Miten ihmisistä on tullut niin äärimmäisen lapsivastaisia ja lapsiperheitä arvostelevia? Onko tämä.vain aikuisten maailma?

Olen tehnyt vuosikymmenien työuran asiakaspalvelussa ja kyllä lasten käytös on valtavasti muuttunut ja erityisesti lapsiperheiden.

Osa perheestä elävät kuin pellossa ja lapsi sanelee kaiken. Missä pöydässä istutaan, mitä syödään ja miten vanhempien pitäisi olla.

Ja toinen ryhmä, johon tulee kiinnitettyä huomiota, joidenkin lapsiperheiden lapset, pienestä iästään huolimatta, hallitsevat täydellisesti käyttäytymisen etiketin. Heitä on ilo palvella. Eikä tämä riipu lasten tai vanhempien iästä tai lasten lukumäärästä ja luulen heidän vain matkustelevan paljon tai vanhemmat tekevät kansainvälistä uraa.

AV-mammat ovat oma rotunsa, he kun ovat syntyneet suoraan aikuisiksi :)

Vierailija kirjoitti:

Luin Hanna Sumarin kirjoituksen, missä kertoi järkyttyneen lapsiperheen ravintolavierailusta äidin antaessa lapselle vapauden valita, mitä buffetista syö. Sumari oli järkytykseltään joutunut poistumaan ravintolasta. Juttua kommentoi varmaan sata ihmistä, joiden kaikkien mielipide oli, että HEIDÄN OMAT lapset ovat hyvin käyttäytyviä, mutta MUIDEN KAKARAT eivät osaa käyttäyttä ravintolassa, tai missään muuallakaan. Osa oli sitä mieltä, että ravintoloihin ei pitäisi päästää alle 18-vuotiaita edes aikuisten seurassa.

Nykyisin suuri ongelma on myös häät. Miten kutsukortit kirjoitetaan oikein, jotta vieraat tajuavat hienovaraisin vihjailuin, että lapset eivät ole tervetulleita juhliin.

Lentokoneisiinkaan lapsia ei saisi viedä, eikä muihinkaan kulkuvälineisiin; busseihin tai juniin. Omalla autolla ilmeisesti voi vielä mennä, kunhan ei caan huoltoasemalla erehdy ottamaan lapsia mukaan ABC:lle taukokahville ja -mehulle, ettei lapset häiritse muita ihmisiä.

Ruokakaupoihin lapsilla on ehdoton porttikielto, jos tulee vaikka itku, niin kassajonossa edessä seisovalta tädiltä menee hermot ja päivä pilalle ja pakko kirjoittaa blogiin, ettei nykypäivänä ole vanhemmuutta, eikä kykyä kasvattaa lapsia.

Taloyhtiöiden leikkipaikoille ei voi päästää lapsia -nurmikko menee pilalle, hiekkalelut pilaavat maisemoinnin ja sattaapa joku piirtää asfalttiin katuliidullakin. Joten leikkipaikoille ei lapsilla ole mitään asiaa!

Ymmärrän, Sumari kirjoitti huonosti käyttäytyvistä lapsista. Eikö hän ja muutkin ymmärrä, että jokaisella, myös heillä itsellään, on lapsena ollut huonot hetkensä. Ilmeisesti aikuisenakin, koska äiti ei ole opettanut, että ihan kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen.

Minua itseäni oikeasti pelottaa ja jännittää liikkua lapseni kanssa julkisesti, vaikka lapsi käyttäytyisi kuinka hyvin, koska pelkään koko ajan mitä muut ihmiset ajattelevat lapsestani ja ettei häntä ole toivottu julkisiin paikkoihin.

Onko tämä ilmiö vain suomalainen, vai onko muissa maissa sananlaista kulttuuria, että lapset eivät saisi näkyä missään?

Sumari voi miettiä vanhainkodissa aikanaan, että se joka häntä vanhaa ihmistä hoitaa, syöttää vuodepotilaana ja vaihtaa vaippoja, saattaa olla juuri tuo pieni lapsi, joka pilasi hänen päivänsä ravintolassa, lapsi jonka lapsenomainen suhtautuminen ruokailutilanteeseen sai hänen raivonsa äärimmilleen, hoitaa nyt häntä viimeisinä elinvuosina, jotta hän saisi arvokkaan loppuelämän.

