Eksä löysi uuden naisen mut mun ikävä ei helpota siltikään!

Oon ihan säälittävä. Ja katkera. Ja surullinen.

Erottiin talvella, mies jätti mut. Suhde oli tosi vaikea viimeisen vuoden ajan ja itsekin toivoin tietyllä tapaa eroa, vaikka ennemmin olisin vielä taistellut suhteen eteen. Ja olen edelleen sitä mieltä, pölyn laskeuduttua, että mulla ois siihen motivaatio riittänyt ja asiat ois saatu kuntoon jos mies ois ollut siinä mukana. Siitä ehkä tää suurin katkeruus kun en itse toivonut eroa ekana vaihtoehtona.

Mulla meni heti eron jälkeen aika lujaa, oli irtosuhteita ja julistin kaikille olevani muutenkin nyt niin onnellinen ja vapaa. "Iso taakka tippu harteilta ja nyt on helpompi hengittää" ja lässynlää.
Eksä piti aika matalaa profiilia ja yhteisten kavereiden mukaan oli kai aika rikki ja yksin.

Nyt on kai roolit vaihtuneet. Hän on löytänyt uuden naisen ja vaikuttaa kavereiden mukaan aika ihastuneelta siihen.
Ja mulla on "yllättäen" aika kauhea olo.

Olen sinisilmäisesti uskotellut itselleni koko ajan että aina parantaa haavat eikä sitä tiedä että jos palattais vielä vaikka joskus yhteen mikäli meidät on oikeesti tarkoitettu yhteen.

Syy, miksi vuodatan tätä, on se että miksen mä jo lopeta tätä vatvomista kun miehelläkin on jo uus nainen kierroksissa? Miksen mä jo myönnä häviötäni vaan ryven itsesäälissä ja mietin että ei niistä kuitenka mitään tuu ja varmana se vielä suree mun perään muttei vaan näytä sitä muille. Miks mä mietin joka päivä ja hetki sitä ihmistä, sitä miten kova ikävä mulla on sitä. Joka ilta sitä, miten tekis mieli toivottaa sille hyvää yötä mut en voi, ja se vaan toivottelee samaa sillä hetkellä jollekki muulle.

Millon tää helpottaa?

Oltiin yhdessä 3 vuotta.