Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voi itku mikä neuvoksi, kun lapsi pelkää kuollakseen koiria?
09.06.2017 |
Vähitellen pelosta on tullut vaan pahempi ja pahempi, vaikka mikään koira ei ole ainakaan purrut häntä. Viime talvesta tämä pelko ymmärtääkseni alkoi, kun eräs aika isokokoinen koira ärähti tytölle meidän ohittaessa sitä. Sen jälkeen hän on pelännyt ohittaa koiria, vähitellen ei suostunut kulkemaan enää samaa katua koirien kanssa ja nykyään ei tahtoisi lähteä ollenkaan mihinkään. Etenkin kaupungilla hän menee pahasti paniikkiin jos ihmisiä on vähän enemmän liikkeellä ja sitten siellä seassa on myös koiria. Asutaan siis Helsingissä, joten tuollaisia tilanteita tulee kaupungilla vastaan aika paljon.
Tyttö on 9-vuotias ja nykyään hänet pitää pakottaa talon ulkopuolelle. Jokainen lähtemiskerta on yksi hirveä itkukonsertti ja etenkin jos koiria näkyy missään, niin hän menee aivan paniikkiin alkaen hyperventiloida ja onpa hän juossut varomattomasti autotiellekin nähtyään koiria. Tämä on siis lähtenyt aivan käsistä. Tulee todella p*ska vanhempi-fiilis tästä, kun tytön käytös on nykyään niin kaukana normaalista. Pelko rajoittaa koko perheemme elämää.
Täällä on niin paljon porukkaa, että uskoisin löytyvän joku, joka tietää mitä tällaiselle lapsen pelolle voisi tehdä? Älkää leimatko meitä lapsen kiduttajiksi, mutta olemme kerran kokeilleet altistusta yhden tutun koiraihmisen kanssa. Hän tuli meille pienen koiransa kanssa, joka oli koko ajan hihnassa. Tyttö huusi ja parkui kuin tapettava ja huusikin kuolevansa. Pelkäsi siis todella paljon. Se altistus ei sitten kauaa kestänyt, kun ei kukaan tahtonut kiusata tyttöämme enempää. Ei tuosta altistuskokeilusta ainakaan mitään hyötyä ollut.
Kommentit (36)
Ottaisin yhteyttä lastenpsykologiin. Ei kuulosta sellaiselta koirapelolta, joka olisi hoidettavissa kotikonstein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pääsin koirapelosta parikymppisenä, kun sain kavereiksi perheen, jolla oli sakemanni. Siedätyshoitonahan se meni, kun huomasin, että koira onkin lupsakka ja äärimmäisen kiltti. Vietin vain aikaa heillä paljon. Lapsen siedätyshoitoa en osaa suositella, ainakaan heti alkuun, mutta se on paras tehdä samalla koiralla. Kun yhden koiran oppii, ymmärtää muitakin paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ois vissiin syytä kääntyä ammattilaisen terapeutin puoleen.
Vaikea uskoa, että tavallinen terapeutti tai koulupsykologi voisi auttaa tässä asiassa. Tyttö on muuten ihan tavallinen lapsi, jolla ei ole muita ongelmia. Pitäisi olla joku ihan lasten pelkotiloihin tai fobioihin erikoistunut ammattiauttaja. Tuskin aikuisillakaan fobioihin auttaa tavallinen terapia vaan sen pitäisi olla nimenomaan sitä fobioihin erikoistunutta hoitoa.
Mitähän kautta sellaista voisi saada, tai onko sellaista edes olemassa? Ollaan aika pienituloinen perhe, joten hinta-asiat huolettaa myös..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hurjalta kuulostaa tuo pelko.
Meillä oli vanhin lapsi koirakammoinen. Ei uskaltanut mennä kavereille, joilla on koiria. Eikä uskaltanut sanoakaan, joten jättäytyi paljon yksin. Jannu alkoi olla yksin, että otin näihin kavereiden vanhempiin yhteyttä, että olisko neuvoja..
