Maksaako heikompiin satsaaminen oikeasti itsensä takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä mietin koulua ja erityisopetusta moniongelmaisille lapsille. Näihin menee todella paljon yhteiskunnan rahaa ja ainakin minun tuntemani tapaukset eivät ole kovin korkealle nousseet. Eikö rahat kannattaisi mieluummin käyttää niihin, joissa on potentiaalia tieteiden saralla?

Ei tietenkään kannata. Kannataa satsata potentiaaliin. Siitä todistaa tuhatvuotinen neljäs valtakunta Saksassa, meidän isänmaamme.

Kaikki eivät halua tiede-alalle.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät halua tiede-alalle.

Ei pidäkään. Totuus on kuitenkin se, että huippuosaaminen tieteissä on se, jonka avulla Suomi pärjää, jos on pärjätäkseen. Osaamisen terävin kärki ratkaisee miten meille käy, koska hinnalla emme voi kilpailla

Olipas näköalaton kommentti.

Mitä moniongelmaisille lapsille tapahtuisi, jos heidät jätettäisiin oman onnensa nojaan, ilman yritystä ja panostusta muuttaa elämää parempaan suuntaan?

Erittäin todennäköisesti edessä olisi entistä ongelmallisempi jatko: huumeita, rikoksia, epämääräisiä ihmissuhteita, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne. 

Koko suomalainen järjestelmä on perustustunut ajatukselle siitä, että pidetään kaikki mukana. Hyväosaiset pärjäävät ilman tukia ja heiltä odotetaan suurempaa panosta esim. veroina, sakkoina jne. Heikommat taas saavat erityistä tukea, maksavat vähemmän jne. Tämä ideologia on tehnyt Suomesta yhden maailman rikkaimmista maista ja vakaimmista valtioista, jossa ihmiset ovat verraten erittäinkin onnellisia ja tyytyväisiä.

Tuntemasi ihmiset eivät ehkä ole nousseet korkealla. Ehkä heistä on kuitenkin tullut osa yhteiskuntaa, he kokevat hallinnan ja osallisuuden tunnetta. He pystyvät hoitamaan omia asioitaan ja kenties tekemään töitäkin. Heillä on esim. riittävä lukutaito yhteiskunnassa toimimiseen ja riittävä laskutaito rahojen hallitsemiseen.

Eriarvoisuus tuottaa yhteiskuntaan epävakautta. Ihmiset, jotka on jätetty yksin, katkeroituvat. Syrjäytyminen tulee kalliiksi monin eri tavoin.

Lopulta on vahvojenkin etu, että heikommatkin pärjäävät. Lahjakkaat oppilaat eivät ole missään erityisessä hädässä suomalaisissa kouluissa vaan pystyvät kyllä saavuttamaan potentiaalinsa.

Kyllä se voi pelastaa myös monen aikuisen läheisen mielenterveyden.

Lapsiin kannattaa satsata. Lapsuudessa saatu tuki ja turva vaikuttaa oikeasti.

Aikuisten juoppojen hyysäminen ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Koko suomalainen järjestelmä on perustustunut ajatukselle siitä, että pidetään kaikki mukana. Hyväosaiset pärjäävät ilman tukia ja heiltä odotetaan suurempaa panosta esim. veroina, sakkoina jne. Heikommat taas saavat erityistä tukea, maksavat vähemmän jne. Tämä ideologia on tehnyt Suomesta yhden maailman rikkaimmista maista ja vakaimmista valtioista, jossa ihmiset ovat verraten erittäinkin onnellisia ja tyytyväisiä.

Tuntemasi ihmiset eivät ehkä ole nousseet korkealla. Ehkä heistä on kuitenkin tullut osa yhteiskuntaa, he kokevat hallinnan ja osallisuuden tunnetta. He pystyvät hoitamaan omia asioitaan ja kenties tekemään töitäkin. Heillä on esim. riittävä lukutaito yhteiskunnassa toimimiseen ja riittävä laskutaito rahojen hallitsemiseen.

Eriarvoisuus tuottaa yhteiskuntaan epävakautta. Ihmiset, jotka on jätetty yksin, katkeroituvat. Syrjäytyminen tulee kalliiksi monin eri tavoin.

Lopulta on vahvojenkin etu, että heikommatkin pärjäävät. Lahjakkaat oppilaat eivät ole missään erityisessä hädässä suomalaisissa kouluissa vaan pystyvät kyllä saavuttamaan potentiaalinsa.

