Lue keskustelun säännöt.
Nuoret (aikuiset), joilta on kuollut oma vanhempi, mitä vastaatte perheestänne kyselijöille?
26.05.2017 |
Olen itse parikymppinen opiskelija ja olen huomannut että uusia ihmisiä tavatessa juttu aina kääntyy jossain vaiheessa omaan perhetaustaan. Aina jotenkin siis joku aina kysyy miten usein käyt vanhempiesi luona (jatkokysymys: mikset käy useammin??!), mitä vanhemmat tekevät työkseen, missä vanhempasi asuvat, jne...
Toinen vanhemmistani teki siis itsemurhan kun olin teini-ikäinen, ja puolituntemattomille vänkääjille en rupea koko kuviota selittämään. Usein vastaan vain yhden vanhemman tiedoilla, ja useimmat alkavat sitten kysellä sen ei-mainitun vanhemman perään, johon suoraan sanon henkilön olevan kuollut. Ihan tuntemattomille puhun vanhemmistani vain yksikkönä, jolloin kuulostaa että molemmat olisivat elossa. Ihmiset olettavat 99,9% standardina että nuorella ihmisellä on elossa olevat kunnon vanhemmat, ja on aivan kauheaa vastailla tuollaiseen tenttiin kun niin ei todellakaan ole.
Miten te muut samassa tilanteessa olevat vastailette tuollaisiin kyselyihin? Siis kun ihmiset viittaavat vanhempiisi aivan oletuksena että heitä on kaksi tai että kyläisit sosiaalisesti hyväksyttävän usein?
Itsestä tuntuu että jos sanallakin mainitsen vanhemman itsemurhan tai viileät kotiolot jonka takia en todellakaan halua kyläillä, muutun itsekin ihan ongelmajätteeksi uusien tuttavuuksien silmissä. En itsekään ikinä kysele kenenkään kotioloista, niin miksi oi miksi se aina tuleekin esille muiden toimesta?
Kommentit (63)
Minulla on samanlainen perhetilanne kuin ap:lla, mutta ikinä siitä ei ole aiheutunut tuollaisia ongelmia. Yleensä ihmiset eivät heti kysele perheestä. Ainoa ärsyttävä juttu on, että jos kerron vanhemman itsemurhasta, niin kaikki olettavat, että se on minulle kauhean vaikea asia, vaikka ei se ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun "kodista" ja "porukoista", heille ei tule edes mieleen, että puhun kasvatusperheestä, koska vanhempani ovat kuolleet kun olin ihan lapsi.
Ihmiset ovat todella tahdittomia ja tunkeilevia.
En koe asiaa ongelmalliseksi. Ovatko ihmiset todella noin uteliaita? Minun kohdallani ihmiset yleensä vaivaantuvat jo siitä tosiasiasta, että isäni on kuollut, eivätkä todellakaan kysele enempää. Mutisevat vaan osanottonsa. Jos joku kysyy, mitä vanhempani tekevät työkseen, sanon, että äitini on lääkäri ja isäni OLI myyntipäällikkö. Jos joku kysyy, missä vanhempani asuvat, sanon että äitini asuu koiran kanssa paikassa X ja jätän asian siihen. Myöskin sisaruksista puhuttaessa sanon suoraan, että minulla on sisko, mutta emme ole juurikaan tekemisissä.