Halla-ahon mukaan Suomi ei voi olla globaali sosiaalitoimisto
Toimittaja Marko Junkkari raportoi (HS Sunnuntai 28.5.) analyysissään (oikein), että mielestäni perussuomalaisten ei ole syytä profiloitua työttömien ja eläkeläisten puolueena. Junkkari teki tästä sen (väärän) johtopäätöksen, että mielestäni näillä ryhmillä ja niiden asioilla ei olisi väliä.
Olen kampanjassani ja muissakin yhteyksissä nimenomaan sanonut, että kansallismielisenä puolueena perussuomalaisten tulee edistää kansakunnan sisäistä solidaarisuutta: sitä, että kaikista suomalaisista pidetään huolta, myös työttömistä ja eläkeläisistä.
Mitä enemmän julkinen valta käyttää resurssejaan vaikkapa joutilaan maahanmuuttajaväestön ylläpitämiseen, sitä vähemmän sillä on edellytyksiä huolehtia omista vähäosaisistamme. Suomen valtio voi olla ”sosiaalitoimisto”, mutta se ei voi olla globaali sosiaalitoimisto, koska sen rahoitus lepää suomalaisen nettoveronmaksajan ja velanoton varassa.
Edellä sanottu ei muuta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten kannatus eläkeläisten ja työttömien keskuudessa on hyvin vähäinen. Eläkeläisten kohdalla tärkein selitys lienee se, että heidän poliittinen kotinsa on vakiintunut jo ennen perussuomalaisten ilmestymistä kartalle.
Perussuomalaisten tyypillinen äänestäjä on omillaan toimeentuleva, ankarasti verotettu työikäinen, jonka on yhä vaikeampaa hyväksyä sitä, mihin häneltä verotettuja varoja käytetään ja mitä hänen ympärillään tapahtuu.
Hän kantaa mielellään kortensa kekoon, jotta suomalaiset vanhukset saisivat säällistä hoivaa. Sen sijaan ilmaisesta ruoasta ruikuttavat ja ostoskeskuksissa notkuvat irakilaisnuorukaiset panevat hänen veronmaksumoraalinsa koetukselle.
Kommentit (41)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelleen m a m u ja suurempi ongelma on veronkierto. Jos kaikesta siitä, mitä hyväosaiset piilottelee veroparatiiseihin, maksettaisi rehellinen vero, Suomen asiat olisi huomattavasti paremmin ja olisi rahaa hoitaa vanhukset lapset alkoholistit jne jne. Ja ne m a m u t myös.
Allah-aho on ehkä ns. kouluälykäs ja niin edelleen, mutta sivistys ja viisaus on hyvin paljon muuta.
Ei ole mitään järkeä puuttua vain toiseen näistä ongelmista ja paikata sillä toista. On puututtava molempiin.
Tästä olen samaa mieltä. Tuppaa nuo persut unohtamaan tän toisen tuossa rajatkiinni -kiihkossaan.
EU:hun ja Suomeen tulijoita riittää, sillä köyhissä maissa on runsaasti liikaväestöä, jonka määrä vain kasvaa koko ajan. Tähän juurisyyhyn pitäisi kovalla kädellä puuttua, mutta esim. USA (Trump) ja katolinen kirkko tekevät parhaansa estääkseen ehkäisyvalistuksen ja muun järkevän perhesuunnittelun.
En ole ulkomaalaisvastainen. Mielestäni Suomeen saa tulla töihin ja opiskelemaan, sillä tarvitsemme lisää osaavia ja tuottavia ihmisiä. Oikea ja laillinen reitti on hakea työ- tai opiskeluviisumi. Näin olen itsekin toiminut, kun olen asunut ulkomailla. Turvapaikkajärjestelmää ei ole tarkoitettu ohituskaistaksi, jolla pääsee Suomeen opiskelemaan tai töihin ohi laillisten reittien.