Meneekö suomalaisella järjestelmällä kauhean hyvin? Harva moniongelmainen työllistyy nykypäivänä (ainakaan tuottaviin töihin), koska työelämän vaatimukset ovat kasvaneet kauheasti. Ihan ns. normaaleilla ihmisilläkin on vaikeuksia työllistyä. Lahjakkaat oppilaat menevät hukkaan suomalaisissa kouluissa. Mitä järkeä laittaa lukutaidottomia samaan opetusmuottiin kuin lahjakkaita lapsia, jotka ovat osanneet lukea ja laskea 3-vuotiaasta lähtien.

Lahjakkaimmat lapset voisivat selvitä peruskoulusta vuosia nopeammin (ainakin useiden aineiden kohdalla, jos ei kaikkien) ja sitä kautta päästä lukioon ja yliopistoon paljon nopeammin. Tasapäistäminen tappaa motivaation ja aiheuttaa katkeroituneita alisuorittajia, jotka jatkavat alisuorittamista myöhemminkin

Vierailija kirjoitti:

Olipas näköalaton kommentti.

Mitä moniongelmaisille lapsille tapahtuisi, jos heidät jätettäisiin oman onnensa nojaan, ilman yritystä ja panostusta muuttaa elämää parempaan suuntaan?

Erittäin todennäköisesti edessä olisi entistä ongelmallisempi jatko: huumeita, rikoksia, epämääräisiä ihmissuhteita, väkivaltaa, mielenterveysongelmia jne. 

Mikä tämän yhteiskunnallinen kustannus olisi nykytilaan verrattuna? Ainakin puhutaan siitä miten on paljon syrjäytyneitä nuoria tässäkin tilanteessa, joten ilmeisesti satsaus ei olekaan kauhean kannattavaa

Kaikkea ei voi mitata rahalla, mutta itse asiassa uskon, että "moniongelmaisiin" satsaaminen myös maksaa itsensä takaisin. Yhteiskunnassa monet asiat, jotka ovat näennäisesti kaukana toisistaan, voivat vaikuttaa toisiinsa. Esim. jonkun mainitsema kokemus osallisuudesta voi estää rikollisuutta ja sitä kautta vaikuttaa yhteiskuntarauhaan ja siten sillä voi olla suuri vaikutus myös talouteen.

On paljon täysin turhia ja tehottomia, yhteiskunnanvaroja tuhlaavia systeemejä. Niistä voitaisiin säästää. A- klinikat tulisi lopettaa. Katkaisuasemat säilyttää ja lopettavalle holistille vain apua, muille ei.

Molempiin on satsattatava, jotta pysymme arvostettuna länsimaisena sivistysmaana.

Tieteen arvon varmaan ymmärrätkin, ja heikompiin kannattaa satsata koska se on eettisesti hyvä, sekä jotta heikotkin pääsisivät kohtalaisen korkealle elintapojen, omatoimisuuden ja kaiken pärjäämisen saralla. Ei heidän korkeasti kouluttautua tarvitse, mutta hyvä jos mahdollisimman monesta tulee terve, lainkuuliainen veronmaksaja.

Kolmanneksi, ongelmalasten ja -nuorten joukossakin on lahjakkuuksia.

Niin, ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Raha ei maailmasta lopu. Aloittaja on melko näköalaton. Näet kaiken numeroina, etkä ymmärrä sitä inhimillistä potentiaalia, joka parhaassa tapauksessa rahalla voidaan vapauttaa. Sen sijaan että kiristettäisiin niin rahaa tulisi jakaa entistä avokätisemmin, jotta talouden rattaat pyörisivät ja herkkyys säilyisi.

Ennemminkin esimerkiksi aspergertapauksiin pitäisi satsata enemmän mielestäni. Varsinkin jos heidän erityismielenkiinnon kohteensa osuvat tieteen saralle. Heillä on monesti epätasainen lahjakkuusprofiili eli ovat jossain asiassa erityisen hyviä, tätä olisi hyvä jos pystyttäisiin käyttämään jollain tavalla hyödyksi.

Myös ahdh:t monesti ovat keskimääräistä luovempia ja älykkäämpiä.

Ja jo ihan siksikin tietysti kannattaa tukea, ettei rikollisuus lisääntyisi.

Miten korkealle sinä ap itse olet päässyt?

Toki on niin ettei nuo tapaukset ehkä sovi mihinkään siivojan tai toimistorotan työhön, mutta siksi pitäisikin antaa heidän käyttää lahjojaan eikä tasapäistää heitä sopimaan harmaaseen suomalaiseen massaan. Ja sitten muut ongelmat jotka eivät johdu mistään neurologisista syistä, tuskin ovat heikkoutta vaan heitä saatetaan kotona pahoinpidellä tai on alkoholismia yms ja he oireilevat. Elävät sellaisissa olosuhteissa missä tuskin itse pärjäisit saatika jaksaisit vielä käydä koulua siihen päälle. :)

Vaikeista oloista tulevia nuoria pitäisi minusta auttaa vielä enemmän. Lääkkeillä auttaminen ei ole auttamista. Vaikka tulokset eivät olisi selkeästi mitattavissa niin on parempi nuoren käydä juttelemassa terapiassa kuin räjäyttelemässä jotakin jossakin.

