Lue keskustelun säännöt.
Entisen syrjäytyneen ongelmia
Pohdintaa
26.06.2017 |
Onko täällä muita jotka ovat kammenneet itsensä ylös syrjäytymisen suosta? Tahtoisin lukea kokemuksianne ns. siirtymävaiheesta syrjäytyneisyyden ja normalisoituneen elämän välillä.
Itse olin aiemmin siinä tilanteessa ettei minulla ollut työkokemusta eikä tutkintoa vaikka olin jo ehtinyt aikuisikään.
Minulla on ollut syömishäiriöitä, päihdeongelma ja olen ollut itsetuhoinen. Olin parisuhteessa jossa koin vakavaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Asuin eksän kanssa kämpässä jossa ei siivottu juuri koskaan. Valtavaa ahdistusta ja masennusta koin päivittäin ja pakenin sitä runsaalla päihteiden käytöllä. Elämä oli täyttä kaaosta.
Nyt edellämainitusta parisuhteesta on liki kolme vuotta aikaa, seurustelen uudelleen ja tällä kertaa kohtelu on asiallista. Asun kivassa yksiössä hyvällä paikalla, olen astunut työelämään ja lähden syksyllä opiskelemaan alaa jolla haluan olla. Ei ole syömishäiriötä eikä päihdeongelmia lukuunottamatta uudelleen alkanutta tupakointia.
Olen siis ns. selvillä vesillä mutta elämä ei olekaan niin helppoa kuin olisin kuvitellut jos olisin aikoinaan uskonut tämän olevan mahdollista.
Kärsin edelleen paniikkihäiriöstä, mikä vaikeuttaa sosiaalisissa tilanteissa selviytymistä. Pystyn olemaan ihmisten kanssa enemmän mutta kerään silloin ahdistusta sisälleni ja se purkautuu paniikkina ja tuskastumisena jälkeenpäin. Aika paljon joudun pinnistelemään esimerkiksi uusia ihmisiä tavatessani.
Kodinhoito onnistuu vaihtelevalla menestyksellä; ei ole yhtä saastaista kuin aiemmin mutta tiskit jää yleensä tiskaamatta ja tavarat on levällään. Vaatii yleensä suuria ponnistuksia ja seurustelukumppanin jeesiä jotta saan lattiat pestyä yms.
Mielenterveysongelmia on muutenkin edelleen, terapiajakso ei ymmärrettävästi ihan riittänyt mihinkään täydelliseen uudistumiseen. Koen kuitenkin onnellisuuden ja iloisuuden hetkiä enenevissä määrin.
Katson olevani jonkinlaisessa välivaiheessa missä opettelen normaalia elämää. Tässä on ihan uudenlaisia haasteita kun elämä ei ole enää pelkkää selviytymistä mutta en vielä ihan hallitse tätä nykyistäkään tilannetta.
Kaipaan kovasti vertaistukea tilanteeseeni, sekä tästä vaiheesta jo yli päässeiden kokemuksia ja tuntemuksia.
Ilmoittautuuko ketään?
Kommentit (10)
Minulla ei yhtä rankka menneisyys kuin sinulla, mutta syrjäytynyt ja eläkkeen partaalla olin nuorena. Asiat lähtivät terapian kautta luistamaan ja ensimmäisen onnistuneen työkokeilun jälkeen pienin askelin kohti parempaa. Sen jälkeen koulut käyty ja töissä.
Ei ollut koskaan mitään yhtäkkistä, että olisi alkanut elämä luistamaan, vaan vuosi vuodelta mennyt parempaan suuntaan.
Älä ota paineita. Yritä tiedostaa aiemmat ongelmat ja mahdollisesti nähdä vaaranpaikat aiemmista kokemuksista viisastuneena. Sitten vain eteenpäin tässä ainoassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olitko siis minkä ikäinen kun menit töihin ja opiskelemaan? Jos alle 25 v niin sellainen ei minusta täytä vielä syrjäytyneen kriteerejä. Lähinnä viettää välivuosia. Joku ekaa kertaa töissä oleva nelikymppinen on eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
On se vähän helpompaa olla syrjäytynyt nainen kuin mies. Ap:llakin ukot vierellä vaihtuu yhtä useasti kuin sukat jaloissa.
Olen syrjäytynyt nainen eikä ole yhtäkään miestä ollut ikinä vaikka olen välillä yrittänyt nettideittejä yms. Jo 15 vuotta istunut yksin kotona, ei yhtäkään kontaktia. Älä yleistä ap:n kertomusta meihin muihin.
Ärsytti kyllä minuakin ap:n selostus, miehiä riittää vaikka on muka niin syrjäytynyt.
Ei arjen tarvitse olla täydellistä, vaikka syrjäytymisen kierteestä onkin päässyt. En tarkoita etteikö olisi hyvä pyrkiä vielä parempaan tasapainoon, mutta kyllä "normaaleillakin" on jaksoja, jolloin koti ei ole tiptop koko ajan!
Itse olen löytänyt Kristuksen sanoista ja niiden seuraamisesta kestävän perustan, voiman ja motivaation elämälleni.
"Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut."
-2. Korittolaiskirje 5:17
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se siitä, sinnikkäästi vaan eteenpäin. Musta tuntui monta vuotta, että vaikka kuinka yritän ja yritän niin silti meinasi koko ajan tulla takapakkia mm. veemäisten, erilaista hyväksikäyttöä yrittävien ihmisten takia ja niistä johtuvien masentelujaksojen takia. Kuinkakohan monta kertaa näiden vuosien aikana oon sanonut, etten jaksa enää ja silti jaksoin.
