Sinä joka et aluksi tullut toimeen lasten kanssa, mikä muutti sinut?

Olen melkein kolmekymmentä enkä ole koskaan sietänyt lapsia. Koskaan ei ole tarvinnut niitä hoitaa ja muutenkin kaikki ystävistä lapsettomia. Niiden aiheuttama meteli särkee päätä ja varsinkin pienet lapset aiheuttavat pienen inhoreaktion tullessaan liian lähelle.

Nyt sitten uuden parisuhteen kautta olen päässyt (joutunut) olemaan lasten kanssa tekemisissä säännöllisesti. Noin kymmeneb taaperoiden yökyläilyn jälkeen tunteet on aika sekalaiset. Toisaalta yhä inhoan niiden huutamista ja sotkemista, mutta toisaalta niiden viattomuus ja hymy saa minut aidosti heltymään.

Olen pitkään ajatellut että olen "liian vanha" oppimaan pitämään lapsista. Onkohan noin? Sanoisin että yhä on enemmän negatiivisia ajatuksia lapsia kohtaan, mutta voisiko se ajan myötä muuttua?

Kokemuksia, ajatuksia ja kommentteja?