa, joten lääkäreiden tulisi määrätä niin vahva lääkitys, että sureva ei todellakaan kykene muuhun kuin odottamaan, että suru hiljalleen häipyy. Kun istuu zombina kotona, on ansainnut sairauslomansa. Jos ei kykene surun takia töihin, ei pidä olettaa, että pystyy mihinkään muuhunkaan.

Kyllähän monet uuvatit pomot valittavat siitäkin että työntekijä jää kovassa flunssassa tai vatsataudissa sairaslomalle. Pitäisi vaan mennä sinne töihin työn sankaria leikkimään ja tartuttaa samalla kaikki muutkin.

Vattu joku kissa joka tippaakaan ei eläissään emännästään välittäny? Ikisinkkujen vinkunaa.

Vierailija kirjoitti:

Vattu joku kissa joka tippaakaan ei eläissään emännästään välittäny? Ikisinkkujen vinkunaa.

Eikö äiti antanut lapsena tarpeeksi huomiota vai mikä pistää noin pahasti kenkuttamaan?

Minulla ei ollut mitään kasaantuneita murheita kun oma lemmikkini kuoli. Silti otti erittäin koville ja suren edelleen. En ole yksinäinen perheetön sinkku. Sureminen on yksilöllistä ja samoin suhtautuminen omiin lemmikkeihin. En ikinä lähtisi kyseenalaistamaan surua joka kuolemasta koituu, varsinkaan nyt kun olen itse kokenut kuinka rankka paikka se on.

Kun puhutaan eläimen kuoleman merkityksestä ihmiselle, on joskus paikallaan pohtia, mitä eläimellä tällaisessa asiayhteydessä tarkoitetaan. Onko lapamato eläin? Aiheuttaako sen kuolema työkyvyttömyyttä? Jotenkin tuntuu siltä, että työkyky paranee merkittävästi kyseisen eläimen kuoleman jälkeen.

Varsinaiset lemmikit, kuten käärmeet, rotat ja kultakalat, ovat asia erikseen. Niihin voi kiintyä eri tavalla kuin lapamatoon, vaikka viimeksimainittu on jotenkin päässyt ikään kuin omaan sisimpään.

Vierailija kirjoitti:

Vattu joku kissa joka tippaakaan ei eläissään emännästään välittäny? Ikisinkkujen vinkunaa.

Kommenttisi oikeasti loukkasi minua. Meidän kissanpentu oli minulle ja MIEHELLENI erittäin rakas. Jäimme kaipaamaan sitä mahdottomasti. Oli erittäin seurallinen ja viihtyi sylissä. Saimme paljon rakkautta takaisin. Itken edelleenkin pienen pentumme äkillistä kuolemaa.

Olen täynnä empatiaa, mutta se ei merkitse, että ajattelisin kuin ap. 

Kahden vuorokauden unettomuus järkyttävän tapahtuman (tai minkä tahansa) seurauksena ei ole mikään ongelma. Onhan se rasittavaa ja uuvuttavaa, mutta ei invalidisoivaa. Siitä voi puolestaan kertoa pitkäkestoisesta unettomuudesta lkärsivä (oli sen syy sitten mikä tahansa). Ap puhui otikossa työkyvyttömyydestä, joka ainakin mulle merkitsee pitkäkestoista tai pysyvää kyvyttömyyttä työhön. 

Ajatusten pakottaminen  työhön antaa mielelle lepoa surusta. Keskittyminen ihan mihin tahansa muuhun, vaikka yksinkertaiseen, mekaaniseen tekemiseen, auttaa surussa ja järkytyksessä. Ei se sitä poista, ei edes helpota, muttaa auttaa vähän. Minulta on kuollut elämäni varrella vanhemmat, joitakin ystäviä (vakaviin sairauksiin) ja muutama kissa, kirjoitan siis tuon kokemuksen pohjalta. Kissojen kuolemat olen onneksi voinut ajoittaa esim. viikonloppua tai muuta vapaata vasten. Ihmisten kuolemien jälkeen ja hautajaisten yhteydessä olen pitänyt lepopäiviä. 

Lemmikkien kanssa on niin paljon helpoimopaa kuin ihmisten, Ne eivät haasta, niille voi kuvitella kaikenlaisia, toivottuja tunteita omistajaa kohtaan, ne ovat riippuvaisia omistajasta. Ihmiset ovat kimurantteja. 

Tuskinpa kukaan kuolinvuoteellaan pomojaan miettii mutta elämänsä lemmikkejä voi miettiä.

Kannattaa ilmoittaa sairasloman syyksi jokin muu kuin lemmikin kuolema, jos ei todella ole työkykyinen. On niin monta työpäivää pois kuin omalla ilmoituksella on mahdollista ja ilmoittaa syyksi kuumeen tms. (Itsellä 3. sairauspäivästä lähtien pitää olla lääkärintodistus eli kaksi päivää omalla ilmoituksella.) Nimittäin oikean syyn ilmoittaminen aiheuttaa vain ongelmia ja tuskin lääkäri kirjoittaa sairaslomaa.

