Miksi jotkut opettavat lapsensa jopa kahden tunnin nukuttamiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teet siinä tilanteessa kun lapsi hätääntyy ja itkee hysteerisesti? Lähdetkö vain pois ja sanot hyvää yötä?Lapsi saa jäädä hysteerisenä huutamaan?Onko tullut mieleen että sinulla ap on käynyt vaan hyvä tuuri?Itsellä kolme lasta joista yhtä piti nukuttaa ja joka saattaa edelleen, 7-vuotiaana, tulla viereen jos pelottaa.Muut nukkuu ihan hyvin ja nukahtaa itsekseen. Näin ollut aina. Ilman mitään opettamista.

Ohis, mutta mistä sen lapsen pitäisi yhtäkkiä nukkumaanmennessä hätääntyä ja alkaa itkeä hysteerisesti?

Öö, siitä, kun äiti lähtee pois ja hänet jätetään yksin?

Miksi lapsi hätääntyy siitä? Onko hänellä turvaton kiintymyssuhde?

Kyllä se taitaa olla ihan hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen merkki enemmänkin (mikäli nyt ylipäätään irrallaan kontekstista voidaan mitään kiintymyssuhteesta päätellä), että lapsi preferoi äitinsä seuraa yksinolon sijaan. 

Erityisesti lapsille ero vanhemmista merkitsee alkukantaiselle tasolla vaaraa=hätä. Tämä on ihan normaalia. Riippuu kovasti temperamentista ja persoonallisuudesta, miten yksinoloon tai eroon vanhemmista reagoidaan. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että todennäköisesti sellainen lapsi joka reagoi voimakkaastikin - mutta kuitenkin rauhoittuu vanhemman sylissä - on henkisesti hyvinvoiva lapsi.

Toki 7-vuotias on jo kouluiässä, mutta ihan normaalia tuossakin iässä on pelätä pimeää. Mielikuvitus on todella vilkas, ja on luonnollista hakea turvaa siitä ihmisestä, joka sen on ensisijaisesti taannut lapselle tähänkin asti.

Ex-lto/nyk luokanope

Mutta jos lapsi alkaa itkeä hysteerisesti, kun äiti lähtee huoneesta pois, se kielii enemmän siitä, että lapsi ei luota äidin tulevan takaisin, vaan pelkää äidin hyljänneen hänet.

 Tämä on täysin normaali lapsen kehitysaste, koska lapsen aivot eivät toimi samalla tavalla kuin aikuisen. Ei tänne kukaan valmiina synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä teet siinä tilanteessa kun lapsi hätääntyy ja itkee hysteerisesti? Lähdetkö vain pois ja sanot hyvää yötä?Lapsi saa jäädä hysteerisenä huutamaan?Onko tullut mieleen että sinulla ap on käynyt vaan hyvä tuuri?Itsellä kolme lasta joista yhtä piti nukuttaa ja joka saattaa edelleen, 7-vuotiaana, tulla viereen jos pelottaa.Muut nukkuu ihan hyvin ja nukahtaa itsekseen. Näin ollut aina. Ilman mitään opettamista.

Ohis, mutta mistä sen lapsen pitäisi yhtäkkiä nukkumaanmennessä hätääntyä ja alkaa itkeä hysteerisesti?

Öö, siitä, kun äiti lähtee pois ja hänet jätetään yksin?

Miksi lapsi hätääntyy siitä? Onko hänellä turvaton kiintymyssuhde?

Kyllä se taitaa olla ihan hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen merkki enemmänkin (mikäli nyt ylipäätään irrallaan kontekstista voidaan mitään kiintymyssuhteesta päätellä), että lapsi preferoi äitinsä seuraa yksinolon sijaan. 

Erityisesti lapsille ero vanhemmista merkitsee alkukantaiselle tasolla vaaraa=hätä. Tämä on ihan normaalia. Riippuu kovasti temperamentista ja persoonallisuudesta, miten yksinoloon tai eroon vanhemmista reagoidaan. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että todennäköisesti sellainen lapsi joka reagoi voimakkaastikin - mutta kuitenkin rauhoittuu vanhemman sylissä - on henkisesti hyvinvoiva lapsi.

