Lue keskustelun säännöt.
Ikuisesti riidoissa anoppinsa kanssa?
27.06.2017 |
Sain viime keväänä huutia anopiltani, koska perheemme ei osallistunut anopin velipuolen lapsenlapsen rippijuhliin. Juhlat olivat 250 km päässä, minulla oli töissä aamuvuoro ja parhaan ystäväperheemme lapsi pääsi myös ripille naapurissamme. Anopin mielestä meidän olisi pitänyt revetä kaikkialle. Ilmoitimme, että emme pääse. Koko loppukesän sain kuulla huomauttelua tästä ja kerran mielessäni pimahti ja sanoin anopille, että kyllä me itse tiedämme, mitä teemme. Anoppi loukkaantui verisesti ja sain kuulla, kuinka hankala olin verrattuna toiseen miniäänsä, joka sentään ymmärtää suvun merkityksen ja tulivat juhliin. Mieheni veljen perhe asuu 30 km päässä tästä rippijuhlapaikasta, kälyni ei ollut töissä ja heillä ei ollut muita juhlia, joten pääsivät hieman paremmin.
Loukkaannuin tuosta "ymmärtää paremmin" suvun merkityksen. Minä olen mieheni suvussa ainoa, joka jokainen vuosi kutsuu anopin puolen suvun meille niin, että näemme kaikki toisiamme. Ei miehen veljen perhe, ei anoppi. Nyt emme ole nähneet kaikki toisiamme viime elokuun jälkeen, koska en ole halunnut "ymmärtää suvun merkitystä" enää ja kutsua miehen sukua yhdessä meille. Eikä kukaan muu tietenkään ole tehnyt sitä. Olen odottanut anopilta jonkinmoista vastaantuloa, mutta koska sitä ei ole näkynyt, taidan jatkaa näin ikuisuuteen. Perhettäni asia ei näytä haittaavan. Hyväkäytöksisenä ihmisenä asia kyllä kaivelee minua, mutta en jaksa enää, että päältäni kävellään eikä tekemään hyvää arvosteta.
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Mihin ristiäisiin??? Haloo luetun ymmärtäminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis miksi tämä on sinun vikasi? Onko miehesi niin vässykkä,että laittoi syyn pelkästään sinun niskoillesi,ettette päässeet?
Onko sanonut äidilleen näin:" Oltais me tultu,mut vaimo on töissä ja sit hän halusi,et mennään koko perhe yhdessä naapurin rippijuhliin,ni en mä sit päässy suvun juhliin,ku vaimo ei päästänyt."
Ei anoppi erikseen kohdistunut moitteitansa minuun. Hän puhui meille molemmille, mutta totesi kyllä, että nainenhan tällaiset kyläilyasiat perheessä päättää.
Ap.
Ap, olen todella pahoillani puolestasi, mutta yhden asian poimin esiin ja teen sen siksi, koska aavistelen EHKÄ sinussa jotain katkeruutta suvun kutsumisesta. Eli kutsutko sukua vapaasta tahdostasi vai velvollisuudesta? Jos jälkimmäinen, niin kehottaisin miettimään, kannattaako tuhlata voimavaroja johonkin tällaiseen, jos tilaisuuden tullen saat haukut ja arvostelut kuitenkin päällesi? Kutsu vain, jos se on sinulle mukavaa ja saat enemmän kuin joudut antamaan, mutta ilman uhrautumisen tunnetta. Koska se katkeroittaa ja katkeroitumista kannattaa todella yrittää välttää! Puhun 30 vuoden kokemuksella miniänä olemisesta....ja yhteen jos toiseenkin kuoppaan kompastuneena. Nykyään vapaa katkeruudesta, mutta se vaati uhriutumisesta luopumisen!
Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Mihin ristiäisiin??? Haloo luetun ymmärtäminen!
Aivan sama mitkä kemut.
Miksei mies mennyt sinne sukulaisbileisiim ja vaimo naapuriin?
En ole koskaan ymmärtänyt, millä perusteella yhteydenpito miehen sukulaisiin olisi millään tavalla vaimon vastuulla :0.
