Vierailija

?

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (19)

Vierailija

Minulla on kaksi asennetta:
- kaikki kääntyy lopulta hyväksi
- tämäkin menee ohi

  • ylös 12
  • alas 4
Vierailija

Emmä tiiä, ei mun mielestä vastoinkäymiset ylipäätään tunnu kauheen pahalta, so what. Kyllä kaikki kuitenkin aina kääntyy parhain päin ja mä selviin ihan mistä vaan. Esim. en aikoinaan kauheasti stressannut vaikka meinas kämppä lähteä hölmöilyjen takia alta, ihan fine sitä kesällä ois teltassa pärjäilly, mikäs siinä ollessa. Syssymmällä sit uutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Rauhallisuus ja järjellä ajattelu.
Isääni olen tullut tässä asiassa.
En ole se palstan hormonipillerihullu, mutta kaikki ylimääräinen stressaaminen ja ahdistus lakkasi kun olin ollut noin vuoden ilman hormonaalista ehkäisyä. Tunnen sisäistä rauhaa enkä tiedä johtuuko tämä siitä etten syö pillereitä vai jostain muusta.

Vierailija

Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

  • ylös 12
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

Paha sanoo, en mä mitään tollasia ihmeellisiä skenaarioita koskaan päässäni pyörittele. Mietitään sitä sit jos tilanne tulee kohdalle että minkä valinnan tekee ja mitä seuraamuksia siitä voi olla. En tajua ihmisii jotka miettii etukäteen asioita joita ei varmuudella ees tule tapahtumaan. Miettii sit kun sen aika on. Tällä asenteella säästää paljon stressiä.

  • ylös 12
  • alas 5
Vierailija

Mä oon pitänyt itseäni aika stressinsietokykyisenä. Nyt oon huomannut, että kun pahin stressi laukeaa, tulen jollakin tavalla tosi kipeäksi. Viimeksi vuosi sitten tein samaan aikaan kolmivuorotyötä täydellä listalla, tein opinnäytetyötä pikavauhtia (että saisin paperit ja voisin tehdä vuorotteluvapaasijaisuuden), kilpailutin pankit ja etsin asunnon ja valmistelin muuton. Siinä sivussa yritti olla päiväkotilaiset äiti ja reissutyöläisen vaimo, sekä kaverisuhteita ylläpitää jollakin tapaa. Kun pari asiaa loksahti, ja varmaan kortisolitasot romahti, sain aivan järjettömän pahan migreenikohtauksen jonka vuoksi jouduin sairaalaan.

Nyt oon ottanut vähän rennommin kuluneen vuoden. Melko hyvä puoli minussa on, että en pahemmin stressaa asioista joille en voi oikein mitään, mutta oman vaikutuspiirin vallassa olevat asiat kalvavat helposti. 

Vierailija

Kun on ollut puhelinasiakaspalvelussa töissä, niin joku tavallinen toimistotyöstressi on pientä tuhnuttelua tuohon nähden.

Vierailija

Ajoittain on kiirettä ja liian monta rautaa tulessa. Silloin koetan keskittyä vain käsillä olevaan asiaan tai korkeintaan kyseiseen päivään. Päivä kerrallaan ja huoli tai tehtävä kerrallaan. "Tänään ei huomista murehdita"

Auttaa myös, jos löytää epäonnistumisen takaa pilkottavan valonsäteen. Usein sellainenkin on olemassa, kun osaa etsiä.

Myös nukkuminen auttaa. Onneksi minua on siunattu hyvillä unenlahjoilla.

Vierailija

Joo niin mä luulin ennen kuin sitten tuli eteen todellinen romahdus. Meni parisuhde, jäin työttömäksi, otin paskaduunin, jota vihasin, meni kämppä ja purin kaikkea pelkästään treenaamiseen. Tätä jatkui puoltoista vuotta. Sitä jo kuvitteli, että se on ihan normaalia, kunnes sitten kroppa tilttas fyysisesti aivan kokonaan ja olin lähes toimintakyvytön muutaman viikon. Tuon jälkeen tuntuu kyllä että enää ei ole minkäänlaista stressinsietokykyä enää.

