Onko elämässä mitään järkeä elää jos ei ole viehättävä?

Onko näiden ihmisten elämässä järjeä, joiden elämä pyörii pelkän viehättävyyden ympärillä? Katsopa nyt niitä ihmisiä, jotka ovat muuttaneet maailmaa.

Totta kai on.

Nyt olet liian pinnallinen. Keskity syvällisempiin asioihin, vaikka voi olla haastavaa tänä päivänä.

Jokaisen elämä on arvokas.

Tsemppiä :)

Riittää kun löytää sen yhden, jolle on täydellinen :) sitte vaikka saarelle asumaan kauas muista ja elää omavaraisesti.

Tottakai on! Voit omata tietoja tai taitoja, joita vain harvalla on. Tai voit olla niin mukava ja sydämellinen ihminen, että kaikki rakastavat sinua!

Olen viehättävä eikä se tee minua onnelliseksi.

Vaimo on lyhyt ja viehättävä, joten vika on jossain muualla.

No minä olen muuttunut nopeasti viehättävästä epäviehättäväksi sairauden takia, niin pystyn varmaan hyvin tähän vastaamaan. Muutuin vähän keskitasoa ylemmästä vähän keskitasoa alemmaksi. Tuntuu pahalta, että monet ihmiset "ohittavat" minut ja myös se, että 10-15v vanhemmat ukot osoittavat kiinnostusta ihan tosissaan. Toiset tytöt suhtautuvat kaverillisemmin ja ihmiset ylipäätään kuuntelevat vähän enemmän. Pahinta on ehkä se, että huomaa kuinka arvotonta se aiemmin saamani huomio oli. Tuntuu, että nyt näen ihmisissä sen kahtiajaon - osa katsoo (pelkkää) pintaa, toisia se ei kiinnosta, vaikka olisi itse hyvännäköinen. Tavallaan elämän kirjo on rikkaampi, mutta epäilen, että tämännäköisenä saisin ikäistäni ja sopivaa kumppania.

Olen miettinyt samaa. Tai siis lähinnä miettinyt, onko _rakkaus_elämässä mitään järkeä. Eipä sillä, en itsekään olisi kenenkään epäviehättävän kanssa ihan vain siksi että itse satun olemaan sellainen. Kaikki miehet, jotka sytyttävät, ovat reilusti tasoni yläpuolella, joten tyydyn etsimään sisältöä elämääni jostain muusta kuin rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on lyhyt ja viehättävä, joten vika on jossain muualla.

Aivan, isot tissit jelppaa.

Vierailija kirjoitti:

No minä olen muuttunut nopeasti viehättävästä epäviehättäväksi sairauden takia, niin pystyn varmaan hyvin tähän vastaamaan. Muutuin vähän keskitasoa ylemmästä vähän keskitasoa alemmaksi. Tuntuu pahalta, että monet ihmiset "ohittavat" minut ja myös se, että 10-15v vanhemmat ukot osoittavat kiinnostusta ihan tosissaan. Toiset tytöt suhtautuvat kaverillisemmin ja ihmiset ylipäätään kuuntelevat vähän enemmän. Pahinta on ehkä se, että huomaa kuinka arvotonta se aiemmin saamani huomio oli. Tuntuu, että nyt näen ihmisissä sen kahtiajaon - osa katsoo (pelkkää) pintaa, toisia se ei kiinnosta, vaikka olisi itse hyvännäköinen. Tavallaan elämän kirjo on rikkaampi, mutta epäilen, että tämännäköisenä saisin ikäistäni ja sopivaa kumppania.

On siis vihdoin aika katsoa pintaa syvemmälle. Eikö se ole uusi mahdollisuus?

Ei tarvitse välttämättä olla pitkä. kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimo on lyhyt ja viehättävä, joten vika on jossain muualla.

Aivan, isot tissit jelppaa.

Vaimo on viehättävä pienine rintoineen.

Ap tuntuu olevan asenteensa vuoksi vielä tyhmäkin.

Henkistynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen muuttunut nopeasti viehättävästä epäviehättäväksi sairauden takia, niin pystyn varmaan hyvin tähän vastaamaan. Muutuin vähän keskitasoa ylemmästä vähän keskitasoa alemmaksi. Tuntuu pahalta, että monet ihmiset "ohittavat" minut ja myös se, että 10-15v vanhemmat ukot osoittavat kiinnostusta ihan tosissaan. Toiset tytöt suhtautuvat kaverillisemmin ja ihmiset ylipäätään kuuntelevat vähän enemmän. Pahinta on ehkä se, että huomaa kuinka arvotonta se aiemmin saamani huomio oli. Tuntuu, että nyt näen ihmisissä sen kahtiajaon - osa katsoo (pelkkää) pintaa, toisia se ei kiinnosta, vaikka olisi itse hyvännäköinen. Tavallaan elämän kirjo on rikkaampi, mutta epäilen, että tämännäköisenä saisin ikäistäni ja sopivaa kumppania.

On siis vihdoin aika katsoa pintaa syvemmälle. Eikö se ole uusi mahdollisuus?

Kyllä, mutta ottaa aikansa. Äkkipudotus on kovempi sopeutumisen paikka kuin vanheneminen, joka kaikilla on edessä.

Iso miinus muuten myös kehonkuvan muuttumisesta. Aiemmin nautin kehostani ja tunsin iloa siitä, nyt näen sen riesana, epäsymmetrisenä ja pettymyksen tuottaneena. Rumuus siis vaivaisi, vaikka asuisin yksin metsässä.

Ei ikävä kyllä, varsinkin jos sattuu olemaan mies joka on vieläpä alkanut kaljuuntumaan nuorena :(

Henkistynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No minä olen muuttunut nopeasti viehättävästä epäviehättäväksi sairauden takia, niin pystyn varmaan hyvin tähän vastaamaan. Muutuin vähän keskitasoa ylemmästä vähän keskitasoa alemmaksi. Tuntuu pahalta, että monet ihmiset "ohittavat" minut ja myös se, että 10-15v vanhemmat ukot osoittavat kiinnostusta ihan tosissaan. Toiset tytöt suhtautuvat kaverillisemmin ja ihmiset ylipäätään kuuntelevat vähän enemmän. Pahinta on ehkä se, että huomaa kuinka arvotonta se aiemmin saamani huomio oli. Tuntuu, että nyt näen ihmisissä sen kahtiajaon - osa katsoo (pelkkää) pintaa, toisia se ei kiinnosta, vaikka olisi itse hyvännäköinen. Tavallaan elämän kirjo on rikkaampi, mutta epäilen, että tämännäköisenä saisin ikäistäni ja sopivaa kumppania.

On siis vihdoin aika katsoa pintaa syvemmälle. Eikö se ole uusi mahdollisuus?

On kauniillakin mahdollisuus katsoa pintaa syvemmälle, on vaan muitakin mahdollisuuksia sen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Tai siis lähinnä miettinyt, onko _rakkaus_elämässä mitään järkeä. Eipä sillä, en itsekään olisi kenenkään epäviehättävän kanssa ihan vain siksi että itse satun olemaan sellainen. Kaikki miehet, jotka sytyttävät, ovat reilusti tasoni yläpuolella, joten tyydyn etsimään sisältöä elämääni jostain muusta kuin rakkaudesta.

Oletko varma? Olen nainen, mutta usein ihastun aika oudon näköisiin ihmisiin. Nytkin naiseen joka on yleisesti ajatellen ruma. En ollut edes varma aluksi, onko nainen vai mies.

Olen samaa mieltä. Kun on 167cm rumakasvoinen mies, jolla ei siis ole komet kasvonpiirteet, niin elämä tuntuu ihan turhalta. Treenaan, pukeudun siisitisti ja ulkonäköön panostan, mutta minulla on rumat kasvot. Olen jo 27 enkä ole koskaan seurustellut. Seksinkin voi laskea kahden käden sormilla. Kevät/kesä on tosi ilkeää aikaa kun tuntuu, että kaikilla muilla on joku. Itse ei kelpaa. Miksei plastiikkakirurgiaa voisi jotenkin sisällyttää julkiseen terveydenhuoltoon tai että saisi edes hieman apua sitä kautta? Tällähän olisi esim. väestönkasvun kannalta positiivinen vaikutus.

Elämään voi löytää sisältöä työn, urheilun, musiikin, taiteen, tieteen yms. aloilta. Menestys jossain näistä kompensoi ulkonäköpuutteita. Rakkautta saa myös osakseen opettelemalla hyvät sosiaaliset taidot. 

On helpompi vakuutella yllä olevaa toisille, kuin uskoa siihen itse.

Ei ole. On ihmisille kuin ilmaa.

On siinä järkeä, miks muka tarttee olla viehättävä oot varmaan joku ihmeen tyyppi mikä haluu olla vaan hieno leidi.