Lasten marttyyri-isä.

Ai perse miten kyllästynyt mä olen exääni. Avioerosta on kymmenisen vuotta ja lapset jäivät (luojan kiitos) mulle erossa. Tapasivat isäänsä säännöllisesti monta vuotta, mutta esikoinen alkoi harventamaan käyntikertojaan isällään kun oli ysillä; kävi kyllä päivisin tapaamisviikonloppuina, mutta halusi tulla kotiin yöksi koska sai omassa sängyssä paremmin unta. Isän uuden vaimon lapset, kolme poikaa iältää tuolloin 11 - 15 v, kun eivät kuulemma antaneet meteliltä nukkua eikä isää saanut viikonloppuisin muutenkaan häiritä ennen 11 aamulla.
No tuo on sivuraide, mikä lopulta kuuluu kuitenkin tarinaan.

Nuorempi ryhtyi myös jättämään pikkuhiljaa viikonloppuja välistä omasta tahdostaan; isän luona ei tehty mitään isän kanssa kahdestaan vaan ainoastaan vaimon poikien harrastusten mukaan elettiin. Nuorempi on istunut mm. viikonlopun molemmat päivät autossa odottamassa että poikien kisat on ohi, katsomoon ei saanut mennä sun muuta ihan vitun typerää. Ja kun ei ollut edes sisaruksesta seuraa, niin kuka tuollaisessa viihtyy?

Nyt ollaan tilanteessa ettei kumpikaan lapsista enää käy isällään, oikeastaan koskaan. Kumpikaan ei halua mennä edes yhdeksi yöksi koska "siellä ei ikinä tehdä mitään, istutaan vaan sohvalla tai sit mennään poikien kisoihin".
Vanhempi lapsista on nyt 17-vuotias, nuorempi 14. Esikoisen ja isänsä välille tuli vähän isompi nappaus kun isänsä oli päättänyt joululomalla, että nyt lähdetään porukalla hotelliin (porukka= hän, vaimo, vaimon pojat ja meidän nuorempi lapsi), eikä edes kysynyt esikoista mukaan. Ymmärrettävästi esikoinen suutahti ja otti asian itse isänsä kanssa puheeksi ja soitti tälle. Isänsä ei halunnut asiasta puhua puhelimessa (ylläriii...), ja jätti vastaamatta lapsen viesteihin ja soittoihin siitä lähtien, koski ne mitä asiaa tahansa.
Esikoinen meni isänsä kodin oven taakse ja puhui isänsä kanssa kasvotusten, ei saanut kuulemma mitään siitä keskustelusta irti ja tuli kotiin.

Näin exäni kerran kaupassa, olisko pari kk toin jälkeen, kun olin menossa esikoista vastaan linja-autoasemalle; kysäisin että haluaisko hän käydä hakemassa lapsen kotio kun eivät oo nähneet pitkään aikaan. Vieläkin jyrsii se sen vartalon "lysähtäminen", katse luotuna alas kuin Seiskan kuvissa kärsivän perheen vanhemmat ikään: "en kun ei se halua puhua mulle".
En viittinyt siinä kohdassa mainita, että esikoinen kyllä ON laittanut viestejä isälleen tapahtuneen jälkeen, ja koittanut soittaakin, mutta joihin hän ei ole vastannut.

Nyt kuulin että exä sanoo nuoremmalle aina kun tapaavat ja nuorempi lähtee kotio "rakastan sua ja rakastan mä esikoistakin vaikka ei se mulle halua puhuakaan"

Vittu. Mikä. Marttyyri. Uhri. Rassukka.

voi että kun olisi jotain mitä vaan voisi tehdä... esimerkiksi vastata lapselleen kun se laittaa viestiä tai soittaa... Mut kun ei hän ei vaan voi. Kun on niin uhri.

On päiviä jolloin mä mietin että missäköhän helvetin kohdassa sitä ikinä mulla on mennyt niin paljon vikaan että luulin aikanaan naineeni aikuisen miehen, kun ei tuo vielä hintsusti vajaa viisikymppisenäkään osaa aikuinen olla.

Kiitos. Ei mulla muuta.