Yhteiskunnalle maksaa myös jos ei auteta.

Pitäisi olla kuitenkin jonkinlainen tulosvastuu, myönnän sen mittaaminen on vaikeaa.

Auttajasyöpäläisjoukko joka tekee elantonsa surkeiden kustannuksella tulisi hävittää.

Kyllä se maksaa, ihan tutkitusti. Vaikka näistä moniongelmaisista ei tulisi mitään tiedeneroja, niin pelkästään se, että pysyisivät poissa rikoksen teosta yms., säästää valtavasti yhteiskunnan varoja (jo yksi vankilapäivä maksaa yhteiskunnalle PALJON). Ja samoin kaikki ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö jne "tuottaa" monikertaiset voitot pidemmällä tähtäimellä. Yhteiskuntatieteellistä tutkimusta löytyy tästä aiheesta paljon, harmi ettei tunnu poliitikkoja kiinnostavan.

Juu. Kyllä jos tukea ei saisi elämään,

niin viimeinen keino olsi alkaa rikolliseksi.

Varastaa, murtautua, hajottaa, väkivaltaa ja kaikkea mitä tarvitsee että pysyy hengissä.

OIshan sekin parempi että sitten joutuu vaikka vankilaan jos ei olisi tukea millä elää .

Mutta paras olisi jos löytyisi töitä kaikille tarvitseville.

Vierailija kirjoitti:

Juu. Kyllä jos tukea ei saisi elämään,

niin viimeinen keino olsi alkaa rikolliseksi.

Varastaa, murtautua, hajottaa, väkivaltaa ja kaikkea mitä tarvitsee että pysyy hengissä.

OIshan sekin parempi että sitten joutuu vaikka vankilaan jos ei olisi tukea millä elää .

Mutta paras olisi jos löytyisi töitä kaikille tarvitseville.

Kyllähän sossusta saisi silti rahaa elämiseen, vaikka opetusresursseja ei käytettäisi näihin

Riippuu mikä yhteiskuntafilosofinen näkökulma otetaan, minkä suhteen ihmisten etu tulisi määritellä; hyöty, perushyödykkeet, kyky toimia resurssien vai jonkin muun? Suomessa sosiaalipolitiikka on perustunut pääosin Rawlsilaiselle hyvinvointivaltio ajatukselle (perushyödykkeet), jossa perusajatus on lähinnä, että ihminen ei voi tietää minkälaiseen asemaan elämässään päätyy, samoin on kysymys vammaisen kohdalla, eihän vammainen ole itse syypää ongelmiinsa. Sen vuoksi , mikäli me haluamme pohjoismaista hyvinvointivaltiota on siinä välttämättä panostaa resursseja myös vammaisiin, vaikka heistä ei välttämättä mitään suurta hyötyä olisi. Mutta onko meistä lopuksi juuri kenestäkään? Kyllähän me tavallisetkin ihmiset monien meitä lahjakkaimpien menestyksestä ja veronmaksukyvystä. Suomessahan yksikolmasosa maksaa lähes 70 % kaikista veroista. Meillä on käytössä ns. alppitraditio, eli maksat silloin kun sinulla menee hyvin, saat kun sinulla menee heikommin. Yksinkertaista eikö? Tietenkin tähän liittyy ns. vapaamatkustaja ja asiakaskunnan epäedullinen valikoituminen-ongelmat. Eli Suomeksi joku saattaa haluta elää muiden siivellä koko elämänsä eikä maksa itse mitään tai vastaavasti esim. kouluttautuu jatkuvasti aloille , joilla ei ole työtä (asiakaskunnan epäedullinen valikoituminen sosiaaliturvamaksujen näkökulmasta). Mutta tämä on tietenkin vain pieni osa ihmisistä, jotka maksimoivat kurjuutta ja hyötyvät muiden heille maksamista sosiaaliturvamaksuista. Yleensä kysymys on kuitenkin ajautumisesta. Tässä mielessä suomalainen yhteiskunta on hyvä, vaikka se ei missään mielessä ole täydellinen, koska sellaista ei ole. Yleensä kysymys on (päästäkseen hyvään asemaan yhteiskunnassa) informaatiosta, jota toiset pystyvät tehokkaammin käyttämään hyväkseen (sosiaalinen pääoma). Minusta on melko kohtuullista , että myös vammaisista pidetään huoli, koska eihän kukaan meistä tiedä miten ne luut siellä kohdussa kääntyvät.