Sodista kärsiviä siviileitä on mielestäni humaania auttaa, mutta koska auttamiseen voidaan käyttää vain rajallinen määrä rahaa, olisi nämä rahat käytettävä mahdollisimman tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti. Suomeen asti keplotelleiden 18-40 vuotiaiden hyväosaisten miesten täysi ylläpito verovaroin ei ole tehokasta auttamista. Oikeudenmukainen apu kohdistuisi kaikkein heikko-osaisimpiin eli kriisialueilla oleviin tai lähimaihin paenneisiin, erityisesti lapsiin.
EU:ssa tulisi hyväksyä, että turvapaikkamenettely ei tällaisena sovellu nykyolosuhteisiin ja sitä pitää muuttaa. Turvapaikkaoikeus tulisi varmistaa ennen kuin henkilö saapuu EU-alueelle. Hakemuksen käsittelyn ajan henkilön turvallisuus voitaisiin taata majoittamalla hänet esim. YK:n pakolaisleirillä.
Uskomattoman tyhmä ihminen. ÄÖ pienempi kuin kengän numero.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman tyhmä ihminen. ÄÖ pienempi kuin kengän numero.
Jotain perusteluja? No eipä tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman tyhmä ihminen. ÄÖ pienempi kuin kengän numero.
Se ei edelleenkään ole älykkyysösamäärä se termi...
Pienet lapset huutavat nälkää ja ISIS viljelee pommeja Syyriassa, niin minun oikeustajuni sanoo, että auttaa pitää. Halla-Ahon mielipiteitä nyt ei voi ottaa tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Halla-ahon lapsilisiin on mennyt enemmän rahaa kuin monen eläkekäisen eläkkeisiin :) Jussi ei ole tuhkamuna!
Saa olla aika monta Jussia, että pystyy kilpailemaan tietyn ihmisryhmän kymmenpäisen lapsikatraan lapsilisämenoja vastaan. Ja kun ei tarvitse mitään muuta tehdä, kuin jatkaa sukua ja lisääntyä, tajuaa kohta persuvihaajakin missä mennään. Ja tämäkään ei ole rasis.. vaan ihan totuus. Tilastoista selviää, mikä menoerä nuo jo edellä mainitut ovat. Hurjia lukuja, ja entäs ne, joista vaietaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman tyhmä ihminen. ÄÖ pienempi kuin kengän numero.
Jotain perusteluja? No eipä tietenkään.
Jotain persusteluja?
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset huutavat nälkää ja ISIS viljelee pommeja Syyriassa, niin minun oikeustajuni sanoo, että auttaa pitää. Halla-Ahon mielipiteitä nyt ei voi ottaa tosissaan.
tulee tippa linssiin, kun ajattelen suomeen tulleita nuoria komeita miehiä. on tärkeää auttaa heitä kaikin mahdollisin keinoin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä Halla-aho on saanut aikaan EU:n parlamentissa? Hukkaan ovat nekin rahat menneet.
Ei pidä puhua asioista joista ei tiedä. Halla-aho on ollut yksi ahkerampia Suomen meppejä. Hän oli kärki nimi kun aseiden puoliautomaattikieltoa vastustettiin ja olen koko elämäni kiitolinen Jussille tästä. Seurasin tilannetta kauhulla koko viime vuoden ja vaikka vapauttaa taas menetettiin EU:lle olisi jälki voinut olla vielä pahempaa ilman Jussia.
Kiitos Jussi, hyvästä työstä. Me aseen omistajat emme unohda sitä.
Vierailija kirjoitti:
"Kollektiivisessa närkästyksessäni huomaan välillä, että minun on vaikea tuntea aitoa sympatiaa näiden rikosten uhreja kohtaan. Tunnen houkutusta ajatella, että naiset saavat sitä, mitä pyytävät.
Yritän kuitenkin olla ajattelematta näin. Koska kaikki naiset eivät ole sellaisia kuin Virtanen, Biaudet ja Filatov. Raiskaukset tulevat joka tapauksessa lisääntymään. Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan."