Onko todella niin, että ihminen on ainoa laji, joka kokee seuraavan sukupolven niin vastenmielisenä, eikä ymmärrä että lapset eivät ole vielä valmiita aikuisia. Minne ihmisiltä on kadonnut inhimillisyys, missä aikuisten sydän oikein on?

Eiköhän tämä johdu ihan puhtaasti siitä, että entistä harvempi suomalaisvanhempi osaa kasvattaa lapsensa. Kellään tuskin on mitään sitä vastaan, että hyvin käyttäytyvä lapsi on mukana ravintolassa, lentokoneessa, lomakohteessa, kaupassa... Mutta kun nykyvanhemmat ovat niin pihalla vanhemmuudesta ja kuvittelevat, että meidän kullannupulle on kaikki sallittua, niin eihän kukaan normaali ihminen sitä huutoa ja riehumista halua kärsiä. Itse saan aina lähes hysteerisen naurukohtauksen, kun joku äiti vaahtoaa, miten kyllä ulkomailla ollaan lapsimyönteisempiä ja lapsetkin tuodaan ravintolaan ja saavat olla mukana kaikessa jne.. No niin ollaan, kun siellä ne lapset on kasvatettu ja osaavat käyttäytyä. Raukat vitten kauhistelevat suomituristien kauhukakaroita, mutta eivät kehtaa piän naamaa maksaville turisteille mitään sanoa.

Monet nykyvanhemmat sahaavat kyllä ihan omaa oksaansa, sillä lapsi ottaa mallin vanhemmiltaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Yhä enemmän näkee lapsia, jotka ovat perheensä pomoja ja päällepäsmärinä ja vanhemmat tottelevat kiltisti lapsen vaatimuksia.

Miten kukaan vanhempi voi kuvitella lapsesta kasvavan toisen huomioon ottavan ja empatiakykyisen, kun on tottunut jo lapsena määräämään pelisäännöt, kun lapsi myöhemmin viettää aikansa ystävien ja muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ihmisistä ole tullut lapsivastaisempia, vaan monista lapsista on tullut sietämättömiä. Nykyään liian monet vanhemmat eivät opeta lapsilleen minkäänlaisia käytöstapoja.

Tämä on NIIN totta. Ihan samoin kuin missä tahansa ihmisryhmässä, se pieni, mutta äänekäs huonosti käyttäytyvien poppoo leimaa koko porukan. Kun siis näen tietynikäisiä muksuja kaupassa, ravintolassa, bussissa on minulla lähtökohtainen oletus, että kohta alkaa kiljunta, juokseminen, penkkini selkänojan potkiminen tms. 

Montakos lapsea itselläsi on joille olet ne käytöstavat opettanut? Kuulostaa taas joltain lapsettoman jutulta.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että Suomi on yhtään sen lapsivihamielisempi kuin aiemmin. Nykyään vain on sosiaalinen media, jonka kautta jokainen voi avautua mieleisestään aiheesta niin laajasti kuin sielu sietää. Uskoisin, että lapsia on kyräilty tai oltu kyräilemättä menneinä vuosikymmeninä ihan yhtä paljon tai vähän kuin nykyään. Olen kolmekymppinen ja muistan kyllä jo lapsuudestani sen, etteivät suinkaan kaikki aikuiset pitäneet lapsista (äiti sai joskus selittää minulle asiaa).

Plus että lapsille kerrottiin etukäteen, miten mm. vieraissa ruokapöydissä käyttäydytään. Ei ronkita eikä klähmitä, ei etuilla, ei ryntäillä, ei juosta, ei oteta kaikkea ihan vaan siksi kun voidaan, ei huudeta, ei läikytellä, heitetä eikä sotketa.  