Yksi perhe otti asiakseen totuttaa poika heidän koiriinsa. Poika kun meni kylään, niin laittoivat koirat yhteen huoneeseen ja sieltä sitten päivien kuluessa se hillityin koira tuli sovitusti moikkaamaan.. Sen jälkeen sitten muutkin tutustuttivat koiransa pojalle pikku hiljaa.
Näin poika oppi, että jokainen koira on erilainen. Puolisen vuotta siinä kaikkiaan meni, että pystyi ulkona liikkumaan täysin vieraidenkin koirien ohi hillitysti.
Nykyään meillä on oma koira (kolmatta vuotta). Eikä huono homma ollenkaan.
Toivottavasti teillä lapsi saa apua.
Itse olen ollut tuollainen suunnilleen tuon ikäisenä. Minulla oli aina lähiseudulla katsottuna puut joihin voin kiivetä jos tulee koira irrallaan. Kerran pissasin housuun kun koira tuli haukkumaan minulle. Eli on varmaan ollut yhtä paha tilanne kuin sinun lapsellasi. Pelko unohtui aika nopeasti kun sisareni hankki koiran ja totuin siihen. Eli sanoisin että nyt etsit käsiisi jonkun tuttavan, jolla on varmasti hyvähermoinen koira ja alatte vierailemaan hänen luonaan säännöllisesti, niin että lapsi tottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin koirapelosta parikymppisenä, kun sain kavereiksi perheen, jolla oli sakemanni. Siedätyshoitonahan se meni, kun huomasin, että koira onkin lupsakka ja äärimmäisen kiltti. Vietin vain aikaa heillä paljon. Lapsen siedätyshoitoa en osaa suositella, ainakaan heti alkuun, mutta se on paras tehdä samalla koiralla. Kun yhden koiran oppii, ymmärtää muitakin paremmin.
Niin mekin ajattelimme, että siedätyshoito olisi se ratkaisu ja siksi kokeiltiin sitä tuon tutun koiraihmisen kanssa. Itse tilanteessa kuitenkin pelästyttiin tytön reaktiota niin pahasti, ettei siedätyshoito kestänyt kovin kauaa. Pelästyttiin sitä, "rikotaanko" me tyttöä vaan lisää tuolla siedätyshoidolla? Hän todellakin pelkäsi kuolevansa.
Lisäksi sekin tekijä, ettei kerrostalossa oikein uskalla huudattaa lasta, varsinkaan kun hän huusi jotain "mä kuolen! älkää tappako mua, mä kuolen! auttakaa!". Ihme, ettei tullut poliiseja ovelle.
ap
Tässä on äitinä niin hirveän kädetön olo, kun oma lapsi ei voi elää normaalia elämää vaan pelkää jatkuvasti kuollakseen. Jännä juttu, että vielä viime syksynä meillä oli ihan normaali elämä ja tavallinen tyttölapsi. Hetkessä elämämme muuttui aivan täysin tällaiseksi rajoituksia täynnä olevaksi. Jo se alku oli vaikeaa, kun tyttö sai kohtauksen jokaisesta vastaantulevasta koirasta, mutta nyt tämä pelko on lähtenyt aivan lapasesta.
Pelottaa myös se, leimataanko mahdollisessa terapiassa meidät vanhemmat jotenkin? Onko fobioista esim. joku yleinen ajatus, että siihen liittyy lapsella jotain turvattomuuden tunnetta? Elämämme oli aivan tavallista tuolloin talvella, jolloin hänen pelkonsa alkoi, mutta uskooko ammattiauttajat tätä?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että pelko rajoittaa elämäänne pahasti. Jos olisin sinä, hankkisin tytölle ammattiapua pelon käsittelyyn. Kokeile soittaa vaikka koulun terveydenhoitajalle tai omalle terveysasemalle? Selitä tilanteen vakavuus tuolla tavalla miten aloitusviestissä, niin ottavat tosissaan.
Myöhemmin jos koirapelko vähän hellittää, kannattaa ottaa oma koira. Mä pelkäsin koko elämäni koiria, kunnes lukiossa perheeseeni hankittiin oma koira. Pienet koiranpennut ovat todella epä-pelottavia, eihän niillä ole edes hampaita, joilla purra. Tällä tavalla pääsin koirapelostani ja opin ymmärtämään koirien käyttäytymistä, kuten että haukkuva koira ei yleensä ole yhtä kuin vihainen koira. Nykyään en pelkää vieraitakaan koiria, vaikka lapsena olin just semmoinen, että kadulla käveli koira vastaan niin vaihdoin kadunpuolta.
