Kun oma äiti ei rakasta...

Oma isäni osoitti rakkautensa minulle, tyttärelleen aina avoimesti ja järkähtämättömän tukensa. Tiesin hänen aina rakastavan minua, ilman ehtoja. Tämä ei oikein sopinut äidille, joka itse oli menettänyt isänsä varhain - vaan tunsi selkeää kateutta välittömästä suhteestamme. Isäni kuoltua hän onkin pyrkinyt sabotoimaan kaikkea tukea, mitä minulle ulkoapäin tulisi. Sanomattakin selvää, että kaikki ns perintöasiat ovat jääneet retuperälle ja hän on ominut kaiken mahdollisen itselleen, jättäen minut jo hyvin nuorena vaille henkistä ja sitä tukea, minkä oma isäni olisi tyttärelleen varmasti suonut. Sitä ei auttanut varmaan asia, että tytär oli tietyillä alueilla selvästi lahjakkaampi kuin äitinsä, joten tämä äiti pyrki sabotoimaan tämän uraa niin paljon kuin pystyi.  Se kaksinaamaisuus julkisuuteen päin, kuin tyttären suuntaan oli kuvottavan sairaalloista todistaa. Tunne-elämä äidlläni täysin sairastunut ja rakkaus on jotain ehdollista - tavaroiden saamista ja virallisten korttien lähettämistä. Ei mitään oikeaa tunnetta koskaan, ei kuulumisten kyselyä - ei spontaania välittämistä. Halauskin on lähinnä luontaantyöntävä -menejopois.  Nämä asiat ovat niin kipeitä käsitellä, että siksi niistä ei varmastikaan julkisuudessa puhuta. Ja he, jotka ovat nousseet hyvään uraputkeen, ovatkin ehkä usein näiden äitien lempilapsia, jotka yhdessä ovat sortaneet lahjakkaampia ns isäntyttöjä. Monen ristipistojen summa estää avoimen haavojen purkamisen sekä sen, että ei pidettäisi syrjäytettyjen (usein juurikin niiden lahjakkaampien, äitien vihan kohteiden) tyttärien elämän haavojen käsittelyä tabuina. Sairastuminen fyysisiin sairauksiin usein juonteena tästä, kun  mieli ei kestä äitien suoranaista pahuutta mustasukkaisuudestaan johtuen. Nämä asiat jäävät piiloon ja käsitellään vain jotain veriarvoja sairauksien puhjetessa äitien kylmän kateuden takia. Oikea äiti rakastaa tyttäriään ja tukee heitä, no  matter what. Vaille rakkautta jääneet äidit kostavat rakkaudettoman elämänsä eteenpäin.

Lukekaapa tämä, liittyen sosiopatiaan, empaatikoihin ja apaatikoihin. Itselläni silmäni aukenivat entisestään ja osa palasista loksahti vihdoin paikoilleen. Olen empaatikko, tunnistan perheestä ja läheisistä empaatikot, apaatikot (suurin osa) ja yhden sosiopaattiin vivahtavan (äidin).

https://fi.sott.net/article/355-Empaattiset-ihmiset-ovat-sosiopaatin-en…

"Kun keisari kulkee paraatissa alamaistensa edessä, esittävät kaikki aikuiset näkevänsä vaatteet, jotta he eivät näyttäytyisi huonossa valossa. Ainoa rehellinen henkilö on lapsi, joka huutaa "mutta eihän hänellä ole vaatteita päällään!".

Myös sinun tulee nähdä sosiopaatit sellaisina, kuin he todella ovat. Meidät on ehdollistettu pysymään hiljaa, joka usein tarkoittaa sormien läpi katsomista tai hyväksikäytön kestämistä.

Tarinan poika edustaa kaikkia heitä, jotka näkevät ongelmallisen käytöksen sellaisena kuin se on, ja löytävät rohkeutta nousta sitä vastaan. Havainnointi johtaa oivallukseen, ja oivallus johtaa tekoihin. Tietoisuus on ensimmäinen askel rajoittamaan sosiopaattien kanssakäymisen negatiivisia vaikutuksia."