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt unohdetaan fyysinen kuritus kokonaan, niin muutakin eroa on esim. Suomen ja "lapsimyönteisten" Keski- ja Etelä-Euroopan maiden välillä. Ja sama eurooppalainen asenne näkyi Suomessakin aiempina vuosikymmeninä. Monissa Euroopan maissa lapset ovat luonteva osa elämää, ja lapsia näkee enemmän esimerkiksi vaikkapa ravintoloissa. Miksi sitten keskimääräinen ranskalainen ja keskimääräinen suomalainen lapsi ovat sitten ravintolassa niin erilainen näky? Koska Suomessa hellitään niin hartaasti ajatusta, että kunnon perheessä KAIKKI muuttuu lapsen synnyttyä. On mentävä lapsen ehdoilla. Lapsentahtisuus, lapsen jalustalle nostaminen. Nämä ovat ihanteita ja päämääriä täällä, muualla taas perheen etua ajatellaan suurempana kokonaisuutena. Sillä on seurauksensa lapsen maailmankuvan ja persoonan kehityksessä, että lapsi on maailman keskipiste. On toki hyvä, että lapsi ymmärtää olevansa tärkeä, mutta Suomessa se tapahtuu usein muiden ihmisten tärkeyden tunnustamisen kustannuksella. Yksi konkreettinen esimerkki on, että todella moni suomalaisvanhempi ei reagoi lainkaan, jos hänen lapsensa puhuu hänen päälleen tai keskeyttää hänen lauseensa toiselle. Jos lasta ei opeteta edes tuon vertaa kunnioittamaan vanhempaansa, on itsekeskeiselle maailmankuvalle hyvä pohja. Toki tuollaisen edellyttäminen lapselta edellyttää itseltä sitä, että jos keskustelee ystävänsä kanssa ja lapsi tulee viereen seisomaan ja hakemaan katsekontaktia, sopivassa kohdassa aikuinen kääntyy lapseen päin ja kuuntelee tämän asian. Moni suosii mielummin metsäläistapaa, että viereen seisomaan tulevaan lapseen ei reagoida mitenkään, vaan luotetaan siihen, että se alkaa pitää älämölöä, jos sillä on asiaa. Ja älämölön alkaessa unohdetaan heti oma keskustelukumppani ja aletaan hössöttää lapsen asiaa.

Suomalaislapset ovat kovia riehumaan, puhumaan huutamalla ja muuta vastaavaa, mutta pohja tälle toiminnalle tulee lapsen itsekeskeisestä maailmankuvasta. Lasta ei pidä alistaa tietenkään kasvatuksessa, vaan hänenkin arvonsa on tunnustettava, hänen ajatuksiaan kuunneltava ja hänen kanssaan vietettävä aikaa. Mutta monella vanhemmalla sen opettaminen, että myös äiti, isä ja muut ihmiset ovat arvokkaita ja tärkeitä, jää pelkäksi kaunopuheeksi. Vaikka saattaisi näistä asioista lapselle puhua, ei siitä ole mitään hyötyä, jos ei toteuta näitä arvoja kasvatuksessa. Lapselle on konkretisoitava MYÖS TEOISSA, että muut ihmiset ovat yhtä arvokkaita.

Tästä tuli mieleen, että marttyyrikulttuuri elää Suomessa vahvana. Perheen kokonaisedun ajatteleminen on miltei kirosana, ja usein ajatellaan, että sillä yritetään vaan vetää mutkia suoraksi ja päästä helpolla. Ja nehän vasta syntejä ovatkin. Hyvä äiti ei saisi koskaan sanoa lapselle, että nyt en jaksa leikkiä kanssasi, olen tosi väsynyt ja haluan lukea yksin kirjaa, mene itseksesi vaikkapa piirtelemään. Vastaavanlainen käytös saa monet lähipiirin mammat pyörittelemään silmiään ja pitämään kyseistä äitiä laiskana. Mutta miksi lapselle ei saisi opettaa näin, että äidilläkin on tarpeita ja tunteita, ja äidinkin tarpeet ja tunteet ovat tärkeitä? Miksi lapsen pitäisi oppia, että vanhempien tarpeet ja tunteet eivät merkitse mitään? Tuleeko lapselle siitä hyvä olo, jos hän tietää vanhempiensa laiminlyövän koko ajan itseään tehdäkseen hänet onnelliseksi? Jos lapsi oppii, että vanhempien tarpeet ja tunteet eivät merkitse mitään, lapsi saattaa helposti yleistää tämän muuhunkin maailmaan. Ja perseilylle altis luonne on valmis, ei ole omaksuttu sitä, että asioita pitäisi ajatella jonkun muun kuin itsensäkin kannalta. Tai että sillä on väliä, miltä muista ympärillä olevista ihmisistä tuntuu. Tällöin hyvään käytökseen julkisilla paikoilla motivoi lahjonta, kiristys ja uhkailu, jos nekään.