Toki 7-vuotias on jo kouluiässä, mutta ihan normaalia tuossakin iässä on pelätä pimeää. Mielikuvitus on todella vilkas, ja on luonnollista hakea turvaa siitä ihmisestä, joka sen on ensisijaisesti taannut lapselle tähänkin asti.

Ex-lto/nyk luokanope

Mutta jos lapsi alkaa itkeä hysteerisesti, kun äiti lähtee huoneesta pois, se kielii enemmän siitä, että lapsi ei luota äidin tulevan takaisin, vaan pelkää äidin hyljänneen hänet.

 Tämä on täysin normaali lapsen kehitysaste, koska lapsen aivot eivät toimi samalla tavalla kuin aikuisen. Ei tänne kukaan valmiina synny.

Näinpä juuri. Joillakin lapsilla voi kestää jopa 1,5-vuotiaaksi asti, että ymmärtävät äidin olevan itsestä erillinen olento joka on kyllä olemassa silloinkin, kun hän ei ole välittömässä läheisyydessä.

Huvittaa nämä "mihin lapsi on opetettu" -kommentit, kun kirjoittajilla ei selvästikään ole mitään hajua kehityspsykologiasta. Temperamentti (eli reaktiivisuus ja reagoinnin voimakkuus) kun on synnynnäistä, ja se määrittelee hyvin pitkälle myös nukkumistottumuksia, läheisyyden tarvetta, itkuherkkyyttä yms. Noihin asioihin ei vanhempi pysty vaikuttamaan paitsi ehkä jättämällä tarpeet huomiotta, minkä seurauksena lapsi ei uskalla enää niitä ilmaista. Tämä siis ei ole mikään hyvä asia vaan voi jättää lapsen psyykeen pysyvät vauriot.

Jos tässä on jostakin äitien paremmuudesta, niin pistänpä paremmaksi, meillä on yksi lapsi, joka nukahtaa heti, kun on kömpinyt sänkyyn, hyvä jos ehtii edes hyvänyön suukkoa antaa ja nukkuu kuin tukki, vaikka pommi räjähtäisi. Ja tietysti tullut äitiinsä.

Muiden lasten nukkumaan menot jätän sitten kertomatta, ettei nyt sädekehä pääni päältä putoaisi.

Eli siis olette sitä mieltä että lasta ei voi mitenkään opettaa nukahtamaan itsekseen? Kaikki on vaan tarinoita ja asiantuntijoiden tietämätöntä löpinää? Ei se tarkoitus olekaan että lapsi nauttii joka sekunnista, kukapa nyt nauttisi mistään uuden tavan omaksumisesta. Lapsen "huudattaminen" on aika laaja käsite. Meillä huudatus tarkoitti sitä että itku/kiukkusi 1-5min kerrallaan. Kolmessa viikossa sai vaan jättää sänkyyn, puheli hetken itsekseen ennenkuin nukahti. Näin toimittiin 2 lapsen kanssa, nyt 5 ja 9v ja edelleen molemmat nukkuvat hyvin.

Meillä iltasatu, pusu ja hellä mutta napakka hyvän yön toivotus ei rittänyt, kun poistuin teki valot ja alkoi leikkiä tai tuli perässä olohuoneeseen !

Helppohan se on jeesustella, lapset kun ovat erilaisia ja se, mikä toimii yhteen ei toimi toiseen..

Kolmen kirjan, kahden tunnin silittelyn  ja vakuuttelun että "äiti on ihan käytävän päässä" jälkeenkään 5v ei jää omaan sänkyyn, ei  suostu nukahtamaan. syöksyy perään ja huutaa haluavansa viereen,  otan sitten siihen, jotta saan nukkua!  Yritin jonkun aikaa palauttaa napakasti sänkyynsä " eikun sinä nukut nyt täällä", mutta uuvuin . Koetan ajatella positiivisesti että tuskinpa se enää 15-vuotiaana tunkee kainaloon...