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

En stressaa. Mulla oli kaikilla mittapuilla tosi rankka kevät, johon liittyi järjetön määrä henkistä painetta, isoja elämänmuutoksia, ongelmia näissä isoissa elämänmuutoksissa (ei vieläkään ratkenneet), ja sitten se epäonnistuminen siinä minkä takia koko vuosi on menty tiukilla.

Ainiin, kyseessä oli myös kuopukseni vauvavuosi.

Hyvillä fiiliksillä kuitenkin kesään, uutta yritystä vaan ja ehkä tämä toinenkin asia jotenkin järjestyy. Ehkä, tai jos ei niin pitää tehdä jotain uusia radikaaleja päätöksiä taas.

Vierailija

Minulla on hyvä. Se on geeneissä. Turha sitä on yrittää tavoitella, jos ette ole saaneet sitä syntymälahjana.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

Paha sanoo, en mä mitään tollasia ihmeellisiä skenaarioita koskaan päässäni pyörittele. Mietitään sitä sit jos tilanne tulee kohdalle että minkä valinnan tekee ja mitä seuraamuksia siitä voi olla. En tajua ihmisii jotka miettii etukäteen asioita joita ei varmuudella ees tule tapahtumaan. Miettii sit kun sen aika on. Tällä asenteella säästää paljon stressiä.

Tässä ei ollut kyse etukäteen murehtimisesta vaan siitä, että huono valinta oli jo tehty, tai se tulos hyvässä hengessä tehdystä valinnasta olikin huonoin mahdollinen. Ajatteletteko silloinkin, että kaikki kääntyy parhain päin, kun asiat ovat menneet todella huonosti?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

Paha sanoo, en mä mitään tollasia ihmeellisiä skenaarioita koskaan päässäni pyörittele. Mietitään sitä sit jos tilanne tulee kohdalle että minkä valinnan tekee ja mitä seuraamuksia siitä voi olla. En tajua ihmisii jotka miettii etukäteen asioita joita ei varmuudella ees tule tapahtumaan. Miettii sit kun sen aika on. Tällä asenteella säästää paljon stressiä.

Tässä ei ollut kyse etukäteen murehtimisesta vaan siitä, että huono valinta oli jo tehty, tai se tulos hyvässä hengessä tehdystä valinnasta olikin huonoin mahdollinen. Ajatteletteko silloinkin, että kaikki kääntyy parhain päin, kun asiat ovat menneet todella huonosti?

En mä tiedä mitä mä silloin ajattelen. Sen näkee sit. Mut en ainakaan stressaa itseäni miettimällä erinäisistä asioista "mitä sit jos".

Vierailija

Osaan ottaa rennosti.
Tekemättömät työt eivät stressaa.
En murehdi asioita etukäteen. En panikoi, jos jotain ikävää sattuu, vaan mietin sitten, miten tilanteesta selviää tai miten uudessa tilanteessa pystyy mukavimmin elämään.
Jos edessä on tilanne, joka voi päätyä monella tapaa, mietin etukäteen vaihtoehdot ja ratkaisuja niihin. Sitten nollaan pääni ja menen tilanteeseen avoimin mielin ilman (negatiivista) lempiscenaariota. Tapahtui sitten mitä tapahtui, on minulla jo valnis ratkaisu, jolla klaaraan tilanteen.
En lataa itseäni ennakko odotuksilla. Näinpä en pahemmin pety, vaikkei asiat menekään juuri minun etujeni mukaisesti.

Yleisesti ottaen olen positiivinen tyyppi ja lähtökohtaisesti luotan ihmisiin, vaikka tiedänkin heidän toimivan omien itsekkäiden motiiviensa mukaan. Jos joku toimii minun kannaltani ikävästi, niin so what, se oli hänen valintansa ja minä jatkan elämääni hänen sanoistaanja teoistaan piittaamatta.
Osaan eläytyä toisen asemaan.

Kuten joku jo totesi, kaikki kääntyy yleensä hyvään suuntaan. Ja joka tilanteessa on omat hyvät puolensa.

