Lue keskustelun säännöt.
Eläimen kuolema ja siitä aiheutunut työkyvyttömyys
01.07.2017 |
Moni ei taida ymmärtää miten tärkeä lemmikki voi olla yksinäiselle ja perheettömälle sinkulle. Itselleni lemmikin kuolema oli viimeinen niitti, se mikä katkaisi kamelin selän. Perhettä ei ole ja lähimmät ystävät asuvat kaukana, kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle opiskelujen ja töiden perässä. Minun on vaikea ystävystyä. Eläimistä taas olen aina saanut lohtua hetkellä kuin hetkellä. Olen kyllä kiltisti mennyt töihin kaverin itsemurhan jälkeen, ei olisi tullut mieleenkään hakea saikkua vaikka olinkin erittäin järkyttynyt. Siinä tilanteessa työn tekeminen tuntui helpottavalle että sain muuta ajateltavaa vaikka työtehoni varmasti olikin aivan surkea työnantajan näkökulmasta. Eläimen kuoleman jälkeen taas en pystynyt nukkumaan OLLENKAAN pariin yöhön ja lähinnä kykenin vain itkemään, kaikki oli yksinkertaisesti päin persettä ja eläin oli ollut kaoottisessa elämäntilanteessa viimeinen lohtu. En ollut pariin päivään työkykyinen, työssäni ollaan ihmisten kanssa tekemisissä ja pitää pystyä olemaan normaalissa vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Monien ihmisten kannattaisi vähän opetella empatiataitoja, myös niiden esimiesten ja työterveyslääkäreiden.
Kommentit (27)
Nyt taas menee sekaisin kaksi ihan eri asiaa.
Totta kai on oikeus surra lemmikkiään. Tai varastettua autoa, tai mikä nyt ketäkin liikuttaa.
Palkallisesti saa työstä olla pois sairauden tai tapaturman aiheuttaman työkyvyttömyyden vuoksi. Suru sinänsä ei ole sairausloman syy, eikä kissan kuolema. Eikä itse asiassa sairauskaan, jos se ei aiheuta työkyvyttömyyttä.
Joskus joillekin menetys ottaa niin koville, että he sairastuvat siitä ja käytännössä ovat työkyvyttömiä. Tämän stressireaktio toteaa lääkäri, ja työnantaja arvioi viime kädessä, onko henkilö työkyvytön omaan työhönsä eli onko lääkärin määräämä sairausloma palkallinen. Siinä taas ei katsota kissan tai kilpikonnan arvoa, vaan sitä, miten henkilö siihen on reagoinut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä se eläimen kuolema ei ole se juttu vaan ylipäätään paskat jutut sun elämässä
Kissani kuoli ja menin samana päivänä iltavuoroon. Moneen päivään en pystynyt kuin itkemään, tein myös suuret määrät lääkintävirheitä. Osastonhoitaja sitten kehotti viiden päivän saikulle ettei potilaita kuole.
Parempi on mennä menetyksen jälkeen töihin mahdollisimman pian, niin ei jää kotiinsa pyöriskelemään surussa, kun sitä normaalielämään on kuitenkin jatkettava. Rutiinien hoitaminen auttaa toipumaan.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan onkin empatiaa tilanteelle, jossa eläin muodostuu noin merkitykselliseksi.
Kerrot, ettei sinulla ole ihmissuhteita. Totta kai silloin eläimen menetys voi aiheuttaa tilanteen, jossa on työkyvytön.
Ja kyllä moni läheisten ihmistenkin ympäröimä suree usein eläintä paljon. Kyseessä on tietysti vain se, että kuinka pitkälle yhteiskunta voi tulla vastaan jokaisen henkilökohtaisia murheita. Ekstrapoloidaan, että kyseessä on marsu tai kilpikonna (oletan nyt, että kyseessä on koira tai ainakin kissa).
Pitääkö kilpparin kuolemasta saada sairaslomaa? Ei pidä!
Voit saada sitä tuohon yleiseen romahdukseen tietysti kyllä ja pitääkin saada. Romahduksen voi aiheuttaa vaikka auton menettäminen. Syy ei ole olennainen.
Jos kilpikonna on ollut seurana vuosia/vuosikymmeniä jopa, niin vastaavassa tilanteessa myös sen kuolema voi olla se viimeinen pisara!
Mitä ilmeisemmin et tunne kyseistä eläinlajia lainkaan ja luulet sen olevan jokin terraarion nurkassa kököttävä elementti.
Omani on kyllä hyvissä voimissa, sosiaalinen, utelias, kontaktia hakeva ja paljon iloa tuova kaveri, joka liikkuu asunnossa vapaasti. Olemassa olonsa on auttanut minut monissa vaikeissa elämäntilanteissa. Mitä ilmeisemmin minusta aika jättää ennen, mutta jos toisin kävisi, surisin pikku kaverini menettämistä hyvin suuresti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No no, poistaisin tuosta sanan "ainakin". Minusta koira ja kissa ovat lemmikkeinä samalla tasolla. Viime kuukausina olen kaveripiirissäni päässyt todistamaan kuinka kävi kun vannoutunut koiraihminen otti ensimmäisen kissansa. Fiksu kissanpentu lunasti aseman talon ykkoseläimenä kouluttamattoman rescue-koiran nenän edestä. Ne ovat erilaisia eläimiä, kumpi vain voi olla ihmisen paras ystävä jota todellakin surraan aidosti.
Itselläni on se tilanne vasta edessä. Kissa on yli 20v vanhus, pitkään se ei enää elämäni valona ole. Onneksi on saanut elää noin kauan, ulkona liikkuvalle kissalle olisi voinut käydä huonosti milloin vain. Olen pelännyt kissani kuolemaa todella paljon sillä se saattaa laukaista vakavan masennuksen, pelkään että sen viimeisen.
Aivan niin, ei ole normaalia että kissan kuolema saa jonkun hautomaan itsemurhaa, mutta avainsana onkin juuri masennus. Yksinäisyys, toivottomuus ja valottomuus. Tuon kissan aikana (sain sen 10 vuotta sitten) en ole sairastanut niin pahoja, pitkiä masennuksia kuin aiemmin. Siksi kutsun sitä elämäni valoksi. Joku muu on sanonut että ehkä se on annettu suojelusenkelikseni.
En ole uskonut enkeleihin, mutta kun seuraa vierestä miten vanhuus muuttaa eläintä samaan tapaan kuin ihmistäkin, tulee väkisin mieleen että jokin tarkoitus sen elämällä on. Meillä on pitkät jäähyväiset, ehkä olenkin ihan valmis menetykseen kun se aika koittaa. Ehkä enkeli lähtee vasta kun sen hommat on hoidettu.