Jussi Halla-aholla on avioliiton ulkopuolinen suhde ja lapsi! :O
Kommentit (834)
En äänestänyt presidenttiä tämän seksuaalisen suuntautumisen perusteella, enkä kannata tai ole kannattamatta ketään muutakaan poliitikkoa tämän seksielämästä riippuen. Minulle riittää, että poliitikko ilmaisee mielipiteensä ja antaa ratkaisuehdotuksen, ja että hän ei poliittisesti merkittävissä asioissa kiertele, vaan toimii avoimesti.
Sinänsä mielestäni on hienoa, jos poliitikkomme ottavat aidosti vastuuta syntyvyyden vähenemisestä ja tekevät jotain asialle. Kerrankin tekoja, ei vain puhetta.
Vierailija kirjoitti:
27. toukokuuta 2014 kello 12:14
Elisa Siekkinen Jos Jussi juo kerran vuodessa lasillisen ainetta niin luulen olleeni sattumalta läsnä kaikilla niillä kerroilla siitä asti, kun olemme tunteneet.
Tästähän selviää, että Halla-aho on valehdellut juomisestaankin. Kaappijuoppo. Kaikki Jussin sanomiset on tästä lähtien valhetta kunnes toisin todistetaan.
Vierailija kirjoitti:
Voimia sille lapselle tulevaisuuteen. Ei välttämättä ole helpointa kasvaa kun nimike on "se Halla-ahon lehtolapsi".
Ketä oikeasti kiinnostaa? Suuri osa nykyään Suomessa syntyvistä lapsista on avioliiton ulkopuolella syntyneitä eli lehtolapsia.
Vierailija kirjoitti:
Eikä tarvittsekaan. Anteeksi pyydetään siltä, ketä on loukattu. Niin Jussi on ilmeisesti tehnyt, koska ovat Hillan kanssa vielä yhdessä. Tai ehkä heillä on ollut avoin suhde, kukapa tietää.
Et huomaa ristiriitaa? Miksi pyytäisi anteeksi, jos on ollut avoin suhde?
"Anteeksi, että tein niin kuin sanoin tekeväni", vai?
Vähän käy sääliksi myös Soini. Hartiavoimin tehnyt töitä perinteisten arvojen puolesta, omaan vakaumuksensa mukaan.
Olisinpa ollut kärpäsenä katossa ja nähnyt Soinin ilmeen kun kuuli tästä lehtolapsesta. Priceless.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimia sille lapselle tulevaisuuteen. Ei välttämättä ole helpointa kasvaa kun nimike on "se Halla-ahon lehtolapsi".
Ketä oikeasti kiinnostaa? Suuri osa nykyään Suomessa syntyvistä lapsista on avioliiton ulkopuolella syntyneitä eli lehtolapsia.
Vaikka iso osa lapsista syntyykin avioliiton ulkona, niin ne syntyy sentään edes avoliitossa ja ilman että toinen vanhempi olisi naimisissa.
Siekkisen mielipiteet kuulostaa kyllä niin pimeiltä, ja katolisuus - onko sitä syntyjään, vai kääntynyt (=huomionhakua), että en ihmettelisi vaikka olisi seksimaanikko ja hänellä olisi pakkomielle Halla-ahoon. Tuskin on kahdeksan vuoden suhde- Veikkaisin, että kahdeksan vuoden löyhä tuttavuus, jota vinksahtanut nainen on pitänyt suhteena ensimmäisestä päivästä saakka. Joinain näistä tapaamiskerroista Halla-aho on sitten sortunut helppoon (ollut puutteessa, kotona vauva-aika). Ja kun helpolla saa, niin ottaa toisenkin kerran. Jne.

Ta-daa, Halla-ahon valkosoturi pelasti Haliksen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi oikein kaikkia lapsiaan kohtaan, että tutustuttaisi muut sisarukset veljeensä. Niin ja ottaisi vastuun, ei vain taloudellisesti, vaan myös julkisesti.
Tätä ajatusmallia en ole koskaan ymmärtänyt. Verisukulaisuus ei velvoita olemaan yhteydessä kenenkään kanssa. Ystävyys , läheisyys ja elämänkumppanuus muodostuu muista asioista, kuten elmänmittaisesta yhteisestä taipaleesta.
Jos joku ihminen tulisi soittamaan ovikelloani ja sanoisi olevansa isäni avioliiton ulkopuolinen lapsi niin toteaisin, että jahas, oli hauska tavata mutta toivottavasti ei enää tavata. Ei vois vähempää kiinnostaa olla pakkokavereita vain sen takia että isä joskus nusaisi jotain.