Eli olen aika lailla sitä mieltä, että "lapsivihamielisyyden" kasvuun vaikuttaa lasten muuttunut käytös, joka taas on muuttunut lasten palvonnan ja vanhempien uhrautumiskulttuurin takia. Kylmän ja etäisen 1800-luvun englantilaisaateliston kasvatusmallin ja lasten jalustalle nostamisen välissä on kultainen keskitie, eikä se ole huonoa ja laiskaa vanhemmuutta

Sumari otti kyllä kirjoituksessaan kantaa lasten vanhempiin. Siihen, kuinka äiti kysyi lapseltaan saako hän (äiti) syödä keittoa. Hän myös otti kantaa siihen, ettei lapsia kasvateta ja lasten kanssa yhdessä vietetyn ajan sijaan vanhemmat selaavat kännykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa nämä jotka sanoo ettei lasten ääntä enää nestettä varsinkin kun äitini sukupolvi ja sitä aiemmat kasvatettiin säännöllä "lasten pitää näkyä mutta ei kuulua". Ja jos vähääkään ääntä pidit tai sanoit jotain aikuisten keskusteluun sait selkään.

Ennen tehtiin oikein. Nykyään väärin.

Minun lapsuudessani sai selkäsaunan tai tukistuksen, jos toimi vanhempien mielestä väärin. En sanoisi, että ennen tehtiin oikein.

Nyt ollaan ehkä menty toiseen ääripäähän siksi, ettei tahdota sortua entisajan virheisiin. Arneijamainen komentelu, käskytys, haukkuminen ovat lapsuudestani tuttuja asioita. Ne ovat aiheuttaneet paljon henkistä pahoinvointia lapsille. On pakotettu syömään vastenmielisiä ruokia, koska lautanen on olkut pakko syödä tyhjäksi jne.

Olen varmaan ollut vanhempana liian salliva, koska en ole halunnut siirtää muksuille samaa, mitä itse olen kokenut.

Pahoittelen, lapsuutesi on ollut vähintääkin erikoinen, mutta kai ymmärrät ettei tuo ole normaalia kasvatusta eikä sinun pidä olla lepsu lapsillesi koska itse olet elänyt liian tiukassa kurissa.

Tuo alkuperäisen kuvailema on hyvin tavallista suomalaista 50-70-luvun kasvatusta. Eli puhupa asioista, joista tiedät jotain.

Tänäkin päivänä lapsia nöyryytetään monin tavoin. Käsketään laulamaan suvulla, ujon ujoutta päivitellään suuren vierasjoukon edessä. Miettikää jos teille tehtäisiin noin töissä, sehän olisi nöyryyttävää - ja itse asiassa kiusaamista.

Kasvatusalan ammattilainen

Pöh - ei pidä yleistää, että kaikki vanhemmat oli 50-70-l hirviöitä, vaikka lapsiltaKIN odotettiin hyvää käytöstä. Ei esim. meillä koskana käytetty fyysistä rangaistusta tai käskytetty, pilkatttu. Eikä koulussakaan.

Nykyvanhemmissa on ihan yhtälailla niitä, jotka nöyryyttää lapsiaan nykyään, kuten sanotkin, kuin silloin. Ja myös käyttää nykyäänkin fyysistä rankaisemista - Erika  ääriesimerkkinä, jonka kaikki tietää.

Väitteeni perustuu tutkittuun historiatietoon tuon ajan kasvatuksesta, joka kyllä perustui hyvin paljon häpeälle ja luunapit sekä selkäsauna olivat tavallisia tähän päivään verrattuna. Tämä on FAKTA. Lue kirjoja, se avartaa

Taidatkin olla hyvinkasvatettu äiti, noista isoista kirjamista päätellen?

