perhepeti johtaa tapatissittelyyn
Näitä vauva-aiheisia keskustelupalstoja ja ystäväpiirini vauva-arkea seuranneena olen huomannut, että perhepedissä nukkuville vauvoille näyttäis helpommin syntyvän tapatissittelyongelma. Onko muut huomannu samaa?
Mun poika oli hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan tuossa 3 kk paikkeilla. Aina olisi pitänyt olla tissiä antamassa, kun havahtui hereille. Syyksi tarjotaan mun mielstä turhan usein tiheän imun kautta ja että pitäisi antaa lupsutella yöt läpeensä tissiä. Meillä loppu perhepeti tähän " tiheän imun kauteen" . Ajattelin, että hoitakoon maitotilaukset päiväsaikaan. Saman tien yösyönti palasi 2 kertaa yössä syöntiin. Yösyönti loppui pojan omasta tahdosta 5 kk ikään tultaessa, kun annoin illalla syödä mahan täyteen ruokaa.
Siellä perhepedissä äiteen kainalossa köllötellessä vauvat ei jotenkin osaa itse lopettaa yösyöntiä. Mielestäni monen perhepetiläisen kannattaisi purkaa nukkumisjärjestely siinä vaiheessa kun vauva ei oikeesti tartte syödä yöllä parin tunnin välein. Eipä tartte sitten myöhemmin pitää mitään unikoulua.
Toivottavasti en loukannut ketään perhepedin nimeen ehdottomasti vannovaa, mutta näin entisenä perhepetiläisenä musta homma toimi hyvin näin meillä. Aika aikaansa kutakin.
Kommentit (59)
Itse olen käsittänyt, että vauvalla on erilainen unirytmi kuin aikuisella ja vauvat heräilevät öisin, vaikka periaatteessa nukkuvat 12-13h putkeen, kyse on enemmän siitä, osaako lapsi rauhoittua itsekseen vai tarvitseeko siihen tissiä/tuttia/silitystä. Unikouluthan usein pyrkivät siihen, että lapsi oppisi herätessään rauhoittumaaan omaan sänkyynsä ilman apua. Sen takia toiset nukkuvat vauvat nukkuvat paremmin. Näin olen itse ymmärtänyt, kun olen lukenut vauvojen/lasten unesta.
Mareila+Pojat
" Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen ¿ joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin...
...Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset" Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät. Huonojen nukkujien hoidon kulmakivi on tukea lapsessa olevaa säätelyjärjestelmää, jonka varassa hän myös pystyy herättyään painumaan takaisin uneen" Tässä oli HUS:in sivuilta unihäiriöistä kopiotua tietoa, jos jotakuta kiinnostaa koitan linkitää sen tähän
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649
Itse mä ajattelen että on nukkumisen suhteen neljänlaisia vauvoja:
on niitä jotka nukkuvat/oppivat varhaisessa vaiheessa nukkumaan hyvin ihan missä tahansa. Näiden lapsien kohdalla on siis ihan sama nukkuvatko perhepedissä vai omassa sängyssä.
Sitten on niitä jotka nukkuvat huonosti kaikkialla (eli siis eivät itse osaa nukahtaa havahduttuaan). Tällaisten kohdalla perhepeti on paras ratkaisu koska on todella rasittavaa jos vauvaa joutuu nostelemaan ja itse nousemaan monta kertaa yössä, olipa sitten kyse imettämisestä tai muuten vaan rauhottelemisesta.
Sitten on vauvat jotka nukkuvat huonosti yksikseen mutta paremmin vieressä koska saattavat havahduttuaan nukahtaa itsekseen kun tajuavat että äiti tai isä on vieressä.
Lopuksi sitten vielä vauvat jotka nukkuvat paremmin omassa sängyssään kuin perhepetissä. Nämä vauvat aiheuttavat ehkä havahtumisellaan sen että äiti havahtuu jollon vauva havahtuu entistä enemmän ja siitä taas äiti ehkä liikkuu jollon vauva herää kokonaan.
