Lue keskustelun säännöt.
Sinä alle 30 v suurperheen äiti
Kommentit (17)
Vaikea kuvitella. Nuoruus mennyt, opiskelut suorittamatta, pelkkää lasten kanssa olemista, urasta ei tietoakaan. Lasten tasolla menevää aktiviteettia ainoastaan, siinä sisältö. Oma kehitys samoissa kantimissa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Miten sellaista voi jaksaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Montako lasta lasketaan suurperheeksi?
Kolmesta ylöspäin.
Miten iso on suurperhe? Itse sain 3 lasta alle 3-kymppisenä eikä valittamista. Nyt 4-kymppinen ja lapset isoja.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella. Nuoruus mennyt, opiskelut suorittamatta, pelkkää lasten kanssa olemista, urasta ei tietoakaan. Lasten tasolla menevää aktiviteettia ainoastaan, siinä sisältö. Oma kehitys samoissa kantimissa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Miten sellaista voi jaksaa!
Moni jaksaa ja se on ihanaakin aikaa kun saa kotona lapsia hoidella, olla raskaana ja tuoksutella uutta vastasyntynyttä. Monella alkaa ongelmat vasta sitten kun nuorimmainen täyttää 3 ja pitäisi alkaa käydä töissä. Ei ole kunnon ammattia (no ehkä amis) ja töihin mentävä koska ison perheen elatus maksaa. Se kun käyt töissä kokopäiväisesti vaikkapa nyt siivousalalla ja SEN JÄLKEEN siihen päälle iltaisin sen suurperheen hoitelu niin se onkin aikamoista. Opiskelukin siinä tilanteessa on hankalahkoa. Mutta yllättävän iloisia ne nuoret suurperheelliset kaikesta huolimatta usein ovat. Joillekin lapset on se tärkein juttu elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Miten iso on suurperhe? Itse sain 3 lasta alle 3-kymppisenä eikä valittamista. Nyt 4-kymppinen ja lapset isoja.
No ei kolme lasta oo ees mikään suurperhe. Neljä alkaa olla siinä rajoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella. Nuoruus mennyt, opiskelut suorittamatta, pelkkää lasten kanssa olemista, urasta ei tietoakaan. Lasten tasolla menevää aktiviteettia ainoastaan, siinä sisältö. Oma kehitys samoissa kantimissa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Miten sellaista voi jaksaa!
Moni jaksaa ja se on ihanaakin aikaa kun saa kotona lapsia hoidella, olla raskaana ja tuoksutella uutta vastasyntynyttä. Monella alkaa ongelmat vasta sitten kun nuorimmainen täyttää 3 ja pitäisi alkaa käydä töissä. Ei ole kunnon ammattia (no ehkä amis) ja töihin mentävä koska ison perheen elatus maksaa. Se kun käyt töissä kokopäiväisesti vaikkapa nyt siivousalalla ja SEN JÄLKEEN siihen päälle iltaisin sen suurperheen hoitelu niin se onkin aikamoista. Opiskelukin siinä tilanteessa on hankalahkoa. Mutta yllättävän iloisia ne nuoret suurperheelliset kaikesta huolimatta usein ovat. Joillekin lapset on se tärkein juttu elämässä.
Oletko jotenkin jälkeenjäännyt? Normaaliälyinen ihminen ehtii 30 ikävuoteen hankkia kunnon parisuhteen, ammatin, työpaikan ja vaikka sen suurperheenkin.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Neljä lasta alle 30-vuotiaana, FM, alan töitä tehty. Nyt olen ollut pitkään kotiäitinä, koska miehellä menestyvä yritys. Ei todellakaan ole valittamista, talous on turvattu tänään ja tulevaisuutta varten säästetään joka kuukausi suurehko summa :-) Olen tosi tyytyväinen ja kiitollinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella. Nuoruus mennyt, opiskelut suorittamatta, pelkkää lasten kanssa olemista, urasta ei tietoakaan. Lasten tasolla menevää aktiviteettia ainoastaan, siinä sisältö. Oma kehitys samoissa kantimissa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Miten sellaista voi jaksaa!