Pistäpä sitten parit faktat kehiin, että kaikkia lapsia olisi rangaistu fyysisesti tai ketään ei nykyään. Tai että nykyvanhemmat eivät pilkkaisi lapsiaan (tuota häpeän tunnetta)  - eipä taida löytyä tutkimusta?

*kasvatusalan ammattilainen*

Kun tutkitaan väestön suhtautumista lapsiin ja kasvatukseen eri aikoina, pyritään löytämään ajalle tyypillinen yleinen linja ja kasvatustapa. Eli oliko väkivalta yleistä vai harvinaista. Paheksuttiinko sitä vai oliko se hyväksyttyä.

Ei minkäänlainen tutkimus ole kiinnostunut osoittamaan, että jonakin aikana oli yksi ihminen joka ei lyönyt ja yksi ihminen, joka löi. Totta kai niitä on joka ajassa ollut, oletettavasti, mutta en näe miten ihmeessä se on olennaista. Se on itsestäänselvyy.

Yleisyys merkitsee.

Tässä kokonainen ketju näitä "ajan tyypillisiä yleisiä linjoja" lastenkasvatuksessa http://www.vauva.fi/keskustelu/2891225/miksi-aidit-puhuvat-lapsilleen-t…

Vierailija kirjoitti:

Lennolta juuri palanneena pari esimerkkiä vanhempien itsekkyydestä: alkoi olla ensimmäisen juomatarjoilun aika. Koneellinen odottaa että saa sitä mustikkakeittoa, vettä tai mitälie. Käytävät tukkii ja tarjoulun keskeyttää muutama äiti: lapsen pilttipurkki saadaan lämpiämään. Yksi jonottelee Eloveenapuuropussin ja Tupperin kupin kanssa että pääsisi kokkaamaan lapselleen puuron... Ennen lennolle pystyi ottamaan sellaista ruokaa jota ei tarvinnut syödä lämmitettynä, tai keitellä keittiössä. Mikä on muuttunut?

Oman lapsen "erityistarve" vie vain minuutin tai kaksi, mutta mitä jos koneessa kaikilla kahdellasadalla matkustajalla on tämä parin minuutin "tarve"?

Koneessa on ylipäätään mielenkiintoista seurata lapsiperheitä. On niitä, joiden lapsilla on erittäin hyvät käytöstavat, heidän vanhemmat osallistuu lasten kanssa matkustamiseen, keskustelee ja leikkii, piirtää ja lukee yms. Jos lapsi potkii penkkiä, vanhempi osaa oma-aloitteisesti keskeyttää moisen puuhan. Sitten on sellaisia perheitä, joilla on vain koko ajan eritystarpeita, vanhemmat keskittyy omaan kännypeliin tai elokuvaan lasten kiukutellessa, hakiessa turvaa, huomiota tai yhdessä tekemistä. Pekin potkimiseen saatetaan reagoida vasta kun siitä huomauttaa jne.

Nämä edellämainitut nämä perheet jättävät istuinpaikalleen hyvin erilaiset jäljet. Siisteys vs. roskaisuus.

Mielestäni emme voi puhua "lapsivastaisuudesta", kyseessä on enemmän joidenkin vanhempien kyvyttömyys harkintaan ja kasvatukseen.

"Meidän jannicanico on tottunut syömään aina tätä Eloveenan omena-kanelipuuroa"

Ihan totta. Oli ihanaa kun mm. Rossoon tuli ne asiakasmikrot: nämä suureen ääneen voittoja julistavat äidit etuillen pilttipurkkinsa kanssa saa mennä ihan itse lämmitteleemään sitä omaa evästään. Noi vei ennen mikroja toisinaan tarjoilijoiden ajan tunneiksi. Monessa paikassahan omat eväät on ensinnäkin täyskiellettyjä  - saati että henkilökuntaa niiden kanssa juoksutetaan useaan kertaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taisitte missata Sumarin pointin. Äiti kysyi lapselta että saako äiti syödä? Eli lapsen olisi pitänyt päättää aikuisen syömisestä. Se ei vaan toimi. Ei perheen ylintä päätäntövaltaa anneta 4-vuotiaalle. Ehkä olette kokeileet jo, huomaatte että sellainen päättyy aikuisen huutoon. Se ei vaan toimi.