Eli testaamaan vaan mitä laatua oma nyytti on ;-)
Mulla ei ole varmaa tietoa kuin omasta lapsesta, joka nukkui ensin pinnasängyssä " sivuvaunussa" ja myöhemmin parvella n. 9-kuiseksi. Tyttö lopetti yösyömisen 11-kuisena, mutta sitä ennen hän todellakin söi yöllä. En halunnut sitä rajoittaa, koska a) yösyöminen ei ollut päivän ruoista pois, b) tyttö oli syntynyt keskosena, joten tarvitsi tiheämmin ruokaa ja c) tyttö söi nopeasti eikä imetys häirinnyt mua. Kiinteät oli aloitettu 4-kuisena, mutta tyttö ei selvästikään jaksanut syödä illalla niin paljon, että olisi nukkunut yön läpeensä syömättä.
Mitään tapatissittelyä en havainnut. Jos tyttö heräsi muusta syystä kuin nälästä, hänet sai taputtelemalla ja hyssyttelemällä nopeasti takaisin uneen. Kun tyttö alkoi liikkua enemmän, hän siirtyi parven alle pinnasänkyyn. Yösyömiset jatkuivat jonkin aikaa, mutta ei meillä mitään unikoulua tässä asiassa tarvittu.
Mitä tästä opimme: vauvoja ja (äitejä) on erilaisia :)
nutti:
Kirahvi kirjoitti: " pysynyt inhimilisissä rajoissa eli nti reilut 6kk syö 2-3 krt yössä, mitä pidän ihan kohtuullisena. "Tämä on mielestäni näitä suuria mielipide-eroja... joku pitää sitä kohtuullisena, että yli puolivuotias syö 2-3 krt/yössä. Meille sanottiin neuvolassa ja olen lukenut saman monesta kirjasta, että yli puolivuotias ei enää ravinnollisista syistä tarvitse maitoa yöllä... Meidän neiti lopetti yösyötöt (pullo) itse 5 kk:n iässä ja 6kk:n iässä pidettiin unikoulu tuttiheräilyn takia ja siitä asti on nukkunut 12-13h putkeen joka yö... Voin ihan suoraan myöntää, että en todellakaan olisi pitänyt kohtuullisena jos vauva olisi yli puolivuotiaana heräillyt 2-3krt yössä syömään... Mutta niin kuin sanoin, nämä on näitä mielipide-eroja...
Nutti: tuo neuvolan/kirjan tieto on kylläkin niiltä ajoilta kun kiinteät aloitettiin viimeistään neljän kuukauden iässä, eikä myöhemmin, kuten nykyisin usein tehdään. Ei meidän lapsi ainakaan puolivuotispäivänä syönyt niin paljon kiinteitä yms. että olisi niiden avulla voinut nukkua läpi yön. Ja se puoli vuotta ei voi olla mikään maaginen raja sille, että nälkä nyt vain loppuisi puolen vuoden iässä. Varsinkin jos siihen saakka on oltu pääasiassa maitolinjalla.
Eli kai tuo kohtuullisuus riippuu siitä, miten ja mitä vauva syö. Meillä on kohta seitsenkuinen poika, joka on jo parin kuukauden ajan syönyt kerran yössä, mielestäni se on kohtuullista. Nyt kiinteiden myötä syömäväli on pidentynyt tunti tunnilta, tänä aamuna syötiin vasta kuudelta: käytännössä siis nukuttu koko yö. Mutta puolen vuoden iässä ei olisi ollut mahdollista. Mutta en todellakaan pidä ihmeellisenä sitä, että söisi vielä vaikka kahdesti, jos ruokavalio on kovin maitovoittoinen.
niin kovin kauaa ole. Minä kun elän niitä aikoja vieläkin, ja niin elää meidän neuvola ja kaikki kaverit, joilla on vauvoja. Mun lähipiiristä kaikki on aloittaneet kiinteät 4 kk:n iässä. Miksi ei?
