Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä tajusit, että tulet olemaan tahtomattasi sinkku ja lapseton lopun elämääsi?
Kommentit (14)
Nelikymppisenä kun viimesin suhdeviritys kariutui. Nyt viisi vuotta myöhemmin olen hyväksynyt asian ja haluankin olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No kyllähän se on aika pitkälti oma päätös haluaanko olla sinkku koko ikänsä. Sinkkuna saisi ainakin harrastaa irtoseksiä rajattomasti ja matkustella, vaikka ympäri vuoden. Eikä tulisi pahoitettua kenenkään mieltä.
Mene sinä muualle huutelemaan. Jotkut meistä ei saa sitä seksiäkään suhteesta puhumatta ja ei ole oma päätös.
Minä päätin sinun iässäsi löytää miehen ja löysin. Sain kolme lasta ennenkuin täytin 35 v. Minkä ikäinen olet nyt? Miehiä löytyi ihan hyvin ja pääsin jopa valitsemaan...
Vierailija kirjoitti:
Minä päätin sinun iässäsi löytää miehen ja löysin. Sain kolme lasta ennenkuin täytin 35 v. Minkä ikäinen olet nyt? Miehiä löytyi ihan hyvin ja pääsin jopa valitsemaan...
Naisia ei löydy ja niistä ei todellakaan pääse valitsemaan ja ne valitsee sut jos ne päättää valita sut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pian neljäkymmnetä, eikä tuo päivä ole vielä koittanut. - Voi olla, että en koskaan tule saamaan omia biologisia lapsia mutta, ettei minulla olisi myöskään koskaan elämänkumppania, jonka kanssa jakaa iloja ja suruja -arkea ja juhlaa... on ajatus tai haave, josta en, kuten sanottu ole vielä valmis antamaan periksi.
Saattaa toki olla, että pienempi tai suurempi este on, että viihdyn pelottavan hyvin myös itsekseni. Harmittavan totta on myös se, että turhauttavan monesti on käynyt niin, että jos joku on osoittanut olevansa minusta enemmänkin kiinnostunut, niin itse en jostain kumman syystä lämmennyt.
Sekä tietysti myös tosin päin, jos minä olisin vuorostanut ollut, jostain enemmänkin kiinnostunut, niin toinen ei ole innostunut asiasta, ainakaan niin paljon, että olisi tehnyt asian selväksi minulle, jotta olisin tajunnut yrittää häntä vielä enemmän. Vaikka ei minulla ole taitoa saati halua ketään pakottaa tai vaatia olemaan juuri minun kanssani.
Tiedostan tai ainakin kuvittelen olevani sen verta kokoanisuus, että ihan kenen tahansa kanssa en ole valmis parisuhteeseen. Miksi olisin? Itselleni miä kumppania haen ja/tai toivon löytäväni, eikä silloin paljoa auta se, että joku pitää minua tästä syystä nirsona. Mitä varten minun muka pitäsi alkaa parisuhteeseen vain jotain toista miellyttääkseni?
Toki heikoimmilla hetkilläni on mielessäni käynyt, että odottaako minua sitten yksinäinen vanhuus? - Siis ikäänkuin parisuhde voisi siltä pelastaa. Olen kuullut traagisia keetomuksia siitä, kuinka osa ihmisistä on entistkäin yksinäisempiä parisuhteessa. Olen toki onnekas, koska vaikkei minulla olekaan parisuhdekumppania, niin minulla on muita hyvin läheisiä ihmisä elämässäni. Ei se, korjaan he tietenkään sama asia ole, kuin "Se" yksi erityinen ja ainutlaatuinen.
Tajuan myös, että saatan lastata ja odottaa mahdolliselta kumppaniltani tarpeettomankin paljon. Mutta mitä vikaa on unelmoinnissa ja haaveilussa? - En minä täydellisen erinomaista kumppania vaadi itselleni, enhän itsekään ole. Mutta oikein hyvän ja rakastettavan kumppanin toivoisin kohtaavani. - Ja hänellä olisi haaveissani suunnilleen saman suuntaisia ajatusksia minusta.
Varmaan pari vuotta sitten. Nyt olen vähän vajaa 30 v. (nainen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain 37 vuoden paikkeilla aloin surra läpi sitä, että nyt tässä taitaa niin käydä, että minä en saa perheidylliä kokea. Olin aina pitänyt itsestään selvänä että mies ja mielellään pari lasta, omakotitalo, se klassinen keskiluokkainen idylli. Mutta ruma ja introvertti kun olen, eipä sitä miestä koskaan löytynyt. Nyt olen 42 enkä enää kyllä edes mitään miestä edes haluaisikaan, saati lapsia. Mutta otti se aikoinaan koville kun tajusin että biologinen kello käy eikä voi muuta kuin alistua.
Höps. Lapsettomaksi voi päätyä monista eri syistä mutta sinkkuus voi loppua seniorinakin. Mulla on mies ja lapsi, mutta jos eroon päädytään, etsin kyllä seurustelukumppanin. Vaikka kasikymppisenä. Käytän sitten vain violettia ja timantteja ☺.
Asuinpaikka vaikuttaa tsäänsseihin toki. Muuta kaupunkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
26v. Vaikka teoriassa silloin olisi ollut vielä aikaa, niin jotenkin tiesin, että tulisin olemaan ikisinkku.
Onneksi onneksi tein lapsen ihan ex tempore yhdeillanjutun kanssa parikymppisenä koska muuten olisin ypöyksin, nyt sentään fiksun teinin äiti. Ei niitä miehiä sitä ennen juurikaan ollut eikä varsinkaan sen jälkeen, mitään säätöjä edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaismies löysi parisuhteen nelikymppisenä. Sai bonuslapsetkin.
Vaikuttivat onnelliselta parilta. Vaikka sitä ennen olin tottunut pitämään miestä ikisinkkuna.
Parisuhde päättyi miehen kuolemaan parikymmentä vuotta myöhemmin.
Lakatkaa havittelemasta sitä supernättiä prinsessaa, tai supersöpöä lätkänpelaajaa jos omat rahkeenne ovat vaatimattomat. Niin se tämäkin lähes ikisinkuksi julistautunut mies löysi oman kullan lähemmäs nelikymppisenä. M38
No kyllähän se on aika pitkälti oma päätös haluaanko olla sinkku koko ikänsä. Sinkkuna saisi ainakin harrastaa irtoseksiä rajattomasti ja matkustella, vaikka ympäri vuoden. Eikä tulisi pahoitettua kenenkään mieltä.