Ja lopuksi, iloitsen ja nautin saavutuksistani, pienistäkin. En jää rypemään vastoinkäymisiin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

Paha sanoo, en mä mitään tollasia ihmeellisiä skenaarioita koskaan päässäni pyörittele. Mietitään sitä sit jos tilanne tulee kohdalle että minkä valinnan tekee ja mitä seuraamuksia siitä voi olla. En tajua ihmisii jotka miettii etukäteen asioita joita ei varmuudella ees tule tapahtumaan. Miettii sit kun sen aika on. Tällä asenteella säästää paljon stressiä.

Tässä ei ollut kyse etukäteen murehtimisesta vaan siitä, että huono valinta oli jo tehty, tai se tulos hyvässä hengessä tehdystä valinnasta olikin huonoin mahdollinen. Ajatteletteko silloinkin, että kaikki kääntyy parhain päin, kun asiat ovat menneet todella huonosti?

Kaikki ei ole hallinnassani. Mitä tahansa voi sattua. Toki vaikka leikkauspäätöksen suhteen valitsen asiantuntijoiden arvion mukaan. Jos hyödyn leikkauksesta todennäköisemmin kuin vammaudun siinä, niin valitsen leikkauksen. Jos sitten riski toteutuu, niin se oli huonoa tuuria, joka ei murehtimalla parane. Sitten mietin miten elän vammaisena, aina sitä jotain iloja jää jäljelle. Nautin sitten niistä.

Aika ikävää elämää se on sekin, että on jatkuvasti huolissaanvalintojensa seurauksista.Stessaantuneena huolet alkavat toteuttaa itseään, ja kaikki menee päin ...

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi asennetta:
- kaikki kääntyy lopulta hyväksi
- tämäkin menee ohi

Olen töissä työpaikassa, johon en voi vaan soveltaa noita.

Samalla tietysti tiedostan sen, että negatiivisuuskaan ei johda minua kuin umpikujaan. Mutta kun muutosta ei näy.

Meillä on koko ajan liikaa töitä, joutuu valitsemaan, mitä tekee, osan hutiloiden ja vähän sinne päin ja siten, että kaikki toimisi edes joten kuten. Siihen päälle yrityksen johtamiskulttuuri, epäkohdista valittaminen on ylemmän johdon mielestä "negatiivisuutta" ja mitään ei tapahdu, jos ilmoittaa jostain ongelmista. Tuntuu, että säännöllisin väliajoin jotain on myös rikki. Kiire ja asiat ei toimi, eikä ole tulossa mitään muutosta noihin.

Tämä on johtanut siihen, että en enää stressaa asioista, joihin en voi vaikuttaa. Silti stressin määrä tuntuu olevan vakio, vituttaa periaatteellisesti nuo tietyt asiat, jotka ehdottomasti kaipaisivat jotain korjausta tai korjauselettä, mutta joihin ei ole tulossa muutosta. Resursseja ei haluta satsata.

Työkaverit kärsivät ja oireilevat omalla tavallaan. Kiireen vuoksi kaikki tekevät kiireestä johtuvia virheitä, unohtelevat tärkeitäkin asioita.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaksi asennetta:
- kaikki kääntyy lopulta hyväksi
- tämäkin menee ohi

Olen töissä työpaikassa, johon en voi vaan soveltaa noita.

Samalla tietysti tiedostan sen, että negatiivisuuskaan ei johda minua kuin umpikujaan. Mutta kun muutosta ei näy.

Meillä on koko ajan liikaa töitä, joutuu valitsemaan, mitä tekee, osan hutiloiden ja vähän sinne päin ja siten, että kaikki toimisi edes joten kuten. Siihen päälle yrityksen johtamiskulttuuri, epäkohdista valittaminen on ylemmän johdon mielestä "negatiivisuutta" ja mitään ei tapahdu, jos ilmoittaa jostain ongelmista. Tuntuu, että säännöllisin väliajoin jotain on myös rikki. Kiire ja asiat ei toimi, eikä ole tulossa mitään muutosta noihin.

Tämä on johtanut siihen, että en enää stressaa asioista, joihin en voi vaikuttaa. Silti stressin määrä tuntuu olevan vakio, vituttaa periaatteellisesti nuo tietyt asiat, jotka ehdottomasti kaipaisivat jotain korjausta tai korjauselettä, mutta joihin ei ole tulossa muutosta. Resursseja ei haluta satsata.