Mitä pikemmin saatte ammattiapua, sitä parempi tytölle. Älä aikaile. Fobia ei yleensä parane itsekseen - ja vaikka paranisi, siihen voi mennä vuosia tytön elämää hukkaan ennen sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo - naapurissa koirakammoinen tyttö. Juoksee koiria karkuun. (imperfekti)
Tilanne nyt - niillä on oma koira. Kaikki koirat ihqu ihania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin koirapelosta parikymppisenä, kun sain kavereiksi perheen, jolla oli sakemanni. Siedätyshoitonahan se meni, kun huomasin, että koira onkin lupsakka ja äärimmäisen kiltti. Vietin vain aikaa heillä paljon. Lapsen siedätyshoitoa en osaa suositella, ainakaan heti alkuun, mutta se on paras tehdä samalla koiralla. Kun yhden koiran oppii, ymmärtää muitakin paremmin.
Niin mekin ajattelimme, että siedätyshoito olisi se ratkaisu ja siksi kokeiltiin sitä tuon tutun koiraihmisen kanssa. Itse tilanteessa kuitenkin pelästyttiin tytön reaktiota niin pahasti, ettei siedätyshoito kestänyt kovin kauaa. Pelästyttiin sitä, "rikotaanko" me tyttöä vaan lisää tuolla siedätyshoidolla? Hän todellakin pelkäsi kuolevansa.
Lisäksi sekin tekijä, ettei kerrostalossa oikein uskalla huudattaa lasta, varsinkaan kun hän huusi jotain "mä kuolen! älkää tappako mua, mä kuolen! auttakaa!". Ihme, ettei tullut poliiseja ovelle.
ap
En mä varmaan osaa auttaa mutta kysyittekö tai sanoiko tyttö mihin luuli kuolevansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsopa tytön kanssa netistä Kummalliset kammot jakso jossa on koirapelkoisia.
Voi antaa tytölle ja teille vanhemmillekin uutta ajateltavaa.
Nyt meni sun provo vähän yli, kun rupesit vetämään samaan soppaan teidän arvioimisen vanhempina/perheenä. Eli terapiaan vaan koko perhe, olette sen tarpeessa jos todellakin uskot, että lapset koirapelosta leimattaisiin teidät vanhemmat jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt meni sun provo vähän yli, kun rupesit vetämään samaan soppaan teidän arvioimisen vanhempina/perheenä. Eli terapiaan vaan koko perhe, olette sen tarpeessa jos todellakin uskot, että lapset koirapelosta leimattaisiin teidät vanhemmat jotenkin.
Mua ei ainakaan haittaa vaikka olisi provo, koska koirapelkoisia lapsia on oikeasti olemassa. Tästä ketjusta joku toinen voi saada neuvoja, miten toimia lapsen koirapelon kanssa.
Ottakaa yhteys nyt ensin vaikka kouluterveydenhuoltoon (ne eivät ole lomalla koko kesää, mm. tekevät terveystarkastuksia) tai tk-psykologiin tai perheneuvolaan. Ja korosta nimenomaan sitä, että tuo oireilu on niin paha, ettei lapsi voi mennä esim. pihalle ulkoilemaan normaalisti, käydä kavereilla tms. ja arkielämä on mennyt tosi vaikeaksi. Onko lapsi muuten herkkä/herkässä vaiheessa? Onko muita fobioita? Onko perheessä ollut jotain mullistuksia? Onko katsonut kännykällä tai tabletilla jotain pelottavaa, joka olisi pelon voinut laukaista? Onko jossain kaverilla ollut ikävä koirakokemus tms?