Vierailija kirjoitti:

Eli siis olette sitä mieltä että lasta ei voi mitenkään opettaa nukahtamaan itsekseen? Kaikki on vaan tarinoita ja asiantuntijoiden tietämätöntä löpinää? Ei se tarkoitus olekaan että lapsi nauttii joka sekunnista, kukapa nyt nauttisi mistään uuden tavan omaksumisesta. Lapsen "huudattaminen" on aika laaja käsite. Meillä huudatus tarkoitti sitä että itku/kiukkusi 1-5min kerrallaan. Kolmessa viikossa sai vaan jättää sänkyyn, puheli hetken itsekseen ennenkuin nukahti. Näin toimittiin 2 lapsen kanssa, nyt 5 ja 9v ja edelleen molemmat nukkuvat hyvin.

Ehkä minun lapseni oli sitten tavallista tyhmempi, kun ei oppinut, vaikka yritin.

Tässä on nyt sanonut, että kenelle tahansa lapselle tuon voi opettaa vain parin illan aikana. Ei voi. Nimimerkillä kaikki nukutuskouluoppaat lukenut.

Joo älkää opettako lapsianne nukahtamaan niin että joku siinä vieressä valvoo ja silittelee!

Nimittäin tapasin kerran miehen n. 35v joka ei millään voinut nukahtaa ilman että minä valvoin vieressä! Oli kyllä Sellanen tuttisuu koko äijä että toi oli vaan jäävuoren huippu.

Me koetimme miehen kanssa vuoron perään saada lapsen nukahtamaan omaan sänkyynsä: luimme & lauloimme äänet käheiksi, paijasimme, tarjouduimme jättämään oven auki, ostimme kivan yölampun.. mikään ei toiminut!  Tuli hysteeriseksi  &  seurasi perässä sänkyymme tai jos katsoimme vielä leffaa, ilmestyi  pomppimaan sohvalle. Pahimmillaan saatoimme kaikki valvoa vielä klo 23.00 ja aamulla, kun piti lähteä  töihin & tarhaan olimme itkun partaalla  uupumuksesta. 

Siinä vaiheessa, kun minulla todettiin  masennus päätimme että nyt riitti! Nukkukoot välissämme, kunhan nukkui.  Levotontahan se uni oli, kun  iso lapsi pyöri välissä mutta unta kuitenkin. Poika oli toisella luokalla, kun viimein alkoi hammaspesun & pusun jälkeen käydä nätisti sänkyynsä, täytyy sanoa että tuntui kyllä  jumalauta lottovoitolta! :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa siinä on, jos lapsi huutaa unikoulussa? Se on normaalia, ärsyttää kuinka jotkut vanhemmat pelkää tätä "ettei nyt vaan joudu yhtään itkemään..". Joo, onnea tosiaan niiden nukutusrumbien kanssa :D

Ai mitä pahaa siinä on? No esimerkiksi naapurit eivät ehkä arvosta sitä, että lapsi huutaa joka ikinen ilta tunnin vain siksi, että hänen pitää oppia nukkumaan. Ja jos luet yhtään kehityspsykologiaa, niin ymmärrät myös, miksi lasta ei kovin pitkiä aikoja voi antaa yksin huutaa. Tuolla logiikallahan voisit lähteä vaikka baariin, mitäs väliä sillä on, jos lapsi siellä vähän huutaa.

Tiedätkö, mikä on unikoulu? Ei siinä jätetä lasta tuntikausiksi huutamaan ja lähdetä muualle. Huutamisella on väliä, paljonkin, ja siksi siitä pitää päästä eroon. Unikoulutuksen jälkeen lapsella ja vanhemmalla arki sujuu mukavammin.