Jos poika ei halua olla äitinsä kanssa tekemisissä, minkä se miniä sille mahtaa? Ketä kiinnostaa jonkun anopin mielenliikkeet ylipäätään? Loukkaantuminen on vain sen loukkaantujan pään sisällä. Ei kannattaisi loukkaantua. Aikuinen ihminen vastaa itse tunne-elämästään, sitä ei voi ulkoistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä minä sanoin alunperin että kumpikin hoitaa omansa. Anoppi ei tätä usko vaan lähetti jopa kalenterin minulle johon merkitty kaikki heidän sukunsa merkkipäivät. Muuten kiva mutta he ei ole koskaan muistaneet minua ikinä mitenkään. Tuokin oli ilmaiskalenteri.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen todella pahoillani puolestasi, mutta yhden asian poimin esiin ja teen sen siksi, koska aavistelen EHKÄ sinussa jotain katkeruutta suvun kutsumisesta. Eli kutsutko sukua vapaasta tahdostasi vai velvollisuudesta? Jos jälkimmäinen, niin kehottaisin miettimään, kannattaako tuhlata voimavaroja johonkin tällaiseen, jos tilaisuuden tullen saat haukut ja arvostelut kuitenkin päällesi? Kutsu vain, jos se on sinulle mukavaa ja saat enemmän kuin joudut antamaan, mutta ilman uhrautumisen tunnetta. Koska se katkeroittaa ja katkeroitumista kannattaa todella yrittää välttää! Puhun 30 vuoden kokemuksella miniänä olemisesta....ja yhteen jos toiseenkin kuoppaan kompastuneena. Nykyään vapaa katkeruudesta, mutta se vaati uhriutumisesta luopumisen!
Kaikkea hyvää sinulle.
Miten sinä pääsit tuosta katkeruudesta eroon? Käytännön neuvoja kaipaisin. Ja juuri tähän sukusettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain viime keväänä huutia anopiltani, koska perheemme ei osallistunut anopin velipuolen lapsenlapsen rippijuhliin. Juhlat olivat 250 km päässä, minulla oli töissä aamuvuoro ja parhaan ystäväperheemme lapsi pääsi myös ripille naapurissamme. Anopin mielestä meidän olisi pitänyt revetä kaikkialle. Ilmoitimme, että emme pääse. Koko loppukesän sain kuulla huomauttelua tästä ja kerran mielessäni pimahti ja sanoin anopille, että kyllä me itse tiedämme, mitä teemme. Anoppi loukkaantui verisesti ja sain kuulla, kuinka hankala olin verrattuna toiseen miniäänsä, joka sentään ymmärtää suvun merkityksen ja tulivat juhliin. Mieheni veljen perhe asuu 30 km päässä tästä rippijuhlapaikasta, kälyni ei ollut töissä ja heillä ei ollut muita juhlia, joten pääsivät hieman paremmin.
Loukkaannuin tuosta "ymmärtää paremmin" suvun merkityksen. Minä olen mieheni suvussa ainoa, joka jokainen vuosi kutsuu anopin puolen suvun meille niin, että näemme kaikki toisiamme. Ei miehen veljen perhe, ei anoppi. Nyt emme ole nähneet kaikki toisiamme viime elokuun jälkeen, koska en ole halunnut "ymmärtää suvun merkitystä" enää ja kutsua miehen sukua yhdessä meille. Eikä kukaan muu tietenkään ole tehnyt sitä. Olen odottanut anopilta jonkinmoista vastaantuloa, mutta koska sitä ei ole näkynyt, taidan jatkaa näin ikuisuuteen. Perhettäni asia ei näytä haittaavan. Hyväkäytöksisenä ihmisenä asia kyllä kaivelee minua, mutta en jaksa enää, että päältäni kävellään eikä tekemään hyvää arvosteta.
"Hyväkäytöksisenä" my ass. :D
Hauska tiistaiyritelmä, mutta anopin velipuolen lapsenlapsi oli vähän turhan hätäinen valinta. Anopin tyttären lapsi olisi ollut parempi veto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen todella pahoillani puolestasi, mutta yhden asian poimin esiin ja teen sen siksi, koska aavistelen EHKÄ sinussa jotain katkeruutta suvun kutsumisesta. Eli kutsutko sukua vapaasta tahdostasi vai velvollisuudesta? Jos jälkimmäinen, niin kehottaisin miettimään, kannattaako tuhlata voimavaroja johonkin tällaiseen, jos tilaisuuden tullen saat haukut ja arvostelut kuitenkin päällesi? Kutsu vain, jos se on sinulle mukavaa ja saat enemmän kuin joudut antamaan, mutta ilman uhrautumisen tunnetta. Koska se katkeroittaa ja katkeroitumista kannattaa todella yrittää välttää! Puhun 30 vuoden kokemuksella miniänä olemisesta....ja yhteen jos toiseenkin kuoppaan kompastuneena. Nykyään vapaa katkeruudesta, mutta se vaati uhriutumisesta luopumisen!