Ihan tyypillinen suomalainen kuvio.

Meillä minä olen se lapsi, jonka perhe-elämän se äiti "adoptoi". Täyttä helvettiä.

Kun menen käymään ''äitini'' luona (tahallaan heittomerkein, sillä en koe hänen ansaitsevan oikeaa äidin nimikettä), näen miten koko asunto on täytetty yhden lapsen lapsien kuvilla. Itsestäni ei löydy enää kuin yksi pieni kuva jossain kaukana näkyviltä. Sellainen ''äiti'' minulla. Toinen lapsista nostettu tikunnokkaan lapsineen joka ikisellä pöydällä ja seinillä. Koen hänet tosiaankin noita-akkana, joka kitkeryyttään kostaa tyttärensä saaneen isänrakkauden ja lahjakkuuden saroilla, joihin hänellä ei vain riittänyt pokka. Ilkeät äiti(puolet) ovat todellisuutta.

Äiti olisi halunnut pojan, ja olenkin tyttö. Voi mikä tragedia! Kaikki sen elämänpettymys kulminoituu tässä.

Ei ole vieläkään äiti mulle sitä anteeksi antanut, kohtelu oli kamalaa. Oli kylmä myös puolisolleen, joka kohdisti lohdun kaipauksen minuun ja äitiä ei hyväksikäyttö haitannut.

Ja tällaista tapahtuu! Lohduttaudun sillä etten itse ole kaltoinkohdellut ketään.

Minä olen väärän isän lapsi. Elämälläni ei ole merkitystä äidilleni. Olen häiritsevä itikka.

Mutta nyt 45 vuotiaana tiedostan asian ja monet kummallisuudet lapsena/nuorena/aikuisena ovat saaneet nimen. Hajalla mutta elämässä vahvasti kiinni!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen väärän isän lapsi. Elämälläni ei ole merkitystä äidilleni. Olen häiritsevä itikka.

Mutta nyt 45 vuotiaana tiedostan asian ja monet kummallisuudet lapsena/nuorena/aikuisena ovat saaneet nimen. Hajalla mutta elämässä vahvasti kiinni!

Mitä nimiä olet löytänyt kummallisille tapahtumille?  Itsekin olen tiedostanut paljon ja se on auttanut suuresti.

Vierailija kirjoitti:

Näin on. Sitä ei uskoisi, ellei itse olisi kokenut. Se kateuden määrä, joka selvästi lahjakkaaampaa sisarusta vastaan on tullut esiin äidin taholta isän varhaan menetyksen jälkeen - on jotain niin kuvottavaa, että ei sitä uskoisi - ellei olisi itse ollut todistamassa. Tosin on ystäviä ja muita sukulaisia, jotka ovat nähneet kulissien taakse. Kyllä ne vaikenimisen muurit murtuu tässäkin maassa jossain kohtaa, sillä niin paljon henkistä pahoinvointia on juurikin tällaisen sairaan eriarvoistavan kohtelun takia, jonka pohjalla onkin usein äitien oma kateus tyttäriään kohtaan isien heitä ehkä usein taas suosiessa ja avoimesti rakkautensa näyttäen. Traagisuus alkaa siitä, mikäli tytär menettää isänsä varhain. Äitien kanssa ei voi asioita puida, sillä he vain nauttivat aiheuttamastaan pahasta.

Vaikenemisen muurit ovat jo murtuneet tässä maassa, onneksi. Eikä auta enää, vaikka äiti kuinka kostaen yrittää saada tyttärensä vaikenemaan ja alistumaan loputtomaan henkiseen väkivaltaan.

