Elintaso on ansaittava, se ei ole automaattinen ihmisoikeus

Nyt kun taas eräs itse itseään luuseriksi kutsuva täällä avautui ja poti huonoa omaatuntoa saamattomuudestaan ja työttömättömyydestään, jo vain vihervassarimammakerho hyökkäsi valistamaan, että "ihmisarvo ei riipu tuottavuudesta tai työnteosta."

No miten sen nyt ottaa. Onko ihmis- tai itseisarvo, että voi viettää suhtkoht miellyttävää elämää? Vai riittääkö ihmisarvoiseen elämään, että tulee toimeen ja tinkii siitä muusta, minkä toiset työssäkäyvät tai muuten onnekkaat pystyvät itselleen kustantamaan?

Mun mielestä sosiaalituet voisivat olla maltillisempia ja vastikkeellisia. Muussa tapauksessa pari-kolmenkymmenen vuoden päästä meillä on entistä isompi joukko täysin perusterveitä työikäisiä, jotka vaan eivät jaksa keskittyä opiskeluun ja työntekoon mutta jotka kuitenkin, saavutetun edun periaatteen takia, vaativat hyvää elintasoa ja sen nousua samassa suhteessa kuin itse varallisuutensa rakentavat.

Jos puhutaan puhtaasti arvofilosofiasta, kai kaikella elollisella on oma arvonsa, mutta ei kaikki elollinen ole samanarvoista. Että näin. Jos ei mihinkään itse pysty, saa peruselatuksen mutta se kämppä keskustassa ja 3000 käyttörahaa on itse ansaittava.