Sinulla ei varmaan ole asiasta omaa kokemusta? Kyllä minä itse halusin aikuisena tutustua sisaruksiini ja niin hekin halusivat tutustua minuun. Nykyään olemme todella läheisiä. Meillä oli juuri se tilanne, että isälläni oli sivusuhde ja toinen perhe. Isälleni olen vihainen, enkä ole tekemisissä isäni kanssa, mutta sisarukseni ovat syyttömiä tähän tilanteeseen. Ja kyllä siinä on sellainen selittämätön tunneside jo ennenkuin tutustuu. Lapsena oli tunne, että jotain minulta puuttuu ja kun tapasin sisarukseni, tuntui kuin palat olisi loksahtaneet paikoilleen. En osaa selittää.
Hei, kuka muistaa, missä lehdessä tämä Jussin käyttämä komeroon telkeäminen -rangaistusmetodi esiteltiin? Oliko se Kaksplus tai Meidän Perhe vai Me Naiset? Olis kyllä aika tiukkaa settiä, jos aiheesta löytyisi mustaa valkoisella. Tämän viidennen lapsenhan Hallis on pyrkinyt myös pitämään siellä kaapissa, heh heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tarvittsekaan. Anteeksi pyydetään siltä, ketä on loukattu. Niin Jussi on ilmeisesti tehnyt, koska ovat Hillan kanssa vielä yhdessä. Tai ehkä heillä on ollut avoin suhde, kukapa tietää.
Et huomaa ristiriitaa? Miksi pyytäisi anteeksi, jos on ollut avoin suhde?
"Anteeksi, että tein niin kuin sanoin tekeväni", vai?
Niin siksi sanoinkin "ehkä". Joko:
a) Ei ollut avoin suhde, mokasi, pyysi anteeksi.
b) Oli avoin suhde, ei tarvetta anteeksipyyntön.
Katsos näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa tuskin keskusteltaisiin tähän tyyliin. Presidenteillä Chiracilla ja Mitteradilla oli sivusuhteet. Armin ja Dannyn suhde kesti 15 v. Kirkalla ja Kari Tapiolla on syrjähypyistä tulleet lapset. Ihmettelen tässä tapauksessa vaimon kärsivällisyyttä, jospa 4 lapsen yksinhuoltajuus ei houkuttele.
Jotenkin en jaksa uskoa, että he jatkaisivat avioliittoa "lasten takia". Jos perhe asuu Suomessa ja isän työpaikka on Brysselissä, niin eipä se kovin paljon yksinhuoltajuudesta eroa, eivätkä lapset näe isäänsä yhtään sen enempää kuin eroperheiden lapset.
Oot muuten oikeassa. Jussihan se vaan menettää Eiran kämpän ja joutuu maksamaan elareita. Kunhan vaan mitään Hillan asunnosta ei oo Jussin nimissä ettei sitä joudu myymään ja jakamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voimia sille lapselle tulevaisuuteen. Ei välttämättä ole helpointa kasvaa kun nimike on "se Halla-ahon lehtolapsi".
Ketä oikeasti kiinnostaa? Suuri osa nykyään Suomessa syntyvistä lapsista on avioliiton ulkopuolella syntyneitä eli lehtolapsia.
Kyllä minäkin tunnen kymmeniä aviottomia lapsia, vaan en ainuttakaan lasta, jonka isä olisi ollut naimisissa jonkun muun naisen kuin lapsen äidin kanssa lapsen syntyessä.
Kaikissa uusperhekuvioissakin on ehditty erota edellisestä ennen uuden vauvan tuloa.
Oikeasti, tapahtuuko teidän muiden lähipiirissä tällaisia säätöjä?
Vierailija kirjoitti:
Hei, kuka muistaa, missä lehdessä tämä Jussin käyttämä komeroon telkeäminen -rangaistusmetodi esiteltiin? Oliko se Kaksplus tai Meidän Perhe vai Me Naiset? Olis kyllä aika tiukkaa settiä, jos aiheesta löytyisi mustaa valkoisella. Tämän viidennen lapsenhan Hallis on pyrkinyt myös pitämään siellä kaapissa, heh heh.
Taisi olla Me Naiset tai joku vastaava naistenlehti. Oli iso juttu Halla-ahoista. Olisikohan ollut juuri eurovaalien aikaan, 2014.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tarvittsekaan. Anteeksi pyydetään siltä, ketä on loukattu. Niin Jussi on ilmeisesti tehnyt, koska ovat Hillan kanssa vielä yhdessä. Tai ehkä heillä on ollut avoin suhde, kukapa tietää.
Et huomaa ristiriitaa? Miksi pyytäisi anteeksi, jos on ollut avoin suhde?
"Anteeksi, että tein niin kuin sanoin tekeväni", vai?