Moni jaksaa ja se on ihanaakin aikaa kun saa kotona lapsia hoidella, olla raskaana ja tuoksutella uutta vastasyntynyttä. Monella alkaa ongelmat vasta sitten kun nuorimmainen täyttää 3 ja pitäisi alkaa käydä töissä. Ei ole kunnon ammattia (no ehkä amis) ja töihin mentävä koska ison perheen elatus maksaa. Se kun käyt töissä kokopäiväisesti vaikkapa nyt siivousalalla ja SEN JÄLKEEN siihen päälle iltaisin sen suurperheen hoitelu niin se onkin aikamoista. Opiskelukin siinä tilanteessa on hankalahkoa. Mutta yllättävän iloisia ne nuoret suurperheelliset kaikesta huolimatta usein ovat. Joillekin lapset on se tärkein juttu elämässä.
Oletko jotenkin jälkeenjäännyt? Normaaliälyinen ihminen ehtii 30 ikävuoteen hankkia kunnon parisuhteen, ammatin, työpaikan ja vaikka sen suurperheenkin.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Hopsan. Kunnon opiskelut ja ura yhdistettynä suurperheeseen etenkään tuossa iässä ei onnistu. Sitä paitsi pelkkä ammatti ja työpaikka plus perhe, siinä onkin sitten varmaan kaikki!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea kuvitella. Nuoruus mennyt, opiskelut suorittamatta, pelkkää lasten kanssa olemista, urasta ei tietoakaan. Lasten tasolla menevää aktiviteettia ainoastaan, siinä sisältö. Oma kehitys samoissa kantimissa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Miten sellaista voi jaksaa!
Moni jaksaa ja se on ihanaakin aikaa kun saa kotona lapsia hoidella, olla raskaana ja tuoksutella uutta vastasyntynyttä. Monella alkaa ongelmat vasta sitten kun nuorimmainen täyttää 3 ja pitäisi alkaa käydä töissä. Ei ole kunnon ammattia (no ehkä amis) ja töihin mentävä koska ison perheen elatus maksaa. Se kun käyt töissä kokopäiväisesti vaikkapa nyt siivousalalla ja SEN JÄLKEEN siihen päälle iltaisin sen suurperheen hoitelu niin se onkin aikamoista. Opiskelukin siinä tilanteessa on hankalahkoa. Mutta yllättävän iloisia ne nuoret suurperheelliset kaikesta huolimatta usein ovat. Joillekin lapset on se tärkein juttu elämässä.
Oletko jotenkin jälkeenjäännyt? Normaaliälyinen ihminen ehtii 30 ikävuoteen hankkia kunnon parisuhteen, ammatin, työpaikan ja vaikka sen suurperheenkin.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä.Hopsan. Kunnon opiskelut ja ura yhdistettynä suurperheeseen etenkään tuossa iässä ei onnistu. Sitä paitsi pelkkä ammatti ja työpaikka plus perhe, siinä onkin sitten varmaan kaikki!
Mitä on kunnon opiskelut ja ura?
Itse aloitin työnteon 16-vuotiaana lukiolaisena, sen jälkeen amk-tutkinto ja vakituiseen työpaikkaan 22-vuotiaana.
3 lasta sain ennen kun täytin 30. Töitä on riittänyt enkä ole päivääkään ollut työttömänä.
Kaikki meistä eivät mitään uraa tavoittele vaan työtä tehdään sen vuoksi että saadaan perhe elätettyä. Väittäisin suurimman osan tavoittelevan tasapainoista perhe-elämää missä työn rooli ei ole tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä he sitten tekevät perhe-elämässä? Mitä muuta elämässä on? Pelkkää perhettä vain.