Palstat ja puhuminen asioiden oikeilla nimikkeillä auttavat meitä noitamaisten äitien tyttäriä, jotka ovat kohdelleet meitä kaltoin monin tavoin usein suosien sitä yhtä sisarusta - joka myös huomatessaan asemansa sisareensa nähden ovat käyttäneet sitä härskisti hyväkseen. Onnellisia he tuskin ovat kuitenkaan kumpikaan, sillä sisäminä kyllä kertoo heidän toimineen väärin ja heidän vaikkakin vajaakuntoinen omatunto rankaisee heitä ajan tullen rankemmalla kädellä. Näin uskon ja olen jo huomannut asioita, jotka kertovat heidän onnettomasta olotilastaan - vaikka ovatkin minut onnistuneet sairastuttamaan along the process. Hyvät perhesuhteet ja oikeudenmukaisuus ei sorra ketään tietoisesti. Sairaat perhekuviot ja oman egon korostajat sitäkin enemmän. Tunnevammaiset.

Eläköön ehdoton rakkaus ja muisto heistä, jotka meitä aidosti rakastivat ja kannustivat. Rajan takaa jatkuu sekin.

Olen kohta 45vuotias ja vieläkin mietin jostain valinnoistani ja tekemisistäni että "mitähän äiti sanoo",tää on sairasta!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen väärän isän lapsi. Elämälläni ei ole merkitystä äidilleni. Olen häiritsevä itikka.

Mutta nyt 45 vuotiaana tiedostan asian ja monet kummallisuudet lapsena/nuorena/aikuisena ovat saaneet nimen. Hajalla mutta elämässä vahvasti kiinni!

Mitä nimiä olet löytänyt kummallisille tapahtumille?  Itsekin olen tiedostanut paljon ja se on auttanut suuresti.

Hylkääminen ja vähättely ovat olleet todellisia asioita vaikka äiti vakuutti että olen itsekeskeinen joka vain ajattelen vain itseäni. Huorittelu koska olen kuin joku sukulaisnainen joka antaa kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen väärän isän lapsi. Elämälläni ei ole merkitystä äidilleni. Olen häiritsevä itikka.

Mutta nyt 45 vuotiaana tiedostan asian ja monet kummallisuudet lapsena/nuorena/aikuisena ovat saaneet nimen. Hajalla mutta elämässä vahvasti kiinni!

Mitä nimiä olet löytänyt kummallisille tapahtumille?  Itsekin olen tiedostanut paljon ja se on auttanut suuresti.

Hylkääminen ja vähättely ovat olleet todellisia asioita vaikka äiti vakuutti että olen itsekeskeinen joka vain ajattelen vain itseäni. Huorittelu koska olen kuin joku sukulaisnainen joka antaa kaikille.

Vähättely, haukkuminen ja alistaminen ovat vallankäytön keinoja.

tuttuja juttuja mut niin kipeitä että ei paljon voi asiaa edes kommentoida

Täydellinen vaikeneminen jostain lapsesta ja muilla retostelu, kuin olisivat äitihahmon omia saavutuksia on vastenmielistä. Aika vähän meidän suku enää meidän äidistämme pitääkään. Ovat nähneet kulissihahmon läpi.

Vierailija kirjoitti:

Täydellinen vaikeneminen jostain lapsesta ja muilla retostelu, kuin olisivat äitihahmon omia saavutuksia on vastenmielistä. Aika vähän meidän suku enää meidän äidistämme pitääkään. Ovat nähneet kulissihahmon läpi.

Kulissihahmoja usein nämä äidit ovat. Vaikenevat täysin totuudenmukaisista syistä, miksi välttelevät puhumista yhdestä lapsestaan. Syy saa olla mikä tahansa, mutta koskaan eivät myönnä muille, että kyseinen lapsi on lakannut hyväksymästä äidiltä tulevaa vähättelyä, valheita, syrjimistä, väkivaltaa jne. Suosikkilapsesta jaksavat esitelmöidä mielin määrin, jatkeenaan.

Juu ei nämä äidit kerro, mitä ovat tyttärilleen tehneet kun välirikot ovat syntyneet. Tai kertovat toki jos kertovat vain oman väritetyn versionsa, ensin vähättelyn ja mitätöinnin jälkeen - ja esim toista suosivan sisaruksen, jonka on kenites yllyttänyt väkivaltaan ''äitikullan'' puolesta. Mairea hymy, että miten niin minäkö syyllinen. Näin nämä siskokullat vain  jäävät pois sukujuhlista ja suku ihmettelee, että missä vika. Ja nämä äidit kertovat jonkun vesitetyn puolitotuuden ja siirtyvät nopeasti puhumaan mieluummin siitä kultakimpaleesta, jota palvovat. Oikeita noitia. Yhdyn edellisiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen kohta 45vuotias ja vieläkin mietin jostain valinnoistani ja tekemisistäni että "mitähän äiti sanoo",tää on sairasta!!

Ketä varten valintoja olet suorittanut? Itseäsi varten, joten ei kuulu äidillesi omat valintasi. Eikä tekemisesikään. Ala elämään rohkeasti, niin kuin haluat. Se on vapauttavaa pienen tuskan jälkeen ja elämä tuntuu terveemmältä, suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Juu ei nämä äidit kerro, mitä ovat tyttärilleen tehneet kun välirikot ovat syntyneet. Tai kertovat toki jos kertovat vain oman väritetyn versionsa, ensin vähättelyn ja mitätöinnin jälkeen - ja esim toista suosivan sisaruksen, jonka on kenites yllyttänyt väkivaltaan ''äitikullan'' puolesta. Mairea hymy, että miten niin minäkö syyllinen. Näin nämä siskokullat vain  jäävät pois sukujuhlista ja suku ihmettelee, että missä vika. Ja nämä äidit kertovat jonkun vesitetyn puolitotuuden ja siirtyvät nopeasti puhumaan mieluummin siitä kultakimpaleesta, jota palvovat. Oikeita noitia. Yhdyn edellisiin.

Oho, kirjoitit kun kynästäni. Muillakin siis tätä, minkä todellisen laidan on ymmärtänyt. Mainittakoon tähän liittyen vielä esim. sukulaiset, jotka uteliaisuuttaan yhtyvät komppaamaan äidin suoltamaa potaskaa, tajuamatta valheita ja kulisseja. Aihe vaihtuu kuitenkin todella nopeasti, koska olisi hirveätä jäädä kiinni teatterinäytöksestä.

Mitä tekevät kylmien äitien puolisot? Ovat hiljaa ja seuraavat sivusta, kun oma lapsi kärsii kaltoinkohtelusta. Miksi? Isät?

Vierailija kirjoitti:

Mitä tekevät kylmien äitien puolisot? Ovat hiljaa ja seuraavat sivusta, kun oma lapsi kärsii kaltoinkohtelusta. Miksi? Isät?

Ainakin asianomaisella noitamaisesta äidistä kärsivällä isä on kuollut hyvin nuorena ja lesken oikeudella tämä martyyri on sortanut tytärtään mitä mielikuvituksellisimmin keinoin - liittoutuen vanhemman lapsensa kanssa. Sorto ei ole ollut vain taloudellista, vaan henkistä sekä emotionaalista sabotointia. Kostoa vanhemman lapsen kautta jopa väkivaltaisesti, jos ei äidin tahto toteudu. Hyvin julmaa. Sanomattakin on selvää, että mitään raha-asioita ei ole koskaan sovittu, muuta kuin upotettuina leskiäidin ahnaaseen kitaan. Isän tahtohan olisi ollut vallan toinen, mutta toisen lapsen kanssa saadaan se nuorempi lapsikin putsattua pois kokonaan. Keinoja on monia, ja se röyhkeys on nähty. Ei uskoisi, ellei itse näkisi. Tai kokisi kaiken salailun, mikä tullut ilmi.