Huolestuttaa oma lapsi

Google & av ei ole paikalla siellä lapsesi arjessa. Arvaa kuka on? Joo, se päiväkodin hoitohenkilökunta. Mitäs jos kävisit tämän saman keskustelun kasvokkain heidän kanssaan? Luuletko että auttaisi? Itsellä oli keskimmäisen lapsen kanssa sama ongelma, kun siirryttiin (koulun) eskariin, jossa ei ollut yhtään kaveria entuudestaan ja poika on arka ja ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin asiasta jo tutustumispäivänä opettajan kanssa ja kas kummaa, sieltä löytyi tosi kiva kaveri, jonka kautta sitten se tutustuminen muihinkin lähti liikkeelle. Opettajat vaan parittivat nämä kaksi heppua yhteen heti alusta saakka. Mutta googlelle en tosiaan tajunnut tästä silloin avautua, oiskohan pitänyt?

Vierailija kirjoitti:

Google & av ei ole paikalla siellä lapsesi arjessa. Arvaa kuka on? Joo, se päiväkodin hoitohenkilökunta. Mitäs jos kävisit tämän saman keskustelun kasvokkain heidän kanssaan? Luuletko että auttaisi? Itsellä oli keskimmäisen lapsen kanssa sama ongelma, kun siirryttiin (koulun) eskariin, jossa ei ollut yhtään kaveria entuudestaan ja poika on arka ja ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin asiasta jo tutustumispäivänä opettajan kanssa ja kas kummaa, sieltä löytyi tosi kiva kaveri, jonka kautta sitten se tutustuminen muihinkin lähti liikkeelle. Opettajat vaan parittivat nämä kaksi heppua yhteen heti alusta saakka. Mutta googlelle en tosiaan tajunnut tästä silloin avautua, oiskohan pitänyt?

Asia on käyty läpi pojan 4-vuotis vasu-keskustelussa juuri muutama viikko sitten. Av ja google nimenomaan ovat näitä paikkoja joista voi tänä päivänä hakea vertaistukea ja KOKEMUKSIA muilta saman kokeneilta. Tervetuloa tähän päivään ja kiitos kommetistasi! Ap

Älä vain sano lapselle, että hänen pitäisi olla luonteeltaan tietynlainen. Se antaa hänelle kuvan, että hän ei kelpaa itsenään.

Vierailija kirjoitti:

Google & av ei ole paikalla siellä lapsesi arjessa. Arvaa kuka on? Joo, se päiväkodin hoitohenkilökunta. Mitäs jos kävisit tämän saman keskustelun kasvokkain heidän kanssaan? Luuletko että auttaisi? Itsellä oli keskimmäisen lapsen kanssa sama ongelma, kun siirryttiin (koulun) eskariin, jossa ei ollut yhtään kaveria entuudestaan ja poika on arka ja ujo tutustumaan uusiin ihmisiin. Juttelin asiasta jo tutustumispäivänä opettajan kanssa ja kas kummaa, sieltä löytyi tosi kiva kaveri, jonka kautta sitten se tutustuminen muihinkin lähti liikkeelle. Opettajat vaan parittivat nämä kaksi heppua yhteen heti alusta saakka. Mutta googlelle en tosiaan tajunnut tästä silloin avautua, oiskohan pitänyt?

Olipa vittumainen vastaus apua pyytävälle huhhuh.

Vierailija kirjoitti:

Älä vain sano lapselle, että hänen pitäisi olla luonteeltaan tietynlainen. Se antaa hänelle kuvan, että hän ei kelpaa itsenään.

En tietenkään. Meistä hänen luonteensa on aivan mahtava ja hänessä on paljon sellaista hyvää mitä monessa muussa ei välttämättä ole. Kavereiden saaminen on vaan valitettavasti hänen kompastuskivensä. Olemme mm. yrittäneet antaa hänelle konkreettisia vinkkejä miten lähestyä lapsia ja hän onkin ottanut innoissaan neuvosta vaarin. Luovuttaa vain todella helposti. Voihan se olla että tilanne korjaantuu tässä ihan itsestään ja poika vaikka reipastuu mutta kyllä se oman lapsen tulevaisuus huolettaa ja mietityttää josko jotain voisimme tehdä. Ap

Puhut kuin poikani parhaasta ystävästä. Pojat ovat jo teini-ikäisiä. Poikani paras ystävä on sosiaalisesti arka, mutta hän on toisaalta maailman lojaalein ja loistavin kaveri. Hän vain lämpiää hitaasti, mutta siitä huolimatta hän on saanut hyviä ystäviä. Hänellä on oma, tasapainottava roolinsa kaveriporukassa.