Samaa ihmetellyy kuin ap: meillä kolme lasta eikä ketään nukutettu. Tämä nuorin kyllä saisi helposti meidät nukuttajiksi koska ei suoraan rauhoitu nukkumaan vaan nousee pinnasänkyä vasten ja huutaa. Mutta emme huudata häntä vaan käymme laskemassa ja lyhyet silitykset. Ehkä kymmenen kertaa nousee, huutaa ja sitten rauhoittuu.

Eli on oppinut siihen että äiti/isä tuleeaina kun on hätä. Sanoisin että nämä nukutetut lapset ovat turvattomampia koska vanhempi vain katoaa johonkin sillä aikaa kun nukahtaa.

Niin, hyvä se on sanoa kun on helpot lapset. Meilläkään ei ole tuntien nukutusrumbaa, vaan iltamaidon jälkeen viedään sänkyyn ja nukahtaa yleensä heti. Mutta en ole niin harhainen että kuvittelisin helpon nukahtamisen olevan omaa ansiotani. Tämän ikäistä ei suositella unikoulutettavaksi lempeinkään metodein, eikä huudatusta suositella enää minkään ikäiselle. Jos vauva huutaa sänkyyn jätettäessä niin häntä on pakko lohduttaa.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että viimeistään vuoden ikäisellä olisi kyllä syytä hakea apua jos nukuttaminen on koko perhettä rasittava ongelma. Mutta tuo alusta asti itsekseen nukahtamaan "opettaminen" on kyllä pöljä vaatimus. Ei pikkuvauvaa voi pakottaa nukahtamaan. Paitsi huudattamalla uneen, mutta sitä ei kukaan vastuullinen vanhempi tee. Unirytmiä voi yrittää ohjailla, mutta jos on kovasti nukahtamisongelmainen lapsi, niin aina se ei hyvistäkään yrityksistä huolimatta onnistu. Silloin on pakko vaan yrittää jollain keinolla pärjätä siihen puolen vuoden ikään jolloin voi lempeän unikoulun aloittaa.

Ja ne nukutusta vaativat lapset pompottavat vanhempiaan takuulla muutenkin.

Kun perusarki on turvallista ja lasten kanssa vietetään aidosti aikaa, huolista jutellaan ja hellitään, ei nukkumiseen tarvita poppakonsteja.

Vierailija kirjoitti:

Meillä esikoinen oli juuri tuollainen nukutettava ja siitä on todella ahdistavat muistot, mutta tosiaan valvottaako sitten olisi pitänyt, kun lapsi ei nukahtanut? Tai antaa itkeä yksin sängyssä? Kuopus nukahtaa kun vain panee pään tyynyyn.

Meidän valvojalla epäillään apergeria tai add:tä, onko teidän muiden huonostinukahtaneilla nepsypiirteisyyttä?

Voi kuule, nyt osuit naulankantaan. En vain uskaltanut itse tuoda tuota asiaa esiin.

Meillä on lapsella epäilys aspergerista +adhd:sta. Nämä ovat palstalla suunnilleen kirosanoja, joten olen vältellyt kertomasta niistä.

En todellakaan tarkoita, että kaikilla huonosti nukahtavilla on joku diagnoosi, mutta usein niillä nepsyihmisillä on jonkinlaisia spesiaalitarpeita nukkumiseen liittyen

9 (as-ihminen itsekin)

Miksi te viette lapsia sänkyyn jos heitä ei väsytä? Turvallinen ja säännöllinen vuorokausirytmi, silloin opitte milloin lapsenne ovat väsyneitä. Turhaa yrittää laittaa lasta klo 19 sänkyyn oman ajan toivossa. Lapsi kylä nukahtaa itsekseen kun on nukkumisen aika.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen kirjan, kahden tunnin silittelyn  ja vakuuttelun että "äiti on ihan käytävän päässä" jälkeenkään 5v ei jää omaan sänkyyn, ei  suostu nukahtamaan. syöksyy perään ja huutaa haluavansa viereen,  otan sitten siihen, jotta saan nukkua!  Yritin jonkun aikaa palauttaa napakasti sänkyynsä " eikun sinä nukut nyt täällä", mutta uuvuin . Koetan ajatella positiivisesti että tuskinpa se enää 15-vuotiaana tunkee kainaloon...

