Tarvitsen apua! Parisuhdepettymys
Olen aivan totaalisen masentunut. Miesystävä jätti minut aamulla, juuri kun olin ehtinyt alkaa taas luottamaan ja rakastamaan. Itken yksin silmiä päästäni ja tulevaisuus näyttää toivottomalta. Joudun työni vuoksi asumaan pienellä paikkakunnalla, josta ei ole toivoakaan löytää elämänkumppania. Jään varmaan yksin loppuiäkseni.
Olisiko teillä jotain todella hyviä piristyskeinoja, kliseisiä aforismeja, tai mitä tahansa, joiden avulla pääsisi mahdollisimman nopeasti eteenpäin? Sivustojakin voi linkata, mistä löytäisi apua. Olen niin romuna.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Alkuaika eron jälkeen on aivan hirveää, tiedän tunteen. Pitkään pitkään tuntuu siltä, että tämä oli nyt tässä ja toista parisuhdetta ei tule koskaan olemana, koska se jättäjä oli ainoa sopiva ihminen.
En sitä itsekään uskonut silloin, mutta pikkuhiljaa aika korjaa. Mulla meni eron jälkeen vuosia, mutta suhdekin oli pitkä. Nyt uskon että selviän uudelleenkin.
Jaksamista.
Kiitos. Olen ollut aiemmin useamman vuoden suhteessa, mutta edes sen loppuminen ei sattunut näin. Ikääkin tietenkin jo enemmän, eikä enää jaksaisi mitään deittailukuvioita. Pitää kai vaan luottaa, että elämä voittaa.
En oikein osaa sanoa lohduttavia sanoja. Pitkäaikainen mieheni jätti minut ja on nyt toisen naisen kanssa. Tuntuu niin pahalta että sattuu. Koin meidät aina sielunkumppaneiksi.
N23
Onneni ei riippunut tästä henkilöstä, mutta se aiempi tasainen elämä ei ollut mitään verrattuna siihen onnenhuumaan, mitä hänen kanssaan koin. En vaan pysty näkemään itseäni enää kenenkään muun kanssa. Ja N23, tsemppiä sinullekin! Uusi aallonpohja taitaa tosiaan olla edessä, jos ja kun näen hänet jonkun toisen kanssa.
Yritä pitää itsestäsi huolta ja soita jollekin ystävälle. Suosittelen myös jonkun harrastuksen aloittamista, itse aloin tekemään savitöitä kun erosin. Ystäväni repi minut mukaan vaikka mihin rientoihin ja se auttoi siinä mielessä ettei asiaa vatvomalla tilannetta saanut muutettua. Ystäväni sanoi että kaikki välit poikki 10 vuodeksi ja katso sitten uudestaan. Eilen menin kuitenkin vakoilemaan hänen FB:tä ekaa kertaa vuosiin. Pari vuotta eron jälkeen oksetti ja kourasi mahasta nähdä hänet muiden naisten kanssa ja luulin etten ikinä pääse hänestä yli. Itse asiassa jouduin oksentamaan aamulla. Olin ihan varma että hän oli elämäni mies. Kuitenkin kun katsoin eilen kuvia (erosta 7v) oli kun olisin katsonut kuvia jostain työkaverista, ei mitään rakkautta tms enää. Katsoin kuvia itsestänikin ja oli kyllä tunne että oliko tuo minä oikeasti ja mulla on ihan erilainen elämä nykyään. Eksän nyksä on todella tavallinen pulliainen ja he vaikuttavat olevan eroamassa. Yhdessä postauksessa vaikutti siltä että uusi nainen oli tappanut eksän kissan. Olen niin sydämeni pohjasta tyytyväinen että en ole noissa kuvioissa enää ja mulla on siisti ja rauhallinen koti ja asun todella kaukana.