Työkaverit kärsivät ja oireilevat omalla tavallaan. Kiireen vuoksi kaikki tekevät kiireestä johtuvia virheitä, unohtelevat tärkeitäkin asioita.

Stressaat, vituttaa, kyynistyt ja olet tyytymätön. Tiedät jo, että asioihin ei tule muutosta.

On vain yksi sinulle hyvä vaihtoehto: Vaihda työpaikkaa.

Vierailija

Välinpitämättömyys; ihan sama, miten asiat menee. Kaikki on kuitenkin avaruudellisessa mittakaavassa pientä piperrystä, jota kukaan ei muista huomenna/vuoden päästä/sadan vuoden päästä/jne. En kuvittele olevani niin tärkeä, että tekemisilläni on loppujen lopuksi suurta merkitystä.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Te "kaikki kääntyy aina parhain päin, vääriä valintoja ei ole" ihmiset, minun on vaikea ymmärtää.
Mitä jos teet vaikka väärän lääketieteellisen valinnan ja päädyt vammautuneeksi. Et voi enää harrastaa seksiä, menetät kaikki rahasi hoitoihin (vakuutus ei korvaa läheskään kaikkea), menetät rakkaan liikuntaharrastuksesi sekä kärsit kroonisesta kivusta. Tiedät jälkeenpäin, että toinen valinta olisi johtanut siihen, että vammauttavaa komplikaatiota ei olisi tullut. Ajatteletteko silloin, että noh, kaikki kääntyy parhain päin, kunhan totun tähän, alan soittaa vaikka kitaraa aina kun kivut eivät estä sitä, ja kärsimys jalostaa mieleni uusien kokemusten äärelle. Järjellä ajateltuna kuitenkin toinen ns. mahdollinen elämänpolku on paljon parempi.

Tilanteessa, jossa mulla oli hengenlähtö hiuskarvan varassa, en edes halunnut tehdä mitään valintoja hoitojeni suhteen vaan annoin täydellisen päätäntävallan lääkäreille. Jos olisin silloin vammautunut, olisin käsittänyt tuon "kaikki kääntyy vielä parhain päin" siten, että säilyin kuitenkin hengissä. Mulla on monta hyvää syytä elää vielä, vaikka lapseni ovatkin jo aikuisia. Rakastan elämää itsessään ja vaikka silloinkin elämääni rajoittavia komplikaatioita tuli, elän ihan kiitollisena niistä huolimatta. 

Elän kroonisten kipujen kanssa. On olemassa hoitomuotoja, jotka voisivat auttaa. Koska kipuni eivät johdu kuolemaan johtavasta sairaudesta, suhtaudun pienellä varauksella näihin hoitomuotoihin. Ne ovat mulla harkinnassa vielä ja ennenkuin teen niiden suhteen lopullisen päätöksen, haluan kuulla useamman lääkärin mielipiteen. Omalääkärini on sitä mieltä, että niiden aika ei olisi vielä. Ehkä vasta 10 vuoden päästä. Jotkut lääkärit haluaisivat päästä kokeilemaan uusimpia hoitomuotoja, mutta mä en halua koekaniiniksi. Kymmenessä vuodessa lääketiede saisi jo lisää kokemusperäistä tietoa näiden hoitomuotojen vaikuttavuudesta sekä niiden komplikaatioista. Voi kuitenkin olla, että en pysty odottamaan kymmentä vuotta. Silloin tilanteeni on jo siinä pisteessä, että pieleen mennyt toimenpidekään ei  kovin paljon huonontaisi elämänlaatuani. Ts kahdesta pahasta olisi valittava vähemmän paha. 

Olen joutunut lupumaan rakkaista liikuntaharrastuksistani jo yli 20 vuotta sitten sairauksieni ja jatkuvien kipujeni vuoksi. En kuitenkaan ajattele, että kärsimys millään tavalla jalostaisi. Elämä on opettanut, että mitä piinaavampia kivut ovat, sitä tärkeämpää on keskittää ajatuksensa johonkin muuhun kuin kipuun. Olkoon se sitten vaikka kitaransoitto. Eihän se helppoa ole, mutta ainoa keino tilanteessa, jossa kipuja ei voi poistaakaan. 

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla