Tuntuu että sinkkuna elämä on helpompaa
Onko täällä muita jotka ajattelevat että sinkkuna olisi helpompaa elää. Parisuhteessa tuntee jatkuvasti pettymyksiä, kun olettaa asioita ja toinen ilmoittaa että ei asia olekkaan niin. Itse ole parisuhteessa tällä hetkellä ja meillä on pääsääntöisesti niin ihanaa, mutta välillä kun itse olettaa jotain ja niin ei tapahdukkaan niin olen kyllä todella pettynyt. Esim. olin oletuksessa että vietämme miehen kanssa vkl yhdessä, kun yhteinen aika on välillä vähissä töidemme takia, niin mies ilmoitti että meneekin lapsuuden kotiin vkl kun ei ole vähään aikaan käynnyt. Minä kyllä pahoitan mieleni tällaisista kun tuntuu että valitsee mielummin olla erossa minusta vkl, kun viettää yhteistä aikaa pitkästä aikaa. Ja pari vk sitten mieheni itse huomautti että meillä on liian vähän yhteistä aikaa. Tulee vähän itsekäs fiilis nyt hänestä.
Kommentit (28)
Pitää lopettaa se olettaminen.
Ihan oikeasti.
Jos jotain luvataan ja sovitaan, niin silloin sopii olettaa että siitä pidetään kiinni. Mutta jos asioista ei ole puhuttu, niin toisella osapuolella on täysi oikeus tehdä omia olettamuksia omasta ajanhallinnastaan.
Minä olen sinkku ja aion pysyäkin. En vaihda tätä vapautta mistään hinnasta. Voin tapailla ja harrastaa seksiä, mutta vakituiseen parisuhteeseen en halua, enkä varsinkaan asumaan kenenkään kanssa.
Onhan se pidemmän päälle helpompaa. Viimeisimmän eksän kanssa sain tottua toistuviin pettymyksiin ja jatkuvaan vihaan. Yhteydenpito meni eksän ehdoilla (ainakin omasta näkökulmastani. Eksällä oli oma näkökulmansa asioihin ja hän tuppasi olemaan aina oikeassa omasta mielestään). Eksän työt määrittivät meidän yhteisen aikamme. No, ihan ymmärrettävää, mutta oli eräs tietty päivä jolloin ei ikinä tehty mitään, koska EKSÄ ei halunnut tehdä muuta kuin levätä. Minun toiveillani ei ollut pätkän vertaa väliä. Tässä vain osa kaikesta paskasta, jonka kanssa minä ja pääni saimme taistella räjähdystä vastaan. Että jos tätäkin ketjua lueskelet, Hyvä Eksänen, niin haista v#ttu.
No onhan se helpompaa!! Mennä - tulla - päättää kaikesta ihan yksin!
En minä huoli mitään kiviriippaa raahattavakseni. Ihminen on luotu vapaaksi!!!!
Mikset pääse mukaan kumppanisi lapsuudenkotiin? Kun minun mieheni puhuu lähtevänsä anoppilaan, hän automaattisesti olettaa minunkin olevan mukana ja minun pitää erikseen mainita, etten ehdi/halua.
Ja ainakin miehesi on tehnyt huomion vähäisestä yhteisestä ajasta. Se on paljon se. Osa ei edes tajua mitään, kumppani on vähän niin kuin itsestään huolehtiva kotieläin; siellä kotona se kököttää ja välillä sitä voi rapsutella, jos ei parempaakaan tekemistä löydy.
Mä huomasin myös parisuhteessa ollessani, että pettymysten, oletusten ja itkujen määrä oli paljon isompi kuin nyt sinkkuna. Enkä ihan hevillä tätä fiilistä vaihtaisi parisuhteeseen :D
Samaa mieltä 7 kanssa.. Suhteessa tulee itkuja useammin kuin sinkkuna. Olen myös melko herkkä ihminen, niin pahoitan mieleni helposti. En viitsi lähteä mukaan kun ei kutsunut ja haluaa viettää aikaa isänsä kanssa (melko lyhyt suhde vasta takana), niin en ole ihan vielä peruskamaa vaikka olen myös itsekin ollut monesti mukana.
AP
Ihanaa, jos hänellä on lämmin ja toimiva suhde isäänsä. Ei ole varmasti ollut helppo valinta, mutta tuo valinta kertoo mielestäni myös siitä että kenen kanssa mies tuleekaan perheen perustamaan, hänellä on ollut hyvä miesmalli vanhemmuudessa.
Pidä tuosta miehestä kiinni, mutta älä ripustaudu. Nyt pyyhit ne kyyneleesi ja sanot että tulee ikävä, mutta meillä on loppuelämä aikaa olla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Mä huomasin myös parisuhteessa ollessani, että pettymysten, oletusten ja itkujen määrä oli paljon isompi kuin nyt sinkkuna. Enkä ihan hevillä tätä fiilistä vaihtaisi parisuhteeseen :D
- Itse vastaavasti olen joskus sinkkuna pelännyt tai ainakin ajatellut, että jollain lailla kovetun, kun en sinkkuna ollessani pääse näyttämään ja/ tai osoittamaan kaikkia tunteitani ja himojani. - Ei se tietenkään aina onnistu parisuhteessakaan. Mutta itsekseen eläessä sitä on vain osattava ryhdistäytyä ja koottava itsensä nopeammin, kun ei ole vierellä kuka edes teoriassa saattaisi tarjota sen auttavan käden. Mutta toisaalta eipä ole ketään kivirekeäkään jota sitten pitäisi raahata perässä..
Kiitos 10 ihanasta kommentista! <3 Tottahan se on että ei elämä yhteen vkl kaadu, mutta kyllä minä silti aina noista mieleni pahoitan. Mutta ehkä pitäisi tunti pohtia asiaa ja vasta sitten alkaa "riehumaan", nuori vielä kuitenkin olen (25v)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos 10 ihanasta kommentista! <3 Tottahan se on että ei elämä yhteen vkl kaadu, mutta kyllä minä silti aina noista mieleni pahoitan. Mutta ehkä pitäisi tunti pohtia asiaa ja vasta sitten alkaa "riehumaan", nuori vielä kuitenkin olen (25v)
Parempi olisi oppia ottamaan vähän löysemmin. Tuollainen mielenpahoittaminen ja loukkaantuminen joka asiasta on pitemmän päälle tosi rasittava piirre ihmisessä. En itse ainakaan jaksaisi sellaista kumppania, jonka kanssa pitää olla koko ajan varpaillaan että mistä se milloinkin ottaa nokkiinsa. Opettele puhumaan suoraan, kysy onko miehellä menoja, kerro mitä itse olet suunnitellut, äläkä vedä mitään marttyyrijohtopäätöksiä jos suunnitelmat muuttuvatkin. Ei pidä olla liian herkkänokkainen, se on hirmu ärsyttävää.
En tiedä onko tää elämä yhtään helpompaa sinkkuna. Itse ainakin olen tosi surullinen ja yksinäinen sinkkuna. Lähes kaikki kaverit perheellisiä tai vähintäänkin parisuhteessa ja muutama sinkkukaveri tekee laillani kolmivuorotyöstä, joten yhteistä aikaa on vaikea löytää. Harmittaa kun on kaunis päivä ja kukaan ei lähde mihinkään. Ylipäätään minkään asian tekeminen extempore on mahdotonta, kun ensin pitää soitella seuraa. Itken nykyään joka päivä, koska koen itseni niin ällöttäväksi, rumaksi ja epämiellyttäväksi, kun en ketään jatkuvasta yrittämisestä huolimatta ole löytänyt.