Kaikkea hyvää sinulle.Miten sinä pääsit tuosta katkeruudesta eroon? Käytännön neuvoja kaipaisin. Ja juuri tähän sukusettiin.
Aloin elää omaa elämääni, enkä toiminut enää odotusten mukaisesti. Tutkin aina sisintäni, halusinko jotain oikeasti vai teinkö vain, koska niin kuului tehdä ja minulta odotettiin asioita. Aloin oppia sanomaan ei. Aloin opetella kestämään anopin tyytymättömyyden, jos en toiminut oletetulla tavalla. Päätin olla oma paras kaverini ja puolustusasianajajani ja opettelin itsekkyyttä silloin, kun epäitsekkyys ja uhrautuminen olisi ollut epäaitoa ja aiheuttanut vain tukahdettua kiukkua. Se oli rohkeutta vaativa prosessi, mutta todellakin kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Mihin ristiäisiin??? Haloo luetun ymmärtäminen!
Aivan sama mitkä kemut.
Miksei mies mennyt sinne sukulaisbileisiim ja vaimo naapuriin?
Koska mies ei halunnut. Kannattaisiko lukea myös vastaukset ennen kirjoittamista? Miehen parhaan ystävän lapsen rippijuhlat olivat tärkeämmät kuin etäisen (puoli)serkun lapsen. Btw, aivan samalla tavalla valitsisin mielummin vauvasta asti tuntemani lapsen juhlat kuin serkun muksun jota olisin ehkä pari kolme kertaa elämässä nähnyt.
Ja mun mielestä rippijuhliin kutsutaan se lähin suku. Ylppärit/valmistujaiset on sitten ne kemut mihin pyydetään tarhatädit ja kumminkaimankoirankusettajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Mihin ristiäisiin??? Haloo luetun ymmärtäminen!
Aivan sama mitkä kemut.
Miksei mies mennyt sinne sukulaisbileisiim ja vaimo naapuriin?
Koska mies ei halunnut. Kannattaisiko lukea myös vastaukset ennen kirjoittamista? Miehen parhaan ystävän lapsen rippijuhlat olivat tärkeämmät kuin etäisen (puoli)serkun lapsen. Btw, aivan samalla tavalla valitsisin mielummin vauvasta asti tuntemani lapsen juhlat kuin serkun muksun jota olisin ehkä pari kolme kertaa elämässä nähnyt.
Ja mun mielestä rippijuhliin kutsutaan se lähin suku. Ylppärit/valmistujaiset on sitten ne kemut mihin pyydetään tarhatädit ja kumminkaimankoirankusettajat.
Eivät nämä ole mitään "mä en haluu" -juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Sen verran olematonta sukua se anopin velipuolen kumminkaiman mikälie että on täysin kohtuutonta edes olettaa tai vaatia toisia tulemaan juhliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Rippijuhliin. Mieheni ei missään nimessä halunnut lähteä yksin lasten kanssa. Hänestäkin oli turha ajaa kireällä aikataululla 500 km edestakaista matkaa jonkun puolituntemattoman juhliin. Naapurissa asuvan ystäväperheen juhliin mies puolestaan halusi tulla, koska kyseisen rippilapsen isä on hänen paras kaverinsa ja olemme tunteneet tytön vauvasta asti.
Ap.
Eikö he voineet yöpyä siellä esim hotellissa?
Kerrotko miksi pitäisi mennä täysin tuntemattoman ihmisen rippijuhliin satojen kilometrien päähän? Ja perustele vielä hyvin.
Minä ymmärrän ap:perheen ratkaisun vallan hyvin, mikä siinä oli sellainen mikä meni yli oman ymmärryksesi?