Kyllä. Tiedän tämän olevan vain välivaihe. Mutta se, että meillä on useampi lapsi ei ole estänyt opiskelemasta yliopistolla ja pian olemme myös molemmat valmistuneet sieltä. Toisinaan on ja on ollut rankkaa ja varmasti lapset ovat jääneeet kerskakulutuksesta paitsi, koska sellaiseen ei ole ollut yksinkertaisesti varaa mutta toisaalta ei myöskään isompaa halua. Ja varmasti lapset ovat saaneet kaiken tarvitsemansa. Ei varmasti aina uusinta, saati kalleinta, mutta en ymmärrä miksi pienen lapsen pitäsi saadakaan aina haluamansa. Toki toiveet on pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon ja niitäkin on päästy toisinaan toteuttamaan, kiitos läheisten ja hyvän tukiverkon, mutta myös hyvin suunnittelun ja ennakoinnin mutta varmasti on paljon ollut kiinni onnessa. - Kun tätä varmasti joku odottaa minun sanovan, niin sanottakoon myös, että kiitos myös sillä mihin uskomme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä he sitten tekevät perhe-elämässä? Mitä muuta elämässä on? Pelkkää perhettä vain.
Toki kun on pieniä lapsia, niin se asettaa omia rajoitteita. Mutta yhtä hyvin sitä vanhemmilla -vanhemmilla e. tässä: vanhemmilla, jotka ovat yli 30 vuotiaita - on muutakin tekemistä ja kiinnostuksen kohteita kuin viettää aikaa vain ja ainoastaan perheen parissa. Kyllä sitä näin nuorena vanhempana on välillä töissä, opiskelee, mutta on voinut osallitua niin opiskelija hippoihin kuin omiin harrastuksiin ja kumpainenkin käydä omissa menoissaan ("viihteellä") välillä ilman muuta perhettä ja toinen jäädä yksin katsomaan lasten perään. Ja aina välillä on hommattu lapsille hoitaja, niin että ollaan päästy viettämään kahdenkeskistäkin aikaa ilman, että lapsista kukaan olisi ollut vierellä.
Tietysti kaikki tämä vaatii varmasti enemmän suunnittelua kuin, jos lapsia ei olisi lainkaan. Mutta toisaalta, eipä tämä suunnittelu ja ennakointi nyt ihan kamalasti vaivaa tai työtä vaadi.
Tämä on varmasti myös hieman tottumus kysymyksiä. - Joskus tuntuu, että osa vanhemmistakin ihmisitä hyppii ja pomppii kuin päätön kana, jos sellaisesta nauttii ja saa tyydytystä, niin toki silloin saattaisi käydä voimille, jos joku odottaisi, että pitäisi ottaa vastuuta itsen lisäksi jostain muistakin, kuten lapsista.
En kuitenkaan usko, että vaikkei lapsia olisikaan, niin itse jaksaisin tai olisin halukas esimerkiksi bilettämään erinoamisen paljon enemmän.
Itse sain ensimmäisen lapsen 22 vuotiaana, oli vahinko mutta kun tajusimme kuinka helppoa arki oli, sanoimme kyllä kahdelle seuraallekin. 4.s oli sitten taas vahinko, 3.n jälkeen minun kohtuni vaurioitui ja 4.n jälkeen jouduin leikkaukseen ja nyt en voi enää tulla raskaaksi .
Olimme mieheni kanssa 2. n vuoden yliopiston opiskelijoita kun tulin raskaaksi ja kesällä syntyi 1. Jaoimme tunteja mieheni kanssa, välillä toinen oli luennoilla ja saimme anopilta apua, oli kaupungilla töissä ja hänellä oli mm 10 vkon kesäloma.
Lapset olivat koko vuoden ympäri tarhassa, mutta anoppi otti usein yhden lapsista mukaan päiväksi , siis joka viikko oli joki tai joskus jopa kaikki olivat yhden päivän mummon kanssa.
Valmistuminen hyvään aikaan, mieheni minua vuotta aikaisemmin ja pääsi töihin missä suoritti harjoittelun. Pääsin itse sinne sitten vuotta myöhemmin kun valmistuin.
Meidän pelastus oli helpot lapset, anoppi, joka oli aina valmiina ja me vanhemmat, joista kumpikaan ei jäänyt kotiin vaan opiskelimme ja vuorottelimme.