Ja altistustahan ei tehdä niin, että ensimmäisenä kutsutaan kaveri koiran kanssa teille kylään vaan ensin koirapelkoisen kanssa katsellaan esim. kuvia tai videoita hassuista, suloisista koiranpennuista ja jutellaan koirista ja niiden aiheuttamista tunteista ja ajatuksista. Joku lasten koirakirja, jossa selitetään koirien käytöstä lapsille, voisi olla hyvä lukea yhdessä. Sitten voidaan mennä kauempaa katsomaan kilttejä koiria (niin pitkän matkan päästä, että pelko on siedettävä ja hallittavissa), koira ei pääse tulemaan lähelle. Sitten ehkä harjoitellaan koiran ohittamista, niin että koira toisella puolella katua ja sitten samalla puolella tai pihassa tms. Vasta sitten voidaan harkita koiran kanssa samassa tilassa olemista ja vielä myöhemmin koiran koskettamista. Ja näissä tilanteissa koiran on ehdottomasti oltava luotettava ja omistajansa hallinnassa. Kaikki ystävällisetkin riekkumiset ja hyppimiset vie aina asiaa taaksepäin.
Katsopa vinkiksi Kummalliset kammot -ohjelmasta koirapelkojakso. Löytyy Ruudusta varmaan vielä.
Seuraan...
Meillä kohta 6-vuotias tyttö, joka myös pelkää koiria, ei tosin ihan yhtä pahasti, mutta pelkään, että tiukan paikan tullen juurikin aiheuttaa jonkin vaaratilanteen itselleen/muille, jos tosiaan pomppaa auton alle tms. yllättäen vastaantulevan koiran takia... Hän säikähti muutama vuosi sitten kummisetänsä koiraa, kun olivat yhtäkkiä nokakkain kulman takaa tulleena kummatkin. Kyseinen koira pitää lapsista, mutta on hurjan iso, ja tuolloin oli siis isompi kuin lapsi itse....
Etsin tällä hetkellä eläinkaupan ilmoitustaulun kautta ystävällisiä koiria/omistajiansa, että voitas löytää sellasia tuttuja, joiden kanssa päästäis koirapelosta ja tyttö oppisi ymmärtämään koiria ja niiden kieltä/käyttäytymistä. Pikkusisko ottaa mallia isosiskosta, ja vaikka onkin avoimempi/pelkäämättömämpi luonteeltaan, on hänkin nyt aloittamassa "iik, koira!" kommentteja ulkoiltaessa...
Ap:lla tilanne kyllä kuulostaa jo paljon pahemmalta, ja todellakin suosittelen ammattiapua ja toivon pikaista paluuta normiarkeen!
Vierailija kirjoitti:
Seuraan...
Meillä kohta 6-vuotias tyttö, joka myös pelkää koiria, ei tosin ihan yhtä pahasti, mutta pelkään, että tiukan paikan tullen juurikin aiheuttaa jonkin vaaratilanteen itselleen/muille, jos tosiaan pomppaa auton alle tms. yllättäen vastaantulevan koiran takia... Hän säikähti muutama vuosi sitten kummisetänsä koiraa, kun olivat yhtäkkiä nokakkain kulman takaa tulleena kummatkin. Kyseinen koira pitää lapsista, mutta on hurjan iso, ja tuolloin oli siis isompi kuin lapsi itse....
Etsin tällä hetkellä eläinkaupan ilmoitustaulun kautta ystävällisiä koiria/omistajiansa, että voitas löytää sellasia tuttuja, joiden kanssa päästäis koirapelosta ja tyttö oppisi ymmärtämään koiria ja niiden kieltä/käyttäytymistä. Pikkusisko ottaa mallia isosiskosta, ja vaikka onkin avoimempi/pelkäämättömämpi luonteeltaan, on hänkin nyt aloittamassa "iik, koira!" kommentteja ulkoiltaessa...
Ap:lla tilanne kyllä kuulostaa jo paljon pahemmalta, ja todellakin suosittelen ammattiapua ja toivon pikaista paluuta normiarkeen!
Käykää katsomassa koiranpentuja? Ne ei ainakaan ole pelottavia.
Vaaratilanne voi olla todellinen huolenaihe, itse ajoin kerran pyörällä puskaan, kun kadulla tuli vastaan koira ja säikähdin. Ei onneksi käynyt kuinkaan.
t. 11
Alue: Aihe vapaa
Ois vissiin syytä kääntyä ammattilaisen terapeutin puoleen.