Juhannus pilalla, ystäväni poikaystävän käytös ihmetyttää
Juhannus on ensi viikolla, ja olen lähdössä aviomieheni kanssa ystäväni vuokraamalle mökille juhannuksen viettoon. Tai tämä oli ainakin alkuperäinen tarkoituksemme.
Nyt itseäni on alkanut suuresti häiritsemään ystäväni miehen käytös.. Emme ole tavanneet häntä kuin muutamia kertoja, ja aluksi hän vaikutti mukavalta ja huumorintajuiselta porukan hauskuttajalta. (Ystäväni on seurustellut reilun vuoden hänen kanssaan.) Ajan kuluessa hän on kuitenkin alkanut kieltäytymään meille tulosta (tai ylipäätään kenellekkään meidän porukasta tulosta), ja on hyvin tyly tavatessamme. Ystäväni muutti hänen kanssaan yhteen alkuvuodesta, ja meidät on kutsuttu kerran kylään heille. Kyläreissu oli vaivaannuttavinta ikinä, koska ystäväni mies kyllä oli paikalla, mutta antoi elein ja ilmein hyvin selvästi ymmärtää ettei häntä kiinnosta vähääkään meidän seuramme. Hän ei osallistunut mihinkään keskusteluun, kysynyt meiltä mitään tai vastannut mihinkään keskustelunalotuksiimme. Hän myöskin lähti "ulos" kesken kyläilymme. Hän on 34-vuotias, eli mistään ihan nuoresta miehestä ei ole kysymys.
Nyt tosiaan juhannus tämän pariskunnan kanssa lähenee, ja itseäni ahdistaa mennä viettämään aikaa niin tylyn ja epäsosiaalisen henkilön seuraan. En ymmärrä hänen käytöstään alkuunkaan!? Olen yrittänyt varovasti kysyä herkästi loukkaantuvalta ystävältäni onko meillä mahdollisesti joku ongelma ja mistä miehensä käytös johtuu, mutta ystävä ei huomaa / ole huomaavinaan mitään outoa miehensä käytöksessä.
Tekisi mieli perua koko juhannus, mutta sitten ystäväni jäisi pulaan mökin vuokran kanssa koska olemme tietenkin lupautuneet maksamaan siitä puolet. Toinen vaihtoehto on yrittää "selvittää ongelma" minkä tiedän todennäköisesti aiheuttavan kokonaisuudessaan välirikon ystävääni, koska hän ei halua mitään ongelmaa alunperinkään tunnistaa. Kolmas vaihtoehto tietysti on mennä mökille kärsimään jäätävästä ja vaivautuneesta tunnelmasta. Mitä te muut tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (121)
Maksaisin puolet mökin vuokrasta enkä menisi. Jos kaveri syytä kyselee, niin vastaisin ettei nyt pysty, ei sitten millään.
Maksat osuutesi, raha on vain rahaa, ja vietät juhannuksen oman perheen kanssa. Kaupunkijuhannuskin on kiva, ainakin minusta. Esim torilla on aattona aivan ihana tunnelma, ja itse ostankin juhlaherkut sieltä. (jopa sateisena päivänä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaverilla suhteessa kaikki ok? Saako hän muuten kulkea miten haluaa vai rajoittaako mies menoja? Itselle tuli mieleen, että onko mies niin mustasukkainen ja kontrolloiva, ettei halua naisella olevan ystäviä ja näin osoittaa mieltään naisystävälleen. Onko miehellä omia kavereita?
Kertomansa mukaan kaikki ihan ok, ja periaatteessa ihan onnellisia ovat, vaikka ilmeisesti helpoimmasta päästä suhde ei olekkaan. Miehellä ei ole kauheasti omia kavereita, ja hän on ilmeisesti hyvin kotona viihtyvää sorttia, ainakin nykyisin. Se vaan ihmetyttää kovin koska hän oli alkuun aivan erilainen, vaikutti todella menevältä, sosiaaliselta ja hauskalta, nyt on kuin vastakohta siihen.. En tiedä tarkemmin onko jotain mustasukkaisuuskuvioita mukana.
Ehdotin tuota introverttiyttä. Ja edelleen tämä kommenttisi sopii siihen hyvin, että ei ole paljon kavereita ja on kotona viihtyvää sorttia. Ehkä alussa vain tsemppasi ihan älyttömästi ja esitti teille hupiveikkoa, jotta hyväksyisitte hänet. Sellainen tosi introvetti saa nimittäin varmasti paljon kommenttia, että häntä ei haluta hyväksyä omanlaisenaan, syrjäänvetäytyvänä ja sivusta seuraajana.
Ehkä miehellä on masennusta tai muita vaikeuksia nyt taustalla, ja sosiaaliset tilanteet ahdistaa tai masentaa lisää. Menkää mökille avoimin mielin ja olkaa miehelle ystävällisiä mutta antakaa olla rauhassa jos siltä näyttää, että sitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sillä oli huono päivä aiemmin, tuolta mökiltä ei ainakaan kovin helposti varmaan pääse "karkaamaan"? Jos on mökilläkin etäinen, niin antakaa olla. Ihmiset on erilaisia. Tuskin hän mistään suuttunut on tai mitään, jos kerran ette ole viettäneet paljoa aikaa.
Noista yhtäkkisistä mököttäjistä tiedä mitä äityvät kännissä tekemään. Itse jättäisin sen näkemättä.
Vierailija kirjoitti:
Mua liikutti ystäväni kommentti, kun hän sanoi, ettei koskaan tarkoita loukata ketään, mutta jotenkin aina onnistuu loukkaamaan kaikkia (terveisiä sinne, olet rakas). Ja tuo ystäväni onnistuu loukkaamaan minuakin ihmeellisen usein. Ja kun huomaan itsessäni loukkaantumisen tunteita, niin mietin tuota hänen kommenttiaan ja etsin itsestäni pitkämielisyyttä.
Voisiko olla mahdollista, että ystäväsi mies ei ole tarkoittanut loukata, mutta on kuitenkin käyttäytynyt niin, että sen on voinut tulkita loukkaavaksi, tylyksi? Introverttius aiheuttaa tuota. Tiedän, että se on nyt muotisana, mutta silti...
Niin voihan se noinkin olla.. Ja nimenomaan olen yrittänyt olla positiivisella mielellä asian suhteen tässä pitkin kevättä, mutta nyt kun käytös muuttuu entistä tylymmäksi ja torjuvammaksi, on aika vaikea pistää sitä enää introverttiyden piikkiin. Koska alussa hän oli oikeen miellyttävä. Tuntuu että jotain muuttui "yhdessä yössä" ilman että olimme edes tavanneet. Eli "edellisen kerran kaikki oli hyvin ja hauskaa oli, meni viikkoja että tavattiin uudelleen, ja kaikki oli muuttunut etäisemmäksi ja kylmemmäksi". Ja nyt kylmenee vaan entisestään..
-ap
Joko ystäväsi puhuu teistä paskaa selkäsi takana ja hänen poikaystävälleen on uponnut jutut. Siksi poikkis ameeba näyttää negatiivisia tunteitaan teitä kohtaan, uskoen vain kumppaniaan. Tai poikkiksella on voinut olla eri jussisuunnitelmat, ja ystävälläsi on konflikti ollut asian suhteen, poikkis osoittaa mieltään teille, joka on ameebatasoista. Ystäväsi ei tästä kerro teille, koska ei halua jotenkin epäsuopuisaan valoon silmissänne. Tai heillä konflikti liittyen muihin asioihin, poikkiksella voimat loppu, ei jaksaisi puolioutoja ihmisien edessä esittää muuta, kuin miltä tuntuu ja mikä olisi akuutimpaa. Tai olet sanonut jotain pahasti poikkikselle, eikä ystäväsi ole välittänyt kuulemastaan loukkauksesta, paha.
Ei miehen käytöksessä ole välttämättä mitään henkilökohtaista, ehkä he olivat juuri riidelleet ennen kyläilyänne tai heidän suhteessaan on muuten ongelmia. Ehkä mies on mustasukkainen ja haluaisi viettää aikaa vaan kahden kesken. Mökkireissuhan on hyvä tilaisuus tutustua paremmin ja seurailla mikä hän on miehiään.
Pitäkää "Pohojalaanen palaveri".
Elikkä mökille muutama litra pirtua mukaan, tämä jääkylmänä perillä tasataan ja lopuksi lätkitään "turpahan jollei yhteisymmärrystä asioosta rupia löytymähän".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olette antaneet tilanteen mennä jo näin pitkälle, mitä ihmettelen suuresti, että olette vuokranneet mökin tuon mörököllin kanssa herkkähipiäisine vaimoineen, niin taitaa olla aika vähän vaihtoehtoja. Joko menette tai maksatte osuutenne vaikkette menekään. Eipä tuossa muutakaan.
Niin kai se on tehtävä. Lähinnä mietin kumpi on nyt parempi; maksaa "tyhjästä" vai maksaa ärsytyksestä. Ensimmäinen vaihtoehto lienee parempi.
-ap
Jos jätätte menemättä ilman hyvää syytä, niin siinä menee helposti ystävyys.
Totta. Mutta tekosyitä nyt keksii aina. Vaikka jos tohon ratkasuun päädytään niin sillon on varmaan pakko räjäyttää pankki ja kysyä missä mättää..
-ap
Eli olet itse lähdössä jo asennevammaisena sinne mökille , ja riitaa haastamaan.