Eli opetat lapsellesi, että huutamalla saa tahtonsa läpi. Ehkä se enää 15-vuotiaana ei tule samaan sänkyyn, mutta huutaa ja raivoaa saadakseen haluamansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pahaa siinä on, jos lapsi huutaa unikoulussa? Se on normaalia, ärsyttää kuinka jotkut vanhemmat pelkää tätä "ettei nyt vaan joudu yhtään itkemään..". Joo, onnea tosiaan niiden nukutusrumbien kanssa :D

Ai mitä pahaa siinä on? No esimerkiksi naapurit eivät ehkä arvosta sitä, että lapsi huutaa joka ikinen ilta tunnin vain siksi, että hänen pitää oppia nukkumaan. Ja jos luet yhtään kehityspsykologiaa, niin ymmärrät myös, miksi lasta ei kovin pitkiä aikoja voi antaa yksin huutaa. Tuolla logiikallahan voisit lähteä vaikka baariin, mitäs väliä sillä on, jos lapsi siellä vähän huutaa.

Tiedätkö, mikä on unikoulu? Ei siinä jätetä lasta tuntikausiksi huutamaan ja lähdetä muualle. Huutamisella on väliä, paljonkin, ja siksi siitä pitää päästä eroon. Unikoulutuksen jälkeen lapsella ja vanhemmalla arki sujuu mukavammin.

Kyllä kuules tiedän, mikä on unikoulu. Luuletko tosiaan, että sitä ei olisi näiden huutajien vanhemmat koskaan yrittäneet? Minä yritin aika kauan, mutta kun kolmatta tuntia ravaat siellä huoneessa silittelemässä kolmen minuutin välein ja olet tehnyt tätä pari kolme viikkoa, niin vähemmällä pääsee, kun vain jää siihen viereen ja lapsi nukahtaa puolessa tunnissa.

Miten vaikeaa on uskoa, että ei sitä vain voi opettaa kaikille lapsille?

Vierailija kirjoitti:

Samaa ihmetellyy kuin ap: meillä kolme lasta eikä ketään nukutettu. Tämä nuorin kyllä saisi helposti meidät nukuttajiksi koska ei suoraan rauhoitu nukkumaan vaan nousee pinnasänkyä vasten ja huutaa. Mutta emme huudata häntä vaan käymme laskemassa ja lyhyet silitykset. Ehkä kymmenen kertaa nousee, huutaa ja sitten rauhoittuu.

Eli on oppinut siihen että äiti/isä tuleeaina kun on hätä. Sanoisin että nämä nukutetut lapset ovat turvattomampia koska vanhempi vain katoaa johonkin sillä aikaa kun nukahtaa.

Niin. Ehkä kymmenen kertaa nousee. Kun minä yritin opettaa lasta nukkumaan, laskin yhtenä iltana montako kertaa piti käydä. 63. Pystytkö kuvittelemaan, miten rankaksi nuo illat muodostuvat, kun tuota jatketaan parikin viikkoa. Mutta seuraavaksi joku tulee sanomaan, että tein jotain väärin. Toimin juuri ohjeiden mukaan, rauhoitin iltarutiinit, enkä puhunut lapselle, en katsonut silmiin, en leikittänyt jne. Yritettiin varhaisempaa nukkumaanmenoaikaa ja myöhempää nukkumaanmenoaikaa.

Mutta nyt kun tässä on näitä asiantuntijoita, joiden mielestä lapsi oppii noin vain pompottamaan vanhempiaan, niin voin kertoa, kun poika on nyt 9-vuotias, että on maailman kiltein poika. Ei pompota eikä kiukkua yhtään. Mutta edelleen on levoton nukkuja. Joskus tulee yöksi viereen nukkumaan ja siinä tulee kyllä polvea mahaan ja rannetta otsaan. Muutaman kerran on pudonnut sängystäänkin.