Ja sulle tai Sumarille ei tullut mieleen että ehkä äiti oli sarkastinen?

Nimenomaan. Tajusin heti ettei äiti tätä puuskahdustaan "Saanko minäkin nyt syödä!"

tarkoittanut kirjaimellisesti, vaan se oli ärtynyt retorinen toteamus kiukuttelevalle lapselle.

Lapsen selän takana synkkänä vaaninut Sumari lisäsi tietysti valtavasti äidin stressiä.

Sumarille tiedoksi: ihmisiä ei sovi tuijottaa ja vaania julkisilla paikoilla, syö oma annoksesi ja jätä ihmiset rauhaan.

Vaikka ivallinen, ärtynyt lausahdus on toiselta nimeltään "sarkasmia",

se ei ole niin akateeminen ilmaus, että sen ymmärtäisi vain jos on ylioppilaspohja.

Tämä sarkasmi-invaasio eli ivallisella käytöksellä itsensä ylentäminen ja sanan "sarkasmia!"-ryöstöviljely on 2010-luvun keksintö.

Sarkasmi on vanha termi, sitä käyttivät jo muinaiset roomalaiset näytelmissään amfibio-teattereissa. Nykyään sarkasmia! huutelevat sivistymättömät hapannaamat nettikirjoittelussa. Vaikuttaa epätoivoiselta yritykseltä olla nokkela, mitä se tietysti onkin.

Yhtä moitittavaa on vidduilu   pienelle omalle lapselle.

http://www.vauva.fi/keskustelu/2891225/miksi-aidit-puhuvat-lapsilleen-t…

Vahemmat ovat itsekkäitä ja katsovat vain omaan napaan ja ajattelevat vain lapsiaan. Kaikki tämä on oikeutettua ovathan heidän lapsensa tulevaisuus, mutta maapallo kuolee ja tuntuu että eniten sitä tappaa vanhemmat

Ei vika ole lapsissa, vaan aikuisissa. On rasittavaa, kun lapset nykyää meluaa ja mekastaa ja hyppii silmille, kun ei vanhemmat edes yritä kieltää. 

Minulla oli polkupyörä lautalla ja yksien lapset juoksenteli siinä. Minua rasitti, kun juoksivat pyörääni - eihän kukaan anna autoonsakaan törmäillä. Pyörä oli ihan siistisi reunalla sille tarkoitussa paikassa. Sanoin vanhemmille ihan nätisti asiasta ja sillä tekosyyllä, että pyörän polkimet on ns. sahalaitaiset - jos niihin juoksee tulee haava. No kovasti ne kiitteli varoituksesta ja välittivät kai viestiä lapsellekin - sanoin niin, että lapsetkin kuulivat.

Siitä huolimatta hetkenpäästä se n. 7-8 v lapsi juoksi taas siihen pyörään  ja tällä kertaa niin, että sääri aukesi sillä polmilella. Olin salaa vahingoniloinen: kun ei voi kuunnella niin ei sitten. Ehkä kantapään kautta oppii?

En jaksa paimentaa muiden täystuhoja. Vanhemmat oli näköetäisyydellä.

Suomi on lastenpalvontamaa, täällä lapset päättävät jopa mitä koko perhe syö. Kaikki tehdään lasten ehdoilla ja lapsilla on pääsy lähes joka paikkaan. Suomessa ei ole yhtään ravintolaa jossa olisi lapsikieltokyltti ovessa, Pariisista, Lontoosta ja New Yorkista näitä löytyy vaikka kuinka paljon.

Useimmissa maissa on sellainen käytäntö että jos lapsi alkaa edes yrittää määräämään aikuisia että mitä ruokaa perheessä ostetaan ja syödään, niin saa olla nälissään jos ei kelpaa.