Just, just, ja vikahan on toki vain siinä miehessä??????????????????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olette antaneet tilanteen mennä jo näin pitkälle, mitä ihmettelen suuresti, että olette vuokranneet mökin tuon mörököllin kanssa herkkähipiäisine vaimoineen, niin taitaa olla aika vähän vaihtoehtoja. Joko menette tai maksatte osuutenne vaikkette menekään. Eipä tuossa muutakaan.
Niin kai se on tehtävä. Lähinnä mietin kumpi on nyt parempi; maksaa "tyhjästä" vai maksaa ärsytyksestä. Ensimmäinen vaihtoehto lienee parempi.
-ap
Jos jätätte menemättä ilman hyvää syytä, niin siinä menee helposti ystävyys.
Miksi ap edes on 'ystävä' tuollaisen kanssa joka vetäisee palkokasvit sieraimiinsa kaikesta? Jos 'ystävä' suuttuu niin sitten ei enää jatkossa tarvitse murehtia juhannuksen pilalle menemistä.
Huomaathan ap, että olet omassa päässäsi kehitellyt sellaisen pelon, että mies käyttäytyy tylysti. Sinulla ei ole mitään oikeaa tietoa, että niin todella tulee tapahtumaan. Kertomasi mukaan siinä ei edes olisi mitään järkeä, sillä tylyydelle ei ole mitään järkiselitystä. Silti pelkäät sitä kuvittelemaasi tylyyttä.
Eli osittain ongelma on sinun pääsi sisällä. Oikeasti juhannuksesta voi olla tulossa vallan mukava. Vietätte mukavaa aikaa yhdessä. Ja ajoittain olette myös erillänne tai omissa oloissanne. Tai osa porukkaa on muualla. Älä ota niin vakavasti.
Jos sinua jännittää liikaa, niin mieti varasuunnitelma. Jos koet, että ystävän mies on liian tyly, niin lähde järvelle soutelemaan, ja nauti siitä souturetkestä. Tai jos koet saavasi tylyyttä, niin pyydä ystävääsi kanssasi kahdestaan saunomaan, niin saatte viettää laatuaikaa kaksin. Tai jos tontti alkaa ahdistamaan, niin lähde kyläkaupalle tai vaikka lähimmälle abc:lle. Eli tee varasuunnitelma tiukan tilanteen varalle. Luultavasti sitä varasuunnitelmaa ei ikinä tarvitse toteuttaa. Sillä kaikkihan te kuitenkin haluatte, että juhannus menisi mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ap, mitä mieltä miehesi on?
Mieheni on tosi kohtelias ja miellyttävä "kaikkien kaveri", ja hän sanoi sen keväisen vierailun jälkeen että on aivan poikki, että ei ole vuosiin joutunut näkemään niin paljon vaivaa "keskustelun" ylläpitämiseksi ja vaivaannuttavuuden piilottamisen vuoksi. Hän on yhtä hämmästynyt kuin itsekkin olen tuosta tilanteesta, ja mieheni aloite olikin perua tuo mökkijuhannus. Itse vielä voisin tsempata sellaisen mörököllin kanssa, koska paikalla on kuitenkin oma ystäväni (tietysti nykyään myös mieheni ystävä), mutta en tiedä onko reilua omaa miestäni kohtaan että hän joutuu olemaan sen mörököllin kanssa tai yksin, jos juhannuksena haluaisi välillä viettää vähän "tyttöjenkin aikaa"..
-ap
Vierailija kirjoitti:
Juhannuksen vietosta on sovittu jo aikaa sitten, koska olemme perinteisesti viettäneet juhannusta yhdessä ystäväni kanssa jo useamman vuoden. Miehen käytös vaan on muuttunut tässä matkan varrella pikkuhiljaa tylymmäksi ja tylymmäksi.. ja ehkä en ole halunnut ajatella asiaa liikaa etukäteen, mutta nyt kun juhannus on nurkan takana alkoi tämä tosissaan rassaamaan. Toki itseäänhän tästä voi vaan syyttää että on mennyt alunperin lupautumaan tähän mökin vuokraukseen :(
-ap
Mies koittaa eristää ystäväsi kavereistaan eli esimerkiksi sinusta. Se onnistuu mm. pilaamalla teidän välit siksi että mies käyttäytyy huonosti.
Koita varovasti saada selville mollaako ystäväsi mies ystäväsi kavereita ja sukulaisia. Varoita ystävääsi, tuo ei kuulosta hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kaverilla suhteessa kaikki ok? Saako hän muuten kulkea miten haluaa vai rajoittaako mies menoja? Itselle tuli mieleen, että onko mies niin mustasukkainen ja kontrolloiva, ettei halua naisella olevan ystäviä ja näin osoittaa mieltään naisystävälleen. Onko miehellä omia kavereita?