Olimme ihan pa koko ajan, mutta tuet ovat kyllä loistavat. Ihmettelin aluksi pitääkö päivähoidosta maksaa, kun olimme sen vuosia saaneet jopa 3.lle lapselle ilmaiseksi .
Aika pian kuopuksen syntymän jälkeen anoppi sai yt.ssä lähteä ja kun palasin töihin lapsen ollessa 9 kk , anoppi hoiti aina kun kuopus oli kipeä, sekä kerran viikossa piti lapsen kanssa muskarissa, lapsi oli max 4 pv hoidossa.
Nyt kaikki ovat lapset ovat koulussa, työpaikka on ollut jo vuosia,
Ainoa mikä oli huonoa, meillä ei ole ollut varaa mihinkään. Lapset olivat koko lapsuuden kierrätysvaatteissa, vasta kun 4.s lapsi syntyi, muutimme kolmioon.
Appivanhemmat takasivat meille lainan kokonaan ja ostimme asunnon, 6 huonetta ja keittiö, sauna jne, jotta voimme asua tässä nyt vähintään 10 vuotta. Hirveä summa. Olisimme ottaneet pienemmän mutta appivanhemmat olivat toista mieltä ja onhan se kiva että lapsilla on omat huoneet.
Tunnen paljon 3 ja 4 lapsen äitejä ja yleinen tapa on äiti on jäänyt kotiin jossain vaiheessa ja valmistumisen jälkeen, joka tietenkin venähtää, ei ole työkokemusta . Me onneksi saimme kesäisin töitä, muutamat vuodet jopa oman alan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
".....Ainoa mikä oli huonoa, meillä ei ole ollut varaa mihinkään. Lapset olivat koko lapsuuden kierrätysvaatteissa, vasta kun 4.s lapsi syntyi, muutimme kolmioon...."
Jos nyt asuu, vaikka Helsingissä, niin ei siellä ole pienemmiläkään lapsiperheillä paljoa varaa hankkia isompaa asuntoa. Ja aika moni lapsi joutuu muistakin syistä -kuin vain vanhempien nuoren iän- vuoksi kulkemaan kierrätetyissä kamppeissa koko lapsuuden, mahdollisesi aina siihen asti kun pääsevät omilleen, tai saa omaa rahaa jostain.
Vierailija kirjoitti:
".....Ainoa mikä oli huonoa, meillä ei ole ollut varaa mihinkään. Lapset olivat koko lapsuuden kierrätysvaatteissa, vasta kun 4.s lapsi syntyi, muutimme kolmioon...."
Jos nyt asuu, vaikka Helsingissä, niin ei siellä ole pienemmiläkään lapsiperheillä paljoa varaa hankkia isompaa asuntoa. Ja aika moni lapsi joutuu muistakin syistä -kuin vain vanhempien nuoren iän- vuoksi kulkemaan kierrätetyissä kamppeissa koko lapsuuden, mahdollisesi aina siihen asti kun pääsevät omilleen, tai saa omaa rahaa jostain.
Esikoinen kun meni kouluun, sai ensimmäisen kerran uudet farkut. Kaikki oli siihen mennessä käytettyjä ja usein vielä paikattu.
Asuimme opiskelija-asunnossa, jossa oli naurettavan pieni vuokra, kerrostalon ensimmäinen kerros ja teille aitauksen, meillä oli kiva oma piha.
Mieheni kanssa nukuimme olohuoneessa ja 3 lasta jakoi makuuhuoneen. Kukaan lapsista ei voinut kutsua kylään, kun ei ollut mitään omaa paikkaa.
Onneksi lapset ovat syntyneet kesällä , saimme pidettyä aina kivat kotisynttärit vaikka oli siinäkin melkoista , kun ei todellakaan ollut varaa järjestää hoplopissa synttäreitä.
Ja tilan puutteen takia eipä sitä ollut mitään ylimääräistä, jopa lasten kaikki ristiäislusikatkin otettiin heti käyttöön.
Nosto, tästä olisi kiva kuulla lisää kokemuksia!
Montako lasta lasketaan suurperheeksi?