Lue keskustelun säännöt.
Muita keski-iän kynnyksellä olevia, joilla ei ole ollut täydellistä parisuhdetta/elämän miestä tai naista?
23.05.2017 |
Olin naimisissa ja aikoinaan hyvin rakastunut. Mies oli kuitenkin aivan liian konservatiivinen minulle ja suhde ajoi umpikujaan kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Olen kokenut kaksi huonosti päättynyttä, voimakkaita tunteita sisältänyttä suhdetta, joista ei tullut mitään. Noiden miesten kanssa olimme samankaltaisia, mutta eipä sekään tuonut sellaista suhdetta, mitä täälläkin monet hehkuttavat. Hyviä miehiä nuo kaikki olivat.
En ole mitenkään jämähtänyt kotiin tai vastaavaa, tarjonnasta huolimatta kiinnostun harvoin kenestäkään. Uskon, että vain harva lopulta kohtaa sellaisen ns. tosirakkauden, ja ilmeisesti minä en ole yksi heistä. Seksiä on välillä, mutta pidän vakituisesta kumppanista, ja sellaisen hankkiminen on hieman hankalaa - olen siis pitkiä aikoja ilman omasta valinnastani. Tasainen turvallista elämää yksin, en ole onneton. Onko kellään muulla näin?
Kommentit (24)
Itsellä takana parisuhdetta 15 vuotta, hyvin menee. Jos joskus tulee ero, toivon löytäväni mukavan fuckbuddyn, parisuhdetta en enää uutta kaipaa. Viihdyn yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Media on luonut illuusion nuoruudesta ja kauneudesta. Keski-ikäiset ovat jätettä. Tämä näkyy työmarkkinoilla sekä parisuhdemarkkinoilla. Mutta totuus iskee silloin, kun jokainen vanhenee. Nämä tämän päivän keski-ikäisiä halveksuvat nuoretkin tulevat vanhoiksi, jonain päivänä heidänkin vanhempansa makaavat dementoituneina laitoksissa, halveksiensa hoitajien armoilla.
Taidat olla itsekin halveksinut keski-ikäisiä. Mä 44-vuotias nainen en koe ainakaan olevani jätettä :) Samanikäisiä ne 44v. miehetkin on :) Ja monella 2-kymppisellä on rumempi kroppa kuin mulla, kasvotkin. Enkä yritäkään kelvata 2-kymppisille miehille.
En koe olevani ongelmajätettä, mistä kummasta sellainen tuli? Kelpaan ikäisilleni miehille ja he minulle, mutta en ole vain edes ihastunut kunnolla vuosiin molemminpuolisesti, jommin kummin päin on kyllä ollut kiinnostusta niin, että toinen ei ole yhtä innoissaan (molempia kokemuksia on ollut yksi). Ei käpuhettakaan, että olisi ollut joku elämäni rakkaus, joka kestää vuosikymmeniä.
En ajatellut, että tämä liittyy ikään, vaan ihan siihen, että kaikille ei tule vastaan suurta rakkautta.
Ainakaan minulle ei ole yllätys, että osa ihmisistä ei edes halua parisuhdetta. Itse olisin sellaisessa mielelläni, mutta en ilman riittävää kiinnostusta. Yksinolo ei ole mikään rangaistus, kuten sanottu, kivaa tämä näinkin on, vaikka kaipaan ajoittain aika paljonkin parisuhdetta.
ap
Olen kyllä liitossa, mutta en minä tuota miestä rakasta, enkä koe miksikään suureksi rakkaudekseni. Mutta ei se haittaa, ei mieskään minua sokeana palvo, mutta haluaa silti elää kanssani ennemmin kuin olla yksin. Ja kohtelee minua hyvin.
Yksi suuri rakkaus mulla taannoin oli, mutta ei siitä jäänyt kuin joitain hyviä muistoja, mitään konkreettista ei tapahtunut ja paskaa käteen miehen teennäisyydestä.
En ole IKINÄ seurustellut, enkä ollut suhteessa muutenkaan kenenkään sellaisen miehen kanssa, josta olisin ollu tosi kiinnostunut itse. En tajua mikä siinä on, mutta kiinnostan vain miehiä, joista en itse kiinnostu. Ehkä he AINA etenevät liian nopeasti ja se vain ei synnytä minkäänlaista himoa. En kyllä tarkoita, että tykkäisin siitäkään, että minuun tutustuttua vain katsellaan toisiakin, mutta kukaan ei ole tutustunut minuun syvällisemmin joihin itse olen ollut ihastunut.