Miksi edes olla juomatta ja elää "normaalia", tervehenkistä elämää liikuntaharrastuksineen ja perhe-elämineen kun silti joutuu useampaan otteeseen esim. seksuaalisesti ahdistelluksi opiskelu- ja harrastuspiireissä tai törmää ikäviin ihmisiin, joiden elämäntehtävä tuntuu olevan sun polkeminen maanrakoon.
En kuitenkaan palannut lähiökuppilaan vaan ajattelin edelleen, että ansaitsen parempaa vaikka muut ei tuntuneet aina olevan sitä mieltä. Kannatti sinnitellä koska pitkäjänteisen työn tuloksena yksi mun nuoruusvuosieni suurista haaveista on toteutumassa just NYT :-). Vaikka joskus on tehnyt huonoja valintoja, ei niiden tarvitse antaa vaikuttaa koko loppuelämäänsä. Opettele sanomaan EI. Älä tee asioita vain muiden mieliksi tai koska sulta odotetaan sitä. Jne.
Ja tosiaan: jokaisen niskaan sataa paskaa välillä, ihan niiden "tavallistenkin". Edelleenkin mulla menee todella paljon aikaa arjesta palautumiseen ja siihen, että saan ylipäätänsä kaikki tarvittavat asiat tehtyä. Siksi pitää kieltäytyä mm. monista menoista ja kutsuista, jotkut ymmärtää jotkut ei. Voi voi. Parisuhdetta en edes harkitse tässä tilanteessa ja tätä on tosiaan jatkunut monta vuotta. Nyt keskityn kliseisesti rakastamaan itseäni ensin ;-).
T. Nykyään suurimman aikaa ihan onnellinen ex-teiniäiti, ex-alkoholi- + ihmissuhdeongelmainen, joka on joutunut ja saanut laittaa elämänsä ihan uusiksi
Hei, tähänhän on tullut kommentteja! Kiitos!
Kannustuksenne merkitsee minulle paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vähän helpompaa olla syrjäytynyt nainen kuin mies. Ap:llakin ukot vierellä vaihtuu yhtä useasti kuin sukat jaloissa.
Niinpä! :D Kahdesti viidessä vuodessa.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tulee toinenkin viesti perään, mutta siis ihan vakavasti ottaen:
Ensimmäisellä kommentoijalla on hyvä pointti arjen pyörittämisestä. Koitan pitää tuon mielessäni seuraavan kerran kun itsesyytökset painavat päälle.
Useastihan käy niin, että saan jonkin aikaa asiat tehtyä mutta sitten kaikki levähtää koska en pystykään jatkamaan noiden pienten asioiden toistamista. Sen jälkeen seuraa suursiivous joka vie voimat ja noidankehässä ollaan. Pisin yhtäjaksoinen kausi koko elämäni aikana kun olen saanut elintilani pidettyä kuosissa, on kolme kuukautta.
Yksi ongelma joka kommenteissa on ehkä sivukautta noussut esille, on täydellisyyteen pyrkiminen ja sen välttämisen tärkeys. Häpeän ja pelkään menneisyyttäni ja jokaista vähänkin huonoa asiaa itsessäni. Häpeä on niin voimakasta että se invalidisoi minua ja ihmissuhteissa siitä on mielestäni eniten ollut haittaa.
Täytyy todella yrittää mennä omin ehdoin ja säästellä voimia opiskelua varten. Parasta lienee asennoitua niin että tärkeintä on nyt pitää pakka edes jotenkin kasassa, opiskelu prioriteeteissa korkealle ja muut asiat saa odottaa sen aikaa.
t. ap
Älä säikähdä, jos tuntuu kauan aikaa, että olet tuossa välivaiheessa. Koska arjen pyörittäminen vaatii itse asiassa hirveän paljon pienten asioiden hoitamista uudelleen ja uudelleen, ja jos siinä sivussa on yhtään vielä niitä taustan ongelmia pyörimässä mielessä, niin homma voi tuntua ajoittain tosi raskaalta.
Omalla kohdalla ainakin oli aika kauan aikaa sellainen vaihe, että kykenin juuri ja juuri hoitamaan opiskelut, mutta sitten ei ollut enää yhtään voimia panostaa kotiin. Siitä sitten pikku hiljaa ja yksi asia kerrallaan alkoi opiskelut tuntua vähän helpommilta ja toisaalta kun niiltä jäi voimia, niin jaksoi panostaa kotiinkin enemmän. Ja jossain vaiheessa pystyi aloittamaan uuden, säännöllisen harrastuksen. Mutta en ikinä olisi kyennyt tekemään näitä kaikkia asioita yhtä aikaa, vaan olisi varmaan tullut täysi romahdus.
Jos olet yhtään listoja tekevää tyyppiä, niin kannattaa listata sellaisia asioita, joissa huomaat arjessa/kodinhoidossa ongelmia ja voit sitten kohta kohdalta yrittää miettiä niihin ratkaisuja. Ei kaikkiin kerralla, mutta tyyliin että käyttää yhden iltapäivän googlettamalla toimivaa ja helppokäyttöistä säilytysratkaisua vaatteille, jos eteisessä meinaa muuten olla kaaos. Tai kehittää tiskaamiseen jonkin rutiinin, että keittiö pysyy hallinnassa jne.
Opiskelut voivat sitten tosiaan varsinkin aluksi viedä tosi paljon voimia. Tietysti riippuu opinnoista ja siitä, mitkä asiat koet kuormittavina, mutta kannattaa varautua ja varata heti aluksi vapaa-aikaa siihen, että pidät itsestäsi huolta, lepäät ja teet iloa tuottavia asioita, etkä yritä hirveästi muuta kuin tottua opintojen rytmiin. Siitä sitten vähitellen normaaliarkea kohti taas. Ainakin itselleni opinnot olivat paljon stressaavampi juttu kuin työssäkäynti, joten se voi yllättää.