Juhlat on lupa valita itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen todella pahoillani puolestasi, mutta yhden asian poimin esiin ja teen sen siksi, koska aavistelen EHKÄ sinussa jotain katkeruutta suvun kutsumisesta. Eli kutsutko sukua vapaasta tahdostasi vai velvollisuudesta? Jos jälkimmäinen, niin kehottaisin miettimään, kannattaako tuhlata voimavaroja johonkin tällaiseen, jos tilaisuuden tullen saat haukut ja arvostelut kuitenkin päällesi? Kutsu vain, jos se on sinulle mukavaa ja saat enemmän kuin joudut antamaan, mutta ilman uhrautumisen tunnetta. Koska se katkeroittaa ja katkeroitumista kannattaa todella yrittää välttää! Puhun 30 vuoden kokemuksella miniänä olemisesta....ja yhteen jos toiseenkin kuoppaan kompastuneena. Nykyään vapaa katkeruudesta, mutta se vaati uhriutumisesta luopumisen!
Kaikkea hyvää sinulle.
Kiitos erittäin fiksusta kommentistasi. Jäin miettimään kysymystäsi katkeroitumisestani. Pidän erittäin mielelläni juhlia ja kutsun meille usein ihmisiä, mutta kieltämättä olen mieheni perheelle katkera siitä, että minä olen aina se, joka kutsuu. Kyse ei ole heidän puoleltaan rahasta, tilasta vaan enempikin viitseliäisyydestä. Kumpikaan, ei anoppini eikä kälyni, ole mitään ruoanlaittajia. Pitäisin yhteyttä heihin useamminkin kuin kerran pari vuodessa, jos edes silloin tällöin saisimme vastakutsuja. Ja joku kohta kommentoi, että eivät pidä minusta ja siksi eivät kutsu. Voi ollakin, mutta monta tuntia istuvat aina kun tulevat meille, että aivan sietämätön en kai ole.
Ei kai tämä koko tilanne olisikaan syntynyt yhdestä tapauksesta, vaan takana painoi jo useamman vuoden hiljaa kehittynyt katkeruus? Mutta miten eteenpäin? Unohdan koko miehen suvun?
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että se miehen puolen suvun kutsuminen tarkoittaa siis miehen sisaruksia perheineen sekä appivanhempia.
Aivan. Anopin velipuolen lapsenlapset eivät ole lähisukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Rippijuhliin. Mieheni ei missään nimessä halunnut lähteä yksin lasten kanssa. Hänestäkin oli turha ajaa kireällä aikataululla 500 km edestakaista matkaa jonkun puolituntemattoman juhliin. Naapurissa asuvan ystäväperheen juhliin mies puolestaan halusi tulla, koska kyseisen rippilapsen isä on hänen paras kaverinsa ja olemme tunteneet tytön vauvasta asti.
Ap.
Eikö he voineet yöpyä siellä esim hotellissa?
Kerrotko miksi pitäisi mennä täysin tuntemattoman ihmisen rippijuhliin satojen kilometrien päähän? Ja perustele vielä hyvin.
Minä ymmärrän ap:perheen ratkaisun vallan hyvin, mikä siinä oli sellainen mikä meni yli oman ymmärryksesi?
Juhlat on lupa valita itse.
Minä ymmärrän ap:n perheen valintaa erittäin hyvin! Pikkuisen liikaa hintaa puolivieraan lapsen rippijuhlien vuoksi - matkat, lahja (toki sen muistamisen voi toimittaa olematta juhlissa), hotelliyöpyminen - siinä menee helposti 500 €! Jossakin menee raja ja se voi olla jopa taloudellinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen todella pahoillani puolestasi, mutta yhden asian poimin esiin ja teen sen siksi, koska aavistelen EHKÄ sinussa jotain katkeruutta suvun kutsumisesta. Eli kutsutko sukua vapaasta tahdostasi vai velvollisuudesta? Jos jälkimmäinen, niin kehottaisin miettimään, kannattaako tuhlata voimavaroja johonkin tällaiseen, jos tilaisuuden tullen saat haukut ja arvostelut kuitenkin päällesi? Kutsu vain, jos se on sinulle mukavaa ja saat enemmän kuin joudut antamaan, mutta ilman uhrautumisen tunnetta. Koska se katkeroittaa ja katkeroitumista kannattaa todella yrittää välttää! Puhun 30 vuoden kokemuksella miniänä olemisesta....ja yhteen jos toiseenkin kuoppaan kompastuneena. Nykyään vapaa katkeruudesta, mutta se vaati uhriutumisesta luopumisen!