Mun kaverit on aloittaneet kiinteät aikaisintaan 6kk iässä. Joku jopa myöhemminkin :). Ja täysimetyksen takia, miksi siis aiemmin?
kuudes unikouluyö meneillään. Vauva 8 kk ja perhepetissä tapatissittely alkoi mennä mahdottomaksi, mutta en ois jaksanut yrittää unikoulua pinnasänkyyn taputtelu linjalla. Otin vaunut sängyn viereen ja nostin vanhempien sänkyyn nukutetun vauvan sinne. Eka öinä jouduin hyssyttelemään useita lyhyitä (alle minuutii) ja kaksi pitkää 15-35 min kertaa. Viime eli viides yö meni jo hyvin: vauva nukahti noin klo 22, heräs klo 3.20 ja hyssytellen simahti alle 10 min, heräs toisen kerran klo 5.40 jolloin imetin ja sitten seuraava herätys olikin jo klo 8.
Hei te, jotka olette päätyneet öiseen vaunu-nukutukseen. Miten teillä meni? Miten tästä eteenpäin? JOs saan vauvan yhdelle yösyötölle vaunuissa niin jatkuuko sama todennäköisesti myös pinnasängyssä, johon tietysti seuraavksi pyrimme.
että jo toista, ellei kolmatta vuotta on ollut voimassa suositus, jonka mukaan täysimetetään jos mahdollista siihen kuuden kuukauden ikään. Oletko kuullut? Joten sillä perusteella kirjoitin, kuten varmaan huomasit, että silloin kuuden kuukauden ikäinen ei vielä mitenkään voi, eikä tarvitse , nukkua syömättä läpi yön.
nutti:
niin kovin kauaa ole. Minä kun elän niitä aikoja vieläkin, ja niin elää meidän neuvola ja kaikki kaverit, joilla on vauvoja. Mun lähipiiristä kaikki on aloittaneet kiinteät 4 kk:n iässä. Miksi ei?
Tytöt ovat 2- ja 4-v. Esikoinen söi tissiä 2v 10kk ikään kerran yössä. Nuorempi syö noin 2 krt yössä nyt 2-v ikäisenä. Kumpikaan ei ole ikinä nähnyt pahoja unia/ itkenyt öisin. Nukkuvat 10 tuntia yössä, ilman päiväunia, eli ovat varsin vähäunisia. Perhepeti on tuonut turvallisuutta, ja imetys myös. Kumpikin tytöistä on " kainaloisia" , ja osoittavat reippaasti tunteitaan. Läheisyydenkaipuuta ja hellyyttähän tuo imetys on noin isoille, mutta mitä haittaakaan siitä on? Kumpikin on mielestäni nukkunut aina hyvin ja sikeästi, ja herännyt aina virkeänä. Tutteja ja pulloja emme ole käyttäneet. Tapoja on monia, tapatisuttelu ei varmaan ole pahimmasta päästä =)
kun ne kiinteät kuitenkin voi ja saa aloittaa jo 3-4 -kuisena, eikä siitä aiheudu vauvalle mitään huonoa. Niin miksi ei alottaisi. Siten on sitten suurempi todennäköisyys, että yöt nukutaan paremmin... Sekin on meinaan tutkittua, että alle puolivuotiaan on helpompi oppia nukkumaan yöt heräämättä/nukahtamaan itse, kuin yli puolivuotiaan. Miksei siis edesauttaisi tätä kiinteillä? Minä annoin 3-5kk:n perunaa, porkkanaa ja hedelmää ja heti viiden kk:n iästä lisäksi iltapuuron ja perunaruokiin lihaa ja juuri kirjasta tarkistin, että neiti pidensi nukkumapätkiä heti kiinteittetten myötä. Ja sitten puolivuotiaana alkoi nukkua jo säännöllisesti heräämättä. Nämä siis näitä valintoja, joita jokainen tekee sen mukaan mitä haluaa...
Mitä niihin suosituksiin tulee, niin ei niissä aina ole mitään järkeä. Minäkin menin noudattamaan semmoista suositusta, että vauvalle ei saisi antaa vettä, koska se häiritsee syömistä, kun maha täyttyy, ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että vaavi on liki vuoden, eikä suostu vieläkään juomaan vettä... Että se niistä suosituksista. Olen päättänyt vakaasti olla kuuntelematta mitään suosituksia ja teen niin kuin itse parhaaksi näen vauvani -ja itseni- kannalta. Äiti tietää parhaiten...
ps. Sorry, meni vähän aiheen vierestä, mutta oli pakko vastata
Yhtä hyvin saattaa käydä nin, ettei kiinteillä ole mitään vaikutusta yöuniin (kuten meillä; oli muuten vain pakko aloittaa 4-kuisena) tai että niistä on jopa haittaa. Voi tulla mahavaivoja tai syöttövälit pitenevät siksi, että kiinteät sulavat huonommin kuin maito (joka on sentään alle 1-vuotiaan pääravinto). En ole ollenkaan vakuuttunut tuosta todennäköisyydestä.