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Kahden vuorokauden unettomuus järkyttävän tapahtuman (tai minkä tahansa) seurauksena ei ole mikään ongelma. Onhan se rasittavaa ja uuvuttavaa, mutta ei invalidisoivaa.

Jo yhden yön valvominen vastaa suunnilleen promillen humalaa. En itse esimerkiksi lähtisi siinä tilassa enää vaikkapa auton rattiin. Saati jos useamman yön valvoo...

Miten kukaan on sanomaan toiselle, saako ja miten saa surra kuollutta koiraa tai kultakalaa? miten joku voi lokeiroida toisen kokeman surun? monesti törmää ihmisiin, jotka ymmärtävät vain toisen ihmisen kuoleman suremisen; "no sehän oli vaan koira.." tms. ihminen on siitä tyhmä eläin että se sijoitta itsensä kaikkea muuta elävää korkeammalle. siitä tää kaikki tämmöinen paska johtuu. itse koen, että eläimet voisivat olla jopa ihmistä ylempänä jos jotain arvojärjestystä tarvitsee elävien kesken miettiä. ihminen on omassa "viisaudessaan" niin saatanan tyhmä, että tuhoaa sekä ympäristönsä että itsensä. että jospa tuijoteltais niitä omia navan nykeröitä himppusen verran  pidemmälle niin saattaisi maailmakin avautua ihan uudella tavalla. ugh.

Jokainen suree omalla tavallaan,mutta yksilöllisyyttähän ei työmarkkinoilla tunneta kuten vaikkapa jos ei ole kuumetta on työkykyinen mantra.

Minä lopetin rakkaan koirani muutama viikko sitten ja olin 2 päivää aivan rikki en olisi töihin tai mihinkään muuhunkaan kyennyt ,suru on vieläkin läsnä koko ajan mutta olen toiminta kykyinen.Työkaveri sen sijaan aikanaan koiran lopetuksen jälkeen ei kyennyt kuukauteen kunnolla toiminaan itki vaan.Kummankin suru on mielestäni normaalia ,yksilöllistä .

Pelkään että mulla toi on myös edessä jossain vaiheessa. Rakas koiravanhukseni on jo 10-vuotias ja vuosiin hän oli ainoa elävä olento elämässäni. Nyt olen onneksi saanut yhden ystävän ja välit perheeseenkin on lähentyneet itsemurhayritykseni jälkeen. Silti on tuo koiraherra mulle se elämän tärkein ❤️

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Olen täynnä empatiaa, mutta se ei merkitse, että ajattelisin kuin ap. 

Kahden vuorokauden unettomuus järkyttävän tapahtuman (tai minkä tahansa) seurauksena ei ole mikään ongelma. Onhan se rasittavaa ja uuvuttavaa, mutta ei invalidisoivaa. Siitä voi puolestaan kertoa pitkäkestoisesta unettomuudesta lkärsivä (oli sen syy sitten mikä tahansa). Ap puhui otikossa työkyvyttömyydestä, joka ainakin mulle merkitsee pitkäkestoista tai pysyvää kyvyttömyyttä työhön. 

Ajatusten pakottaminen  työhön antaa mielelle lepoa surusta. Keskittyminen ihan mihin tahansa muuhun, vaikka yksinkertaiseen, mekaaniseen tekemiseen, auttaa surussa ja järkytyksessä. Ei se sitä poista, ei edes helpota, muttaa auttaa vähän. Minulta on kuollut elämäni varrella vanhemmat, joitakin ystäviä (vakaviin sairauksiin) ja muutama kissa, kirjoitan siis tuon kokemuksen pohjalta. Kissojen kuolemat olen onneksi voinut ajoittaa esim. viikonloppua tai muuta vapaata vasten. Ihmisten kuolemien jälkeen ja hautajaisten yhteydessä olen pitänyt lepopäiviä. 

Lemmikkien kanssa on niin paljon helpoimopaa kuin ihmisten, Ne eivät haasta, niille voi kuvitella kaikenlaisia, toivottuja tunteita omistajaa kohtaan, ne ovat riippuvaisia omistajasta. Ihmiset ovat kimurantteja. 

Ihan mielenkiinosta, mitä työtä teet? Olen itsekin joutunut monesti menemään töihin esimerkiksi vain 2 h nukkuneena, mutta en todellakaan pysty menemään töihin jos olen valvonut jo useita vuorokausia ilman hetkeäkään unta. Ja uniongelmista olen kärsinyt jo pienestä lapsesta lähtien, on monenmoista lääkitystä yms kokeiltu...