Oma poikani on supersosiaalinen ja reipas, mutta luojan kiitos hänen ystävänsä on sitten se tasapainottava voima. Poikani ansiosta tämä rauhallinen poika menee jatkuvasti sosiaaliselle epämukavuusalueelle (poikani raahaa kaverin mukaan kaikkiin juttuihin), mutta toisaalta tämä kaveri on sitten se, joka viime kädessä omalla hiljaisella tyylillään pitää jätkillä järjen päässä. Se, että hän ei ole suuna päänä ei suinkaan ole vähentänyt kaveripiirissä kunnioitusta (tietty asiaa auttaa se, että poikani ystävä on huippulahjakas paitsi koulussa niin myös urheilussa).

Tällä haluaisin sanoa sitä, että kyllä se kaveripiiri voi ihan hyvin löytyä. Poikani ystävä on tosi arvostettu kaveripiirissä ja tilanteissa, joissa hän ei ole omimmillaan tai joissa hänellä on riski joutua kiusatuksi, oma poikani puolustaa häntä (puolueettomasta lähteestä kuultua) ja laittaa arvostelijat ruotuun olemalla paha suustaan. Myös muut kaveripiirin pojat ovat tätä samaa tehneet.

Vierailija kirjoitti:

Puhut kuin poikani parhaasta ystävästä. Pojat ovat jo teini-ikäisiä. Poikani paras ystävä on sosiaalisesti arka, mutta hän on toisaalta maailman lojaalein ja loistavin kaveri. Hän vain lämpiää hitaasti, mutta siitä huolimatta hän on saanut hyviä ystäviä. Hänellä on oma, tasapainottava roolinsa kaveriporukassa.

Oma poikani on supersosiaalinen ja reipas, mutta luojan kiitos hänen ystävänsä on sitten se tasapainottava voima. Poikani ansiosta tämä rauhallinen poika menee jatkuvasti sosiaaliselle epämukavuusalueelle (poikani raahaa kaverin mukaan kaikkiin juttuihin), mutta toisaalta tämä kaveri on sitten se, joka viime kädessä omalla hiljaisella tyylillään pitää jätkillä järjen päässä. Se, että hän ei ole suuna päänä ei suinkaan ole vähentänyt kaveripiirissä kunnioitusta (tietty asiaa auttaa se, että poikani ystävä on huippulahjakas paitsi koulussa niin myös urheilussa).

Tällä haluaisin sanoa sitä, että kyllä se kaveripiiri voi ihan hyvin löytyä. Poikani ystävä on tosi arvostettu kaveripiirissä ja tilanteissa, joissa hän ei ole omimmillaan tai joissa hänellä on riski joutua kiusatuksi, oma poikani puolustaa häntä (puolueettomasta lähteestä kuultua) ja laittaa arvostelijat ruotuun olemalla paha suustaan. Myös muut kaveripiirin pojat ovat tätä samaa tehneet.

Kiitos vastauksesta. Kiva kuulla tällainen tarina! Ap

Mistä päin olette?

Meidän poika ei saanut kavereita eskarista eikä ekalta. Emme voineet muuta kuin neuvoa häntä ottamaan kontaktia ja painokkaasti sanoa yksinäisyydestä opettajille. Oli ahdistavaa aikaa meille vanhemmille kun lapsi oli koulussa yksin.Kutsuimme ahkerasti tuttavaperheen lapsia leikkimään. Tokalla sai sitten kavereita, joku tietsikkapeli kai yhdisti. Nyt on jo yläkoulussa ja kavereita riittää. Joku vain klikkasi ja oppi ottamaan kontaktia muihin.

