Kun ei vain voi unohtaa..

Tapasin erään miehen, jolle sydämeni alkoi sykkiä. Rakastuin häneen, mutta jouduin myöhemmin toteamaan, ettei meidän välille rakennu minkäänlaista suhdetta. Kyseessä oli yksipuolisuutta ja olimme erilaisia luonteita noin muutenkin. Niinhän sitä sanotaan, että onnellinen lintu haluaa itse jäädä, vaikka olisi vapaa lentämään poiskin. Tämä mies nyt sitten valitsi pois lähtemisen, mutta minulle asia on ollut vaikea käsiteltävä. Annoin hänen toki lähteä ja mennä ja elää oma elämänsää. Itseä vaan on jäänyt syvästi harmittamaan tämä asia. En ole eläessäni tullut tilanteeseen, jossa rakastuisin niin paljon ja minulle olisi näin vaikeaa hyväksyä se, ettei meistä tule mitään. Tilanteesta on vierähtänyt jo pari vuotta ja silti vielä mieleen palaa tämä ihminen usein. Tuntuu niin kuin olisin pudonnut todella syvään kuoppaan ja en pysty siitä nousemaan. Nautin muuten elämästäni ja minulla on hyviä ystäviä jne. Silti mielessä pyörii, etten voi ikinä unohtaa. Tuntuu niin kuin olisin sidoksissa häneen henkisesti, vaikka emme yhteyttä pidäkkään. Mitä tämä mystisyys oikein on, kun en pääse irti. Kohtaloa, jos olisi niin lienee johdattanut meidät jo yhteen, mies kuitenkin ilmaisi ei kiinnostuksensa jo aikoja sitten ja elää onnellisessa parisuhteessa. Minua vaan kalvaa, surettaa ja vaivaa. Miten päästä irti ja vapauttaa itsensä tällaisesta henkisestä kärsimyksestä? Onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia koskaan, apua?!