Ihmisten kommentointi liittyen nuorten opiskelupaikan valintaan

Tuli vaan mieleen että sehän on nykyään sitten niin että se eka jonne pääsee on otettava eli ei saa enää valita vaikkapa kolmesta vaihtoehdosta joihin kaikkiin pääsisi. Siinä valossa ihmettelen että on niin erilaisia valintavaihtoehtoja alalta kuin alalta sekä lukiokin. Motivaation olisi hyvä olla kuitenkin kunnossa, kestäähän se koulu kolme vuotta kuitenkin.

Olen viimeisen 10 vuoden aikana opetellut toimimaan niin, että en mitenkään kommentoi tuttavaperheiden elämää, en lasten kasvamista, en kouluunmenoa,en eskarijuhlia, en ammatinvalintaa. Näin siksi, että kaikki sanottu tulkitaan juuri niin kuin ap tekee eli sanot mitä vain, se on aina väärin. En puhu omista lapsistani, en kerro heidän opiskeluistaan ulkomailla tai hyvistä työpaikoistaan. Se kun tulkitaan heti niin, että halveksin niitä,joiden lapset eivät ole vaihto-oppilaina.

Puhun säästä ja siitäkin neutraalisti. Erehdyin pari viikkoa sitten kommentoimaan kaupungin istuttamia orvokkeja (kiva, että saadaan sinisiä ja valkoisia kukkia) ja se tulkittiin välittömästi rasistiseksi! kannanotoksi ja äärioikeistolaisuudeksi.

Parasta on olla hiljaa, niin ap:n kaltaiset ei vedä kaksin käsin palkokasveja postionteloihin.

Mun mielestä ei kannata mennä lukioon etenkään sen takia kun ei tiedä mitä tekisi. Mielummin joku kivalta tuntuva amislinja, siinä 3v aikana kypsyy ja ehkä lopulta tietää mitä lopulta haluaa tehdä ja ennenkaikkea saa ammatin.

Amiksestakin voi jatkaa yliopistoon tai ammattikorkeaan jos mieli tekee. Ja lähiympäristö samana.. tekisi hyvää nähdä uusia kulmia ja laajentaa sosiaalisia ympyröitä siten.

Täällä missä mä asun tuon ikäiset joutuu muuttamaan 60 kilsan päähän soluasuntoon tai istumaan tuntitolkulla bussissa jos aikoo opiskella.

Mun mielipide on että amikseen vaan, jos ei muuta niin saapa tulevaisuudessa ainakin työmarkkinatukea toisinku lukiolainen mikäli lapsesi jää työttömäksi

No kyllähän tuo AP:n lapsen tilanne siltä vaikuttaa ettei yliopistoon ole asiaa ja AMK myös varmaan jää haaveeksi, jos peruskoulussa ollaan pienryhmässä, lukuaineiden suoritukset surkeita ja lukihäiriökin löytyy.

Että lukioon on silloin ihan turha mennä eikä pärjää sielläkään. Tässä on juuri hyvä esimerkki siitä, millainen ihminen soveltuu amikseen oikein hyvin.

Suomessa on ihan outo ilmapiiri, mitä koulutukseen tulee. Asun muualla Euroopassa ja täällä on täysin ok, että nuori voi valmistua mitä erilaisimpiin ammatteihin, joista toisiin vaaditaan lukio, toisiin ei. Suomessa on tuo lukio-korkeakoulu-must. Riittääkö kaikille akateemisille siellä työpaikkoja?? Eikö hyvä ammattikoululinja, josta valmistuu ammattimies- tai nainen ole siellä nykyään erittäin (kaukaa) viisas valinta?

Ok. Itse ajattelen pitkien keskustelujen (myös yhdessä opon yms. kanssa) ettei täydellistä koulua meidän teinille tällä erää ole. Hän ei ole lukijatyyppiä muttei myöskään omaa vakaata käsitystä siitä mitä haluaa isona työkseen tehdä.

Hän sai ihan itse valita mihin hakee. Tärkeää olisi saada joku koulutus käytyä peruskoulun jälkeen loppuun asti. Tällä hetkellä tuntuu että haluaisi amk:hon joko lukion tai amiksen jälkeen. On tunnollinen ja kiltti luonteeltaan, lukihäiriö vaikeuttaa. Lukuaineiden keskiarvo on noin 7,5. Sillä ei täällä välttämättä lukion ovet aukea, riippuu täysin vuodesta. Kaikkien aineiden keskiarvo yli 8:n koska käytännön aineissa numerot välillä 9 ja 10.