Vierailija kirjoitti:

Meidän poika ei saanut kavereita eskarista eikä ekalta. Emme voineet muuta kuin neuvoa häntä ottamaan kontaktia ja painokkaasti sanoa yksinäisyydestä opettajille. Oli ahdistavaa aikaa meille vanhemmille kun lapsi oli koulussa yksin.Kutsuimme ahkerasti tuttavaperheen lapsia leikkimään. Tokalla sai sitten kavereita, joku tietsikkapeli kai yhdisti. Nyt on jo yläkoulussa ja kavereita riittää. Joku vain klikkasi ja oppi ottamaan kontaktia muihin.

Sydäntä särkevää vanhemmille. Luuletko että neuvoistanne hänelle oli asiaan hyötyä vai tapahtuiko muutos itsestään? Ap

Neljä vuotias on vielä kauhean pieni, varmasti vielä kasvaa ja rohkaistuu hurjasti ennen koulua. Ymmärrän kyllä, että äitinä/isänä tuntuu kamalalta ajatus lapsen yksinäisyydestä ja kaverittomuudesta. Jokainen meistä kuitenkin haluaa lapselleen vain parasta. Vallallaan oleva mielikuvakin kertoo, että sosiaalisuus on hyve ja tae onnellisuuteen. Menestyvällä ja onnellisella on aina laaja tuttavapiiri. Meitä on kuitenkin erilaisia, toisille riittää se pari hyvää ystävää ja toiset on kotonaan ison ystäväporukan keskellä. Kumpikin yhtä hyvä.

Antakaa vain lapselle paljon tilaisuuksia tutustua muihin lapsiin. Päiväkodilla on myös vastuu vetää lapsi mukaan muiden leikkeihin, ketään ei jätetä yksin.

Asiasta ei kannata tehdä peikkoa. Lempeästi ohjaillen, mutta ei pakottaen.

Ei meidän vanhempien patistuksella varmaan ollut osaa pojan rohkaistumiseen. Muistan kun kouluun viedessä sanottiin että mene vaikka kysymään muilta miten viikonloppu meni. Ei koskaan uskaltanut. Harrastuksia meille suositeltiin uusien kaverien löytämiseksi, mutta ei kyllä ole koskaan tavannut harrastuskamuja vapaa- ajalla.

9

Kuinka varhain olette huomanneet lapsessa taipumusta siihen, että jää vähän yksin? Meillä 2,5-vuotias, joka on kovin rauhallinen muiden seurassa ja sellainen sivusta seurailija. Menee aika paljon omia polkujaan puistoissa ym. On kiinnostunut muiden tekemisistä, mutta jos joku toinen lapsi tulee lähelle, jähmettyy tai lähtee pois. Ollaan kyllä käyty mielestäni aika paljon perhekerhoissa ym. Syksyllä aloittaa pk:ssa.

Suosittelen lukemaan Liisa keltinkangas-Järvisen kirjan "hyvät tyypit"

Anna pojan olla ja lopeta stressaaminen. Kaikki menee varmasti ihan hyvin ja omalla painollaan.

En saanut ihan tarkkaa käsitystä, haittaako kaverittomuus lasta itseään vai vain hänen äitiään. Jos kysymys jälkimmäisestä, nyt äkkiä jäitä hattuun ja hyväksymään lapsi omana itsenään.

Omat rauhalliset poikani eivät ole neljävuotiaina olleet vielä kovinkaan kiinnostuneita omista kaveriporukoista. Isompi oli kotihoidossa ja leikki lähinnä bestiksensä (tyttö) kanssa. Nuorempi taas halusi olla isoveljen ja parin muun isomman pojan porukassa, eikä juuri ikäisiinsä päin katsonutkaan.

Eskari-iässä esikoinen alkoi kaivata mukaan ikäistensä jalkapallopeleihin ja alkoi treenata juoksu- ja potkutaitoja hullun lailla. Sitä ennen oli ollut tyyppiä lukutoukka. Varmasti vaikutti sekin, että ikätoverit alkoivat ymmärtää pelisääntöjen päälle eivätkä enää näyttäytyneet niin arvaamattomina.