- Jussi Halla-aho
Miten liittyy globaalista sosiaalitoimistosta keskusteluun?
Vierailija kirjoitti:
Pienet lapset huutavat nälkää ja ISIS viljelee pommeja Syyriassa, niin minun oikeustajuni sanoo, että auttaa pitää. Halla-Ahon mielipiteitä nyt ei voi ottaa tosissaan.
Ongelmahan on, että Suomen auttamisresurssit eivät nyt mene näille nälkää huutaville lapsille. Turvapaikanhakijoista pieni murto-osa on lapsiperheitä. Vokeissa asustelee pääosin 20-40 vuotiaita miehiä, jotka eivät ole paenneet Syyrian pommituksia tai nälänhätää, vaan jotka näyttävät hakevan Suomesta puhtaasti vain parempaa elintasoa. Lisäksi joukossa on sotarikollisia, mm. surullisenkuuluisat päänkatkoja-kaksoset, joita ei saada tuomittua, kun ei tiedetä kumpi heistä syyllistyy videoituun massamurhaan.
Missä ne pienet nappisilmäiset syyrialaiset ovat? Tai syyrialaiset ylipäätään? Ja vaikka niitä yhtäkkiä tulisikin, emme silti voisi siirtää miljoonia syyrialaisia tänne.
Nyt meille tulee +20v irakilaisia ananastukkia.
Viisasta tekstiä viisaalta mieheltä.
Halla-ahon pj-faniryhmässä on 325 jäsentä fb:n mukaan, ja Terholla vain 110. Seuraava pj taitaa olla melko taputeltu juttu.
Miksi poistetaan pitkiä, asiallisia viestejä?
Suurinta rakkautta ja laupeutta on päästää irti ja omaan maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä Halla-aho on saanut aikaan EU:n parlamentissa? Hukkaan ovat nekin rahat menneet.
Ei pidä puhua asioista joista ei tiedä. Halla-aho on ollut yksi ahkerampia Suomen meppejä. Hän oli kärki nimi kun aseiden puoliautomaattikieltoa vastustettiin ja olen koko elämäni kiitolinen Jussille tästä. Seurasin tilannetta kauhulla koko viime vuoden ja vaikka vapauttaa taas menetettiin EU:lle olisi jälki voinut olla vielä pahempaa ilman Jussia.
Kiitos Jussi, hyvästä työstä. Me aseen omistajat emme unohda sitä.
Miksi kaikki nettiin kirjoittavat aseenomistajat vaikuttavat täyskahjoilta?
Halla-aho se höpisee aseista vaikka ei ole koskaan ollut armeijan harmaissa rynkky kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Viisasta tekstiä viisaalta mieheltä.
Halla-ahon pj-faniryhmässä on 325 jäsentä fb:n mukaan, ja Terholla vain 110. Seuraava pj taitaa olla melko taputeltu juttu.
Montako prosenttia on feikkiprofiileita? Jos ollaan Rajat kiinni -ryhmän hengessä mukana niin 99%.
Vierailija kirjoitti:
Halla-ahon lapsilisiin on mennyt enemmän rahaa kuin monen eläkekäisen eläkkeisiin :) Jussi ei ole tuhkamuna!
On hyvä, että joku tekee tulevia veronmaksajia. Valtion talous on täysin sen varassa, eläkejärjestelmästä puhumattakaan.
Ei se ole noin yksinkertaista. Suomen valtio verottaa jo nyt aivan liian suuren osan tuloista. Talous ei pyöri jos valtio kuppaa suuren osan liikkeellä olevista rahoista itselleen byrokratian pyörittämiseen, varsinkin kun taloudessa tarvittaisiin vientiä ja tuotantoa ja innovaatioita. Mitään noista ei synny valtion toimesta.
Ainakin osa veroparatiiseihin kierrätetystä omaisuudesta palautuu tavalla tai toisella kotimaan investointeihin tai kulutukseen joten ihan kaikkea tuosta summasta ei voil laskea täysin menetetyksi.