Ihan hirveää lukea joka päivä näitä aloituksia väsyneistä kiukkuisista äideistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näkisin, että yksi suuri syy vihaan/kiukkuun/väsymykseen on yksinkertaisesti se, että lapset on hankittu liian pienillä ikäeroilla.

Toinen kysymys on sitten se, että miksi niin tehdään kun ei voi olla kellekään yllätys, että rankkaa on vauvan ja taaperon tai taaperon ja uhmaikäisen kanssa. Lisäksi sekin, että lähes samanikäiset sisarukset riitelevät usein rankasti koko lapsuuden (vanhempien huomiosta), niin onko kenenkään kannalta mitään järkeä pukata lapsia parin vuoden välein?

Milloin ihminen saa olla väsynyt ja myöntää sen? Saako pitkiin työpäiviin väsyä kun ihan itse on töihin rahanahneuksissaan tunkenut? Harvan lapsettomankaan elämä on ruusuista ja leppoisaa auvoa missä mikään ei koskaan väsytä, mutta jostain syystä lapsiperheessä väsyminen on jotenkin naurettavaa, kun taas kaikkien muiden syiden takia väsyminen tai surullisuus on ihan ok.

Työssäkäynti on harvalle vapaaehtoista. Myös uuden työn löytyminen voi olla hankalaa. Jos taas joku valittaa työstä ilman yritystä löytää uutta, häntäkin pidän kyllä turhan valittajana. Ihan kuin sitä, joka vapaaehtoisesti valitsi tehdä lapsia, ja sitten valittaa kun elää lapsiperhe-elämää.

En ole tuo, kenelle vastasit. Mutta kerron, etten ainakaan itse valita siitä lapsiperhe-elämästä itsestään, en kadu sitä että tähän ryhdyin. Mutta aivan kuin jokaisella työpaikalla on epäkohtia joista valittaminen joskus puhdistaa omaa päätä ja ilmaa, niin perhe-elämästä valittaminen on sitä samaa. 

Ja onhan Suomessa myös ihan todellisia epäkohtia joihin lapsiperhe voi törmätä. Ja sitten niitä elämän epäreiluuksia joihin myös törmää kun lapsia saa. Vaikka ne kuuluisat tukiverkot. Toisilla on, toisilla yrityksistä huolimatta ei. Eikä niitä tukiverkkoja aina anna yhteiskuntakaan, kun kaikille ei riitä hoitajia ja vaikka tukiperheitä. 

Ap ja muut tuomitsijat; vastatkaa käsi sydämellä tähän:

Tekö ette koskaan ole tehneet vääriä ratkaisuja? Oletteko todella täydellisen virheettömiä?

Kun juuri tuollainen puusilmäisyys kertoo minusta siitä, ettei ihmisellä riitä ymmärrystä hahmottaa sellaisia kokonaisuuksia, joissa ihmisen elämä on monen asian summa. Kaikkeen ei edes voi itse vaikuttaa.

Se, että ihminen tunnustaa olevansa epätäydellinen ja väsyy/suuttuu/pettyy/kokee toivottomuutta yms., on minusta terveen merkki. Ratkaisevaa on toiminta.

On ihan selvää, ettei lapsiperhe-elämä vain sovi kaikille. Pitää tuntea itsensä, jotta osaa tehdä itselleen oikeat valinnat. Kun lapsi on hankittu, vanhemman velvollisuus on huolehtia hänen tarpeistaan, vaikka se tuntuisikin epämukavalta.

T. vela

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut tuomitsijat; vastatkaa käsi sydämellä tähän:

Tekö ette koskaan ole tehneet vääriä ratkaisuja? Oletteko todella täydellisen virheettömiä?

Kun juuri tuollainen puusilmäisyys kertoo minusta siitä, ettei ihmisellä riitä ymmärrystä hahmottaa sellaisia kokonaisuuksia, joissa ihmisen elämä on monen asian summa. Kaikkeen ei edes voi itse vaikuttaa.

Se, että ihminen tunnustaa olevansa epätäydellinen ja väsyy/suuttuu/pettyy/kokee toivottomuutta yms., on minusta terveen merkki. Ratkaisevaa on toiminta.