Kertomansa mukaan kaikki ihan ok, ja periaatteessa ihan onnellisia ovat, vaikka ilmeisesti helpoimmasta päästä suhde ei olekkaan. Miehellä ei ole kauheasti omia kavereita, ja hän on ilmeisesti hyvin kotona viihtyvää sorttia, ainakin nykyisin. Se vaan ihmetyttää kovin koska hän oli alkuun aivan erilainen, vaikutti todella menevältä, sosiaaliselta ja hauskalta, nyt on kuin vastakohta siihen.. En tiedä tarkemmin onko jotain mustasukkaisuuskuvioita mukana.
Ehdotin tuota introverttiyttä. Ja edelleen tämä kommenttisi sopii siihen hyvin, että ei ole paljon kavereita ja on kotona viihtyvää sorttia. Ehkä alussa vain tsemppasi ihan älyttömästi ja esitti teille hupiveikkoa, jotta hyväksyisitte hänet. Sellainen tosi introvetti saa nimittäin varmasti paljon kommenttia, että häntä ei haluta hyväksyä omanlaisenaan, syrjäänvetäytyvänä ja sivusta seuraajana.
Ymmärrän ja hyväksyn introverttiyden ja jopa sen alun esittämisen ihan täysin. Kuitenkin introverttiyden piikkiin ei mielestäni mene se, että ei esim. tervehditä eikä hyvästellä, ei vastata kysymyksiin kun ollaan samassa tilassa, ei huomioida (vieraiden) olemassaolo mitenkään. Koen tälläisen käytöksen ennemmin mielenosoituksellisena ja tahallaan loukkaavana, koska introvertitkin tietävät alkeellisimmat käytöstavat alkaen tervehtiminen jne.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Huomaathan ap, että olet omassa päässäsi kehitellyt sellaisen pelon, että mies käyttäytyy tylysti. Sinulla ei ole mitään oikeaa tietoa, että niin todella tulee tapahtumaan. Kertomasi mukaan siinä ei edes olisi mitään järkeä, sillä tylyydelle ei ole mitään järkiselitystä. Silti pelkäät sitä kuvittelemaasi tylyyttä.
Eli osittain ongelma on sinun pääsi sisällä. Oikeasti juhannuksesta voi olla tulossa vallan mukava. Vietätte mukavaa aikaa yhdessä. Ja ajoittain olette myös erillänne tai omissa oloissanne. Tai osa porukkaa on muualla. Älä ota niin vakavasti.
Jos sinua jännittää liikaa, niin mieti varasuunnitelma. Jos koet, että ystävän mies on liian tyly, niin lähde järvelle soutelemaan, ja nauti siitä souturetkestä. Tai jos koet saavasi tylyyttä, niin pyydä ystävääsi kanssasi kahdestaan saunomaan, niin saatte viettää laatuaikaa kaksin. Tai jos tontti alkaa ahdistamaan, niin lähde kyläkaupalle tai vaikka lähimmälle abc:lle. Eli tee varasuunnitelma tiukan tilanteen varalle. Luultavasti sitä varasuunnitelmaa ei ikinä tarvitse toteuttaa. Sillä kaikkihan te kuitenkin haluatte, että juhannus menisi mukavasti.
Muuten ihan ok, paitsi että en ole "kehitellyt päässä mitään pelkoa". Puhun siitä käytöksestä mitä olemme aviomieheni kanssa saaneet ystäväni mieheltä viimeisen reilun puolenvuoden ajalta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Pitäkää "Pohojalaanen palaveri".
Elikkä mökille muutama litra pirtua mukaan, tämä jääkylmänä perillä tasataan ja lopuksi lätkitään "turpahan jollei yhteisymmärrystä asioosta rupia löytymähän".
:D :D
Me vietämme usein juhannusta mökillä ystäväpariskunnan kanssa. Ihan kuin missä tahansa ihmissuhteissa heissä on mielestäni joitakin ärsyttäviä piirteitä ja joskus tulee erimielisyyttä (en kuvittele itsekään mikään herran enkeli olevani), mutta kyllä enimmäkseen heidän seurassaan on hauskaa ja nekin pienet erimielisyydet yleensä enemmän sarkastisesti kuitaillaan toisillemme, kun alkaa se toisen huumorintaju olla jo tuttua, ettei liian pitkälle venytä viemäriä.
Tuntuu,että ap mahdollisesti mielessään on ruvennut suurentelemaan asiaa ja eikös sieltä mökiltä pääse pois, jos alkaa ahdistamaan. Taksit kulkee kyllä.
Vaikuttaa olevan, mutta en tiedä tarkemmin. Ystäväni ei halua hirveesti kertoa "heidän yksityisasioistaan".
-ap