On vauvoja, joilla puolivuotiaana yöheräilyt liittyvät tapaan ja nukahtamisvaikeuksiin. Mutta on myös vauvoja, jotka heräävät öisin nälkään.
nutti:
kun ne kiinteät kuitenkin voi ja saa aloittaa jo 3-4 -kuisena, eikä siitä aiheudu vauvalle mitään huonoa. Niin miksi ei alottaisi. Siten on sitten suurempi todennäköisyys, että yöt nukutaan paremmin... Sekin on meinaan tutkittua, että alle puolivuotiaan on helpompi oppia nukkumaan yöt heräämättä/nukahtamaan itse, kuin yli puolivuotiaan.
minusta on aika hassu suhtautuminen että et aio kuunnella suosituksia. Ei niitä nyt sokeasti tarvitse noudattaa mutta tottakai tutkimukset paranevat koko ajan, tutkintamenetelmät uudistuvat jne. Jos jotakin asiaa on tutkittu niin kyllä mä usein luotan siihen enemmän kun omaan mutuuni. Älä nyt käsitä väärin, kyllä minäkin kuuntelen lapsiani ja itseäni mutta suositusten pohjalta teen ratkaisuni. Ja noudatathan sinäkin 70-luvun suosituksia, itse kyllä mielummin pitäytyisin uudemmissa... Ei tuo muuten mikään niin hirveän uusi suositus edes ole tuo 6kk täysimetystä. Ainakin meidän esikoinen joka tänä vuonna täyttää 7v oli puoli vuotta tissimaidolla, ihan suositusten mukaan. Ja johan se ennen sitä oli 4kk-6kk, jostain syystä vain melkeen kukaan ei jaksanut sillon puolta vuotta odottaa. Minä uskon että vauvan vatsalle on parempi mitä kauemmin saa kasvaa ja kypsyä ennen kiinteitä, uskon että tutkimukset ovat oikeassa tässä. Eikä se tarkota etteikö monet vauvat pystyisi ihan hyvin syömään kiinteitä jo ennen sitä.
Mun ystäväpiirissä taas kaikki ovat täysimettäneet +/- puoli vuotta eikä se ole minusta todellakaan mitenkään poikkeuksellista. Aina muuten hehkutetaan kuinka ei 70-luvun lapsilla ole mitään ongelmia, no ainakin mulla ja veljelläni oli ongelmia, veljeni vatsa ei toimi edelleenkään - ei niin että se nyt välttämättä johtuis kiinteistä mutta kun kaikki aina selittää ettei näillä nyt 3-kymppisillä ole mitään sairauksia tai muuta.
Meillä on muuten kaikki lapset oppineet siinä vuoden paikkeilla nukkumaan paremmin ja sikeämmin. Kiinteiden alotus huononsi kuukaudeksi jokaisen yöunia.
eipä voi muuta todeta, kuin että hyvä kun olet noin valtavan asiantunteva ja tiedät, miten suositusten suhteen tulee toimia...
huh huh.
Mikset samantien aloita kiinteitä jo laitokselta palattuasi, niin saat pidemmät yöunet ja vauvasi ei turhaan totu rintamaitoon tai korvikkeeseen?
että mihinkähän tukimukseen/tutkimuksiin viittaat tuolla yli- ja alle puolivuotiaiden uniasialla? Voisitko laittaa vaikkapa linkin, kiinnostaisi itsekin lukea.
oma lusikka vielä soppaan =) Minä itse uskon eniten siihen, että moni asia on hyvin lapsi ja tapauskohtainen. Kiinteidän syönnistä ei meillä ainakaan yöt parantuneet vaan mentiin takapakkia aika rajusti, pojalla ei siis ole mitään allergiaa ja kuten edellä mainitsin tuttujemme lapsi heräili, vaikka alkoi 4kk iässä syömään kiinteitä ja yösyötöt lopetettiin, niin ei vaikutusta, vauva nukahti kun häntä silitetiin ja tassuteltiin. Uskon, että oma poikamme ja tuttujen lapsi on sitä lapsi tyyppiä, joka tarvitsee aikuisen auttamista, että pääsee uneen.
