Lue keskustelun säännöt.
Lopettakaa. Keskustelu. Nyt.
23.05.2017 |
Olkaa onnellisia että teillä on työtä ja jos ei ole, olkaa onnellisia että saatte työttömyyskorvausta. Olkaa onnellisia hyvinvointiyhteiskunnasta ja siitä, että voitte työn jälkeen mennä vaikka kuntosalille. Ruokaa saa rahalla kaupasta.
Teidän ei tarvitse miettiä mitään. Siksi te äänestätte sen ehdokkaan, joka on " arvojenne" lähimpänä. ( tämä ei koske persuja, ne on vaan juntteja)
Te teette työnne, menette kotiinne, nukutte, syötte, käytätte toyotan huollossa ja menette seuraavana aamuna takaisin työhön.
Teidän ei tarvi osata mitään, ei tietää mitään, ei osata mitään ylimääräistä eikä ajatella mitään.
Siihen meillä on systeemi.
Nyt, palatkaa puhumaan anaalin väristä.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen työtön, ja tietenkin olen onnellinen Suomen tukijärjestelmästä. Olen myöskin onnellinen muista mainitsemistasi asioista; siitä, että ruoka tulee kaupasta, sähkö seinästä, ja netti "jostain taivaista".
Mutta on arki tällaisena silti huolen täyttämää. Mistä seuraava työpaikka, ja milloin? Jos töitä ei ole luvassa pitkäänkin aikaan, onko varmaa, että Suomen tukijärjestelmä kestää? Mitä jos raha yhtäkkiä vain loppuu? Ei väliä itseltä vai valtiolta. Onko varmaa, että minulla on vielä viiden, kymmenen, viidenkymmenen vuoden päästä katto pään päällä? Mitä jos oikeasti joudun kadulle? Onko minusta varastamaan elääkseni, vai tulenko kuolemaan nälkään? Selviäisinkö Suomen kylmistä talvista? Onko kodittomalla naisella suurempi riski tulla raiskatuksi, kuin turvallisessa betonisessa onnellisuuskuutiossaan elävällä? Mitään näistä en voi tietää etukäteen, joten huoli omasta pärjäämisestä on päivittäistä.
Siinä tosin olen samaa mieltä, että en ymmärrä työssäkäyvän, tonneittain rahaa tilille pahan päivän varalle säästäneen ja esim. oman jo poismaksetun kodin omistajan "onnettomuutta" ja huolta huomisesta. (Mielenterveysongelmat tietenkin asia erikseen.)