Hänellä on tiettyjä kiinnostavia aloja amiksessa muttei kuitenkaan tiedä haluaisiko niitä pidemmän päälle tehdä työkseen.

Mielestäni ihmisten kommentit ja asenne lapsemme jatko-opintoihin ovat aika hyökkääviä ja se kiinnostuksen ja tungettelun ja mielipiteiden tyrkyttämisen määrä asiaan liittyen. Ja se että lytätään lapsemme omia ajatuksia ja sanotaan suoraan ettei sun opiskeluistas mitään tule. Tämäkö on tosiaan ihan normaalia small talkia esim. kaupassa törmätessä? Ehkä koulutus noin yleensä on vahvoja mielipiteitä herättävä asia? Mutta silti... tokihan tässä ketjussa monet vastaukset oli samaa luokkaa kuin livenä...

Tilanne ei tietty ole helppo koska täydellistä vaihtoehtoa ei nyt löytynyt. Mutta jos lapsi teki vikavalinnan niin pitääkö siihenkin niin vahvasti reagoida? Ei kaikilla ole elämänsuunnitelmat valmiina 15 v. Toki kannustan etsimään hyviä puolia koulusta johon päätyy ja käymään koulun loppuun vaikka ei koulu täysin oikealta tuntuisi. Hyvä et on joku koulu käyty. Huonolla lukiotodistuksella päässee ainakin amikseen...

Ap

Lapsesi on vielä aika nuori sanomaan, mitä haluaa tehdä työkseen. Kannusta häntä sille valitsemalleen alalle ja opiskelun ja aikuistumisen myötä sitten tapahtuu kehitys, joka vie eteenpäin. Kukapa meistä 15-16-vuotiaana nyt niin valmis oli ja tiesi varmasti tulevasta. Pääasia, että hänellä on nyt päämäärä ja koulutuspaikka, jossa saa onnistumisenelämyksiä ja sitten elämä kuljettaa eteenpäin, joko tällä tai muulla alalla. Mukavaa kesää teille :)

Ihmiset nyt vaan tykkää lytistää muita ja töksäytellä. Siitä tulee itselle olo kuin olisi vähän parempi. Pikkulasten vanhemmilla arvostellaan missä iässä Nikopetteri oppi sitä ja tätä ja tota. Kauanko hoidit kotona, imetit ja joskus perhepeti on väärin joskus oma sänky. Päiväkoti vai koti jne. Mustavalkoiset kovat mielipiteet lentelee. Saa sitä muutkin osakseen kuin ap.

Eikö lukihäiriön takia voi saada lukiossa helpotusta esim. koetilanteisiin lisää aikaa.

Itsellänikin taisi olla aikoinaan 7,5 keskiarvo peruskoulun jälkeen ja pääsin lähilukioon, jonne menivät suurin osa luokkakavereista. Itselläni on tarkkaavaisuushäiriö, joten lukio meni todella pienellä panostuksella läpi.

Toki jos olisin pystynyt keskittymäään ja sitä kautta panostamaan enemmän niin numerotkin tietysti olisivat korkeampia. Mutta loppupeleissä niillä numeroilla ei ole mitään väliä. (En tosin tiedä miten lukiouudistuksen jälkeen?) Ylioppilaaksi pääsin ajallaan ja myöhemmin kävin vielä korottamassa numeroita. Tällä hetkellä opiskelen yliopistossa. En tiedä kuinka paljon lukihäiriö vaikuttaa pojan opiskeluihin, onko tämä 7,5 tullut pienellä vai suurella panostuksella. Mutta sanoisin kyllä, että lukiossa kyllä pärjää.

Itsekin muistan silti edelleen näin reilu 10 vuotta peruskoulun jälkeen erään sukulaiseni sanat, joka kovin ihmetteli valintaani lukiota kohtaan mutta oli kuitenkin tyytyväinen, että tällainen hieman huonompikin oppilas päättää mennä lukioon.

7,5 KA luluaineista on tullut normaalin tunnollisella koulutyöllä. Ehtii koulun lisäksi käydä 3 x viikossa harrastuksessa ja olla vapaa-ajalla pari kertaa viikossa kavereiden kanssa yms. Tekee läksyt huolella, lukee kokeisiin kyllä ja pyytää kyselemään jne. Kielistä on nyt sekä enkku että ruotsi 7 mutta ennen pienryhmään pääsyä oli häthätää 6 ja uhkasi tippua pahasti kärryiltä. Nyt siis kielet 7 ja äikkä 8. Fysiikka oli jossain vaiheessa 6 mut päättötodistuksen tulee 7. Sen aineen kanssa on ollut vaikeuksia ajoin. Matikka 8, ussa 8, yhteiskuntaoppi 8, terveystieto 9 ja muut lukuaineet melkeinpä 7. Musiikki on 10, kässät 9 jne.