Kaikkea hyvää sinulle.Kiitos erittäin fiksusta kommentistasi. Jäin miettimään kysymystäsi katkeroitumisestani. Pidän erittäin mielelläni juhlia ja kutsun meille usein ihmisiä, mutta kieltämättä olen mieheni perheelle katkera siitä, että minä olen aina se, joka kutsuu. Kyse ei ole heidän puoleltaan rahasta, tilasta vaan enempikin viitseliäisyydestä. Kumpikaan, ei anoppini eikä kälyni, ole mitään ruoanlaittajia. Pitäisin yhteyttä heihin useamminkin kuin kerran pari vuodessa, jos edes silloin tällöin saisimme vastakutsuja. Ja joku kohta kommentoi, että eivät pidä minusta ja siksi eivät kutsu. Voi ollakin, mutta monta tuntia istuvat aina kun tulevat meille, että aivan sietämätön en kai ole.
Ei kai tämä koko tilanne olisikaan syntynyt yhdestä tapauksesta, vaan takana painoi jo useamman vuoden hiljaa kehittynyt katkeruus? Mutta miten eteenpäin? Unohdan koko miehen suvun?
Ap.
Jotkut eivät vain koskaan itse järjestä mitään, mutta tulevat mielellään muiden vieraaksi! Se on varmaan mietittävä, että järjestätkö itsekään ja, jos järjestät, varaudut siihen, että vastavuosoisuutta ei ole! Tai voihan sitä vaikka ehdottaa, että jos tehtäisiin tästä vuosittainen perinne vuorottelu periaatteella, me nyt, jotta kukahan sitä ensi vuonna?! Jos talouksia on vain muutama - appivanhemmat, te, miehen veli - niin joka kolmas vuosi tulee järjestelyt kohdalle!
Munkin miehen suvussa suututaan, jos ei mennä satoja kilsoja juhliin, esim. 17- vuotiskekkereihin ( eivät mielestäni tärkeät juhlat). Anoppi suuttui kun en mennyt kahville hänen mökkinaapureilleen, joita en tunne. Mua noi vaatimukset ahdistaa, mutta käytän omaa järkeä minne menen( mies saa mennä minne haluaa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei mies mennyt lasten kanssa sinne ristiäisiin? Ja sinä rippijuhliin töiden jälkeen.
Rippijuhliin. Mieheni ei missään nimessä halunnut lähteä yksin lasten kanssa. Hänestäkin oli turha ajaa kireällä aikataululla 500 km edestakaista matkaa jonkun puolituntemattoman juhliin. Naapurissa asuvan ystäväperheen juhliin mies puolestaan halusi tulla, koska kyseisen rippilapsen isä on hänen paras kaverinsa ja olemme tunteneet tytön vauvasta asti.
Ap.
Eikö he voineet yöpyä siellä esim hotellissa?
Kerrotko miksi pitäisi mennä täysin tuntemattoman ihmisen rippijuhliin satojen kilometrien päähän? Ja perustele vielä hyvin.
Minä ymmärrän ap:perheen ratkaisun vallan hyvin, mikä siinä oli sellainen mikä meni yli oman ymmärryksesi?
Juhlat on lupa valita itse.
Minä ymmärrän ap:n perheen valintaa erittäin hyvin! Pikkuisen liikaa hintaa puolivieraan lapsen rippijuhlien vuoksi - matkat, lahja (toki sen muistamisen voi toimittaa olematta juhlissa), hotelliyöpyminen - siinä menee helposti 500 €! Jossakin menee raja ja se voi olla jopa taloudellinen!
Pointti onkin se että niiden ap:n lasten yhteyksiä pidetään siihen isän puolen sukuun.
Mutta siis miksi tämä on sinun vikasi? Onko miehesi niin vässykkä,että laittoi syyn pelkästään sinun niskoillesi,ettette päässeet?
Onko sanonut äidilleen näin:" Oltais me tultu,mut vaimo on töissä ja sit hän halusi,et mennään koko perhe yhdessä naapurin rippijuhliin,ni en mä sit päässy suvun juhliin,ku vaimo ei päästänyt."