Meidän poika nukahti elämänsä ekat kuukaudet omaan sänkyyn ja nykyään ei nukahda. Esikoinen ei nukahtanut omaan sänkyyn ennenkuin oli yli yksivuotias ja yöt nukuttiin pienestä asti.
Vielä noista suosituksista (jotka tuntuvat vaihtelevan neuvoloittain) jotkut ovat älyttömiä, mutta miksi kaikki olisivat älyttömiä. Minä koitan suodattaa niitä, tosin meillä on aina ollut järkeviä suosituksia.
Vielä nukkumiseen, kuten Ninni sanoi, jotkut heräävät nälkään jotkut tapaan, meillä herättiin yli puolivuotiaana nälkään.
T:Mareila+Pojat 5v ja 10kk
Toisilla vauvoilla / lapsilla voi tosiaan olla nälkäkin yöllä, eikä vain tapa. Meillä kumpikin tyttö heräili 1-1½-vuotiaana välillä öisin, ja halusi tissin lisäksi ihan lämmintä ruokaa. Vaikka tankkasimme illalla tosi reilusti, silti iski hurja nälkä, ja lämmitimme muutaman kerran viikossa sapuskat keskellä yötäkin. Kumpikin tyttö on tosi liikkuvaista ja vähäunista sorttia, ja lisäksi ovat aina olleet tosi pitkiä ikäisikseen, joten energiantarvekin on eri luokkaa kuin monella muulla. Jokainen lapsi on yksilö, enkä itse jaksa pahemmin välittää kaiken maailman suosituksista ja normeista =)
että olikos jossain niin että noin ½-vuotiaalla saattaa tulla ns. takapakkia syömisessä sekä nukkumisessa??? Tuli vaan mieleen että jostain taisin lukasta noin (tai sitten se on tää äidin pää joka muistelee jotain IHAN TÄYSIN OMIAAN).
Niin ja tuosta tyylistä nukkua. Se oli hienosti laitettu ne 4 eri tyylistä nukkujaa.
Meillä poika kaipaa ihan selkeästi omaa sänkyään ja saa siinä kyllä nukkua(itse nukun paremmin kun poika ei pyöri vieressä) mutta välillä on öitä kun poika haluaa tulla viereen ja nukahtaa vain jos pitää minua naamasta kiinni. Ja herää jos siirryn ja rauhoittuu vasta kun tuntee minut.
Mutta näistä kaikista vastauksista päätellen nukkujia on niin monta kuin vauvaakin, ja näyttäisi siltä että toiset nukkuu hyvin, toiset ei jne. Mutta niinhän meitä aikuisiakin on erilaisia :)
Mietinpä tässä vielä tätä yöllistä tapatissittelyä, kun luin allaolevia viestejä ja jäin miettimään onko yli puolivuotiaan vauvan tapatissittely edes lapsen edun mukaista? Mielestäni kyseessä ei ole pelkästään äidin jaksaminen ja unenlaatu, vaan ylläpidetty uniassosiaatio-ongelma heikentää myös lapsen unta. Lapsihan ei itse osaa assosiaatio-ongelmaansa purkaa.
Minusta meillä pojan tulessa tuohon 3 kk ikään, kun yöllinen tissillä roikkuminen melkein alkoi, myös pojan unenlaatu kärsi. Tähän saakka vain me vanhemmat olimme nukkuneet paikat puuduksissa ja huonosti, mutta kun myös poika alkoi olla aamuisin ihan väsynyt.
Heräsi kärtyisenä ja itkuisena ja hyvin pian haluasi päiväunille. Vaunuissa sitten nukuttiin sitä parempaa unta. Onhan se selvä, että myös lapsi tarvitsee hyvälaatuista ja pitkäkestoista unta, eikös?