On ollut ihana lukea rohkaisevia kommentteja ja jollain oli vielä samantyylinen kokemus jonka jakoi. :)

Ap

On ollut lukihäiriön takia lukitunneilla erityisopella peruskoulussa mutta lukiossa ei ole pienryhmiä eikä erityisopetusta.

Ap

Ainapa joku on omasta mielestään pätevä kommentoimaan sitä mitä joku haluaa omalla elämällään tehdä, joko niin päin että pitäisi mennä juurikin tuon lukio-yliopisto -linjan kautta, tai sitten mikäli ei ole tarpeeksi 'älykäs' niin ei kyseistä asiaa kannata edes yrittää sillä rahkeet eivät tule riittämään. Amis nähdään jotenkin huonompana vaihtoehtona vaikka se ei sitä todellakaan ole, akateeminen koulutus ja tulevaisuudessa maisterin paperit eivät ole yhtä kuin onnellisuus.

Oma tarinani on hieman erilainen, mutta samalla tavalla suuria paineita on aiheuttanut juurikin tuo muiden oikeus kertoa mielipiteensä kaikkeen mitä teet. Peruskoulu oli minulle helppoa, ja meninkin sen jälkeen kotikaupunkini korkeatasoisimpaan lukioon josta myöskin valmistuin ilman sen suurempaa panostusta. Minulla "ongelmat" (huonoin sanavalinta ikinä tässä yhteydessä mutta en nyt parempaa keksi) alkoivat lukion jälkeen; minulla ei ollut mitään hajua minne halusin kouluun. Tässä vaiheessa elämääni ystäväpiirini oli muodostunut hyvin suorituskeskeiseksi ja yliopisto tuntui olevan ainoa vaihtoehto. Tämän lisäksi perheeni on korkeakoulutettua ja myös heiltä paineet hakea yliopistoon olivat suuret, näin ollen hain aina vain joka kevät yliopistoihin kuitenkaan koskaan pääsemättä sisään.

Olen nyt kolmannella välivuodella, ja tässä välissä olen ollut töissä niin suomessa kuin ulkomaillakin. Jälleen kerran hain tänä keväänä yliopistoon, mutta muutama viikko sitten uskalsin myöntää itselleni asian mitä olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni: en halua yliopistoon. En ole koskaan ollut 'lukijatyyppiä' opiskelijana, vaan olen aina oppinut käytännön kautta paremmin ja suoraan sanottuna kuusi vuotta yliopistoa tuntuu helvetiltä maan päällä. Niinpä päätin lakata lukemasta, minulla on täysipäiväinen työ jossa voin aivan hyvin olla vielä vuoden ja hakea ensivuonna amk:iin, mitä en ole koskaan pitänyt edes vaihtoehtona.

Tässä kohtaa päästään siihen muiden mielipiteisiin. Vanhemmiltani olen saanut kuulla aina kun olen väläyttänytkin ajatusta koulusta joka ei ole oikis-lääkis-kauppis -akselilla kuinka se on typerää enkä tule ikinä saamaan töitä, sekä voivottelua ja syyllistämistä välivuosistani. Ystäväpiirini (joka juurikin on tuolla oikis-lääkis-kauppis -akselilla) tekevät pilkkaa AMK-opiskelijoista ja siitä kuinka he ovat typerämpiä kuin yliopisto-opiskelijat, ja silloin kuin hain kys. kouluihin he jatkuvasti kyseenalaistivat sitä riittääkö kanttini sinne ja nyt kun päätin etten halua sinne he ovat sitä mieltä että pelkään vain epäonnistumista ja että tylsistyn amk:ssa.

Long story short, lapsesi on onnekas kun hänellä on sinunlaisensa äiti joka tukee häntä mitä ikinä hän haluaakaan tehdä. Minulla on tämän asian kanssa jatkuvasti kivi rinnan päällä, ja ainoa hetki kun tuntuu että voin hengittää huoletta on kun olen niiden muutaman ystäväni kanssa jotka ymmärtävät päätökseni ja sen kuinka paljon ahdistusta asia on minulle aiheuttanut.