Niin siksi sanoinkin "ehkä". Joko:
a) Ei ollut avoin suhde, mokasi, pyysi anteeksi.
b) Oli avoin suhde, ei tarvetta anteeksipyyntön.
Katsos näin.
Ei huomannut ristiriitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siekkisen mielipiteet kuulostaa kyllä niin pimeiltä, ja katolisuus - onko sitä syntyjään, vai kääntynyt (=huomionhakua), että en ihmettelisi vaikka olisi seksimaanikko ja hänellä olisi pakkomielle Halla-ahoon. Tuskin on kahdeksan vuoden suhde- Veikkaisin, että kahdeksan vuoden löyhä tuttavuus, jota vinksahtanut nainen on pitänyt suhteena ensimmäisestä päivästä saakka. Joinain näistä tapaamiskerroista Halla-aho on sitten sortunut helppoon (ollut puutteessa, kotona vauva-aika). Ja kun helpolla saa, niin ottaa toisenkin kerran. Jne.
Ta-daa, Halla-ahon valkosoturi pelasti Haliksen!
Niin, jotkut näköjään osaavat kirjoittaa monivirkkeisiä tekstejä. Et kyllä anna itsestäsi kovin älykästä kuvaa näillä lyhyillä heitoillasi. (TÄMÄ oli nyt oikea ad hominem -argumentti).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kuka muistaa, missä lehdessä tämä Jussin käyttämä komeroon telkeäminen -rangaistusmetodi esiteltiin? Oliko se Kaksplus tai Meidän Perhe vai Me Naiset? Olis kyllä aika tiukkaa settiä, jos aiheesta löytyisi mustaa valkoisella. Tämän viidennen lapsenhan Hallis on pyrkinyt myös pitämään siellä kaapissa, heh heh.
Taisi olla Me Naiset tai joku vastaava naistenlehti. Oli iso juttu Halla-ahoista. Olisikohan ollut juuri eurovaalien aikaan, 2014.
2012. Muistin väärin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/jussi_ja_hilla_h…
"Mitä pariskunta ei voisi antaa toisilleen anteeksi? Mikä Jussissa ärsyttää Hillaa? Ja mistä pari unelmoi? Lue koko juttu Me Naisten numerosta 44/2012."
Harmi kun ei ole enää tallessa lehteä!
Vierailija kirjoitti:
Juttu haisee kuin homejuusto :D
Miksi asia paljastettiin juuri nyt? Ja kenellä on motiivi? Miettikääpä sitä.
Ei se varmasti ollut sattumaa, mutta eikö Halla-ahon ole kehuttu olevan älykäs?
Niinpä, tämä sattumus herättää kunhieman enemmän mietitään kysymyksiä enemmänkin. Miten älykkääksi kehuttu ihminen menee niin helppoon, että kuvittelee tuollaisen jäävän pimentoon.
Herää kysymys, Eikö hänen olisi pitänyt ymmärtää vahingon satuttua tuoda esiin asia hyvissä ajoin, eikä jättää sitä aseeksi vastustajille vai eikö hän sittenkään ole niin älykäs ja kaukaa viisas kun hommafoorumilaiset hänen väittävät olevan?
Toiseksi, herää kysymys, kuten aina kun jää valheesta (lapsiluku) kiinni, että mitä muita luurankoja hänellä on kaapissa?
Kolmanneksi herää kysymys hänen kannattajiensa sinisilmäisyydestä, mikäli mm. edellä oleviin kysymyksiä ei osata tai uskalleta kysyä ja hakea niihin avoimesti vastauksia, jotka eivät jätä enempää pohdinnan alle kysymyksiä vastaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kuka muistaa, missä lehdessä tämä Jussin käyttämä komeroon telkeäminen -rangaistusmetodi esiteltiin? Oliko se Kaksplus tai Meidän Perhe vai Me Naiset? Olis kyllä aika tiukkaa settiä, jos aiheesta löytyisi mustaa valkoisella. Tämän viidennen lapsenhan Hallis on pyrkinyt myös pitämään siellä kaapissa, heh heh.
Taisi olla Me Naiset tai joku vastaava naistenlehti. Oli iso juttu Halla-ahoista. Olisikohan ollut juuri eurovaalien aikaan, 2014.
2012. Muistin väärin.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/jussi_ja_hilla_h…
"Mitä pariskunta ei voisi antaa toisilleen anteeksi? Mikä Jussissa ärsyttää Hillaa? Ja mistä pari unelmoi? Lue koko juttu Me Naisten numerosta 44/2012."
Harmi kun ei ole enää tallessa lehteä!
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/jussi_ja_hilla_h…
Vaimo on kaunis ja varakkaasta suvusta, Hallis pelkkä pyrkyri hänen rinnallaan. Voimia hänelle ja lapsille. Toivottavasti avioehto