Päätin ottaa vähän etäisyyttä tähän kaikkeen ja lähden etsimään itseäni ja kadonnutta itsetuntoani muuttamalla hetkeksi ulkomaille. Toki tämä haave olisi todennäköisesti jäänyt parisuhteessa jäänyt toteuttamatta.
Minusta elämä on mukavampaa parisuhteessa, mutta pitää valita kumppani itselle sopivaksi. Kompromisseja joutuu aina elämässään tekemään, jos ne eivät ole itselle liian raskaita on minusta kaksin kivempaa.
Mä olen parisuhteessa ja lapsiakin on. Nyt mies on lasten kanssa pienellä lomamatkalla ja mä olen päivät töissä ja illat itsekseni. Mulla ei siis ole vielä lomaa. En vaan osaa nauttia tästä hiljaisuudesta! Roikun ihan liikaa tällä vauva-palstalla ja katson latteita ohjelmia telkkarista ja netistä. Tiedän kyllä kaikki tekemättömät kotityöt, mut en vaan saa aikaiseksi. Enkä kyllä saa aikaiseksi lähteä mihinkään shoppailemaan, harrastamaan tai kavereille kyläänkään.
Olen siis tylsä ihminen, mutta onnellinen siitä, että mulla on mies ja lapsia. Olis kidutusta olla sinkkuna koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen sinkku ja aion pysyäkin. En vaihda tätä vapautta mistään hinnasta. Voin tapailla ja harrastaa seksiä, mutta vakituiseen parisuhteeseen en halua, enkä varsinkaan asumaan kenenkään kanssa.
Kyllähän se naisena kelpaa tuollainen olla.
Sinkkuna ei tarvitse olla mustasukkainen.
Älä odota keneltäkään mitään. Ei se ole muiden tehtävä kenenkään aivoituksia ja oletuksia täyttää. Raskasta tollanen elämä. Miehesikin tekee mikä itseään miellyttää tee sinäkin. Samat ihmiset pettynyt kaikkina pyhinä kin kun asiat ei mene kuin sadussa.
Olen 54, ollut yhdessä mieheni kanssa 22 vuotta, ja todellakaan en haluaisi olla sinkku ja ilman miestäni. En keksi yhtään asiaa elämästäni joka olisi paremmin jos häntä ei elämässäni olisi. Viime vuosina hän on joutunut töiden takia matkustelemaan jonkin verran ja on kerrallaan poissa viikon-10 päivää. Ensimmäiset päivät ovat ihanaa aikaa; lojun sohvalla pitkin poikin ja katson telkkaria tuntikausia. Katson toki silloinkin kun hän on kotona, mutta kun meillä on vain yksi telkkari niin pitää ottaa huomioon että toisellakin on omat lempiohjelmansa ja antaa hänelle katseluvuoro (meillä on aika samanlainen maku mutta tietyt tv-jutut eroavat todella paljon).
Sitten muutaman päivän kuluttua alkaa olla jo ikävä, ja se kasvaa mitä enemmän aikaa kuluu. Loppuvaiheessa olen jo ihan kypsä yksinolon ihanuuteen ja toivon että mies tulisi kotiin. Jälleennäkeminen on aina ihanaa.
Toisaalta meillä on tosi harmonista; emme riitele juuri ollenkaan, enkä koskaan joudu kokemaan pettymyksiä hänen puoleltaan.
Totta tuo että paljon enemmän itkeskelee milloin mitäkin pettymyksiä parisuhteessa kuin sinkkuna. Oon kyllä sitä mieltä että jos aina vaan itkettää niin ei kannata olla suhteessa, ainakaan siinä kyseisessä, jos asioista on puhuttu ja eivät muutu ja taas pitää itkeä. Elämä on liian lyhyt pillitykseen jonkun miehen takia.
Näinhän se menee. Sinkut haikailevat parisuhdetta ja parisuhteessa olevat sinkkuelämää. Koskaan ei ole hyvä.