Kun olin opiskelemassa Ruotsissa niin siellä tuli postin mukana matkakatalogi, jossa oli kannessa itkevän lapsen kuva ja teksti, että sori nämä matkat on tarkoitettu vain aikuisille eli kysessä oli liuta ulkomaisia lapsivapaita hotelleja, ravintoloita jne.

Ruotsalaiset äidit olivat vaan että mahtavaa, nyt ei tarvitse kuunnella muiden pentujen huutoa kun haluamme lähteä matkalle miehen kanssa ilman lapsia, mutta Suomessahan tuosta olisi noussut aivan JÄRKYTTÄVÄ haloo ja mammat olisivat lähteneet p-skavaippapommittamaan kyseistä matkatoimistoa, avautuneet someen "suomalaisesta lapsivihasta" (joka on urbaani legenda, huom) ym! :D

Vierailija kirjoitti:

Ei vika ole lapsissa, vaan aikuisissa. On rasittavaa, kun lapset nykyää meluaa ja mekastaa ja hyppii silmille, kun ei vanhemmat edes yritä kieltää. 

Missä ihmeessä te oikeen kuljette kun jatkuvasti ympärillä olevat lapset vaan huutaa, juoksee, meluaa, heittelee ruokaa ja muutenkin yleisesti sikailee.

En nimittäin ole itse tällaista havainnut. Toki kaupparaivareita joskus sattuu kohdalle, yleensä ne on tosi pienillä lapsilla, jotka ei vielä osaa säädellä halujaan. Ihan poikkeuksetta vanhemmat ovat näissä tilanteissa pyrkineet pääsemään siitä reissusta silloin mahdollisimman nopeasti eroon ja muutenkin kehonkielestä näkyy kuinka hävettää ja harmittaa.

Lennän työni vuoksi todella paljon. Mitään tuollaista horrorperhettä en ole lennolla koskaan nähnyt. Joskus hieman ärsyttää, kun perheellä on yksi valtava käsipakaasi ja sieltä kaivellaan milloin lapselle pulloa, milloin lelua, milloin tablettia. Yhden kerran muistan pitkällä lennolla, kun yksi lapsi huusi suoraa huutoa koko lennon ajan paitsi ne hetket kun söi ja nukkui. Lapsi eivätkä vanhemmat olleet suomalaisia. En tiedä onko lomalennoilla sitten eri meininki.

Myös ravintoloissa ollaan syöty ihan pientenkin lasten kanssa. Täysin itsestäänselvää on, ettei siellä kuljeskella yhtään mihinkään, saati juosta. Ei metelöidä eikä sikailla pöydässä. Ei ole jäänyt mieleen, että olisin tuollaista nähnyt muidenkaan perheiden toimesta. Siis että ravintolassa lapset juoksentelee ja heittelee ruokaa, lähmii buffet pöydän kippoja jne.

Meillä ainakin kaksivuotisneuvolassa neuvottiin että lapsen pitää antaa itse valita, esim. "Otatko nakkia vai lihapullaa?".

Jos lapsi ei saa lapsena päättää mistään, ei hän osaa tehdä päätöksiä aikuisenakaan.

Pienet lapset eivät olleet tällaisia laiteriippuvaisia, häiriintyneitä, adhd-tapauksia, pilallelellittyjä, kovaäänisiä ja päällepäsmärimäisiä esim. 10 vuotta sitten.

Miksi lapset metelöi nykyään enemmän? Vanhemmatkin kommunikoi huutamalla niin toisilleen kuin lapsilleen ja lapset huutavat takaisin?

Talojen pihojen meteli alkaa olla sietämätöntä kun pennut kirkuu kuin hätää kärsimässä ihan huvikseen, monta tuntia putkeen! Vai onko lapsissa enemmän kehitysvammaisia nyt kuin aiemmin, ja siksi eivät tajua enää mikä on ns. normaalia käytöstä ja mikä ei?

Ensin pelästyin että pihalla raiskataan tyttölasta kun kuulin tuon kirkumisen ekan kerran, sama koskee naapureitamme. Paha juttu, jos jollekin tehdään oikeasti jotain kamalaa, niin ketään ei enää kiinnosta kun ajattelevat vaan että siellä ne pienet idiootit taas kirkuu huvikseen.