Tottakai olen tehnyt vääriä ratkaisuja. Mutta sen sijaan että olisin jäänyt vuosikausiksi vellomaan ja valittamaan niistä, olen tehnyt kaikkeni, että se tilanne muuttuisi. Lisäksi olen myöntänyt sekä itselleni että muille, että ko. ratkaisu on ollut virhe. Ja tottakai olen ennen ratkaisuja tehnyt parhaani sen eteen, että tietäisin mistä päätän ja mitä olen valitsemassa. Lisäksi olen välttänyt tekemästä sellaisia päätöksiä, jotka sulkevat liikaa ovia, tai joita ei voi järjevästi perua (esim. 18 vuotiaana haaveilin tatuoinnista, mutta koska se on lähes mahdoton perua, en tatuointia hommanut  - onneksi!!!).

Mitä nämä lisääntyjät tekee - valitsevat lisääntyä, vaikka luonne on selkeästi sellainen, ettei se lapsiperheeseen sovi. Tekevät toisenkin lapsen, monet vielä kolmannen. Valittavat vuosi, vuosi ja vuosi toisensa jälkeen asioista, jotka ovat täysin normaaleja ja ennustettavia lapsiperheen mukanaan tuomia juttuja. Eivät tee mitään valittaakseen, eivätkä todellakaan  myönnä että on tullut tehtyä väärä ratkaisu. En todellakaan voi kunnioittaa moisia ihmisiä.

Siksi että koskaan äiti ei saisi valittaa omasta uupumuksesta tai haasteista arjessa tai että pyytäisi apua. Nämä asiat sitten patoutuvat ja siinä sitten ollaan romahduksen partaalla ja mietitään ratkaisuja isompiin ongelmiin.

Saa valittaa ja puhua negatiivisista tunteista ja saa pyytää apua ilman että siitä pitäisi potea huonoa omaatuntoa. Jokaisella ihmisellä on erilainen elämänpolku suruine ja murheineen eikä aina voi jaksaa vaikka luuli jaksavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja muut tuomitsijat; vastatkaa käsi sydämellä tähän:

Tekö ette koskaan ole tehneet vääriä ratkaisuja? Oletteko todella täydellisen virheettömiä?

Kun juuri tuollainen puusilmäisyys kertoo minusta siitä, ettei ihmisellä riitä ymmärrystä hahmottaa sellaisia kokonaisuuksia, joissa ihmisen elämä on monen asian summa. Kaikkeen ei edes voi itse vaikuttaa.

Se, että ihminen tunnustaa olevansa epätäydellinen ja väsyy/suuttuu/pettyy/kokee toivottomuutta yms., on minusta terveen merkki. Ratkaisevaa on toiminta.

Tottakai olen tehnyt vääriä ratkaisuja. Mutta sen sijaan että olisin jäänyt vuosikausiksi vellomaan ja valittamaan niistä, olen tehnyt kaikkeni, että se tilanne muuttuisi. Lisäksi olen myöntänyt sekä itselleni että muille, että ko. ratkaisu on ollut virhe. Ja tottakai olen ennen ratkaisuja tehnyt parhaani sen eteen, että tietäisin mistä päätän ja mitä olen valitsemassa. Lisäksi olen välttänyt tekemästä sellaisia päätöksiä, jotka sulkevat liikaa ovia, tai joita ei voi järjevästi perua (esim. 18 vuotiaana haaveilin tatuoinnista, mutta koska se on lähes mahdoton perua, en tatuointia hommanut  - onneksi!!!).

Mitä nämä lisääntyjät tekee - valitsevat lisääntyä, vaikka luonne on selkeästi sellainen, ettei se lapsiperheeseen sovi. Tekevät toisenkin lapsen, monet vielä kolmannen. Valittavat vuosi, vuosi ja vuosi toisensa jälkeen asioista, jotka ovat täysin normaaleja ja ennustettavia lapsiperheen mukanaan tuomia juttuja. Eivät tee mitään valittaakseen, eivätkä todellakaan  myönnä että on tullut tehtyä väärä ratkaisu. En todellakaan voi kunnioittaa moisia ihmisiä.

Olen täsmälleen samaa mieltä! Niin kauan kuin vanhemmat eivät myönnä tehneensä väärää ratkaisua vaan syyttelevät muita ihmisiä oman valintansa ilmeisistä seurauksista, heidän on ihan turha odottaa myötätuntoa. Vastuu on kannettava.

Hah, nyt ei pysytä asiassa jos helkkari perheitä ruvetaan taas syyttämään lapsien teosta! Naurettavaa!!! Minusta vaan paineet onnistua aina kaikessa ja jaksaa kaikki, on liian kovat.

Luin ketjun ja mahtavasti ihmiset purkaneet tilannetta. Joo ja tarkoitus ei ollut syyllistää.. Itsekin olen väsynyt ja ihmetyttää välillä tämä paine.ap