Itsellekin tuli yllätyksenä tuo kokonaisvaltainen, henkinen ja fyysinen paha olo kun sai maata pöntön vieressä kippurassa. Jospa itsekin pääsisi joskus tuohon tilanteeseen, ettei tuntisi mitään kyseistä ihmistä kohtaan. 😣 Harmi kun aikaa ei voi nopeuttaa ja jokainen sekunti tuntuu kärsimykseltä. Täytyy ehkä etsiä työn ohelle joku harrastus, jos sieltä löytäisi ajanviettokavereitakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden verran ehdittiin olla, mutta sekin aika alusta asti todella intensiivisesti. Mies sanoi, ettei ole ikinä tuntenut näin ja suunnitteli häitä, tulevaisuutta.. olin itse alkuun varautunut, mutta lopulta annoin itseni rakastua. Mies todella komea ja koulutettu. Syyksi seposti välimatkasta, sekä siitä että alkanut tuntua kaverilliselta.. Luulin, että jos jompi kumpi ikinä jättää niin minä, sillä mies vaikutti niin rakastuneelta. Tuntuu todella tyhmältä. Aikaisemminkin huonoja kokemuksia, en voi enää edes kuvitella, että antaisin jollekin mahdollisuuden satuttaa näin. Toisen naisen mahdollisuutta en ole voinut sulkea pois. :(
Mitä merkitystä on miehen koulutuksella?
"Luulin, että jos jompi kumpi ikinä jättää niin minä"
Heh
Siinähän se syykin selvisi, piti miestä itsestäänselvyytenä.
En pitänyt itsestäänselvyytenä tietenkään, pahin pelkoni oli aina, että se loppuu. Tuolla kuvastin lähinnä sitä, miten hulluna oletin miehen olevan minuun juttujensa perusteella. Hän myös itse sanoi, että jos tämä ikinä loppuu, niin ei ainakaan hänen aloitteestaan. :(
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuohon auta kuin aika. Kokemuksesta voin sanoa. Olen todella pahoillani puolestasi. Koita nauttia kesästä niin paljon kuin pystyt. Vaikka sitten yksin. Tehdä itsellesi mieluisia asioita. Pääsisitkö hetkeksi pois näkemään jotain vanhoja kavereitasi? Tai lähteä johonkin reissuun?
Kiitos ❤️ Töiden takia en pääse tällä hetkellä lähtemään minnekään. Tuntuu niin pahalta, kun näille ystävillekin olen ehtinyt vauhkota elämäni miehestä, ladannut yhteiskuvia ja hän oli minuun myös todella ihastunut. Ystävillä miehet ja osalle lapsia tulossa. Itse en lapsia edes halunnut, siksikin tämä mies oli kuin luotu minulle. En siis ole vielä kertonut kenellekään, tunnen itseni niin säälittäväksi.
Tuntuu todellakin konkreettisesti siltä, että sydän on hajonnut miljooniksi palasiksi rinnassa.
Aina voi hakea uutta työpaikkaa. Ehkä seuraavaksi kannattaa hehkuttaa sitä rakkautta ja suhdetta somessa vähän vähemmän, mies taisi ahdistua ja lähti siksi. Kell' onni on, se onnen kätkeköön.
Otat lasin viiniä ja lasin viereen pullon viiniä. Avaat selaimen ja tulet sättäilemään.
Ajattele asiaa vaikka niin, että olit onnellinen ennen tähän mieheen tutustumista, ja tulet olemaan onnellinen taas - onnesi ei siis riippunut tästä henkilöstä. Eihän? Jos taas olit aina onneton ja mies oli se mikä teki sinusta onnellisen, olet alun perinkin nähnyt maailman nurinniskoin. Suosittelen tässä tapauksessa itsetutkiskelua ja ehkä lyhyttä terapiasuhdetta, jotta opit tekemään itsesi onnelliseksi.
Aika parantaa haavat joka tapauksessa. Tämän hetkinen sinä kaipaa tuota miestä, mutta kun ajan kanssa muutut, voit huomata ettei mies enää edes sopisi sinulle koska uusi sinä kaipaa jotain aivan muuta :) muutos on siis se ydinjuttu, etsi sitä.