Mikä tauti? Kurkkukipu, peitteitä, vatsa kipeä, ei ole angiina.
Lapseni 5 v on valitellut lauantaista alkaen kurkkukipua. Ensin näkyi kurkussa muutama punainen piste. Nyt selkeästi ovat rauhaset turvonneet kaulalla ja nielurisat myös. Vähän peitteitä (vaalea). Vatsakipua myös valitellut, ei oksennuksia, mutta ruoka maistuu todella huonosti. Edes jäätelö ei oikein mene. Lapsi syö päivässä ruualla lusikallisen/kaksi. Juo vähän. Joka päivä olen saanut menemään kuitenkin sen jäätelön. Myös saattaa päivässä syödä 1-2 leipää. Pillimehu menee vaihtelevalla menestyksellä. Lämpöä on, muttei kovin korkea.. 37.3 luokkaa.
Nielunäyte otettiin, pikatesti näytti angiinalle negatiivista, muusta en vielä tiedä.
Kommentit (7)
Todennäköisesti virus. On myös streptokokkikantoja, jotka eivät näy pikatestissä, mutta elimistö taltuttaa ne samaan tahtiin kuin viruksetkin.
Mulla oli kans tommonen flunssa, ollut 2 kertaa tänä kesänä. Pitäs mennä 3-4 päivässä ohi. Limulla ja jäätelöllä voi elellä pari päivää, myös lapsi
N35
Joo, kyllä se lapsi elää, mutta vähän jo huolestuttaa, että kauanko tää kestää. Kysyn, sillä meillä kaikilla oli syksyllä angiina (4hengen perhe), myös adenovirus on ollut, josta itselläni oli monen kuukauden silmätulehdus! Nyt on itsellänikin pää vähän kipeä, kurkku hiukan myös.. :P
ap
Meillä taitaa olla samoilla oireilla tauti. Ihan flunssalta tuntuu, mutta ei nuhaa eikä kuumetta.
Mononukleoosi eli rauhaskuume eli pusutauti. Siihen voi liittyä pernan suureneminen ja maksa-arvojen nousu maksatulehduksen aiheuttamana. Oireet sopivat hyvin.
Selviää verikokeella.
Ootko koskaan kuullut flunssasta?