Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä olet (ollut) onnellisimmillasi?
29.05.2017 |
Itse koen, että elämä on vasta alkanut täytettyäni 40. Luulin toki parikymppisenä toisin.
Kommentit (37)
Toivon että se aika olisi vielä edessä tässä kolmenkympin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 23-vuotiaana olen ehdottomasti onnellisimmillani. Tietenkään ihan lapsena asiaa ei osannut ajatella, mutta ainakin 12-vuotiaasta eteenpäin katsottuna nyt tiedostan ensi kertaa eläväni onnellista elämää, toisin kuin ennen.
Siinä iässä, kun asuin vielä vanhempien luona. Alamäki alkoi heti, kun muutin omilleni. Siitä lähtien olen vaan ollut kaiken vapaa-ajan netissä.
Vastauksia mielellään vähintään kolmevitosilta. 20-30 haarukassa on niin vähän vaihtoehtoja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
50 vuotta tulee kohta täyteen, ja kulunut vuosikymmelle ovat osuneet elämäni toistaiseksi onnellisimmat jaksot. Välissä oli tosi pari surullista vuotta, kun äiti sairastui ja kuoli, mutta se oikeastaan vain auttoi huomaamaan, miten hyvää elämä oli ennen sitä ja miten hyväksi se on taas palautunut.
Juuri nyt, 28-vuotiaana. Löytyi hyvä mies ja lapsikin tulossa, melkein kymmenen vuoden p*skan parisuhteen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
50 vuotta tulee kohta täyteen, ja kulunut vuosikymmelle ovat osuneet elämäni toistaiseksi onnellisimmat jaksot. Välissä oli tosi pari surullista vuotta, kun äiti sairastui ja kuoli, mutta se oikeastaan vain auttoi huomaamaan, miten hyvää elämä oli ennen sitä ja miten hyväksi se on taas palautunut.
*kuluneelle vuosikymmenelle'
25-vuotiaana. Mutta vain hetken, noin puoli vuotta. Se jälkeen meni pitkään, 15 vuotta niin, että elämä oli yhtä selviytymistä ja ponnistelua. On vieläkin, mutta nyt yli nelikymppisenä alkaa jo vähän helpottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutaman kerran oon ollut onnellinen.
16-vuotiaana umpirakastuneena koin varmaan higheimmat ja downeimmat. Molemmat. Ihanan hirveetä oli mutta oli ne hetkiä.
24-vuotiaana esikoisen nuorena äitinä olin pää pilvissä noin vuoden. (Sorry kaikki baby blue-tyypit, mulla oli joku ties mikä synnytyksenjälkeinen into &onni).
Siinä 32-vuotiaana oli perhe, hyvät ystävät ja ystäväperheet, uusi talo ja ura nousussa. Töitä ja huoliakin oli, ja pienet lapset, mutta suuret surut tuli vasta myöhemmin. Että varmaan siinä kohtaa oli onni läsnä.
42-vuotiaana. Olin selvinnyt kaameasta avioerosta ja elämä oli taas aika lailla järjestyksessä. Olin nytkäyttänyt uraani taas uuteen hienoon suuntaan. Ja olin taas rakastunut, rennosti ja seksikkäästi.
Ja nyt 53-vuotiaana olen tosi onnellinen. Olen käynyt läpi vaikean sairauden, onnellisessa avioliitossa, aikuiset lapset voivat hyvin, taloudellisia huolia ei ole, muutosta on taas ilmassa, mutta en pelkää enkä ahdistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25-vuotiaana. Tulot vs menot olivat tapissaan tulojen hyväksi, pillunsaanti suht säännöllistä mutta eri naisten kanssa, valmistuin ja hieno/mielenkiintoinen duuni jne...
Sitten kohtasin sen jonka kanssa tuli tehtyä ne tyypilliset kalullaan ajattelevan mokat ja elämän mennyt koko ajan alaspäin onnellisuuden suhteen. Talous koko ajan kireällä, omasta ajankäytöstä ei saa päättää, tylsä ict-duuni, pillua saa max 10 krt vuodessa...voi vitunvitunvitunvittu miten olinkaan hölmö kun lähdin sille perinteiselle lammasmiesten polulle.
Varmaan parikymppisenä kun oltiin exän kanssa tavattu ja tehtiin asioita jonkun verran yhdessä.
Nyt 44, eronnut ja elän elämäni raskainta aikaa. Tuntuu ettei elämällä ole enää mitään annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutaman kerran oon ollut onnellinen.
16-vuotiaana umpirakastuneena koin varmaan higheimmat ja downeimmat. Molemmat. Ihanan hirveetä oli mutta oli ne hetkiä.
24-vuotiaana esikoisen nuorena äitinä olin pää pilvissä noin vuoden. (Sorry kaikki baby blue-tyypit, mulla oli joku ties mikä synnytyksenjälkeinen into &onni).
Siinä 32-vuotiaana oli perhe, hyvät ystävät ja ystäväperheet, uusi talo ja ura nousussa. Töitä ja huoliakin oli, ja pienet lapset, mutta suuret surut tuli vasta myöhemmin. Että varmaan siinä kohtaa oli onni läsnä.
42-vuotiaana. Olin selvinnyt kaameasta avioerosta ja elämä oli taas aika lailla järjestyksessä. Olin nytkäyttänyt uraani taas uuteen hienoon suuntaan. Ja olin taas rakastunut, rennosti ja seksikkäästi.
Ja nyt 53-vuotiaana olen tosi onnellinen. Olen käynyt läpi vaikean sairauden, onnellisessa avioliitossa, aikuiset lapset voivat hyvin, taloudellisia huolia ei ole, muutosta on taas ilmassa, mutta en pelkää enkä ahdistu.
Kiitos hienosta vastauksesta. Melkoista se elämä välillä tosiaan on. Hienoa että olet onnellinen nyt.
Ap
Joskus ennen kohdussa kehittymistäni.
Pakko sanoa, että alle 15-vuotiaana. Mutta se ei sitten tarkoitakaan hyvää lapsuutta, vaan nimenomaan aika huonoa.
Nyt juuri. Jotenkin vain kaikki tuntuu olevan kohdallaan. 35v. "Nousu huipulle" alkoi, kun 30v läheni.
34-38 -vuotiaana. Nyt olen 45, eikä valittamista nytkään. Tuolloin olin kuitenkin vielä onnellisempi.
10-vuotiaana. Silloin oli kavereita.
M39
Joskus 36-38 vuotiaana. Tapasin silloin uudestaan entisen miesystäväni, ryhdyimme uudestaan suhteeseen ja teimme lapsemme. Olin jo luullut etten tapaa ketään ja että lapset jäävät tekemättä kun 30-35 meni ihan sinkkuna.