Te, jotka olitte lapsina tosi ujoja, apaattisia, mielikuvituksettomia, laiskoja tai passiivisia, millaisia aikuisia teistä tuli?

virkamies

Noo, minusta tuli aikuisena tällainen tosi ujo, apaattinen, mielikuvitukseton ja laiska.

Olin ujo lapsi ja olen edelleen ujo näin aikuisiällä. En mä kai tästä ujoudestani pääse koskaan eroon.

Pitkäaikaistyötön, melko yksinäinen, masentunut, pessimistinen, kyyninen.

No musta tuli kaiketi vähintään keskivertomenestynyt. Vastoin kaikkia odotuksia. Ujo olen edelleen, mutta osaan vähän hallita sitä. Nuo muut piirteet pistän enemmän lapsuuden huonon ympäristön seuraukseksi, eivät ole luonteenpiirteitäni.

Mua ei varmaan ole edes olemassakaan.

Kukaan ei tarvitse työpanostani. Onneksi kiinalainen mahdollisen tyttäreni ikäinen vippiyhtiön omistaja rakastui kamalasti.

Luonne ei muutu, mutta ihminen kehittyy. Jokaisella oma tarinansa.

Olen ollut ujo ehkä 7-vuotiaasta lähtien. En kyllä ollut apaattinen enkä mielikuvitukseton vaan kirjoitin ja luin todella paljon. Nyt kolmekymppisenä olen edelleen ujo. Yläasteiässä ja nuorena aikuisena kärsin aika vaikeasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä, jonka takia jatko-opiskelut jäivät. Nykyään pärjään paremmin ja pystyn elämään ujouteni kanssa. Olen ehkä vähän alisuoriutuja. En sanoisi menestyneeni elämässä, mutta pärjään ihan hyvin. 

Ujo 🗸

Laiska 🗸

Passiivinen 🗸

Noita olin ja olen edelleen.

Olin laiska ja passiivinen, mutta en ujo tai mielikuvitukseton. Olen ihan tavallinen työssäkäyvä ja koulutettu henkilö, arjessa varmaan edelleen laiska ja passiivinen (esim. kotityöt, pihatyöt jne. kauhistus) mutta en töissä ja esim. urheiluharrastuksissani.

Laiska, passiivinen ja ujo lapsi. Menestynyt, työssä ammatikseen useinkin esiintyvä aikuinen. Arkiaktiivisuuden opin vasta kolmekymppisenä, harmittaa että niin paljon vuosia meni hukkaan kun en vaan osannut tai kyennyt tekemään mitään oma-aloitteisesti. Mutta onneksi edes silloin ikään kuin heräsin eloon.